Avainsana-arkisto: ystävät

Sunnuntai

Säpsähdin aamulla hereille klo08.45. Kaikki muut nukkui vielä ja tajusin, että olin luvannut olla vartin päästä lenkillä Gretan kanssa. Illalla olin ajatellut, etten tietenkään tarvitse herätyskelloa, koska lapset herää viimeistään seiskalta. Paras tapa saada pitkät unet on siis sopia aamuksi jotain menoa. Taidankin käyttää jatkossa. No, ehdin kuitenkin lenkille ja kierrettiinkin yli tunnin lenkki ihanassa auringonpaisteessa. Melkein oli jopa kuuma jo heti aamusta. Oli rentouttavaa kävellä metsässä ja höpötellä kaikenlaista hyvän ystävän kanssa. Täydellinen aloitus sunnuntaipäivälle.

Lenkistä reipastuneena aloitettiin kodin suursiivous. Meillä (tai mulla) on tapana laatia huonekohtainen todo-lista, jossa kaikki siivoushommat on eritelty. Esimerkiksi Teevin huoneen listassa luki: lelut paikalleen, imurointi, petaus, lattian pesu, ikkunan pesu ja peilikaappien pesu. Lista auttaa tuntemaan edistystä, vaikkei sitä ehkä tämän ydinpommin jäljiltä olevan kämpän keskellä muuten huomaisi. Neljän ja puolen tunnin jälkeen asunto alkoi kuitenkin taas muistuttaa kotia ja jynssäyksen kohteeksi pääsi kaikki lokkivalaisimesta jalkalistoihin. Vielä, kun joskus pääsisi tällä listalla meiän makkariin asti, niin se olis pop. Tänään ei päästy.

Kuuraamisen ja puunamisen jälkeen meidän piti Teevin ja Riikan kanssa lähteä metsäretkelle, mutta Teevi ilmoitti, että jää kotiin. Siihen ei mikään taikakeino auttanut, vaan hän halusi jäädä omaan huoneeseen leikkimään isin kanssa. Niinpä metsäretkelle lähdettiin tyttöjen voimin; minä, Menni ja Riikka.

IMG_8964-3

Haettiin evääksi Jaffa-keksejä ja suunnattiin Haunisten altaan eteläpuolelta Kuhankuonon retkeilyreitistölle, missä meillä oli paljon hakemattomia geokätköjä. Olen onnekseni käännyttänyt aika monta kätkökaveria itselleni, joten yksin ei tarvitse kätköretkille lähteä. Riikan kanssa on haettu kätköjä jo useampaan kertaan, jopa Saksasta asti. Niinpä tälläkin kertaa oli luonnollista, että meidän metsäretkireitti kulki 14 geokätkön kautta.

IMG_8960-1

Menniä ei kävely ihan hirveästi kiinnostanut ja suurin osa matkasta menikin sylivauvaa leikkien. Takaisin päin tullessa menninkäinen sai kuitenkin jonkun keksienergiaboostin ja juoksenteli pitkän matkaa. Ujostelukin loppui ja syliksi ja kädestäpitelijäksi kelpasi myös Riikka. Onneksi, koska mun hartiat alkoi vedellä viimeisiään.

IMG_8961-2

Tämän päivän kätköt olivat pääosin hyvin helppoja, mutta yhtä piti etsiä kahteen kertaan ennen sen antautumista ja yhden löysi Menni ihan itse ennen aikuisia. Jälkimmäinen oli tosin sellainen, jota ei löytämisestä huolimatta saatu logattua. Kyseinen yksilö killui monen metrin korkeudella puussa. Me etsittiin Riikan kanssa aivan liian matalalta ja yhtäkkiä Menni hihkaisi: ”tuulla se on, geeätkö”. Ja näin oli.

Illalla tehtiin vähän herkkusmoothieta mustikoista ja mansikoista ennen nukkumaanmenoa. Viikonlopun tohinoilta väsyneet lapset simahtivat onneksi nopeasti. Jäi vielä aikaa hoitaa partiojuttuja ja päivitellä kuulumisia tänne. Nyt kuitenkin nukkumaan ja huomenna töihin ja pardeen. Kuulemisiin!

