Pikkuhiljaa kaverit alkavat olla tärkeitä myös Teevin elämässä. Oman pihan leikkipuistossa pyörii onneksi iso joukko 1-4 -vuotiaita poikia, joten seuraa riittää. Suurin ilo tähän mennessä on kuitenkin ollut isompien lasten puuhien seurailu ja uusien taitojen opettelu matkimalla. Välillä meno onkin melko hurjaa, kun 1-vuotias yrittää matkia 3-vuotiasta, eikä se aina ihan suju. Teevi on kuitenkin oppinut hurjan hienosti selviytymään pihan vaativasta kiipeilytelineestä ja ajamaan potkumopolla muiden perässä. Monikaan yksivuotias ei ole yhtä reipas ja rohkea!
"Tää riippusilta on siis niin lälly!"
Pihassa oppii myös tärkeitä vuorovaikutustaitoja, kun kaikki leikkivät samoilla leluilla ja aina toisen lelut ovat parempia kuin omat. Lainaaminen, vuorottelu ja pikkuriitojen sopiminen ovat jo arkipäivää Teevinkin elämässä.
Teevi pitää puoliaan mopon suhteen.
Olemme taas pitkästä aikaa viettäneet aikaa Teevin ihka ensimmäisen ystävän, Linan, kanssa ja kaverukset ovatkin melkoinen tihulaiskaksikko. On hauska katsoa, kuinka samanlaisia ja toisaalta erilaisia meidän taaperot on. Kaksikko on tuntenut syntymästään asti, joten heistä tulee varmasti tärkeät ystävykset pikkuhiljaa. VIelä ei yhteiset leikit kiinnosta kovinkaan paljoa, mutta varmasti vuoden päästä viimeistään saadaan seurata yhteisiä leikkihetkiä. :)
Vappuaattona Teevi sai jäädä mummun ja taatan hoiviin, kun minä ja Janne karattiin nauttimaan vappufiiliksestä kaupungille. Pitkästä aikaa ihan kahdestaan päästiin moikkaamaan kavereita ja viettämään vapaa-aikaa ilman mitään suurempaa syytä tai sovittua menoa.
Kuudeksi suunnattiin muiden ylioppineiden kanssa painamaan hattua päähän ja siitä sitten siirryttiin muualle juhlimaan. Vähän vanhoiksi me on taidettu tulla, kun välissä kierreltiin vähän geokätköilemässä ja ennen yhtätoista jo suunnattiin mäkkärin kautta kotiin nukkumaan. Pääasia kuitenkin, että päästiin näkemään kavereita ja viettämään aikaa kodin ulkopuolelle. Teevillä onkin ihania ja innokkaita hoitohenkilöitä vaikka muille jakaa. Suuri kiitos heille! :)
Geokätköllä.
Geokätköily keskusta-alueella sujuu muuten varsin helposti, kun päällä on haalarit ja kaikki muu kansa on vapputunnelmissa. Lyhyessä ajassa saimme kierrettyä kahdeksan kätköä, joille ei ole asiaa tavallisena arkipäivänä. Vappuna kukaan ei ihmettele, jos yksi teekkari heiluu korkealla valotolpassa tai konttaa yliopistonmäen penkin alla. Suosittelen.
Vappupäivänä kipusimme vartiovuorenmäelle perinteiselle vappupiknikille. Mummu ja tätskä olivat jo aiemmin ommelleet Teeville hienot vappuhaalarit ja edellisenä iltana valmistui vappuhattukin, joten vaatetus oli ainakin edustava. Teevi keräsikin paljon katseita ja kommentteja päheissä kuteissaan. Pienen pieni teekkarin alku kulki paikasta toiseen isin hartioilla ja nautiskeli huomiosta ja hunajamelonista.
Oi oi. Kohta joku pääsee taas sanomaan, etten minä KOSKAAN päivitä tänne YHTÄÄN mitään. No, niin saattaa tosiaan käydä, jos viikko-ohjelma on yhtä kiireinen, kun meillä on ollut. Kivaa meillä on silti ollut. Kiire on paras ystäväni, koska silloin on oltava tehokas ja ikävätkin hommat tulevat tehdyiksi ikäänkuin huomaamatta.
