Eilen aamulla mittari näytti neljä astetta alle nollan, joten oli aika kaivaa toppavaatteet kaappien perukoilta. Teevi saa alkutalven touhuilla viimevuotisessa haalarissa ja paukkupakkasten saapuessa vaihdetaan päälle uusi puku. Kukaan ei tosin huomaa eroa, koska puvut ovat kokolappua lukuunottamatta identtiset, mustat molokidsin luottohaalarit.
Menni 1v3kk
Viime vuonna ostin Mennille alesta ihanan flamingon värisen molokidsin, mutta koska arvion koon Teevin mukaan, se menee Mennille joskus parin vuoden päästä. Niinpä kaivoin varastosta puvun, jota Teevi on käyttänyt ensimmäisenä talvena, ollessaan siis 6-10kk. Ruskea Ticketin 74cm haalari on juuri passeli Mennille. Vähän kyllä tuli haikea olo, kun pikkuinen Menni taapersi Teevin haalarissa ja toppahanskoissa pitkin eteistä. Onko siitä jo 2 vuotta, kun Teevi oli tuon kokoinen?
Onneksi oma pipo ja pinkit Crocsin talvisaappaat tekivät Mennistä taas itsensä näköisen.
Teevi 10kk
En kyllä vieläkään lakkaa ihmettelemästä tätä lastemme kokoeroa. Menni kulkee vieläkin koon 74cm vaatteissa ja Teevi siirtyi kokoon 86cm noin 1-vuotiaana. Tästä syystä meillä siis roikkuu koon 92cm talvihaalari Mennin kaapissa odottelemassa vähintäänkin ensivuoteen. Teevin 104cm haalari periytyy Mennille ehkä joskus neljävuotiaana. :)
Meillä on vietetty pienimuotoista syyslomaa, kun pienin siskoni ilmestyi meille oleilemaan oman syyslomansa ajaksi. Minullakin sattui olemaan perjantaina vapaapäivä, joten Jannea lukuunottamatta otimme varaslähdön viikonloppuun lomailemalla jo perjantain. Meillä onkin ollut ihan huippuminiloma ja on ehditty tehdä kaikkea mukavaa ja rentoa yhdessä.
Torstaina käytiin Crocsin kanta-asiakaspäiviltä ostamassa Teeville talvijalkineet ja Diana tuli meille. Peruskouluissa kun on sellainenkin kuin syysloma. Itsehän en tiedä semmoisista mitään, koska ensiviikollakin on loman sijaan tenttiviikko ja hirmuisesti kirjallisia hommia tehtäväksi. Varsinaisesti luentoja ei ole, mutta vietän yliopistolla varmaan enemmän aikaa kuin näillä normiviikoilla olen viettänyt. Torstaina mentiin vain ajoissa nukkumaan ja valmistauduttiin perjantain menoihin.
Perjantaina yritettiin pitkään nukkumista, mutta noustiin kuitenkin jo seitsemältä ylös. Piirrettyjen voimalla saatiin puolisen tuntia pötköttelyaikaa olohuoneen siskonpedissä, mutta sitten olikin jo ruvettava hommiin. Teevi on kova komentelemaan nykyään ja nopeasti kuuluikin ”Diina tulee tänne leikkimää mun kaassa.” Ja niinhän on sitten tehtävä. Kymmenen pintaan lähdin näöntarkastukseen ja jätin Dianan vahtimaan lapsia. Sain silmälasituomion, mutta pikaisen konsultaatiopuhelun jälkeen päätin olla ostamatta laseja (toistaiseksi). Onneksi on sisko, joka myy silmälaseja työkseen. Saan ehkä vielä ihan kivat silmälasit kunhan ehdin Espooseen asti.
Loppupäivä meni ulkoillen, kaupassa käyden, ruokaa laittaen ja leikkien. Ihan kaikessa rauhassa kerrankin. Jannen työpäivän jälkeen suoritettiinkin vuoronvaihto ja me lähdettiin Dianan kanssa viettämään siskosten omaa iltaa Cheekin keikalle Logomoon. Mentiin taktisesti myöhässä, mutta niin oli tainnut tehdä moni muukin, sillä 20 minuuttia ovien aukeamisen jälkeen jono ylettyi vielä satojen metrien päähän. Keikka oli kyllä hyvä ja oli hauskaa viettää aikaa yhdessä Dianan kanssa. Me kun aika harvoin vietämme aikaa ihan kahdestaan ja usein mielenkiinnonkohteetkin on 11 vuoden ikäeron takia hieman erilaiset.