Laadukas lauantai

Tänään on meillä on vietetty laatulauantaita. Lauantaita, kun ei tarvitse tehdä mitään. Ei ole pakko, eikä kiire. Tällaisissa päivissä mä olen kyllä niin huono, vaikka niistä pitäisikin vain nauttia. Mun mielestä pitäisi aina olla tarkka suunnitelma ja tavoitteellista ohjelmaa. Pelkkä oleminen tuntuu turhalta. Mehän tehdään sitä samaa kaikki päivät muutenkin. Silti meillä on ollut tänään paljon kivaa ohjelmaa (ja vähän ei niin kivaa ohjelmaa).

Päivä alkoi kahdeksalta, kun Teevi tepsutteli meidän huoneeseen ja vaati muita nousemaan ylös. Menni tankkasi vähän maitoa ja jatkoi uniaan, kun me muut hipsimme aamupalalle. Yö oli mennyt hyvin, joten kaikki saivat aloittaa päivän pirteinä. Menni heräsi vain kerran ja nukahti itsekseen hetken kitisemisen jälkeen. Vartin yli kuusi Menni tuli juomaan maidot ja jäi meidän väliin nukkumaan aamu-unia. Yleensä me ollaan sen verran laiskoja ja unisia, ettei kumpikaan jaksa kantaa neitiä takaisin omaan sänkyyn. Onneksi suurin osa yöstä menee nykyään jo omassa sängyssä.

Aamupäivällä mun ja Teevin oli tarkoitus mennä juniorijumppaan ja niin me mentiinkin, hetkeksi. Teevi alkoi itkeä jo ovella ja sai hirvittävän paniikkikohtauksen, kun kaikki muut lapset alkoivat juosta ympäriinsä. Pikkumies takertui minuun ja huusi: ”POIS, POIS” niin kovaa kuin kurkusta lähti. Viimeksikin Teevi jännitti hetken, mutta juoksenteli pian muiden seassa. Tällä kertaa jännitys ei tuntunut helpottavan, vaikka mentiin sivusta katsomaan kaikessa rauhassa.  Kun mikään ei ollut hyvin ja huuto oli jatkunut vartin, päätin, ettei me nyt tänään jumpata. Eihän meidän ole pakko. Lapsiryhmät aiheuttavat Teeville jännitystä. Omassa pihassakin Teevi jähmettyy seuraamaan muiden touhuja, jos lapsia on tavallista enemmän. Pikkuhiljaa pitäisi lapsiryhmiinkin tottua, ettei päiväkoti olisi ihan hirvittävä shokki syksyllä. Tällä kertaa kuitenkin poistuttiin jumpasta ja käytiin hakemassa lounasherkkuja kaupasta.

Päiväunet korvattiin Cars-elokuvan katsomisella, koska uni ei meinannut tulla lukuisista yrityksistä huolimatta. Tässä vaiheessa tuntui, että tällaiset vapaapäivät ei kyllä ole yhtään kivoja. Mikään ei tasan mene niin kuin on ajatellut. Päiväuniaikaanhan mun piti siivota ja Jannen tehdä töitä. Mihin päiväuniaikaan? No loppujen lopuksi me saatiin tehtyä vaikka mitä: verhoiltiin keittiön tuolit uudestaan, päivitettiin blogi uuteen osoitteeseen, imuroitiin ja katsottiin sitä elokuvaa. Janne taisi tehdä hetken niitä töitäkin. Ihan hyvä saavutus sekin. Eihän meidän pitänyt tehdä yhtään mitään tänään.

