Avainsana-arkisto: kätköily

Valon kertomaa

01/11/2013Arkielämäägeokätköily, harrastukset, kantaminen, kätköily, Menni, perhe, TeeviMilla

Pari kuukautta sitten olin seikkailijaretkellä, jonka yhteydessä aloimme seurailla yhden heijastinkätkön viitoitusta, mutta hukkasimme punaisenlangan ja uniaikakin alkoi painaa päälle. Päätimme Lotan kanssa palata rikospaikalle myöhemmin syksyllä, kun pimeä tulee aiemmin. Nyt se päivä oli koittanut, sillä pimeä laskeutuu jo viiden aikoihin ja heijastinten seuraaminen on helppoa.

Molemmat lapset pakattiin reppuihin ja lähdettiin kipuamaan märkää ja pimeää kallion rinnettä ylös seuraillen pienen pieniä heijastintarroja. Tällä kertaa meillä oli kätkön idea alusta asti selvillä ja tiesimme, mitä pitäisi löytää. Pienen totuttelun jälkeen silmät alkoivatkin löytää pikkuruisia heijastinpisteitä pitkin polun vartta. ”Mä näen punaista!” kuului jo muutaman mallisuorituksen jälkeen Jannen selän takaa. Sen jälkeen se pajatus ei loppunutkaan, kun Teevi hoki jokaisen täplän kohdalla samaa lausetta.

Puolenvälin paremmalla puolella Teevi pääsi repusta risukkoon ja otsalampun pienen valokeilan valossa taapersi loppumatkan sitkeästi muiden tahdissa. Muutaman kymmenen metrin välein pikkumies oli rähmällään pusikossa ja suusta pääsi ”ja taas!”, mutta aina sieltä noustiin, eikä apu ei kelvannut. En voinut lakata ihmettelemästä, kuinka sinnikäs poika meillä on. En tiedä kovin montaa 2-vuotiasta, jotka pimeässä metsässä uskaltaa ja jaksaa kävellä, vaikka vettä sataa ja vähän jo väsyttääkin.

Menni simahti matkan loppupuolella reppuun ja vetelikin sikeitä aina autolle asti. Häneltä jäikin matkan kohokohta eli kätköpurkin löytäminen näkemättä. Ihmeen rauhallinen oli Mennikin, vaikka ei meillä kauheasti ole kokemusta pilkkopimeässä tarpomisesta. Mua tais jännittää eniten pimeässä metsässä, vaikka kokemusta löytyykin enemmän kuin lapsilta yhteensä. Purkin lähistöllä alkoi myös sataa jotain rähmää taivaantäydeltä, joten piti laittaa vähän vauhtia töppösiin. Teevi ei kuitenkaan suostunut syliin, vaikka takana oli ainakin kilometri tehokasta töpöttelyä pitkin metsäpolkuja.

Mennin uniasento ei ehkä ollut ergonomisin, mutta hyvin tuntui uni maistuvan. Teevi oli innoissaan löydöstä ja saikin itse piilottaa purkin takaisin kiven alle. Kiva, kun lapsetkin alkaa jo ymmärtää ja nauttia kätköilystä enemmän. Loppumatkalla Teevin suusta kuului jopa lausunto: ”Sitten mennään toiselle kätkölle..”. Kello alkoi kuitenkin olla niin paljon, että seuraavat kätköt jätettiin toiseen päivään.

Janne ennusti, että ensi kesänä on suunnattava kuntorasteille. Mä luulen, että jo huomiset talvirastit sopisi Teeville. Sen verran innokas yösuunnistaja siitä on kasvamassa.

Syysloma

19/10/2013Arkielämäägeokätköily, kätköily, loma, Menni, perhe, Teevi, vapaallaMilla

Meillä on vietetty pienimuotoista syyslomaa, kun pienin siskoni ilmestyi meille oleilemaan oman syyslomansa ajaksi. Minullakin sattui olemaan perjantaina vapaapäivä, joten Jannea lukuunottamatta otimme varaslähdön viikonloppuun lomailemalla jo perjantain. Meillä onkin ollut ihan huippuminiloma ja on ehditty tehdä kaikkea mukavaa ja rentoa yhdessä.

