Avainsana-arkisto: geokätköily

Sunnuntai

Säpsähdin aamulla hereille klo08.45. Kaikki muut nukkui vielä ja tajusin, että olin luvannut olla vartin päästä lenkillä Gretan kanssa. Illalla olin ajatellut, etten tietenkään tarvitse herätyskelloa, koska lapset herää viimeistään seiskalta. Paras tapa saada pitkät unet on siis sopia aamuksi jotain menoa. Taidankin käyttää jatkossa. No, ehdin kuitenkin lenkille ja kierrettiinkin yli tunnin lenkki ihanassa auringonpaisteessa. Melkein oli jopa kuuma jo heti aamusta. Oli rentouttavaa kävellä metsässä ja höpötellä kaikenlaista hyvän ystävän kanssa. Täydellinen aloitus sunnuntaipäivälle.

Lenkistä reipastuneena aloitettiin kodin suursiivous. Meillä (tai mulla) on tapana laatia huonekohtainen todo-lista, jossa kaikki siivoushommat on eritelty. Esimerkiksi Teevin huoneen listassa luki: lelut paikalleen, imurointi, petaus, lattian pesu, ikkunan pesu ja peilikaappien pesu. Lista auttaa tuntemaan edistystä, vaikkei sitä ehkä tämän ydinpommin jäljiltä olevan kämpän keskellä muuten huomaisi. Neljän ja puolen tunnin jälkeen asunto alkoi kuitenkin taas muistuttaa kotia ja jynssäyksen kohteeksi pääsi kaikki lokkivalaisimesta jalkalistoihin. Vielä, kun joskus pääsisi tällä listalla meiän makkariin asti, niin se olis pop. Tänään ei päästy.

Kuuraamisen ja puunamisen jälkeen meidän piti Teevin ja Riikan kanssa lähteä metsäretkelle, mutta Teevi ilmoitti, että jää kotiin. Siihen ei mikään taikakeino auttanut, vaan hän halusi jäädä omaan huoneeseen leikkimään isin kanssa. Niinpä metsäretkelle lähdettiin tyttöjen voimin; minä, Menni ja Riikka.

IMG_8964-3

Haettiin evääksi Jaffa-keksejä ja suunnattiin Haunisten altaan eteläpuolelta Kuhankuonon retkeilyreitistölle, missä meillä oli paljon hakemattomia geokätköjä. Olen onnekseni käännyttänyt aika monta kätkökaveria itselleni, joten yksin ei tarvitse kätköretkille lähteä. Riikan kanssa on haettu kätköjä jo useampaan kertaan, jopa Saksasta asti. Niinpä tälläkin kertaa oli luonnollista, että meidän metsäretkireitti kulki 14 geokätkön kautta.

IMG_8960-1

Menniä ei kävely ihan hirveästi kiinnostanut ja suurin osa matkasta menikin sylivauvaa leikkien. Takaisin päin tullessa menninkäinen sai kuitenkin jonkun keksienergiaboostin ja juoksenteli pitkän matkaa. Ujostelukin loppui ja syliksi ja kädestäpitelijäksi kelpasi myös Riikka. Onneksi, koska mun hartiat alkoi vedellä viimeisiään.

IMG_8961-2

Tämän päivän kätköt olivat pääosin hyvin helppoja, mutta yhtä piti etsiä kahteen kertaan ennen sen antautumista ja yhden löysi Menni ihan itse ennen aikuisia. Jälkimmäinen oli tosin sellainen, jota ei löytämisestä huolimatta saatu logattua. Kyseinen yksilö killui monen metrin korkeudella puussa. Me etsittiin Riikan kanssa aivan liian matalalta ja yhtäkkiä Menni hihkaisi: ”tuulla se on, geeätkö”. Ja näin oli.

Illalla tehtiin vähän herkkusmoothieta mustikoista ja mansikoista ennen nukkumaanmenoa. Viikonlopun tohinoilta väsyneet lapset simahtivat onneksi nopeasti. Jäi vielä aikaa hoitaa partiojuttuja ja päivitellä kuulumisia tänne. Nyt kuitenkin nukkumaan ja huomenna töihin ja pardeen. Kuulemisiin!

