Käytiin vähän katsomassa palmuja laavakiveä, laavakiveä ja laavakiveä, sekä uittamassa varpaita rantavedessä Lanzarotella.
Kurkkaa loput kuvat täältä.
Avainsana-arkisto: perhe
Uintiharjoituksia
Äiti on lähetetty partioimaan, joten lapset & isä ovat lempipuuhissaan: uimassa isomummulan uimalassa. Avustamassa oli myös tätskä, sillä isähenkilö tutustui pulikoinnin ohessa vedenalaisen kuvauksen maailmaan. Näemmä harjoitusta tarvitaan, sillä tarkkoja kuvia ei juuri saatu… Lisävalaistustakin veden alle kaivattaisiin, mutta näillä mentiin tänään ja seuraavassa tuloksia.
Valon kertomaa
Pari kuukautta sitten olin seikkailijaretkellä, jonka yhteydessä aloimme seurailla yhden heijastinkätkön viitoitusta, mutta hukkasimme punaisenlangan ja uniaikakin alkoi painaa päälle. Päätimme Lotan kanssa palata rikospaikalle myöhemmin syksyllä, kun pimeä tulee aiemmin. Nyt se päivä oli koittanut, sillä pimeä laskeutuu jo viiden aikoihin ja heijastinten seuraaminen on helppoa.
Molemmat lapset pakattiin reppuihin ja lähdettiin kipuamaan märkää ja pimeää kallion rinnettä ylös seuraillen pienen pieniä heijastintarroja. Tällä kertaa meillä oli kätkön idea alusta asti selvillä ja tiesimme, mitä pitäisi löytää. Pienen totuttelun jälkeen silmät alkoivatkin löytää pikkuruisia heijastinpisteitä pitkin polun vartta. ”Mä näen punaista!” kuului jo muutaman mallisuorituksen jälkeen Jannen selän takaa. Sen jälkeen se pajatus ei loppunutkaan, kun Teevi hoki jokaisen täplän kohdalla samaa lausetta.
Puolenvälin paremmalla puolella Teevi pääsi repusta risukkoon ja otsalampun pienen valokeilan valossa taapersi loppumatkan sitkeästi muiden tahdissa. Muutaman kymmenen metrin välein pikkumies oli rähmällään pusikossa ja suusta pääsi ”ja taas!”, mutta aina sieltä noustiin, eikä apu ei kelvannut. En voinut lakata ihmettelemästä, kuinka sinnikäs poika meillä on. En tiedä kovin montaa 2-vuotiasta, jotka pimeässä metsässä uskaltaa ja jaksaa kävellä, vaikka vettä sataa ja vähän jo väsyttääkin.
Menni simahti matkan loppupuolella reppuun ja vetelikin sikeitä aina autolle asti. Häneltä jäikin matkan kohokohta eli kätköpurkin löytäminen näkemättä. Ihmeen rauhallinen oli Mennikin, vaikka ei meillä kauheasti ole kokemusta pilkkopimeässä tarpomisesta. Mua tais jännittää eniten pimeässä metsässä, vaikka kokemusta löytyykin enemmän kuin lapsilta yhteensä. Purkin lähistöllä alkoi myös sataa jotain rähmää taivaantäydeltä, joten piti laittaa vähän vauhtia töppösiin. Teevi ei kuitenkaan suostunut syliin, vaikka takana oli ainakin kilometri tehokasta töpöttelyä pitkin metsäpolkuja.
Mennin uniasento ei ehkä ollut ergonomisin, mutta hyvin tuntui uni maistuvan. Teevi oli innoissaan löydöstä ja saikin itse piilottaa purkin takaisin kiven alle. Kiva, kun lapsetkin alkaa jo ymmärtää ja nauttia kätköilystä enemmän. Loppumatkalla Teevin suusta kuului jopa lausunto: ”Sitten mennään toiselle kätkölle..”. Kello alkoi kuitenkin olla niin paljon, että seuraavat kätköt jätettiin toiseen päivään.