Torstaina käytiin Crocsin kanta-asiakaspäiviltä ostamassa Teeville talvijalkineet ja Diana tuli meille. Peruskouluissa kun on sellainenkin kuin syysloma. Itsehän en tiedä semmoisista mitään, koska ensiviikollakin on loman sijaan tenttiviikko ja hirmuisesti kirjallisia hommia tehtäväksi. Varsinaisesti luentoja ei ole, mutta vietän yliopistolla varmaan enemmän aikaa kuin näillä normiviikoilla olen viettänyt. Torstaina mentiin vain ajoissa nukkumaan ja valmistauduttiin perjantain menoihin.

Perjantaina yritettiin pitkään nukkumista, mutta noustiin kuitenkin jo seitsemältä ylös. Piirrettyjen voimalla saatiin puolisen tuntia pötköttelyaikaa olohuoneen siskonpedissä, mutta sitten olikin jo ruvettava hommiin. Teevi on kova komentelemaan nykyään ja nopeasti kuuluikin ”Diina tulee tänne leikkimää mun kaassa.” Ja niinhän on sitten tehtävä. Kymmenen pintaan lähdin näöntarkastukseen ja jätin Dianan vahtimaan lapsia. Sain silmälasituomion, mutta pikaisen konsultaatiopuhelun jälkeen päätin olla ostamatta laseja (toistaiseksi). Onneksi on sisko, joka myy silmälaseja työkseen. Saan ehkä vielä ihan kivat silmälasit kunhan ehdin Espooseen asti.

Loppupäivä meni ulkoillen, kaupassa käyden, ruokaa laittaen ja leikkien. Ihan kaikessa rauhassa kerrankin. Jannen työpäivän jälkeen suoritettiinkin vuoronvaihto ja me lähdettiin Dianan kanssa viettämään siskosten omaa iltaa Cheekin keikalle Logomoon. Mentiin taktisesti myöhässä, mutta niin oli tainnut tehdä moni muukin, sillä 20 minuuttia ovien aukeamisen jälkeen jono ylettyi vielä satojen metrien päähän. Keikka oli kyllä hyvä ja oli hauskaa viettää aikaa yhdessä Dianan kanssa. Me kun aika harvoin vietämme aikaa ihan kahdestaan ja usein mielenkiinnonkohteetkin on 11 vuoden ikäeron takia hieman erilaiset.

Tänään olikin ihan huipuista huipuin päivä, ainakin jos Teeviltä kysyttiin. Ja jos multa kysytään, oli huipuinta, että koko konkkaronkka nukkui tänään yhdeksään. Luksusta. Tehtiin me myös kaikkea muuta kivaa.

Aamupäivällä pakkauduttiin Volvoon ja hurautettiin auto parkkiin Rantakertun kulmille odottamaan lounasaikaa. Siitä lähdettiin pienelle kätkökierrokselle jokirantaan. Ensimmäisenä oli vuorossa risteily Förillä ja se oli kuulkaas jännittävää. Teevi odotti laiturilla kuin tatti ja käveli nätisti lauttaan. Toisella puolella hän kääntyi heti odottamaan uudestaan, jotta pääsisi taas oranssin lautan kyytiin. Ja niin mentiin edestakaisin. Siinä jossain välissä Janne ehti käydä loggaamassa sen Förin kätkönkin ja jatkoimme reissua joen toisella puolella.

Kävelimme ihan hissukseen (lue: Teevin tahtia) koko matkan Suomen joutsenelle asti ja ihmettelimme jokaikistä matkan varrelle osunutta sorsaa ja laivaa; aina soutuveneestä isoon purjeveneeseen. Sää oli ihanan aurinkoinen, mutta hyytävän kylmä. Onneksi oli varustauduttu lämpimin vaattein.

Lokakuu13-5 — ”Tuolla on toinen geokätkö!”

Teevistä on tullut jo aika haka geokätköilijä. Hän tietää tarkalleen, mistä on kyse ja osallistuu usein etsintöihin. Vielä hän ei ole löytänyt kätköjä ennen meitä, mutta eiköhän sekin päivä vielä tule vastaan. Ennemmin kuin arvaammekaan. Pitkän kävelymatkan jälkeen käänsimme nokkamme kuitenkin takaisin ja tallustelimme Rantakertulle lounaalle. Rantakertun rento ilmapiiri ja hampparibuffet sopivat loistavasti lapsiperheille ja kaikki löytävät varmasti syötävää koko rahan edestä.

Puolentunnin jälkeen aloin pelätä Mennin halkeamista, koska menossa oli ainakin kuudes nakki ja vatsaan oli hujahtanut jo jokunen ranskanperuna ja mieletön määrä vesimelonia. Ne ei tainneet kassalla tietää, mitä lupasivat, kun antoivat tämän neidin syödä ilmaiseksi.

Buffetpöydästä löytyi myös yllättäviä lemppareita, kun Teevi halusi kolmannen sipulirenkaan ja Mennikin popsi salaattipöydän antimia hyvällä halulla.

Vatsat täynnä jatkoimme jokivarsikävelyä, mutta tällä kertaa kohti keskustaa. Keskustassa teimme muutaman täsmäiskun lastenvaateosastoille ja palasimme parin kätkön kautta autolle. Tulipahan tänään käveltyä muutama kilometri ja vietettyä aikaa raittiissa ilmassa ennen kuin illan räntäraevesisateet saavuttivat Turun.

Reissun lopuksi Teevi ja Janne veivät Dianan junalle ja kävivät samalla ihastelemassa junia asemalla. Me Mennin kanssa hieman siivoiltiin ja odoteltiin tuoretta hääparia häämatkakuvineen meille glögille.

Ilta meni matkakuvia katsellen, sohvalla hyppien, glögiä juoden, valokuvia selaillen, tuliaisia availlen, blogia kirjoittaen ja Greyn anatomiaa katsellen. Kaikinpuolin loistava päivä siis. Huomenna tämä loma loppuu, kun vuorossa on lippukunnan syyskokous ja töissä vauvauinnin valokuvaukset, mutta se on vasta huomenna se.

Loma-aikaa

03/04/2013Arkielämääharrastukset, kätköily, loma, ulkoilu, vieraitaMilla

Pääsiäisloma oli ja meni, mutta paljon ehdittiin tehdäkin. Parasta kuitenkin oli se, että mummu ja taata hoitivat lapsia ja me vanhemmat saatiin nukkua unikoulun univelkoja aamuisin, geokätköillä rauhassa, ommella tukipalvelun läheisyydessä, istua paljussa ja viettää rauhallista aikaa kaikki yhdessä. Meillä ei ollut mitään suunniteltua ohjelmaa, joten asioita tehtiin ja jätettiin tekemättä ihan fiiliksen mukaan.

Kaunis sää ja mielenkiintoiset geokätköt lähistöllä ajoivat meidät kätköretkelle perjantaina ja lauantaina. Vaikka useimmiten harrastetaankin kätköilyä koko perheen voimin, oli ihanan helppoa pakkautua autoon vain kahdestaan ja hilpaista kätköille tosta noin vaan. Tällä hetkellä lasten kanssa autoilu on melko inhottavaa, koska Menni inhoaa autossa istumista, jollei ole tarpeeksi väsynyt nukkuakseen. Teevikään ei erityisemmin rakasta edestakaisin ramppaamista, jota kätköillessä väkisinkin tulee. Teevin saa kuitenkin lahjottua rusinoilla viihtymään edes pikkuisen pidempään. Kevään tullen kätköilläänkin enemmän polkupyörillä ja kävellen, jolloin lapsillekin riittää katseltavaa ja mielenkiinto pysyy paremmin yllä, kun välillä pääsee tutkimaan risuja ja käpyjä.

