Sushi-ilta

Taas me livistettiin Mennin kanssa iltamenoihin, kun Janne tuli kotiin. Vuorossa oli ainejärjestömme tyttöjen järjestämä sushi-ilta.

Molempina raskausaikoina mieleni on tehnyt sushia, vaikka ennen Teevin odotusta en ollut sitä ikinä edes maistanut. Niissä on kuitenkin suunnilleen kaikki kiellettyä. Levä, kala, äyriäiset, kaikki kiellettyjä raskaana olevilta. Pelkkä riisi wasabilla ei oikein sytytä. Teevin synnyttyä tehtiin muutaman kaverin kanssa itse sushia ja se oli tosi hyvää. Kävin myös ravintolassa maistamassa ”oikeaa” sushia ja rakastuin ruokalajiin heti. Janne nyrpistelee nenää ajatuksellekin, joten kovin usein en tätä herkkua saa. Yksin kun on aika typerää alkaa rullia vääntämään.

Tällä kertaa saatiin kasaan isompi tyttöporukka ja meitä olikin 13 ihmistä valmistamassa ja nauttimassa sushia. Oli tosi kiva nähdä taas vanhoja kavereita ja tutustua uusiin kanssaopiskelijoihin. Suurin osa olikin ihan uusia naamoja. Kaikki tulivat kuitenkin tosi hyvin juttuun, eikä kukaan tuntunut häiriintyvän Mennin läsnäolosta. Ennemminkin Menni herätti kiinnostusta ja kaikki hoitotoimenpiteet kantoliinan sitomisesta vauvan pukemiseen olivat hyvin mielenkiintoisia. Kiva että voidaan järjestää opiskelijatapahtumia, joihin minäkin pääsen osallistumaan, etten ihan ulkopuoliseksi jää.

Tämä viikko on ollut melko poikkeuksellinen, sillä minulla on joka ilta ollut jotain menoja. Maanantaina partio, tiistaina vaatekutsut ja tänään opiskelukavereiden kanssa järjestetty sushi-ilta. Loppuviikko pyhitetäänkin sitten perheen yhteisille jutuille ja kotona möllöttämiselle. On kiva, että on ohjelmaa, mutta kyllä se myös väsyttää melkolailla. Niinpä nyt on hyvä aika hipsiä peiton alle tuhisemaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *