Viime tiistaina ajeltiin Raumalta kotiin, sillä keskiviikkona oli luvassa edellisen postauksen Muumimaailma-reissu. Aurinko porotti tuttuun tapaan pilvettömältä taivaalta ja ilmastoidusta autosta ulos astuessa lämpöaalto meinasi tyrmätä. Niinpä vaihdettiin päälle uikkarit ja ajeltiin oman kylän (tai naapurikylän) Rivieralle pulikoimaan.
Emme ole ikinä olleet rannalla koko perheen voimin, joten vähän jännitti, mitenhän se onnistuu. Molemmat lapset ovat onneksi tutustuneet veteen jo pieninä, joten vesi elementtinä oli tuttu ja turvallinen. Teevi olisikin juossut suoraan päätä veteen ja vaati muutamankin toppuuttelukerran, että ehdittiin riisumaan kengät ja ylimääräiset vaatteet ennen pulahtamista. Myös Menni oli kuin kotonaan vedessä. Pikkuneiti istui rantavedessä ja konttasi välillä karanneiden leluveneiden perään ilman minkäänlaista jännitystä.
On toisaalta hyvä, että lapset eivät pelkää vettä ja viihtyvät hyvin uimassa. Välillä tämä rakkaus vettä kohtaan on kuitenkin suorastaan vaarallinen, kun Teevi hyppäisi päistikkaa jokaiseen rutakkoon. Aurajoki ei ole se turvallisin ja miellyttävin kroolauskohde, joten sen varrella saa olla tarkkana. Myös uimahallissa Teevi saattaisi hypätä syvään altaaseen ennen aikuista, koska on niin innoissaan uimisesta. Onkin ihanaa, että syksyllä päästään taas jatkamaan vauva- ja taaperouintia yli puolen vuoden tauon jälkeen. Minä pääsen uimaan myös muiden lasten kanssa, kun aloitan vauvauintien ohjaamisen elokuussa.
Vedessä aika kului kuin huomaamatta ja tunnin jälkeen Teevi oli niin väsynyt, että kaatuili jatkuvasti veteen. Vaikka pääkin painui monta kertaa veden alle, pikkumies jatkoi reippaasti uintiharjoituksia. Ensin kävellen niin syvälle kuin pääsee ja sitten käsipohjaa takaisin rantaan. Välillä isi tai äiti auttoi uimaan syvemmälläkin, mutta hitaasti syvenevässä rannassa oli onneksi turvallista harjoitella myös ihan itsekseen. Menni keskittyi veden loiskutteluun ja hiekkaleluilla leikkimiseen vain muutaman sentin syvyisessä rantavedessä.
Rannalle suunnataan tänä kesänä varmasti vielä useasti. Aika kului nopeasti ja lapset väsyivät sopivasti niin, että molemmat simahtivat sänkyihinsä jo kahdeksan pintaan. Tukala kuumuuskin pysyi kaukana, kun vesi oli viileää. Toivottavasti sinilevä ei ihan heti pilaa kaikkia uimavesiä. Muutamissa rutakoissa sitä taitaa jo olla.
Lähdön hetkellä koettiin ensimmäistä kertaa todelliset itkupotkuraivarit, kun Teevi ei olisi halunnut lähteä kotiin. Vedestä sai kantaa sätkivän ja kiljuvan lapsen, joka laittoi hanttiin niin riisumisessa, vaipanlaitossa kuin pukemisessakin. Hepuli kuitenkin laantui muutaman minuutin taistelun jälkeen ja lopulta tyyppi suostui kävellä autolle ihan omin jaloin. Selvästi oma tahto ja 2-vuoden uhma alkaa hiipiä meillekin, eikä siltä voi välttyä mitenkään.