Iltapäivällä meidän seuraan liittyi Limeperheen ihana naisväki. Ohjelmassa oli ruoanlaittoa ja mäenlaskua. Ensimmäisenä valmistettiin meidän perheen uutta lempiherkkuruokaa; quesadilloja. Ne on niin helppoja, kun jokainen voi itse valita täytteensä ja näin saadaan myös lapsille maistuvaa ruokaa. Lasten versioon ujutettiin tomaattia, juustoa ja kinkkua. Aikuiset latoivat lettujen väliin mm. salsaa, kanaa, juustoa, cheddarkastiketta, tomaattia ja paprika-sipulihöystöä. Lisäksi meillä oli vihersalaattia ja coleslawta. Mmm. Niin hyvää ja hyvin maistui pikkusuillekin.

Ähkyä lähdettiin karkottamaan pulkkamäkeen. Oli niin kivaa, kun puoli kuusi ulkona oli vielä valoisaa. Menni sujautettiin untuvapussissaan vaunujen uumeniin ja taaperot lastattiin pulkkien kyytiin. Huomatkaa, kuinka haalarit on mätsätty pulkkien kanssa ja pipot villataljojen. ;) Tunti hujahti äkkiä ja ulkoilu väsytti meidän taaperot illan kannalta lupaavan tehokkaasti. Ehkä iltaunilla nukkumatti löytäisi lapset päiväunia paremmin.

Nyt ilta jatkuu rauhallisissa merkeissä. Nukkumatti on löytänyt molemmat lapset, eikä suunnistamiseen mennyt kovinkaan kauaa. Mennikin nukahti pienen itkun jälkeen omaan sänkyyn ihan itsekseen (sama tapahtui ensimmäistä kertaa eilen!!). Minulla on mies, jäätelöä, sohva ja elokuva. Mitä muuta sitä tarvittaisiinkaan?

11.1.11

Näin jälkeenpäin ajateltuna melko tärkeä päivä. Silloin ei niinkään ihmeellinen.

Mennillä on ihana kummitäti (ja -setä), minulla luotettava ystävä, Teevillä hurmaava leikkitoveri ja meidän perheellä parasta seuraa, koska tasan kaksi vuotta sitten toteutui suuri sattumusten summa.

Päivä oli ihan tavallinen työpäivä päiväkodin keittiötätinä, mutta iltapäiväksi oli sovittu kahvilatreffit toisen odottavan äidin kanssa. Nämä olivatkin elämäni ensimmäiset ja todennäköisesti myös viimeiset sokkotreffit ja olin melkoisen jännittynyt. Entä jos se toinen onkin ihan kamala, eikä meillä ole mitään juteltavaa? Entä, jos näytän ihan typerältä? Entä jos? Onneksi jossittelu oli turhaa ja meillä synkkasi neiti Limen kanssa oikein mallikkaasti. Seuraavatkin treffit sovittiin jo lennosta. :)

Kahden vuoden aikana meistä on muodostunut hyvät ystävät. Olemme jakaneet raskausajan ilot ja surut, seuranneet lähes samanikäisten esikoistemme kasvua taaperoiksi, lörpötelleet satoja tunteja, aloittaneet ratsastuksen (ja lopettaneet sen), syöneet hyvin, tutustuttaneet myös miesmerkkiset osapuolet toisiinsa, soitelleet paniikkipuheluita ja toteuttaneet ihmeellisiäkin ideoita yhdessä. On hassua, että olemme tunteneet vasta kaksi vuotta. Onneksi monta on vielä edessä päin.

Jälkikäteen vasta ymmärtää, kuinka monta sattumaa kahden ihmisen kohtaaminen vaatii. Emme olisi koskaan tavanneet, jollen olisi ollut raskaana, kyllästynyt kouluun, työskennellyt ruotsinkielisessä päiväkodissa laitosapulaisena ja jollei silloin vielä tuntematon ystäväni olisi suostunut anopin järjestämille sokkotreffeille. Välillä harmittelen, että en Teeviä odottaessa jaksanut puurtaa kouluhommia kasaan ja nyt ne kaikki odottaa minua vieläkin, mutta sitten muistankin, miten hyvä olikaan pitää vähän taukoa ja päästää elämäänsä uusia ihmisiä. Suosittelen samaa logiikkaa myös kaikille muille jotain mennyttä asiaa pohtivalle. Aina valintojen takaa löytyy jotain odottamatonta ja hyvääkin.

