Säpsähdin aamulla hereille klo08.45. Kaikki muut nukkui vielä ja tajusin, että olin luvannut olla vartin päästä lenkillä Gretan kanssa. Illalla olin ajatellut, etten tietenkään tarvitse herätyskelloa, koska lapset herää viimeistään seiskalta. Paras tapa saada pitkät unet on siis sopia aamuksi jotain menoa. Taidankin käyttää jatkossa. No, ehdin kuitenkin lenkille ja kierrettiinkin yli tunnin lenkki ihanassa auringonpaisteessa. Melkein oli jopa kuuma jo heti aamusta. Oli rentouttavaa kävellä metsässä ja höpötellä kaikenlaista hyvän ystävän kanssa. Täydellinen aloitus sunnuntaipäivälle.

Lenkistä reipastuneena aloitettiin kodin suursiivous. Meillä (tai mulla) on tapana laatia huonekohtainen todo-lista, jossa kaikki siivoushommat on eritelty. Esimerkiksi Teevin huoneen listassa luki: lelut paikalleen, imurointi, petaus, lattian pesu, ikkunan pesu ja peilikaappien pesu. Lista auttaa tuntemaan edistystä, vaikkei sitä ehkä tämän ydinpommin jäljiltä olevan kämpän keskellä muuten huomaisi. Neljän ja puolen tunnin jälkeen asunto alkoi kuitenkin taas muistuttaa kotia ja jynssäyksen kohteeksi pääsi kaikki lokkivalaisimesta jalkalistoihin. Vielä, kun joskus pääsisi tällä listalla meiän makkariin asti, niin se olis pop. Tänään ei päästy.

Kuuraamisen ja puunamisen jälkeen meidän piti Teevin ja Riikan kanssa lähteä metsäretkelle, mutta Teevi ilmoitti, että jää kotiin. Siihen ei mikään taikakeino auttanut, vaan hän halusi jäädä omaan huoneeseen leikkimään isin kanssa. Niinpä metsäretkelle lähdettiin tyttöjen voimin; minä, Menni ja Riikka.

Haettiin evääksi Jaffa-keksejä ja suunnattiin Haunisten altaan eteläpuolelta Kuhankuonon retkeilyreitistölle, missä meillä oli paljon hakemattomia geokätköjä. Olen onnekseni käännyttänyt aika monta kätkökaveria itselleni, joten yksin ei tarvitse kätköretkille lähteä. Riikan kanssa on haettu kätköjä jo useampaan kertaan, jopa Saksasta asti. Niinpä tälläkin kertaa oli luonnollista, että meidän metsäretkireitti kulki 14 geokätkön kautta.

Menniä ei kävely ihan hirveästi kiinnostanut ja suurin osa matkasta menikin sylivauvaa leikkien. Takaisin päin tullessa menninkäinen sai kuitenkin jonkun keksienergiaboostin ja juoksenteli pitkän matkaa. Ujostelukin loppui ja syliksi ja kädestäpitelijäksi kelpasi myös Riikka. Onneksi, koska mun hartiat alkoi vedellä viimeisiään.

Tämän päivän kätköt olivat pääosin hyvin helppoja, mutta yhtä piti etsiä kahteen kertaan ennen sen antautumista ja yhden löysi Menni ihan itse ennen aikuisia. Jälkimmäinen oli tosin sellainen, jota ei löytämisestä huolimatta saatu logattua. Kyseinen yksilö killui monen metrin korkeudella puussa. Me etsittiin Riikan kanssa aivan liian matalalta ja yhtäkkiä Menni hihkaisi: ”tuulla se on, geeätkö”. Ja näin oli.

Illalla tehtiin vähän herkkusmoothieta mustikoista ja mansikoista ennen nukkumaanmenoa. Viikonlopun tohinoilta väsyneet lapset simahtivat onneksi nopeasti. Jäi vielä aikaa hoitaa partiojuttuja ja päivitellä kuulumisia tänne. Nyt kuitenkin nukkumaan ja huomenna töihin ja pardeen. Kuulemisiin!