Valon kertomaa

kätköllä

Pari kuukautta sitten olin seikkailijaretkellä, jonka yhteydessä aloimme seurailla yhden heijastinkätkön viitoitusta, mutta hukkasimme punaisenlangan ja uniaikakin alkoi painaa päälle. Päätimme Lotan kanssa palata rikospaikalle myöhemmin syksyllä, kun pimeä tulee aiemmin. Nyt se päivä oli koittanut, sillä pimeä laskeutuu jo viiden aikoihin ja heijastinten seuraaminen on helppoa.

Pimeässä taivaltajat
Pimeässä taivaltajat

Molemmat lapset pakattiin reppuihin ja lähdettiin kipuamaan märkää ja pimeää kallion rinnettä ylös seuraillen pienen pieniä heijastintarroja. Tällä kertaa meillä oli kätkön idea alusta asti selvillä ja tiesimme, mitä pitäisi löytää. Pienen totuttelun jälkeen silmät alkoivatkin löytää pikkuruisia heijastinpisteitä pitkin polun vartta. ”Mä näen punaista!” kuului jo muutaman mallisuorituksen jälkeen Jannen selän takaa. Sen jälkeen se pajatus ei loppunutkaan, kun Teevi hoki jokaisen täplän kohdalla samaa lausetta.

Oma otsalamppu pitää olla pienelläkin.
Oma otsalamppu pitää olla pienelläkin.

Puolenvälin paremmalla puolella Teevi pääsi repusta risukkoon ja otsalampun pienen valokeilan valossa taapersi loppumatkan sitkeästi muiden tahdissa. Muutaman kymmenen metrin välein pikkumies oli rähmällään pusikossa ja suusta pääsi ”ja taas!”, mutta aina sieltä noustiin, eikä apu ei kelvannut. En voinut lakata ihmettelemästä, kuinka sinnikäs poika meillä on. En tiedä kovin montaa 2-vuotiasta, jotka pimeässä metsässä uskaltaa ja jaksaa kävellä, vaikka vettä sataa ja vähän jo väsyttääkin.

Siellä se jossain menee..
Siellä se jossain menee..

Menni simahti matkan loppupuolella reppuun ja vetelikin sikeitä aina autolle asti. Häneltä jäikin matkan kohokohta eli kätköpurkin löytäminen näkemättä. Ihmeen rauhallinen oli Mennikin, vaikka ei meillä kauheasti ole kokemusta pilkkopimeässä tarpomisesta. Mua tais jännittää eniten pimeässä metsässä, vaikka kokemusta löytyykin enemmän kuin lapsilta yhteensä. Purkin lähistöllä alkoi myös sataa jotain rähmää taivaantäydeltä, joten piti laittaa vähän vauhtia töppösiin. Teevi ei kuitenkaan suostunut syliin, vaikka takana oli ainakin kilometri tehokasta töpöttelyä pitkin metsäpolkuja.

Teevi esittelee kätköpurkkia!
Teevi esittelee kätköpurkkia!

Mennin uniasento ei ehkä ollut ergonomisin, mutta hyvin tuntui uni maistuvan. Teevi oli innoissaan löydöstä ja saikin itse piilottaa purkin takaisin kiven alle. Kiva, kun lapsetkin alkaa jo ymmärtää ja nauttia kätköilystä enemmän. Loppumatkalla Teevin suusta kuului jopa lausunto: ”Sitten mennään toiselle kätkölle..”. Kello alkoi kuitenkin olla niin paljon, että seuraavat kätköt jätettiin toiseen päivään.

Janne ennusti, että ensi kesänä on suunnattava kuntorasteille. Mä luulen, että jo huomiset talvirastit sopisi Teeville. Sen verran innokas yösuunnistaja siitä on kasvamassa.

Syysloma

Meillä on vietetty pienimuotoista syyslomaa, kun pienin siskoni ilmestyi meille oleilemaan oman syyslomansa ajaksi. Minullakin sattui olemaan perjantaina vapaapäivä, joten Jannea lukuunottamatta otimme varaslähdön viikonloppuun lomailemalla jo perjantain. Meillä onkin ollut ihan huippuminiloma ja on ehditty tehdä kaikkea mukavaa ja rentoa yhdessä.