Uskalsin vaan puoleenväliin, mutta Janne kipusi ylös asti. Vähän kyllä pelotti ihan maastakäsinkin.

Perjantain kätköretki sisälsi kahdeksan ihan peruspurkkia, joiden viereen pääsi ajamaan autolla. Janne oli suunnitellut reitin etukäteen, koska tuntee Rauman tiet ja reitit kuin omat taskunsa. Itse istuin vain kyydissä ja autoin löytämään piilotetut purkit, kun päästiin oikeaan kohteeseen. Jännittävin hetki näkyy kuvasta. Purkki oli piilotettu liikennemerkin päälle ja sen saadakseen oli kivuttava melko korkealle. Itse en millään uskaltanut niin ylös, mutta Janne onkin meidän virallinen tolppa-apina.

Lauantaina ohjelmassa oli vain kaksi vaativaksi luokiteltavaa kätköä. Taas lapset sai jäädä mummulaan ja me lähdettiin purkkijahtiin ihan kahdestaan. Toinen purkki oli piilotettu järven pohjaan ja toinen löytyisi saaresta Rauman edustalta. Ensimmäisen pyydystämiseen Janne rakensi erityisen kätköongen ja mukaan varattiin myös kaira. Perille päästessä oli selvää, missä kohtaa kätkö suunnilleen sijaitsee, sillä jalanjälkiä oli niin paljon. Reikää ei kuitenkaan näkynyt, joten epäilin joutuvani kairaushommiin, kunnes yhtäkkiä olin polvea myöten avannossa. No ainakin reikä oli löytynyt, siispä ongelle. Montaa kertaa ei tarvinnut yrittää, kun kätkö jo pulpahti pinnalle. Nimi kirjaan ja kohti seuraavia koordinaatteja. Ohihiihtäjillä oli varmaan ihmettelemistä, kun kaksi nuorta pilkkii järvessä, joka on melkein umpijäässä. Tuskin siellä edes elää kalan kalaa, mutta meilläpä olikin vähän erilaiset saaliit.

Päivän toinen kätkö sijaitsi siis saaressa. Ajoimme auton meren rantaan ja lähdimme jäitä pitkin tallustamaan. Meren jäällä oli hurjan kaunista ja kahden kilometrin matka taittui melko nopeasti huolimatta siitä, että lumi petti jalan alla joka askeleella. Kätkö löytyi suhteellisen nopeasti ja käännyimme takaisin. Melko tehokasta jalkatreeniä saatiin ainakin, kun yhteensä matkaa kertyi noin 5 kilometriä. Näin talvella saariin on hieman helpompi päästä kuin kesäaikaan. Helpolla saatiin viiden tähden kätkö, kun kesällä olisi tarvittu vene.

Testailin jäällä puhelimen panoraamakuvausta. Toimi aika hyvin, vaikka pakkasella täytyikin olla varovainen, ettei akku simahda.

Sunnuntaina palasimme kotiin ja Salla saapui vieraaksemme. Loppuloman ohjelmaan kuului ulkoilua, kuntosalikäynti, partiokokous ja hattutalkoot. Eilen sanoimme Sallalle heihei ja palasimme taas normaaliin arkirytmiin. Melko rauhaisaa tämäkin, kun molemmat lapset nukkuu. :D

Geokätköilyä ja lätäkköhommia

29/03/2013Arkielämääkätköily, kevät, Menni, Teevi, ulkoiluMilla

Varma keväänmerkki on se, että geokätkösivustot valtaavat selaimen ja erilaiset karttasovellukset ja anagrammiohjelmat ovat käytössä harvase ilta. Uusia kätköjäkin putkahtelee lähes päivittäin, joten iltalenkkireitit ovat koordinaattien sanelemat. Kuluneen viikon kolmen iltalenkin saldo onkin kuusi uutta kätkölöytöä. Tällä hetkellä löytöjä on mittarissa jo 443 kappaletta. Kesän jälkeen toivottavasti hurjasti enemmän. Juuri nytkin Janne selaa Rauman murteen sanakirjaa ja ratkoo mysteeriä.. Ehkä se vielä selviää ennen iltaa.

