Tätskä on jo aiemminkin tehnyt meiän perheen naisväelle rusettipipot, mutta nyt Mennin oma alkoi jo kiristää sen verran päätä, ettei sitä voinut käyttää. Ja huutohan siitä tuli, kun laitoin omani päähän ja Menninkin olisi pitänyt saada laittaa RUSETTIPIPO! Äkkiä tekstiviesti tätskälle ja asia korjaantui. Kiitos taas Lauralle, meillä on aika päheet syyshatut.
Ei enterorokon näppyjä naamassa, ei nenä ruvella, ei edes pientä ihottumaa, otsatukkakin leikattu suoraan. Voiko huomenna oikeasti olla päiväkotikuvaus? Kopkop. Vielähän siis aamulla ehtii vetää turvat ja vesirokkoakaan ei ole ollut.
Mutta siis. Huomenna se on; päivä jolloin ikuistetaan teini-iän nolauskuvat ja epäonnistutaan ryhmäkuvassa. Tänä vuonna lapset ovat logistisesti paremmin sijoittuneet samaan päiväkotiin, joten sisaruskuvan mahdollisuudet ovat huomattavasti paremmat kuin viime vuonna. Kahden hieman uhmaikäisen saaminen samaan kuvaan ei silti välttämättä onnistu aina yhtä hyvin kuin blogin kansikuvasta voisi päätellä. Jännityksellä odotan, millainen lopputulos saadaan aikaan.
Ainakin kuteet on kohdillaan, sillä tänään käytiin pikashoppaamassa sopivaa päällepantavaa huomiseen linssiludehetkeen. Parin viikon takaisen vaatekaappi-inventaarion jälkeen molempien kaapissa onkin ollut tilaa arkivaatteille, joten myös valokuvausvaateparsi valittiin sopimaan jokapäiväiseen käyttöön. Silti tykkään niistä aika paljon jo nyt! Täytyy nauttia siitä, että mä saan vielä hetken valita, mitä ipanat laittaa aamulla päälleen. Jäljellä oleva aika saattaa olla tosin aika lyhyt, koska nyt jo Teevi sanelee kaupassa, mikä käy ja mikä ei. Ja Menni tulee kovaa vauhtia perässä.
Säpsähdin aamulla hereille klo08.45. Kaikki muut nukkui vielä ja tajusin, että olin luvannut olla vartin päästä lenkillä Gretan kanssa. Illalla olin ajatellut, etten tietenkään tarvitse herätyskelloa, koska lapset herää viimeistään seiskalta. Paras tapa saada pitkät unet on siis sopia aamuksi jotain menoa. Taidankin käyttää jatkossa. No, ehdin kuitenkin lenkille ja kierrettiinkin yli tunnin lenkki ihanassa auringonpaisteessa. Melkein oli jopa kuuma jo heti aamusta. Oli rentouttavaa kävellä metsässä ja höpötellä kaikenlaista hyvän ystävän kanssa. Täydellinen aloitus sunnuntaipäivälle.
Lenkistä reipastuneena aloitettiin kodin suursiivous. Meillä (tai mulla) on tapana laatia huonekohtainen todo-lista, jossa kaikki siivoushommat on eritelty. Esimerkiksi Teevin huoneen listassa luki: lelut paikalleen, imurointi, petaus, lattian pesu, ikkunan pesu ja peilikaappien pesu. Lista auttaa tuntemaan edistystä, vaikkei sitä ehkä tämän ydinpommin jäljiltä olevan kämpän keskellä muuten huomaisi. Neljän ja puolen tunnin jälkeen asunto alkoi kuitenkin taas muistuttaa kotia ja jynssäyksen kohteeksi pääsi kaikki lokkivalaisimesta jalkalistoihin. Vielä, kun joskus pääsisi tällä listalla meiän makkariin asti, niin se olis pop. Tänään ei päästy.