Perhepotretti

Torstaina käytiin Crocsin kanta-asiakaspäiviltä ostamassa Teeville talvijalkineet ja Diana tuli meille. Peruskouluissa kun on sellainenkin kuin syysloma. Itsehän en tiedä semmoisista mitään, koska ensiviikollakin on loman sijaan tenttiviikko ja hirmuisesti kirjallisia hommia tehtäväksi. Varsinaisesti luentoja ei ole, mutta vietän yliopistolla varmaan enemmän aikaa kuin näillä normiviikoilla olen viettänyt. Torstaina mentiin vain ajoissa nukkumaan ja valmistauduttiin perjantain menoihin.

Lokakuu13-12

Perjantaina yritettiin pitkään nukkumista, mutta noustiin kuitenkin jo seitsemältä ylös. Piirrettyjen voimalla saatiin puolisen tuntia pötköttelyaikaa olohuoneen siskonpedissä, mutta sitten olikin jo ruvettava hommiin. Teevi on kova komentelemaan nykyään ja nopeasti kuuluikin ”Diina tulee tänne leikkimää mun kaassa.” Ja niinhän on sitten tehtävä. Kymmenen pintaan lähdin näöntarkastukseen ja jätin Dianan vahtimaan lapsia. Sain silmälasituomion, mutta pikaisen konsultaatiopuhelun jälkeen päätin olla ostamatta laseja (toistaiseksi). Onneksi on sisko, joka myy silmälaseja työkseen. Saan ehkä vielä ihan kivat silmälasit kunhan ehdin Espooseen asti.

Lokakuu13-10

Loppupäivä meni ulkoillen, kaupassa käyden, ruokaa laittaen ja leikkien. Ihan kaikessa rauhassa kerrankin. Jannen työpäivän jälkeen suoritettiinkin vuoronvaihto ja me lähdettiin Dianan kanssa viettämään siskosten omaa iltaa Cheekin keikalle Logomoon. Mentiin taktisesti myöhässä, mutta niin oli tainnut tehdä moni muukin, sillä 20 minuuttia ovien aukeamisen jälkeen jono ylettyi vielä satojen metrien päähän. Keikka oli kyllä hyvä ja oli hauskaa viettää aikaa yhdessä Dianan kanssa. Me kun aika harvoin vietämme aikaa ihan kahdestaan ja usein mielenkiinnonkohteetkin on 11 vuoden ikäeron takia hieman erilaiset.

Lokakuu13-3

Tänään olikin ihan huipuista huipuin päivä, ainakin jos Teeviltä kysyttiin. Ja jos multa kysytään, oli huipuinta, että koko konkkaronkka nukkui tänään yhdeksään. Luksusta. Tehtiin me myös kaikkea muuta kivaa.

Lokakuu13-1

Aamupäivällä pakkauduttiin Volvoon ja hurautettiin auto parkkiin Rantakertun kulmille odottamaan lounasaikaa. Siitä lähdettiin pienelle kätkökierrokselle jokirantaan. Ensimmäisenä oli vuorossa risteily Förillä ja se oli kuulkaas jännittävää. Teevi odotti laiturilla kuin tatti ja käveli nätisti lauttaan. Toisella puolella hän kääntyi heti odottamaan uudestaan, jotta pääsisi taas oranssin lautan kyytiin. Ja niin mentiin edestakaisin. Siinä jossain välissä Janne ehti käydä loggaamassa sen Förin kätkönkin ja jatkoimme reissua joen toisella puolella.

Lokakuu13-2

Kävelimme ihan hissukseen (lue: Teevin tahtia) koko matkan Suomen joutsenelle asti ja ihmettelimme jokaikistä matkan varrelle osunutta sorsaa ja laivaa; aina soutuveneestä isoon purjeveneeseen. Sää oli ihanan aurinkoinen, mutta hyytävän kylmä. Onneksi oli varustauduttu lämpimin vaattein.

Lokakuu13-5
”Tuolla on toinen geokätkö!”