Kiitos ihanalle Limeperheelle. Olette parhaita! <3

Sushi-ilta

Taas me livistettiin Mennin kanssa iltamenoihin, kun Janne tuli kotiin. Vuorossa oli ainejärjestömme tyttöjen järjestämä sushi-ilta.

Molempina raskausaikoina mieleni on tehnyt sushia, vaikka ennen Teevin odotusta en ollut sitä ikinä edes maistanut. Niissä on kuitenkin suunnilleen kaikki kiellettyä. Levä, kala, äyriäiset, kaikki kiellettyjä raskaana olevilta. Pelkkä riisi wasabilla ei oikein sytytä. Teevin synnyttyä tehtiin muutaman kaverin kanssa itse sushia ja se oli tosi hyvää. Kävin myös ravintolassa maistamassa ”oikeaa” sushia ja rakastuin ruokalajiin heti. Janne nyrpistelee nenää ajatuksellekin, joten kovin usein en tätä herkkua saa. Yksin kun on aika typerää alkaa rullia vääntämään.

Tällä kertaa saatiin kasaan isompi tyttöporukka ja meitä olikin 13 ihmistä valmistamassa ja nauttimassa sushia. Oli tosi kiva nähdä taas vanhoja kavereita ja tutustua uusiin kanssaopiskelijoihin. Suurin osa olikin ihan uusia naamoja. Kaikki tulivat kuitenkin tosi hyvin juttuun, eikä kukaan tuntunut häiriintyvän Mennin läsnäolosta. Ennemminkin Menni herätti kiinnostusta ja kaikki hoitotoimenpiteet kantoliinan sitomisesta vauvan pukemiseen olivat hyvin mielenkiintoisia. Kiva että voidaan järjestää opiskelijatapahtumia, joihin minäkin pääsen osallistumaan, etten ihan ulkopuoliseksi jää.

Tämä viikko on ollut melko poikkeuksellinen, sillä minulla on joka ilta ollut jotain menoja. Maanantaina partio, tiistaina vaatekutsut ja tänään opiskelukavereiden kanssa järjestetty sushi-ilta. Loppuviikko pyhitetäänkin sitten perheen yhteisille jutuille ja kotona möllöttämiselle. On kiva, että on ohjelmaa, mutta kyllä se myös väsyttää melkolailla. Niinpä nyt on hyvä aika hipsiä peiton alle tuhisemaan.

Viikkokatsaus

Perjantaina oli ihan tavallinen kotipäivä. Meidän arki on asettunut noudattamaan samaa todella tutuksi tullutta kaavaa. Janne lähtee töihin ihan liian aikaisin ja me muut jäädään vielä sängynpohjalle tuhisemaan. Teevi herää joskus kahdeksan aikoihin ja alkaa leikkimään pinnasängyssä. Yleensä nousen vasta siinä vaiheessa, kun kaikki pinnasängyn irtaimisto pehmoleluista lakanoihin on päätynyt laidan yli lattialle. Teevi ihmettelee hetken aikaa ja alkaa touhuta omiaan sillä aikaa, kun minä laitan puuron mikroon. Yleensä jossain tässä välissä Teevi myös kiikuttaa minulle puhtaan vaipan merkiksi siitä, että märkä yövaippa ei ole mukavan tuntuinen. Viime päivinä hän on myös käynyt valmiiksi maahan makaamaan ja odottamaan vaipan vaihtumista. Muutenkin huomaan, että arjen rutiinit ovat aiheuttaneet sen, että Teevi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu ja osaa odottaa (tai jopa vaatia sitä). Aamupuuron jälkeen tulee pastilli, vaatteiden vaihto, vähän leikkiä ja Mennin imetystä, molempien vaipanvaihto, sitten ulkovaatteiden pukeminen, kävely puistoon, leikkiä, takaisin sisälle, lounasta, pastilli, vaippa, pupun etsiminen, päiväunet, vaippa, välipala, pastilli, leikkiä, ulkovaatteet, puisto, isi hakee sisälle, päivällinen, pastilli, leikkiä sisällä, iltapuuro, hammaspesu, yöpuku, iltasuukot ja vilkutus, yöunet.