Janne ennusti, että ensi kesänä on suunnattava kuntorasteille. Mä luulen, että jo huomiset talvirastit sopisi Teeville. Sen verran innokas yösuunnistaja siitä on kasvamassa.
Syysloma
Meillä on vietetty pienimuotoista syyslomaa, kun pienin siskoni ilmestyi meille oleilemaan oman syyslomansa ajaksi. Minullakin sattui olemaan perjantaina vapaapäivä, joten Jannea lukuunottamatta otimme varaslähdön viikonloppuun lomailemalla jo perjantain. Meillä onkin ollut ihan huippuminiloma ja on ehditty tehdä kaikkea mukavaa ja rentoa yhdessä.
Torstaina käytiin Crocsin kanta-asiakaspäiviltä ostamassa Teeville talvijalkineet ja Diana tuli meille. Peruskouluissa kun on sellainenkin kuin syysloma. Itsehän en tiedä semmoisista mitään, koska ensiviikollakin on loman sijaan tenttiviikko ja hirmuisesti kirjallisia hommia tehtäväksi. Varsinaisesti luentoja ei ole, mutta vietän yliopistolla varmaan enemmän aikaa kuin näillä normiviikoilla olen viettänyt. Torstaina mentiin vain ajoissa nukkumaan ja valmistauduttiin perjantain menoihin.
Perjantaina yritettiin pitkään nukkumista, mutta noustiin kuitenkin jo seitsemältä ylös. Piirrettyjen voimalla saatiin puolisen tuntia pötköttelyaikaa olohuoneen siskonpedissä, mutta sitten olikin jo ruvettava hommiin. Teevi on kova komentelemaan nykyään ja nopeasti kuuluikin ”Diina tulee tänne leikkimää mun kaassa.” Ja niinhän on sitten tehtävä. Kymmenen pintaan lähdin näöntarkastukseen ja jätin Dianan vahtimaan lapsia. Sain silmälasituomion, mutta pikaisen konsultaatiopuhelun jälkeen päätin olla ostamatta laseja (toistaiseksi). Onneksi on sisko, joka myy silmälaseja työkseen. Saan ehkä vielä ihan kivat silmälasit kunhan ehdin Espooseen asti.
Loppupäivä meni ulkoillen, kaupassa käyden, ruokaa laittaen ja leikkien. Ihan kaikessa rauhassa kerrankin. Jannen työpäivän jälkeen suoritettiinkin vuoronvaihto ja me lähdettiin Dianan kanssa viettämään siskosten omaa iltaa Cheekin keikalle Logomoon. Mentiin taktisesti myöhässä, mutta niin oli tainnut tehdä moni muukin, sillä 20 minuuttia ovien aukeamisen jälkeen jono ylettyi vielä satojen metrien päähän. Keikka oli kyllä hyvä ja oli hauskaa viettää aikaa yhdessä Dianan kanssa. Me kun aika harvoin vietämme aikaa ihan kahdestaan ja usein mielenkiinnonkohteetkin on 11 vuoden ikäeron takia hieman erilaiset.
Tänään olikin ihan huipuista huipuin päivä, ainakin jos Teeviltä kysyttiin. Ja jos multa kysytään, oli huipuinta, että koko konkkaronkka nukkui tänään yhdeksään. Luksusta. Tehtiin me myös kaikkea muuta kivaa.
Aamupäivällä pakkauduttiin Volvoon ja hurautettiin auto parkkiin Rantakertun kulmille odottamaan lounasaikaa. Siitä lähdettiin pienelle kätkökierrokselle jokirantaan. Ensimmäisenä oli vuorossa risteily Förillä ja se oli kuulkaas jännittävää. Teevi odotti laiturilla kuin tatti ja käveli nätisti lauttaan. Toisella puolella hän kääntyi heti odottamaan uudestaan, jotta pääsisi taas oranssin lautan kyytiin. Ja niin mentiin edestakaisin. Siinä jossain välissä Janne ehti käydä loggaamassa sen Förin kätkönkin ja jatkoimme reissua joen toisella puolella.
