Näin jälkeenpäin ajateltuna melko tärkeä päivä. Silloin ei niinkään ihmeellinen.

Mennillä on ihana kummitäti (ja -setä), minulla luotettava ystävä, Teevillä hurmaava leikkitoveri ja meidän perheellä parasta seuraa, koska tasan kaksi vuotta sitten toteutui suuri sattumusten summa.

Päivä oli ihan tavallinen työpäivä päiväkodin keittiötätinä, mutta iltapäiväksi oli sovittu kahvilatreffit toisen odottavan äidin kanssa. Nämä olivatkin elämäni ensimmäiset ja todennäköisesti myös viimeiset sokkotreffit ja olin melkoisen jännittynyt. Entä jos se toinen onkin ihan kamala, eikä meillä ole mitään juteltavaa? Entä, jos näytän ihan typerältä? Entä jos? Onneksi jossittelu oli turhaa ja meillä synkkasi neiti Limen kanssa oikein mallikkaasti. Seuraavatkin treffit sovittiin jo lennosta. :)

Kahden vuoden aikana meistä on muodostunut hyvät ystävät. Olemme jakaneet raskausajan ilot ja surut, seuranneet lähes samanikäisten esikoistemme kasvua taaperoiksi, lörpötelleet satoja tunteja, aloittaneet ratsastuksen (ja lopettaneet sen), syöneet hyvin, tutustuttaneet myös miesmerkkiset osapuolet toisiinsa, soitelleet paniikkipuheluita ja toteuttaneet ihmeellisiäkin ideoita yhdessä. On hassua, että olemme tunteneet vasta kaksi vuotta. Onneksi monta on vielä edessä päin.

Jälkikäteen vasta ymmärtää, kuinka monta sattumaa kahden ihmisen kohtaaminen vaatii. Emme olisi koskaan tavanneet, jollen olisi ollut raskaana, kyllästynyt kouluun, työskennellyt ruotsinkielisessä päiväkodissa laitosapulaisena ja jollei silloin vielä tuntematon ystäväni olisi suostunut anopin järjestämille sokkotreffeille. Välillä harmittelen, että en Teeviä odottaessa jaksanut puurtaa kouluhommia kasaan ja nyt ne kaikki odottaa minua vieläkin, mutta sitten muistankin, miten hyvä olikaan pitää vähän taukoa ja päästää elämäänsä uusia ihmisiä. Suosittelen samaa logiikkaa myös kaikille muille jotain mennyttä asiaa pohtivalle. Aina valintojen takaa löytyy jotain odottamatonta ja hyvääkin.

Kiitos ihanalle Limeperheelle. Olette parhaita! <3