Rutiinin rikkoutuminen ei onneksi harmita ihan hirveästi, mutta muutamana päivänä nukkumaanmeno on ollut hankalampaa, kun minä ja Menni ei ollakaan oltu kotona. Silloin jää iltasuukot antamatta ja viimeistään aamulla on kiire tarkistamaan, että äiti ja vauva on kotona.

Perjantaina satoi kaatamalla vettä, joten päivä sujui välipalan jälkeiseen pastilliin asti normaalisti. Sitten lähdettiinkin kirpputorille välikausihaalarin metsästykseen. Sellaista ei löytynyt, mutta tein muutaman muun ihanan löydön. Kirppulöydöistä kerron myöhemmin vähän lisää. Iltaa vietettiinkin kotona ihan tavallisissa merkeissä. Paitsi illalla äiti ja isi vähän herkutteli ja katsoi elokuvaa. :)

Launtaina oli vuorossa kummilapsemme synttärit Tuusulassa, joten suuntasimme nokkamme sinne heti aamun kirpputori- ja turvaistuinshoppailun jälkeen. Turvaistuinta ei vielä ostettu, mutta käytiin sovittamassa yhtä ehdokasta autoon. Vielä on hakusessa hyvä selkä menosuuntaan penkki, johon Teevi mahtuisi istumaan vielä ainakin vuoden verran. Plussaa olisi, että sen saisi myöhemmin käännettyä toiseen suuntaan.

Synttäreiden jälkeen näimme minun vanhoja lukiokavereita Vantaalla. On ihanaa, että myös vanhat ystävät ovat pysyneet mukana meidän elämässä läpi kaikkien elämänmuutosten. Näitä ystäviä ei ole karkoittanut turkulaistuminen, pallomaha, synnytyskertomukset tai edes kakkavaipat. Laskin, että tänä vuonna tuli täyteen kahdeksan vuotta yhteistä ystävyystaipaletta ja sinä aikana on kyllä ehtinyt tapahtua yhtä sun toista. Suurimpia muutoksia on varmasti muutot ja meidän lapset, mutta vieläkin näemme vähintään pari kertaa vuodessa. Välillä täällä Turussa ja välillä pääkaupunkiseudulla. Vaikka nämä kaverit ovatkin (vielä) lapsettomia, ei lasten läsnäolo ole koskaan häirinnyt tapaamisia. Tietenkin lapset vähän rajoittavat tekemisiä, mutta se on sopinut kaikille hyvin.

Sunnuntaina taloomme muutti putki ja minä istuin Mennin kanssa tuntitolkulla partiokokouksissa. Putken muuttoon liittyy ystäväpariskuntamme, joka tuli tutustumaan uuteen perheenjäseneemme tarkemmin. He toivat Teeville tuliaisiksi ylimääräiseksi jääneen putken. Siis sellaisen, josta voi ryömiä läpi ja leikkiä agilitya. Sunnuntaista asti tämä onkin ollut huippujuttu, ainakin Teevin mielestä. Ensin putki oli todella pelottava ja Teeviä sai houkutella ryömimään sisään, mutta nyt tyyppi ryömii putkesta uudestaan ja uudestaan. Vanhempien onneksi putken saa solmittua kasaan ja se mahtuu asumaan Teevin sängyn alla silloin, kun se ei ole käytössä. Muuten tämä hökötys saisi meiltä aika nopeat lähtöpassit tilaongelman vuoksi. Nyt hittilelu sai meiltä kuitenkin hyvän kodin ja innokkaan käyttäjän.