Kävelimme ihan hissukseen (lue: Teevin tahtia) koko matkan Suomen joutsenelle asti ja ihmettelimme jokaikistä matkan varrelle osunutta sorsaa ja laivaa; aina soutuveneestä isoon purjeveneeseen. Sää oli ihanan aurinkoinen, mutta hyytävän kylmä. Onneksi oli varustauduttu lämpimin vaattein.
Teevistä on tullut jo aika haka geokätköilijä. Hän tietää tarkalleen, mistä on kyse ja osallistuu usein etsintöihin. Vielä hän ei ole löytänyt kätköjä ennen meitä, mutta eiköhän sekin päivä vielä tule vastaan. Ennemmin kuin arvaammekaan. Pitkän kävelymatkan jälkeen käänsimme nokkamme kuitenkin takaisin ja tallustelimme Rantakertulle lounaalle. Rantakertun rento ilmapiiri ja hampparibuffet sopivat loistavasti lapsiperheille ja kaikki löytävät varmasti syötävää koko rahan edestä.
Puolentunnin jälkeen aloin pelätä Mennin halkeamista, koska menossa oli ainakin kuudes nakki ja vatsaan oli hujahtanut jo jokunen ranskanperuna ja mieletön määrä vesimelonia. Ne ei tainneet kassalla tietää, mitä lupasivat, kun antoivat tämän neidin syödä ilmaiseksi.
Buffetpöydästä löytyi myös yllättäviä lemppareita, kun Teevi halusi kolmannen sipulirenkaan ja Mennikin popsi salaattipöydän antimia hyvällä halulla.
Vatsat täynnä jatkoimme jokivarsikävelyä, mutta tällä kertaa kohti keskustaa. Keskustassa teimme muutaman täsmäiskun lastenvaateosastoille ja palasimme parin kätkön kautta autolle. Tulipahan tänään käveltyä muutama kilometri ja vietettyä aikaa raittiissa ilmassa ennen kuin illan räntäraevesisateet saavuttivat Turun.
Reissun lopuksi Teevi ja Janne veivät Dianan junalle ja kävivät samalla ihastelemassa junia asemalla. Me Mennin kanssa hieman siivoiltiin ja odoteltiin tuoretta hääparia häämatkakuvineen meille glögille.
Ilta meni matkakuvia katsellen, sohvalla hyppien, glögiä juoden, valokuvia selaillen, tuliaisia availlen, blogia kirjoittaen ja Greyn anatomiaa katsellen. Kaikinpuolin loistava päivä siis. Huomenna tämä loma loppuu, kun vuorossa on lippukunnan syyskokous ja töissä vauvauinnin valokuvaukset, mutta se on vasta huomenna se.
Ruska ja valmistunut villatakki
Tittidii.. Mennin villatakki on valmis ja se on ihana. Vielä ihanampia ovat sisarukset samanlaisissa villatakeissaan. Vallan mahtavaa.
Syksy on kyllä mun lemppareista lempparein vuodenaika. Silloin on värikästä, viileää, tunnelmallista, saa polttaa kynttilöitä, kaikkea uutta alkaa, auringonvalo on kauniin oranssia, aamuisin nenää nipistelee pikkupakkanen, jalkaan saa vetäistä villasukat ja on helppo hengittää.
Kuvia tuli räpsittyä vähän yli omien tarpeiden ja vaikka jokaisessa tuntui olevan jotain tarkennushäikkää (syystä, jota en osaa teille kertoa), laitan tänne ihan liian monta kuvaa, koska niissä on niin hyvä tunnelma ja koska meillä oli niitä ottaessa niin mukavaa.
