Varma keväänmerkki on se, että geokätkösivustot valtaavat selaimen ja erilaiset karttasovellukset ja anagrammiohjelmat ovat käytössä harvase ilta. Uusia kätköjäkin putkahtelee lähes päivittäin, joten iltalenkkireitit ovat koordinaattien sanelemat. Kuluneen viikon kolmen iltalenkin saldo onkin kuusi uutta kätkölöytöä. Tällä hetkellä löytöjä on mittarissa jo 443 kappaletta. Kesän jälkeen toivottavasti hurjasti enemmän. Juuri nytkin Janne selaa Rauman murteen sanakirjaa ja ratkoo mysteeriä.. Ehkä se vielä selviää ennen iltaa.
Geokätköily on juuri sopiva harrastus meidän perheelle, koska kaikki pääsevät mukaan ja saa olla ulkona. Samalla saa liikuntaa, lapset oppivat liikkumaan luonnossa ja aivot saavat mukavia pähkinöitä. Uskon, että lapsillekin ”aarteiden” etsiminen on jännittävää, kun he vähän kasvavat ja alkavat enemmän ymmärtämään etsintöjen päälle. Jo viime kesänä Teevi kurkki kivien koloihin ja kantojen alle, kun oltiin geokätköllä. Ehkä jo ensi kesänä Teevi löytää ensimmäisen kätkön ennen meitä.
Aurinko lämmittää jo ihanasti ja sehän tietää lätäkköjä. Tällä viikolla lätäköt ovatkin keränneet kaikki pihan lapset lapioineen samaan paikkaan. Ihanaa, kun saa laittaa hieman kevyemmät vaatteet ja nauttia ulkoilusta hytisemättä. Keskiviikkona ulkona hurahti aikaa puoli kolmesta seitsemään, kun ensin oltiin lätäkköhommissa ja illalla lähdettiin vielä geokätköjahtiin. Välissä pistäydyttiin vain sisällä syömässä ja vaihtamassa kuivaa päälle.
Mennikin on päässyt tutustumaan hiekanjyviin ja kuraveteen vähän lähemmin, kun maa ei enää joka paikasta ole jään peitossa. Tyttö jaksaa seurata muiden lasten touhuja melko pitkään, mutta välillä meinaa pikkuiselta ulkoilijalta loppua kärsivällisyys, kun ei pääse liikkeelle. Välikausihaalari antaa hieman enemmän periksi ja nyt Menni pääsee hieman konttaamaan ulkonakin. Vielä pitäisi käydä hankkimassa kunnolliset välikausihanskat molemmille lapsille, ettei sormet kastu.