Geokätköily on juuri sopiva harrastus meidän perheelle, koska kaikki pääsevät mukaan ja saa olla ulkona. Samalla saa liikuntaa, lapset oppivat liikkumaan luonnossa ja aivot saavat mukavia pähkinöitä. Uskon, että lapsillekin ”aarteiden” etsiminen on jännittävää, kun he vähän kasvavat ja alkavat enemmän ymmärtämään etsintöjen päälle. Jo viime kesänä Teevi kurkki kivien koloihin ja kantojen alle, kun oltiin geokätköllä. Ehkä jo ensi kesänä Teevi löytää ensimmäisen kätkön ennen meitä.

Aurinko lämmittää jo ihanasti ja sehän tietää lätäkköjä. Tällä viikolla lätäköt ovatkin keränneet kaikki pihan lapset lapioineen samaan paikkaan. Ihanaa, kun saa laittaa hieman kevyemmät vaatteet ja nauttia ulkoilusta hytisemättä. Keskiviikkona ulkona hurahti aikaa puoli kolmesta seitsemään, kun ensin oltiin lätäkköhommissa ja illalla lähdettiin vielä geokätköjahtiin. Välissä pistäydyttiin vain sisällä syömässä ja vaihtamassa kuivaa päälle.

Mennikin on päässyt tutustumaan hiekanjyviin ja kuraveteen vähän lähemmin, kun maa ei enää joka paikasta ole jään peitossa. Tyttö jaksaa seurata muiden lasten touhuja melko pitkään, mutta välillä meinaa pikkuiselta ulkoilijalta loppua kärsivällisyys, kun ei pääse liikkeelle. Välikausihaalari antaa hieman enemmän periksi ja nyt Menni pääsee hieman konttaamaan ulkonakin. Vielä pitäisi käydä hankkimassa kunnolliset välikausihanskat molemmille lapsille, ettei sormet kastu.

Uuni kuumana.

12/11/2011Arkielämääherkut, kätköily, TeeviMilla

Tänään ollaan äidin kanssa häärätty keittiössä koko aamupäivä. Tuloksena syntyi pari pellillistä ihania karjalanpiirakoita, läjä sämpylöitä ja suuri vuoallinen lasagnea. Namskis!

Herättyäni äiti oli jo laittanut riisipuuron kiehumaan ja me aloitettiin karjalanpiirakkaprojektilla. Muistan, että joskus pienenä olen rypytellyt piirakoita, mutta nyt halusin opetella tekemään piirakoita ihan itse. Äiti tosin kaulitsi kaikki piirakat ja mun tehtäväksi jäi täyttö ja rypytys. Aika hienoja ja hyviä niistä tuli. Ihan yksin en ehkä jaksais kaikkia vaiheita väkästää, mutta porukallahan leipominen on kivempaa!

Samalla innolla syntyi vielä pari pellillistä sämpylöitä ja vuoka lasagnea. Teevi sai istua pöydän päässä ihmettelemässä ja syömässä maissinaksuja. Hyvin viihtyi, kun sai seurata meidän muiden puuhia. Kyllä valmiit sämpylät maistuivat myös pikkumiehelle.