Päivä muumien kanssa
Blogi on viettänyt hiljaiseloa, mutta me ei. Tällä viikolla alkoi tämän perheen viisiviikkoinen kesäloma ja säätkin ovat olleet sen mukaiset. Mittarissa möllöttävät +33 astetta eivät silti lamaannuttaneet meitä täysin, vaan suuntasimme Naantaliin moikkaamaan muumeja. Homma tosin oli sovittu jo aikaa sitten serkkuni kanssa ja ilman tällaista sitoomusta olisin ehkä lamaantunut ja istunut tuulettimen alla uima-altaassa koko päivän.
Aamu alkoi, kun aamuvirkku Menninkäinen hihkui jo ennen seitsemää sängyssään. Kropan ja mielen vastusteluista huolimatta sain itseni ylös. Vietettiin Mennin kanssa hidasta aamua: katsottiin telkkaria, syötiin aamiaista, pakkailtiin tavaroita ja odoteltiin, että muut herää. Tarkoitukseni oli lähteä Teevin kanssa torilta hakemaan evästä muumimaareissulle, mutta tyyppi veteli sikeitä niin pitkään, että päätinkin ottaa mukaan Mennin. Jo ennen yhdeksää oltiin Torilla valitsemassa viinirypäleitä ja mansikoita eväskoriin. Suomalaisen mansikan hinta oli vihdoin pudonnut ja raaskin ostaa 2 litraa mansikoita (7€). Lisäksi ostettiin kilo viinirypäleitä, koska ne ovat torilla lähes ilmaisia (1,90€/kg). Teevi oli herännyt meidän reissun aikana ja päästiin pakkautumaan autoon.
Reissun parasta antiahan on tietysti evästauot. Niinpä tämäkin retki aloitettiin evästauolla, jonka jälkeen päästiin tekemään tuttavuutta muumeihin. Päivästä on paras kertoa kuvin:
Päivä oli pitkä ja raskas kaikille, mutta hyvin selvittiin. Matkassa oli mukana siis 1- ,2- ,2- ja 4-vuotiaat lapset ja kahdet vanhemmat. Melkoista hulinaa ja paljon kävelyä pienemmille ja isommille jaloille. Mietin aluksi, olisiko Muumimaailmalla Teeville mitään tarjottavaa, mutta oli sitä. Pikkumies viihtyi hyvin, kun koko ajan oli uutta katsottavaa. Ainut ongelma oli se, että kaikki oli niin kivaa, ettei mitään olisi voinut lopettaa ja jokainen siirtymä saikin aikaan naama punaisena huutavan naperon ja rimpuilevaa kiukkusäkkiä kantavan hikoilevan vanhemman yhdistelmän. Mennikin jaksoi hienosti koko päivän, vaikka enimmäkseen ihmettelikin muiden menoa rattaiden suojista. Nukahtamaan ei malttanut kumpikaan ennen muumimaailman portista poistumista ja silloinkin päikkärit jäivät lyhyeen. Illalla uni kuitenkin tuli alta aikayksikön ja molemmat olivat nukkumassa normaalia aikaisemmin.
Ehkä saman innostus ja väsytysefektin olisi saanut aikaiseksi jossain muuallakin (esim uudessa leikkipuistossa), mutta päivä oli silti oikein onnistunut. Ehkä pidämme ensi kesänä välivuoden muumeista ja palaamme taas parin vuoden kuluttua asiaan. Sitten lapset ymmärtävät jo enemmän ja osaavat nauttia erilailla Muumimaailman tarjonnasta. Kerttu oli jo täysillä mukana hommassa ja täpinöissään odotti muumien kohtaamista. Onneksi paikalla oli lähes kaikki muumilaakson hahmot Vilijonkan lapsista poliisimestariin ja Niiskusta Hosuliin. Hahmoja oli kyllä ainakin tuplasti siihen nähden, mitä niitä oli minun lapsuudessani!
P.S. Käytiin katsomassa myös muumiteatteriesitys, joka kesti 15 minuuttia. Yllätyin, kun kaikki neljä lasta istuivat ja tapittivat esitystä koko pitkän vartin. Oli siis kiinnostava esitys, eikä kukaan edes pelännyt yhtään. Huisia.