Sisaruus on ehkä elämän pisin ihmissuhde ja ainakin minulle hyvin tärkeä. Omat pikkusiskoni kuuluvat tärkeimpiin elämäni ihmisiin ja varsinkin vain 1v8kk nuoremman Sallan kanssa ollaan tekemisissä viikottain, ellei päivittäin. Pitkän välimatkan takia tapaamiset ovat harvassa, mutta onneksi on whatsappit, skypet ja facebookit. Välillä pidämme skypeä auki ja puuhailemme omiamme; vähän kuin olisi samassa paikassa ja voi aina hihkaista, kun on asiaa. Ihan kuin silloin ennen, kun sisko oli aina tavoitettavissa toiselta puolelta seinää.

Nyt kun Teevi ja Menni kasvavat, onkin ihana huomata, että sisarussuhde alkaa muodostua myös heidän välilleen. Heillä on jo ihania omia juttuja ja Teevi suhtautuu Menniin silloin tällöin hyvin huolehtivasti. Tuntuu, että nyt kun he ovat eri päiväkodeissa, kotiarkikin menee paremmmin. Mennin pureskelukin on loppunut tai ainakin vähentynyt radikaalisti. Viime viikolla kuulin pariin otteeseen, kun Teevi huusi omasta huoneestaan: ”Menni, tuu leikkimään!”. Yhteisiä leikkejä ei vielä juuri ole, mutta omat leikit vieretysten alkavat jo sujua hyvin. Menni ei enää riko kaikkia Teevin leikkejä ja Teevi on oppinut, ettei pikkusiskon kädestä voi vain napata tavaroita. Vaihtaminen ja antaminen ovat edelleen harjoiteltavien taitojen listalla, mutta joskus ne jopa onnistuvat ilman opastusta.

Yksi yhteinen leikki on eräänlainen hippa, jossa Menni juoksee karkuun ja Teevi yrittää ehtiä halaamaan Menniä. Usein tämä keittiösaareketta kiertävä kaksikko päätyy lopulta maahan makaamaan ja kiljumaan, kun halissa olikin liikaa voimaa, mutta silti toiminta on aika hellyyttävää katseltavaa.

Päiväkotimatkat Teevi haluaa nykyään kävellä itse. Aina. Olen sitten ajatellut, että miksen voisi hänen antaa kävellä, kun ei meillä mikään kiirekään ole. Pitkä (kestoltaan, ei matkaltaan) kotimatka tylsistyttää kuitenkin Menniä ja viimeiset sadat metrit annan Menninkin kävellä. Viimeaikoina Teevi on oppinut pitämään kädestä kiinni aina kävellessä ja haluaa pitää minunkin kädestä koko matkan. Kun Menni pääsee vaunuista kävelemään, Teevi tarttuu heti huolehtivasti siskon käteen ja hidastaa vauhtia entisestään. Näin meillä köpötellään loppumatka ihan hissukseen ja ihmetellään oravia, lehtiä, matoja, vastaantulijoita, käpyjä, ylämäkiä, alamäkiä, portaita, koiria, naapurin lapsia ja aivan kaikkea mahdollista. Jos Menni pyllähtää, Teevi auttaa siskon ylös kädestä vetämällä. Loppumatka täytyy yleensä ”oikaista” metsän kautta, koska siellä on kaikkein jännimmät jutut.

Toivon, että pieni ikäero niputtaa tämän kaksikon tiiviisti yhteen ja että he pysyvät parhaina ystävinä koko elämän läpi. Vaikka riidat ja kinastelu kuuluvatkin sisaruuteen, uskon, että sisaruksesta on paljon enemmän iloa kuin harmia. Ainakin on aina seuraa ja leikkikaveri ihan seinän takana.