Kuuraamisen ja puunamisen jälkeen meidän piti Teevin ja Riikan kanssa lähteä metsäretkelle, mutta Teevi ilmoitti, että jää kotiin. Siihen ei mikään taikakeino auttanut, vaan hän halusi jäädä omaan huoneeseen leikkimään isin kanssa. Niinpä metsäretkelle lähdettiin tyttöjen voimin; minä, Menni ja Riikka.
Haettiin evääksi Jaffa-keksejä ja suunnattiin Haunisten altaan eteläpuolelta Kuhankuonon retkeilyreitistölle, missä meillä oli paljon hakemattomia geokätköjä. Olen onnekseni käännyttänyt aika monta kätkökaveria itselleni, joten yksin ei tarvitse kätköretkille lähteä. Riikan kanssa on haettu kätköjä jo useampaan kertaan, jopa Saksasta asti. Niinpä tälläkin kertaa oli luonnollista, että meidän metsäretkireitti kulki 14 geokätkön kautta.
Menniä ei kävely ihan hirveästi kiinnostanut ja suurin osa matkasta menikin sylivauvaa leikkien. Takaisin päin tullessa menninkäinen sai kuitenkin jonkun keksienergiaboostin ja juoksenteli pitkän matkaa. Ujostelukin loppui ja syliksi ja kädestäpitelijäksi kelpasi myös Riikka. Onneksi, koska mun hartiat alkoi vedellä viimeisiään.
Tämän päivän kätköt olivat pääosin hyvin helppoja, mutta yhtä piti etsiä kahteen kertaan ennen sen antautumista ja yhden löysi Menni ihan itse ennen aikuisia. Jälkimmäinen oli tosin sellainen, jota ei löytämisestä huolimatta saatu logattua. Kyseinen yksilö killui monen metrin korkeudella puussa. Me etsittiin Riikan kanssa aivan liian matalalta ja yhtäkkiä Menni hihkaisi: ”tuulla se on, geeätkö”. Ja näin oli.
Illalla tehtiin vähän herkkusmoothieta mustikoista ja mansikoista ennen nukkumaanmenoa. Viikonlopun tohinoilta väsyneet lapset simahtivat onneksi nopeasti. Jäi vielä aikaa hoitaa partiojuttuja ja päivitellä kuulumisia tänne. Nyt kuitenkin nukkumaan ja huomenna töihin ja pardeen. Kuulemisiin!
Meidän arkea voi kurkkia myös Instagramin kautta, kun lisää seurantalistalle käyttäjät @millamiisa ja @underdude. Koko kesä 2014 löytyy kuvakertomuksena sieltä, joten klikkaile itsesi Instaan. Tämä päivä näytti Instan silmin tältä:
Kaksi kuukautta on hurahtanut ohi ihan vilauksessa. Harmittaa, ettei ole ehtinyt päivittää blogia kertaakaan, mutta tekemistä on vain ollut niin paljon. Tuplaharmitus on se, että juuri nyt eletään siihen tahtiin, että blogia tarvittaisiin muistuttamaan, mitä kaikkea onkaan tapahtunut.
Tässä hieman valotusta kahteen edelliseen kuukauteen, toivottavasti ehtisin jatkossa tännekin puolelle edes vähän.
Meillä on siis eletty kiireistä, raskasta, mutta antoisaa alkuvuotta. Nautin pitkästä aikaa opiskelusta, olen löytänyt motivaation kouluhommiin, partiossa on mielenkiintoisia uusia tuulia, lapset ovat sopeutuneet uuteen päiväkotiin ja arkeen hyvin; maanantaina päästään viimein UUTEEN päiväkotiin (ja se on niiiiin hieno!!). Elämä on aika mukavaa!
Menni on taas oppinut uuden taidon, nähkääs ipad-taidon. Teevin esimerkin noudattamana myös Mennin lemppareita ovat palapeli, Duplo-pelit ja Kapun metsä. Tässä tyylinäytettä, tällä kertaa katsojien harmiksi ilman omatoimisia lisä-äänitehosteita. Vertailukohtana Teevi on omassa videossaan kuukauden Menniä vanhempi.