Maanantai oli taas sellainen ihan tavallinen päivä. Paitsi että päätin palata koulun pariin vähän suunniteltua nopeammin. Päiväuniaikaan sain selvitettyä paljon opintoasioita ja nyt minulla on kandiaihe odottamassa. Jännää. Tavoitteena olisi saada valmista marraskuun loppuun mennessä, mutta saas nähdä. Ainakin motivaatio ja sopiva määrä kunnianhimoakin löytyi jostain kotiäidin sisuksista ja innostus on näin alkuun melko kova. Homma vaatii hieman järjestelyitä, että pääsen pariksi päiväksi fyysisesti yliopistolle, mutta muuten kirjoittelen pääasiassa kotoa käsin.

Rento tv:n katseluasento.

Tänään Teevi aloitti päivänsä polskimalla vauvauinnissa pitkästä aikaa. Flunssa ja Jannen työjutut ovat aiheuttaneet kolmen viikon tauon polskutteluun. Muuten päivään on kuulunut jauhelihakeittoa, ulkoilua, päiväunia, kirjanpitoa ja kiukuttelua. Ihan kaikkea normaalia. Illalla osallistuin ensimmäisille lastenvaatekutsuilleni ikinä ja ihan vaan jotain vähän tilasin.. :) Palaan asiaan, kun ihanuudet saapuu postissa.

Teetä

Eilen tulin kotiin vasta pimeän aikaan. Oli viileää ja pimeää eli saletisti syksy. Syksystä kertoo myös se, että näin opiskelukavereitani pitkästä aikaa. Kävimme nimittäin tarkastelemassa uusia opiskelijoita ja moikkaamassa vanhoja kavereita Mennin kanssa. Olo oli kyllä vanha, kun en tuntenut edes kolmannen vuoden opiskelijoita.. Itsehän siis jouduin esittäytymään viidennen vuoden opiskelijana. Hui kauhistus! Pulistiin siellä niitä näitä ja minua taisi taas puraista pieni biotekniikkakärpänen, kun kuulin legoroboteista. Saa nähdä, josko eilen tapaamani toisen vuoden opiskelijat saavat minusta seuraa labraan vuoden päästä.

Tänään Teevi hemmotteli taas meitä pitkillä aamu-unilla ja kömmittiin peittojen alta ylös vasta reilusti yhdeksän jälkeen. Päikkärit jäikin sitten väliin, kun uni ei tullut ennen kuin piti olla jo menossa Mennin neuvolaan. Neuvolassa kaikki oli hyvin ja pikkuneiti oli kerryttänyt painoa jo 5600g ja venynyt 56,6 senttiseksi. Muuten käynti olikin aika turha. Korviin kurkattiin ja keuhkoja kuunneltiin, mutta 10 minuutissa oltiinkin jo pihalla. Lääkärin mielestä näytin väsyneeltä, vaikka mielestäni olin tosi pirteä.. Miltähän olisin näyttänyt maanantaina, kun oikeasti olin väsynyt?

Suoraan neuvolasta hurautettiin Linaa moikkaamaan. Aika meni nopsaan, vaikka lapsilla olikin vähän erimielisyyksiä. Onneksi sosiaaliset taidot kehittyy pikkuhiljaa ja yhteiset hommat alkaa sujumaan paremmin.

Nyt lapsoset tuhisee ja me röhnötetään sohvalla ja juodaan teetä. Löysinkin uuden ihanan teen; Nordqvistin Seitsemäs taivas on niin herkkua. Sen makumaailman pitäisi muodostua mansikasta, sitruunasta ja vaniljasta, mutta enpä osaa sanoa maistuuko se edellämainituista miltään. Hyvää se kuitenkin on ja sisältää ruusun terälehtiä.

Teet ovat löytäneet paikkansa pilttipurkkeista. Aromit pysyy parempina, teetä on helpompi ottaa ja ulkonäkökin miellyttää ryttyisiä pusseja enemmän, joten ratkaisu on melkoisen toimiva. Suosittelen!