Äiti on lähetetty partioimaan, joten lapset & isä ovat lempipuuhissaan: uimassa isomummulan uimalassa. Avustamassa oli myös tätskä, sillä isähenkilö tutustui pulikoinnin ohessa vedenalaisen kuvauksen maailmaan. Näemmä harjoitusta tarvitaan, sillä tarkkoja kuvia ei juuri saatu… Lisävalaistustakin veden alle kaivattaisiin, mutta näillä mentiin tänään ja seuraavassa tuloksia.
Tällaista meille kuuluu. Kujeilua, junaleikkejä, vauhdikasta menoa, ikkunasta kurkistelua ja potkupyöräretkiä huoneesta toiseen. Takana on ihan tavallinen viikko. Päiväkotiarkea, koulua, töitä ja shoppailua. Ostoslistalta löytyi tällä kertaa talvikengät molemmille lapsille ja suuntasimmekin jo tietoisina suoraan Crocsille. Valitettavasti poikien talvisaappaat eivät vielä olleet rantautuneet Suomeen ja saimme vasta pinkit lämmittämään Mennin varpaita.
Tiistaina oltiin koko perheen voimin mun töissä. Oltiin muutenkin menossa uimaan juuri tiistaina, kun mut hälytettiinkin tuuraamaan illan uinteihin. Päätettiin sitten lähteä koko perheen voimin, kun vuorossa oli just sopivanikäisten ryhmät ja työvuoro kesti vain tunnin. Menni on kerran aiemminkin ollut mun mukana ja se meni loistavasti. Menni on oikein malliuimari; liikkuu itse vedessä, seilaa kellukkeilla ympäri allasta, sukeltaa reippaasti ja roikkuu mussa kuin pieni takiainen, kun uidaan yhdessä. Yhtään ei tarvitse huolehtia, että putoaakohan se nyt, tuleekohan se tuolta laidalta sukellukseen tai pärjääköhän se hetken itsekseen kellukkeilla, jos mä autan jotain toista lasta. Kaikki meni niin hyvin. Tälläkin kertaa Menni oli mun apuope ja Teevi ui Jannen kanssa osallistujana. Oli kiva, että molemmat lapset pääsi pitkästä aikaa uimaan. Yleensä mun työvuorot on niin pitkiä, ettei omat lapset jaksa uida mukana. On usein myös parempi keskittyä vain asiakkaiden lapsiin, mutta välillä kyllä kaipaisin Menniä tai Teeviä demonstroimaan, että joku asia on mahdollinen. Monet vanhemmat eivät uskalla kokeilla asioita, jos vain nukella näyttää, mutta kun oikea lapsi tekee sen, he uskovat että se on mahdollista.
Huomenna tämä tavallinen viikko loppuukin, kun lapsilla on ensimmäinen vapaapäivä päiväkodista, äiti tulee tänne hoitamaan lapsia ja me lähdetään Jannen kanssa juhlimaan häitä. Tiedossa siis kaikkea muuta kuin tavallinen perjantai. :)
Eilen Mennikin pääsi paljuun.. ja se oli hurjan hauskaa.
Viime tiistaina ajeltiin Raumalta kotiin, sillä keskiviikkona oli luvassa edellisen postauksen Muumimaailma-reissu. Aurinko porotti tuttuun tapaan pilvettömältä taivaalta ja ilmastoidusta autosta ulos astuessa lämpöaalto meinasi tyrmätä. Niinpä vaihdettiin päälle uikkarit ja ajeltiin oman kylän (tai naapurikylän) Rivieralle pulikoimaan.
Emme ole ikinä olleet rannalla koko perheen voimin, joten vähän jännitti, mitenhän se onnistuu. Molemmat lapset ovat onneksi tutustuneet veteen jo pieninä, joten vesi elementtinä oli tuttu ja turvallinen. Teevi olisikin juossut suoraan päätä veteen ja vaati muutamankin toppuuttelukerran, että ehdittiin riisumaan kengät ja ylimääräiset vaatteet ennen pulahtamista. Myös Menni oli kuin kotonaan vedessä. Pikkuneiti istui rantavedessä ja konttasi välillä karanneiden leluveneiden perään ilman minkäänlaista jännitystä.