Tänään olikin ihan huipuista huipuin päivä, ainakin jos Teeviltä kysyttiin. Ja jos multa kysytään, oli huipuinta, että koko konkkaronkka nukkui tänään yhdeksään. Luksusta. Tehtiin me myös kaikkea muuta kivaa.
Aamupäivällä pakkauduttiin Volvoon ja hurautettiin auto parkkiin Rantakertun kulmille odottamaan lounasaikaa. Siitä lähdettiin pienelle kätkökierrokselle jokirantaan. Ensimmäisenä oli vuorossa risteily Förillä ja se oli kuulkaas jännittävää. Teevi odotti laiturilla kuin tatti ja käveli nätisti lauttaan. Toisella puolella hän kääntyi heti odottamaan uudestaan, jotta pääsisi taas oranssin lautan kyytiin. Ja niin mentiin edestakaisin. Siinä jossain välissä Janne ehti käydä loggaamassa sen Förin kätkönkin ja jatkoimme reissua joen toisella puolella.
Kävelimme ihan hissukseen (lue: Teevin tahtia) koko matkan Suomen joutsenelle asti ja ihmettelimme jokaikistä matkan varrelle osunutta sorsaa ja laivaa; aina soutuveneestä isoon purjeveneeseen. Sää oli ihanan aurinkoinen, mutta hyytävän kylmä. Onneksi oli varustauduttu lämpimin vaattein.
”Tuolla on toinen geokätkö!”
Teevistä on tullut jo aika haka geokätköilijä. Hän tietää tarkalleen, mistä on kyse ja osallistuu usein etsintöihin. Vielä hän ei ole löytänyt kätköjä ennen meitä, mutta eiköhän sekin päivä vielä tule vastaan. Ennemmin kuin arvaammekaan. Pitkän kävelymatkan jälkeen käänsimme nokkamme kuitenkin takaisin ja tallustelimme Rantakertulle lounaalle. Rantakertun rento ilmapiiri ja hampparibuffet sopivat loistavasti lapsiperheille ja kaikki löytävät varmasti syötävää koko rahan edestä.
Mennikin oli mukana.
Puolentunnin jälkeen aloin pelätä Mennin halkeamista, koska menossa oli ainakin kuudes nakki ja vatsaan oli hujahtanut jo jokunen ranskanperuna ja mieletön määrä vesimelonia. Ne ei tainneet kassalla tietää, mitä lupasivat, kun antoivat tämän neidin syödä ilmaiseksi.
Tässä menee sipulirengas.
Buffetpöydästä löytyi myös yllättäviä lemppareita, kun Teevi halusi kolmannen sipulirenkaan ja Mennikin popsi salaattipöydän antimia hyvällä halulla.
Vatsat täynnä jatkoimme jokivarsikävelyä, mutta tällä kertaa kohti keskustaa. Keskustassa teimme muutaman täsmäiskun lastenvaateosastoille ja palasimme parin kätkön kautta autolle. Tulipahan tänään käveltyä muutama kilometri ja vietettyä aikaa raittiissa ilmassa ennen kuin illan räntäraevesisateet saavuttivat Turun.
Löytämisen riemua!
Reissun lopuksi Teevi ja Janne veivät Dianan junalle ja kävivät samalla ihastelemassa junia asemalla. Me Mennin kanssa hieman siivoiltiin ja odoteltiin tuoretta hääparia häämatkakuvineen meille glögille.
Ilta meni matkakuvia katsellen, sohvalla hyppien, glögiä juoden, valokuvia selaillen, tuliaisia availlen, blogia kirjoittaen ja Greyn anatomiaa katsellen. Kaikinpuolin loistava päivä siis. Huomenna tämä loma loppuu, kun vuorossa on lippukunnan syyskokous ja töissä vauvauinnin valokuvaukset, mutta se on vasta huomenna se.