Teevistä on tullut jo aika haka geokätköilijä. Hän tietää tarkalleen, mistä on kyse ja osallistuu usein etsintöihin. Vielä hän ei ole löytänyt kätköjä ennen meitä, mutta eiköhän sekin päivä vielä tule vastaan. Ennemmin kuin arvaammekaan. Pitkän kävelymatkan jälkeen käänsimme nokkamme kuitenkin takaisin ja tallustelimme Rantakertulle lounaalle. Rantakertun rento ilmapiiri ja hampparibuffet sopivat loistavasti lapsiperheille ja kaikki löytävät varmasti syötävää koko rahan edestä.

Mennikin oli mukana.
Mennikin oli mukana.

Puolentunnin jälkeen aloin pelätä Mennin halkeamista, koska menossa oli ainakin kuudes nakki ja vatsaan oli hujahtanut jo jokunen ranskanperuna ja mieletön määrä vesimelonia. Ne ei tainneet kassalla tietää, mitä lupasivat, kun antoivat tämän neidin syödä ilmaiseksi.

Tässä menee sipulirengas.
Tässä menee sipulirengas.

Buffetpöydästä löytyi myös yllättäviä lemppareita, kun Teevi halusi kolmannen sipulirenkaan ja Mennikin popsi salaattipöydän antimia hyvällä halulla.

Vatsat täynnä jatkoimme jokivarsikävelyä, mutta tällä kertaa kohti keskustaa. Keskustassa teimme muutaman täsmäiskun lastenvaateosastoille ja palasimme parin kätkön kautta autolle. Tulipahan tänään käveltyä muutama kilometri ja vietettyä aikaa raittiissa ilmassa ennen kuin illan räntäraevesisateet saavuttivat Turun.

Lokakuu13-13
Löytämisen riemua!

Reissun lopuksi Teevi ja Janne veivät Dianan junalle ja kävivät samalla ihastelemassa junia asemalla. Me Mennin kanssa hieman siivoiltiin ja odoteltiin tuoretta hääparia häämatkakuvineen meille glögille.

Lokakuu13-1-2

Ilta meni matkakuvia katsellen, sohvalla hyppien, glögiä juoden, valokuvia selaillen, tuliaisia availlen, blogia kirjoittaen ja Greyn anatomiaa katsellen. Kaikinpuolin loistava päivä siis. Huomenna tämä loma loppuu, kun vuorossa on lippukunnan syyskokous ja töissä vauvauinnin valokuvaukset, mutta se on vasta huomenna se.

Kevätkaipuu.

Geokätköilyä viime keväänä!

Kuten varmaan jokainen suomalainen kaipaa vuodenajoista aina sitä seuraavaa, niin minäkin. Okei; yleensä en odota suurella innolla talvea, vaikka usein sekin on ihan tervetullutta vaihtelua, mutta muut vuodenajat saisivat vaihtua nopeammin. Suurimmat odotukset kohdistuvat varmasti kevääseen. Silloin kaikki on niin uutta ja ihanaa. Odotan keväältä ainakin seuraavia juttuja:

tulppaanit
pyöräily
pääsiäiskoristeet
geokätköily
juokseminen metsäpoluilla
ohuemmat vaatekerrokset
ihanat välikausihaalarit
suunnistus
narsissit
pihahommat
aurinko
Teevin 2-vuotisbileet
Mennin kävelyharjoitukset
hiekkakakut
koko perheen kävelylenkit
purojen solina
partiotapahtumat

Mutta nautitaan nyt tästä talvesta ennen kuin allergia saa nenän tukkoon ja aurinko paljastaa likaiset ikkunat ja pölyiset tasot!

 

Kätköllä

Meidän koko perheen yhteinen harrastus, geokätköily, on hetken aikaa ollut lähes tauolla, mutta keskiviikkona pakkasimme koko perheen autoon ja suuntasimme kätköille. Ajatuksena oli päästä testaamaan uusia tuplarattaita ja hakea muutama lähialueen purnukka. Ongelma vain on, ettei meidän kodin lähialueella ole enää hakemattomia kätköjä, joten jouduimme ensin pakkautumaan autoon. Onneksi molemmat lapset ovat aika sopeutuvaisia ja tällainen edestakaisin ramppaaminen ei pahasti stressaa kumpaakaan.