Teevi on tällä viikolla (vihdoin!) oppinut konttaamaan eteenpäin. Ainakin silloin, kun edessä on jotain kiellettyä mielenkiintoista tavaraa. Tällaisia konttausmotivaattoreita ovat esimerkiksi Bitti, erilaiset johdot ja kaapelit, puhelin, kaukosäädin jne. Harmistuksilta ei ole kuitenkaan vältytty, kun edelleen konttausasennosta läsähtää aika usein naamalleen. Toinen uusi ilmiö on karhunkävely, jota Teevi harrastaa konttauksen lisäksi. Jalat ja kädet tikkusuorina, peppu pystyssä, herra yrittää päästä eteenpäin lattialla. Tämä etenemismuoto ei kuitenkaan ole tuottanut haluttua tulosta, joten useimmiten täytyy ottaa ryömimisvaihde käyttöön.
Eilen meillä oli pikkujoulumeininkiä, kun ihana pikku-Lina perheineen oli meillä ja syötiin mahat aivan liian täyteen hampparia. Oli ihan huippukiva ja herkullinen päivä. Ensin käytiin yhdessä valitsemassa kaupasta parhaat raaka-aineet ja sitten palattiin kotiin väkertämään megasuperhamppareita. Ihanaa tehdä asioita toisen pikkuperheen kanssa, kun lapset voi leikkiä keskenään ja aikuisillakin riittää juteltavaa, eikä ketään haittaa, jos mainitsee vaipanvaihdon kesken ruokailun.
Isät ja suurperheostokset.
Iltapäivällä käväistiin vielä asukastoimikunnan järjestämissä pikkujouluissa kerhohuoneella. Sielläkin sai herkutella ja tutustuttiin vähän paremmin naapuroston lapsiperheisiin. Kiva huomata, että pihapiirissä kasvaa uusi hiekkalaatikkosukupolvi Teevin kavereiksi. :)
Tänään sai avata partiolaisten joulukalenterin ensimmäisen luukun. Onhan sinullakin omasi? Olo ei kuitenkaan ollut kovinkaan jouluinen, säästä puhumattakaan. Vesisadetta uhmaten suuntasimme kuitenkin joulumarkkinoille äitini ja tätini kanssa. Teevi jäi isin kanssa päikkäreille kotiin ja naiset sai shoppailla rauhassa. Markkinoilla oli aika surkea ilmapiiri kun vettä tuli vaakatasossa ja ihmisiä oli vain kourallinen liikkeellä. Näin kuitenkin jotain todella suloista; jokivarren puunrunkoon oli väkerrelty tälläinen:
SisäänkäyntiPikkuruinen makuuhuone
En tiedä, lieneekö kyseessä jokin kulttuuripääkaupunkitempaus vai pienen lapsen leikki, mutta valloittava tämä puunkoloihin rakennettu koti oli. Kodissa oli vielä olohuone ja vihreä asukas, mutta niistä ei ole kuvaa. Minua yllätti, että tämä taideteos oli saanut olla ihan rauhassa, eikä kukaan ollut tökkinyt postilaatikkoa nurin tai nyppinyt simpukoita pihatiestä omaan taskuun. Kiitos ihanat ihmiset!
Viikonloppu starttasi mukavasti perjantaista. Heti aamusta suuntasin Teevin kanssa neuvolaan ja sieltä sitten Janinan ja Linan luokse kyläilemään. Neuvolassa Teevi arvioitiin pitkäksi ja hoikaksi, sekä motorisesti hyvin kehittyneeksi pojaksi. Kokoa oli kertynyt 73 sentin ja 9450 gramman verran. Siellä kaikki meni siis hyvin ja seuraavan kerran sitten parin kuukauden päästä lääkärin tarkastettavaksi.
Puolivuotias!
Kyläilyreissulla lapset nukkuivat vuorotellen, niin, ettei paljon yhteistä leikkiaikaa jäänytkään. Linan nukkuessa käytiin vähän kuvailemassa puolivuotiskuvia lehtikasoissa ja sisällä lapset saivat vähän aikaa leikkien hurmata vanhempiaan. Noista kahdesta kyllä huomaa, että ikää on viikon tarkkuudella saman verran. Aivan mahtava kaksikko jo nyt. Odotellaanpa vuosi, niin ollaan ihan lirissä.
Äiti pisti lehtikasaan.