On toisaalta hyvä, että lapset eivät pelkää vettä ja viihtyvät hyvin uimassa. Välillä tämä rakkaus vettä kohtaan on kuitenkin suorastaan vaarallinen, kun Teevi hyppäisi päistikkaa jokaiseen rutakkoon. Aurajoki ei ole se turvallisin ja miellyttävin kroolauskohde, joten sen varrella saa olla tarkkana. Myös uimahallissa Teevi saattaisi hypätä syvään altaaseen ennen aikuista, koska on niin innoissaan uimisesta. Onkin ihanaa, että syksyllä päästään taas jatkamaan vauva- ja taaperouintia yli puolen vuoden tauon jälkeen. Minä pääsen uimaan myös muiden lasten kanssa, kun aloitan vauvauintien ohjaamisen elokuussa.
Vedessä aika kului kuin huomaamatta ja tunnin jälkeen Teevi oli niin väsynyt, että kaatuili jatkuvasti veteen. Vaikka pääkin painui monta kertaa veden alle, pikkumies jatkoi reippaasti uintiharjoituksia. Ensin kävellen niin syvälle kuin pääsee ja sitten käsipohjaa takaisin rantaan. Välillä isi tai äiti auttoi uimaan syvemmälläkin, mutta hitaasti syvenevässä rannassa oli onneksi turvallista harjoitella myös ihan itsekseen. Menni keskittyi veden loiskutteluun ja hiekkaleluilla leikkimiseen vain muutaman sentin syvyisessä rantavedessä.
Rannalle suunnataan tänä kesänä varmasti vielä useasti. Aika kului nopeasti ja lapset väsyivät sopivasti niin, että molemmat simahtivat sänkyihinsä jo kahdeksan pintaan. Tukala kuumuuskin pysyi kaukana, kun vesi oli viileää. Toivottavasti sinilevä ei ihan heti pilaa kaikkia uimavesiä. Muutamissa rutakoissa sitä taitaa jo olla.
Lähdön hetkellä koettiin ensimmäistä kertaa todelliset itkupotkuraivarit, kun Teevi ei olisi halunnut lähteä kotiin. Vedestä sai kantaa sätkivän ja kiljuvan lapsen, joka laittoi hanttiin niin riisumisessa, vaipanlaitossa kuin pukemisessakin. Hepuli kuitenkin laantui muutaman minuutin taistelun jälkeen ja lopulta tyyppi suostui kävellä autolle ihan omin jaloin. Selvästi oma tahto ja 2-vuoden uhma alkaa hiipiä meillekin, eikä siltä voi välttyä mitenkään.
Raskaan synttärijuhlapäivän jälkeisenä aamuna suuntasimme rentoutusuinnille isomummulan uimalaan. Reunalta altaaseen pulahtaminen on Teevin mielipuuhaa ja hauskuuttaa kaikkia ympärillä olijoita. Seuraavassa animaatiohavainnollistus sukelluksen alkupuolesta.
Tämän jälkeen isi kyllä nostaa pinnalle…
”Ylös, alas, ylös, alas liikkuu elohopea
Se on niin kuin sisilisko,
vikkelä ja nopea!”
Tänään saatiin taas nauttia vedestä ja uimisesta ihan yksikseen. Edellisestä kuvauskerrasta on aikaa, joten päätettiin käyttää tilaisuus hyväksi ja räpsittiin vähän kuvia. Nopean vesipedon kuvaaminen ei ole kovin helppoa, kun vesi roiskuu ja suunta vaihtuu vähän väliä. Pääasia kuitenkin, että on kivaa!
Eilen käytiin katsomassa kuvia vähän pienemmästä vesipedosta, joka toistaiseksi polskuttelee pimeässä ja lämpimässä kuplassaan vielä muutaman kuukauden. Kaikki oli sielläkin hyvin ja todistusaineistoa saatiin tosi paljon. :)