Mennille tämä oli ensimmäinen kätköretki ja hän käyttäytyi kuin vanha tekijä. Rattaiden alahyllyllä veteli sikeitä tyytyväinen tuhisija koko tunnin mittaisen retken. Teevikin istuskeli rattaissa mielellään ja katseli ympärilleen kiinnostuneena. Superhyvää viihdettä olivat vastaantulevat koirat, joita kaikkia tervehdittiin reippaalla ”vuh vuh” -hokemalla. Näistä rattaista näkeekin hyvin, kun sivuilla tai edessä ei ole mitään näköesteitä ja Teevi istuu rattaissa aika korkealla.

Menni matkusti alahyllyllä.

Viimeisellä kätköpaikalla Teevikin pääsi pois rattaista tutkimaan ympäristöä. Hän on jo kokenut metsänkävijä ja osaa hienosti liikkua juurista ja kivistä huolimatta. Pienet epätasaisuudet ja esteet eivät meidän metsäläistä pitele. Teevi on ilmeisesti myös ollut mukana tarpeeksi monella geokätköllä, sillä täällä hän sujuvasti kurkki jo kivenkoloihin ja tähyili puunrunkoja, jos vaikka purkki osuisi silmään. Jannen kanssa naureskeltiin, että joku kerta Teevi vielä tuo meille purkin, eikä meillä ole aavistustakaan siitä, mihin se pitäisi palauttaa. :D

Teevi taas katseli maailmaa ylähyllyltä.

Kaikenkaikkiaan retki oli varsin onnistunut. Rattaat saivat hyvän arvosanan ainakin näin lyhyen käytön perusteella. Myös molemmat kyytiläiset vaikuttivat tyytyväisiltä. Eiköhän kätköilyaktiivisuuskin ala taas kääntyä nousuun, kun liikkuminen on helpottunut ja koko perhe liikkuu näin kompaktisti paikasta toiseen.

Metsässä.

Alkuviikon olemme kyhjötelleet sisällä ja koittaneet keksiä tekemistä, johon Teevi ei turhaudu ja jota voin tehdä mahdollisimman helposti olohuoneen lattialla istuen (tai maaten). Palapeli ja puupalikat ovat viihdyttäneet meitä päivästä toiseen, kun Teevi on sairastanut kolmen rakkulan vesirokkoa ja minä olen ollut jostain syystä täysin voimaton.  Onneksi tämä mystinen rokko päästi meidät vähällä ja rakkulat kuivuivat muutamassa päivässä. Pikkuinen sairastaja on ollut hieman tavallista väsyneempi ja kiukkuisempi, mutta muita oireita ei ole ilmennyt.

Tiistaina lähdettiin taas Jannen mukaan kuntosuunnistamaan, että päästiin vähän haistelemaan ulkoilmaa. Vielä meidän osallistuminen rajoittuukin metsään tutustumiseen ja viimeisellä rastilla odotteluun. Moni suunnistaja jo kyselikin, milloin pikkumies lähtee suunnistuspolulle. Eiköhän hän menisi jo, jos äidin kunto kestäisi 2 kilometrin tallustelun, josta noin 90% pitäisi jaksaa kantaa sekä mahaa, että Teeviä. Rasteilla näin kyllä yhden perheen, jonka arviolta 3-vuotias lapsi kipitti kartan kanssa edeltä ja isi tuli perässä pikkusisarus rinkassa heiluen. Ehkä ensi kesänä mekin sitten mennään. :)

Etsi metsäläinen.

Tänään suunnattiin koko perheen voimin ensin leikkipuistoon ja sitten läheiseen metsään geokätköä etsimään. Osa matkasta piti mennä juoksurattailla, mutta sai Teevi vähän harjoitella polkukävelyäkin ja tutustua jos jonkinnäköisiin metsän ihmeisiin. Kaikki kävyistä pikkuötököihin oli todella kiinnostavaa. Hyttysetkään eivät Teeviä häirinneet, vaikka äiti huitoikin niitä jatkuvasti pois kimpusta.

Kotimatkalta keräsin hieman metsän tuoksua kotiinkin, kun kielot kukkivat niin kauniisti.