Linan ja Teevin hullutuksia..
Teevi: "Mistäs toi tohon tuli?""Hä?""Mitäs tuolla on?"Miten niin samassa tahdissa?Lina: "Oo sä nyt hiljaa, niin mä kerron tän jutun!"
Ja kohti seuraavia seikkailuja.
Teevi: "Supi supi.. Ei kerrota äiteille!"
Äitien aika kului kuin siivillä ja kohta olikin jo ratsastustunnin vuoro. Tämän viikon perjantai olikin melko poikkeuksellinen, kun päästiin ratsastamaan. Tunti oli tiistain korvaava tunti ja tarkoitus oli jatkaa alkeiskurssia. Toisin kuitenkin kävi. Kentän keskelle oli ilmestynyt pari ihmisenkorkuista hiekkakasaa, eikä koulutunnin pito ollut mitenkään mahdollista. Niinpä suuntasimme pimeään maastoon. Tällä kertaa sain toivomani hevosen ja tunti meni kerrankin hyvin. En toivonut tätä hevosta siksi, että se olisi erityisen hyvä tai kiva ratsastaa, vaan lähinnä päinvastoin. Olen pelännyt kyseistä hevosta ensimmäisestä ratsastuskerrasta asti ja polle kyllä osaa käyttää tätä asiaa minua vastaan. Onneksi tällä kertaa sain näytettyä, kuka on pomo, eikä ongelmia alun jälkeen päässyt syntymään. Päästiin ravaamaan pitkin pimeitä metsäteitä ja tunti oli todella mukava. Vähän olin kateellinen Janinalle, kun hän sai aivan upean hevosen, mutta enköhän mäkin sillä vielä pääse ratsastelemaan. :)
Lauantaina saimme aivan ihania vieraita suoraan pääkaupunkiseudulta. Meillä on ollut lukioaikaisten ystävien kanssa tapana kokoontua vähintään kerran vuodessa tänne Turkuun viettämään viikonloppua ja syömään liian hyvin. Tällä kertaa tuo syömistavoite ainakin täyttyi, kun valmistimme kolme pellillistä pitsaa, kaksia erilaisia muffinsseja, bageleita ja sämpylöitä.
Turkinpippurimuffinssit valmiina uuniin.Valmiit muffinssit.
Lauantain ohjelmaan kuului myös ystävien tutustuttamista geokätköilyn saloihin ja muutaman kätkön hakemista Kupittaan alueelta. Vähän taisi geokärpänen puraista myös ystäviäni!
Kätköilemään lähdössä."Ja sitten seuraaksi tuohon suuntaan."
Tänään aamu alkoi siis bageleiden ja sämpylöiden leipomisella. En ole ikinä valmistanut bageleita ja rinkeleiden keittäminen siirappivedessä vähän arvelutti. Bageleista tuli kuitenkin varsin maukkaita ja aamupalallakin saatiin ähky aikaiseksi..
Bagelien uittamista.
Pian aamupalan jälkeen ystävämme suuntasivat kotia kohti ja meidän perhe suuntasi kätköille. Teeville lounasta napaan ja menoksi. Geoipana pääsi reppumatkustajaksi, kun suuntasimme Kuralan maastoihin. Kylämäellä näkyi ihan oikeita lampaita ja lehmiäkin.
Kuuden kätkön kierroksen jälkeen palasimme kotiin syömään ja laittamaan paikkoja kuntoon. Kauaa ei kotona kuitenkaan viihdytty, vaan pian oli uusi kätkökartta laadittu ja nokka osoitti kohti Kupittaata. Teevi nukkui ensin kiltisti vaunuissa, mutta kuten yleensä iltaisin, hän heräsi huutamaan pienen hetken päästä. Ainoa keino rauhoittaa lapsi on laittaa hänet Manducaan. Niinpä matka jatkui tyhjiä vaunuja työnnellen, Teevi repussa roikkuen. Manduca on kyllä maailman paras keksintö. Siinä lasta voi kantaa ilman, että painoa juurikaan tuntee ja Teevi ainakin viihtyy repussa todella hyvin.
Illan reitti kulki Turun sairaalan ohi ja matkalla muistelimme viime syksyä ja sitä, kun ensimmäistä (ja toista) kertaa näimme meidän pienen ihmisen taimen. Tuntuu siltä, että siitä olisi vain hetki, mutta silti Teevi on jo puolivuotias pikkumies.