Aamupäivän leipomisten jälkeen suunnattiin Jumboon ostamaan askartelutarvikkeita ja sovittamaan Uggeja. Jumboreissu oli kyllä suuri virhe, sillä joulukauden avajaiset joulupukkeineen ja tiernapoikineen olivat vetäneet paikalle muutaman muunkin shoppailijan. Pikaisen reissun tuloksena kannettiin kotiin paljon kivoja papereita ja tieto siitä, että Uggit kokoa 38 ovat sopivat. :) Budjetti ei ihan antanut periksi ostaa Andiamosta kyseisiä kenkiä, kun hintalapussa luki 330€, mutta löysin kivan nettikaupan joka tuo Uggit kotiovelleni vajaalla 80 eurolla. Se sopii mulle!

Illalla joogattiin käsiimme muutama kinkkinen kätköpurkki ja käytiin samalla kävelyllä kosteassa ja kylmässä syyssäässä. Teevi nukkui isin selässä hyvät pikkupäikkärit ja vanhemmat sai vähän liikuntaa. Yhden kätkön eteen tarvittiin myös äidin panostusta, kun Janne ja äiti punttasivat minut alikulkutunnelin katonrajaan noutamaan purkkia. Sieltähän se kuitenkin löytyi ja takasinkin saatiin. Nyt on taas yksi uusi vaikeusastekombinaatio suoritettu.

Iltapuuhaksi leivoin vielä vaniljamuffinsseja Haisulin reseptillä. Kerrankin ne kohosi oikein korkeiksi ja kauniiksi. Salaisuus taitaa olla matala lämpötila ja pitkä paistoaika. Tai sitten suuri määrä leivinjauhetta. :D Muffinssit saavat vielä huomenna tuorejuustokuorrutuksen ja nomparellihunnun. Eiköhän ne sitten kelpaa kaikille juhliville iseille.

Jaan nyt tämän onnistuneen reseptin myös teille:

125g notkeaa voita
130g sokeria
3 kananmunaa
2tl vaniljasokeria
1tl vaniljauutetta
1/2 vaniljatangon siemenet
200g vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1dl maitoa

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat mukaan yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää maitoon vaniljan siemenet sekä vaniljauute. Lisää sitten kuivia aineita ja vaniljamaitoa vuorotellen taikinan sekaan. Jaa taikina 10 suureen muffinssivuokaan ja paista 170 asteessa noin 25 minuuttia. Nauti!

Viikonlopun seikkailut

06/11/2011Arkielämääherkut, kätköily, Teevi, ystävätMilla

Viikonloppu starttasi mukavasti perjantaista. Heti aamusta suuntasin Teevin kanssa neuvolaan ja sieltä sitten Janinan ja Linan luokse kyläilemään. Neuvolassa Teevi arvioitiin pitkäksi ja hoikaksi, sekä motorisesti hyvin kehittyneeksi pojaksi. Kokoa oli kertynyt 73 sentin ja 9450 gramman verran. Siellä kaikki meni siis hyvin ja seuraavan kerran sitten parin kuukauden päästä lääkärin tarkastettavaksi.

Kyläilyreissulla lapset nukkuivat vuorotellen, niin, ettei paljon yhteistä leikkiaikaa jäänytkään. Linan nukkuessa käytiin vähän kuvailemassa puolivuotiskuvia lehtikasoissa ja sisällä lapset saivat vähän aikaa leikkien hurmata vanhempiaan. Noista kahdesta kyllä huomaa, että ikää on viikon tarkkuudella saman verran. Aivan mahtava kaksikko jo nyt. Odotellaanpa vuosi, niin ollaan ihan lirissä.

Linan ja Teevin hullutuksia..

oosähiljaa — Lina: "Oo sä nyt hiljaa, niin mä kerron tän jutun!"

Ja kohti seuraavia seikkailuja.

salaisuus — Teevi: "Supi supi.. Ei kerrota äiteille!"