Tittidii.. Mennin villatakki on valmis ja se on ihana. Vielä ihanampia ovat sisarukset samanlaisissa villatakeissaan. Vallan mahtavaa.
Syksy on kyllä mun lemppareista lempparein vuodenaika. Silloin on värikästä, viileää, tunnelmallista, saa polttaa kynttilöitä, kaikkea uutta alkaa, auringonvalo on kauniin oranssia, aamuisin nenää nipistelee pikkupakkanen, jalkaan saa vetäistä villasukat ja on helppo hengittää.
Kuvia tuli räpsittyä vähän yli omien tarpeiden ja vaikka jokaisessa tuntui olevan jotain tarkennushäikkää (syystä, jota en osaa teille kertoa), laitan tänne ihan liian monta kuvaa, koska niissä on niin hyvä tunnelma ja koska meillä oli niitä ottaessa niin mukavaa.
Sisaruus on ehkä elämän pisin ihmissuhde ja ainakin minulle hyvin tärkeä. Omat pikkusiskoni kuuluvat tärkeimpiin elämäni ihmisiin ja varsinkin vain 1v8kk nuoremman Sallan kanssa ollaan tekemisissä viikottain, ellei päivittäin. Pitkän välimatkan takia tapaamiset ovat harvassa, mutta onneksi on whatsappit, skypet ja facebookit. Välillä pidämme skypeä auki ja puuhailemme omiamme; vähän kuin olisi samassa paikassa ja voi aina hihkaista, kun on asiaa. Ihan kuin silloin ennen, kun sisko oli aina tavoitettavissa toiselta puolelta seinää.
Nyt kun Teevi ja Menni kasvavat, onkin ihana huomata, että sisarussuhde alkaa muodostua myös heidän välilleen. Heillä on jo ihania omia juttuja ja Teevi suhtautuu Menniin silloin tällöin hyvin huolehtivasti. Tuntuu, että nyt kun he ovat eri päiväkodeissa, kotiarkikin menee paremmmin. Mennin pureskelukin on loppunut tai ainakin vähentynyt radikaalisti. Viime viikolla kuulin pariin otteeseen, kun Teevi huusi omasta huoneestaan: ”Menni, tuu leikkimään!”. Yhteisiä leikkejä ei vielä juuri ole, mutta omat leikit vieretysten alkavat jo sujua hyvin. Menni ei enää riko kaikkia Teevin leikkejä ja Teevi on oppinut, ettei pikkusiskon kädestä voi vain napata tavaroita. Vaihtaminen ja antaminen ovat edelleen harjoiteltavien taitojen listalla, mutta joskus ne jopa onnistuvat ilman opastusta.
Yksi yhteinen leikki on eräänlainen hippa, jossa Menni juoksee karkuun ja Teevi yrittää ehtiä halaamaan Menniä. Usein tämä keittiösaareketta kiertävä kaksikko päätyy lopulta maahan makaamaan ja kiljumaan, kun halissa olikin liikaa voimaa, mutta silti toiminta on aika hellyyttävää katseltavaa.
Käsi kädessä kotia kohti
Päiväkotimatkat Teevi haluaa nykyään kävellä itse. Aina. Olen sitten ajatellut, että miksen voisi hänen antaa kävellä, kun ei meillä mikään kiirekään ole. Pitkä (kestoltaan, ei matkaltaan) kotimatka tylsistyttää kuitenkin Menniä ja viimeiset sadat metrit annan Menninkin kävellä. Viimeaikoina Teevi on oppinut pitämään kädestä kiinni aina kävellessä ja haluaa pitää minunkin kädestä koko matkan. Kun Menni pääsee vaunuista kävelemään, Teevi tarttuu heti huolehtivasti siskon käteen ja hidastaa vauhtia entisestään. Näin meillä köpötellään loppumatka ihan hissukseen ja ihmetellään oravia, lehtiä, matoja, vastaantulijoita, käpyjä, ylämäkiä, alamäkiä, portaita, koiria, naapurin lapsia ja aivan kaikkea mahdollista. Jos Menni pyllähtää, Teevi auttaa siskon ylös kädestä vetämällä. Loppumatka täytyy yleensä ”oikaista” metsän kautta, koska siellä on kaikkein jännimmät jutut.