Rakenneultrassa Teevi näytti jo ihan itseltään.
Viikonloppu oli kaikenkaikkiaan loistava. Oli ihanaa nähdä vanhoja ystäviä ja viettää aikaa yhdessä. Täytyisi ehdottomasti nähdä useamminkin!
Meidän blogin julkaisun jälkeen vitsailimme erään ystäväni kanssa, että eihän meidän tarvitse enää nähdä ollenkaan, kun kuulumiset voi lukea blogeista. Tämä on tänäpäivänä harvinaisen totta, kun kaiken voi tehdä, nähdä ja ostaa koneen ääressä. Sukulaiset näkevät lapsen kehityksen nettivauvakirjasta, vaatteet ja muut tavarat voi ostaa nettikaupoista tai jopa nettikirppareilta ja kavereiden kuulumiset luetaan naamakirjasta tai blogeista. Mihin katosivat kahvittelut ja normaali kanssakäyminen?
Nettivauvakirjaan en ole vielä ”sortunut”, mutta nämä muut netin ilmiöt ovat hyvinkin tuttuja. Huomaan tutkiskelevani nettikirpputoreja pitkin päivää ja olenpa yhden bodyn Teeville hankkinutkin naamakirjan kirpparilta. Systeemi toimii ihan hyvin, vaikka kilpailu on kovaa. Tuote maksetaan verkkopankissa ja muutaman päivän päästä ihanainen on postilaatikossa. Helppoa, mutta KALLISTA. Mihin ovat kadonneet max. 0,50€:n tuotteet, kun pöytävuokraltakin vältytään? Ei postikulut voi nostaa bodyn hintaa tuosta alle eurosta jopa 8 euroon! Onhan se tietysti totta, että ei se ole tyhmä joka pyytää..
Itse olen pyrkinyt siihen, että tärkeät ihmiset kuulisivat kuulumiseni ensin minulta, eikä netistä. Erityisen tärkeää tämä on äitini kohdalla, joka on ainut sukulainen, jota ei facebookin välityksellä tavoita. Teevin uusimmista metkuista ja kehityksestä riittää juttuja, joita on hauska kertoa eteenpäin. Ajattelen kuitenkin, että olen aika kriittinen siitä, mikä kaikki päätyy naamakirjan sivuille tai muualle julkiseen levitykseen.
Tuntuu siltä, että kanssakäyminen ihmisten kanssa on huomattavasti vähentynyt viimeisten vuosien aikana. Tänään yllätyinkin positiivisesti, kun lukioaikainen ystäväni soitti minulle ja kyseli kuulumisia. Vaikkei olla nähty pitkään aikaan, juttua riitti helposti tunniksi. Puhelusta tuli todella hyvälle tuulelle ja sain virtaa päivään. Ihanaa, että saan koko lukioaikaisen porukan kokoon marraskuun alussa. Tälläisinä hetkinä muistaa, kuinka tärkeitä ystävät ovatkaan. Uudet ja vanhat.
On kehityksessä hyvätkin puolensa. Väitän, että olen pitänyt yhteyttä moneen sellaiseen ihmiseen, joka olisi saattanut muuten jäädä paitsioon kiireen keskellä. Varsinkin Helsinkiin jääneet ystävät ovat pysyneet läheisempinä, kun aika-ajoin lukee kuulumisia naamakirjasta. Tällä hetkellä kaksi ihanaa opiskelukaveriani viettää vaihto-oppilasvuottaan ulkomailla ja on mukava kuulla myös heidän kuulumisiaan. Tämä tuskin olisi mahdollista näin laajassa mittakaavassa ilman ilmaisia skypepuheluita, facebookia tai sähköpostia.
Mikään ei kuitenkaan voita livetreffejä ystävien kanssa. Tällä hetkellä viikon kohokohtiin kuuluukin vauvatreffit Teevin tyttöystävän ja hänen äitinsä kanssa. Otankin nyt tavoitteisiini muuttaa ystäväkulttuuria kahvittelumyönteisemmäksi. Opiskeluaikana bileet oli ”ainut syy” tavata kavereita, eikä meidän ikäiset juuri kahvittele. Heti ensi viikolla kutsun jonkun kylään.