Äitien aika kului kuin siivillä ja kohta olikin jo ratsastustunnin vuoro. Tämän viikon perjantai olikin melko poikkeuksellinen, kun päästiin ratsastamaan. Tunti oli tiistain korvaava tunti ja tarkoitus oli jatkaa alkeiskurssia. Toisin kuitenkin kävi. Kentän keskelle oli ilmestynyt pari ihmisenkorkuista hiekkakasaa, eikä koulutunnin pito ollut mitenkään mahdollista. Niinpä suuntasimme pimeään maastoon. Tällä kertaa sain toivomani hevosen ja tunti meni kerrankin hyvin. En toivonut tätä hevosta siksi, että se olisi erityisen hyvä tai kiva ratsastaa, vaan lähinnä päinvastoin. Olen pelännyt kyseistä hevosta ensimmäisestä ratsastuskerrasta asti ja polle kyllä osaa käyttää tätä asiaa minua vastaan. Onneksi tällä kertaa sain näytettyä, kuka on pomo, eikä ongelmia alun jälkeen päässyt syntymään. Päästiin ravaamaan pitkin pimeitä metsäteitä ja tunti oli todella mukava. Vähän olin kateellinen Janinalle, kun hän sai aivan upean hevosen, mutta enköhän mäkin sillä vielä pääse ratsastelemaan. :)

Lauantaina saimme aivan ihania vieraita suoraan pääkaupunkiseudulta. Meillä on ollut lukioaikaisten ystävien kanssa tapana kokoontua vähintään kerran vuodessa tänne Turkuun viettämään viikonloppua ja syömään liian hyvin. Tällä kertaa tuo syömistavoite ainakin täyttyi, kun valmistimme kolme pellillistä pitsaa, kaksia erilaisia muffinsseja, bageleita ja sämpylöitä.

muffinit1 — Turkinpippurimuffinssit valmiina uuniin.

Lauantain ohjelmaan kuului myös ystävien tutustuttamista geokätköilyn saloihin ja muutaman kätkön hakemista Kupittaan alueelta. Vähän taisi geokärpänen puraista myös ystäviäni!

tiina — "Ja sitten seuraaksi tuohon suuntaan."

Tänään aamu alkoi siis bageleiden ja sämpylöiden leipomisella. En ole ikinä valmistanut bageleita ja rinkeleiden keittäminen siirappivedessä vähän arvelutti. Bageleista tuli kuitenkin varsin maukkaita ja aamupalallakin saatiin ähky aikaiseksi..

Pian aamupalan jälkeen ystävämme suuntasivat kotia kohti ja meidän perhe suuntasi kätköille. Teeville lounasta napaan ja menoksi. Geoipana pääsi reppumatkustajaksi, kun suuntasimme Kuralan maastoihin. Kylämäellä näkyi ihan oikeita lampaita ja lehmiäkin.

Kuuden kätkön kierroksen jälkeen palasimme kotiin syömään ja laittamaan paikkoja kuntoon. Kauaa ei kotona kuitenkaan viihdytty, vaan pian oli uusi kätkökartta laadittu ja nokka osoitti kohti Kupittaata. Teevi nukkui ensin kiltisti vaunuissa, mutta kuten yleensä iltaisin, hän heräsi huutamaan pienen hetken päästä. Ainoa keino rauhoittaa lapsi on laittaa hänet Manducaan. Niinpä matka jatkui tyhjiä vaunuja työnnellen, Teevi repussa roikkuen. Manduca on kyllä maailman paras keksintö. Siinä lasta voi kantaa ilman, että painoa juurikaan tuntee ja Teevi ainakin viihtyy repussa todella hyvin.

Illan reitti kulki Turun sairaalan ohi ja matkalla muistelimme viime syksyä ja sitä, kun ensimmäistä (ja toista) kertaa näimme meidän pienen ihmisen taimen. Tuntuu siltä, että siitä olisi vain hetki, mutta silti Teevi on jo puolivuotias pikkumies.

Tirppa — Rakenneultrassa Teevi näytti jo ihan itseltään.

Viikonloppu oli kaikenkaikkiaan loistava. Oli ihanaa nähdä vanhoja ystäviä ja viettää aikaa yhdessä. Täytyisi ehdottomasti nähdä useamminkin!

Telkkublogi

Näköradio meidän perheen elämään