Toivon, että pieni ikäero niputtaa tämän kaksikon tiiviisti yhteen ja että he pysyvät parhaina ystävinä koko elämän läpi. Vaikka riidat ja kinastelu kuuluvatkin sisaruuteen, uskon, että sisaruksesta on paljon enemmän iloa kuin harmia. Ainakin on aina seuraa ja leikkikaveri ihan seinän takana.
Tällaista meille kuuluu. Kujeilua, junaleikkejä, vauhdikasta menoa, ikkunasta kurkistelua ja potkupyöräretkiä huoneesta toiseen. Takana on ihan tavallinen viikko. Päiväkotiarkea, koulua, töitä ja shoppailua. Ostoslistalta löytyi tällä kertaa talvikengät molemmille lapsille ja suuntasimmekin jo tietoisina suoraan Crocsille. Valitettavasti poikien talvisaappaat eivät vielä olleet rantautuneet Suomeen ja saimme vasta pinkit lämmittämään Mennin varpaita.
Tiistaina oltiin koko perheen voimin mun töissä. Oltiin muutenkin menossa uimaan juuri tiistaina, kun mut hälytettiinkin tuuraamaan illan uinteihin. Päätettiin sitten lähteä koko perheen voimin, kun vuorossa oli just sopivanikäisten ryhmät ja työvuoro kesti vain tunnin. Menni on kerran aiemminkin ollut mun mukana ja se meni loistavasti. Menni on oikein malliuimari; liikkuu itse vedessä, seilaa kellukkeilla ympäri allasta, sukeltaa reippaasti ja roikkuu mussa kuin pieni takiainen, kun uidaan yhdessä. Yhtään ei tarvitse huolehtia, että putoaakohan se nyt, tuleekohan se tuolta laidalta sukellukseen tai pärjääköhän se hetken itsekseen kellukkeilla, jos mä autan jotain toista lasta. Kaikki meni niin hyvin. Tälläkin kertaa Menni oli mun apuope ja Teevi ui Jannen kanssa osallistujana. Oli kiva, että molemmat lapset pääsi pitkästä aikaa uimaan. Yleensä mun työvuorot on niin pitkiä, ettei omat lapset jaksa uida mukana. On usein myös parempi keskittyä vain asiakkaiden lapsiin, mutta välillä kyllä kaipaisin Menniä tai Teeviä demonstroimaan, että joku asia on mahdollinen. Monet vanhemmat eivät uskalla kokeilla asioita, jos vain nukella näyttää, mutta kun oikea lapsi tekee sen, he uskovat että se on mahdollista.
Huomenna tämä tavallinen viikko loppuukin, kun lapsilla on ensimmäinen vapaapäivä päiväkodista, äiti tulee tänne hoitamaan lapsia ja me lähdetään Jannen kanssa juhlimaan häitä. Tiedossa siis kaikkea muuta kuin tavallinen perjantai. :)
Menni höpöttää jo vaikka ja mitä. Hän mielellään osoittelee asioita ja kuuntelee tarkkaan, kun hänelle luetaan tai kerrotaan sanoja. Hän myös toistelee paljon ja oppii näin uusia sanoja päivittäin. Tässä muutamia sanoja hänen suuresta sanaisesta arkustaan:
pupu isi Teevi heippa! vaippa kirja avaa-avaa-avaa tätä-tätä-tätä-tätä (anna) leipä vettä äiti taata pappa kypärä pää nenä napa korva joo tota
Ylläolevat sanat ovat käytössä itsenäisesti eli ei siis toistamalla, vaan niin, että Menni tosiaan tietää, mitä ne tarkoittaa ja käyttää niitä oikein. Mennin puhe on selkeää ja sanat tulee terävinä. Häntä ei kyllä kukaan voi tulkita väärin. Puheenkehitys on huomattavasti aikaisempaa ja nopeampaa kuin veljellään ja ensimmäiset sanat kuultiinkin jo ennen ekoja synttäreitä. On jännää seurata, koska Menni saa veljensä kiinni. Asiaa pienellä tytöllä ainakin tuntuu olevan.
