Avainsana-arkisto: vauvauinti

Vesipedon aamupäivä.

Arkielämää, , ,

Taas päivä on aloitettu reippaalla polskinnalla Caribialla. Teevi on oppinut hienosti sukeltamaan ilman, että vesi pääsee suuhun. Hän osaa myös kävellä itsekseen altaan matalassa kohdassa ja metsästää kelluvia ja uponneita leluja. Tänään ohjelmassa oli kainalosukelluksia äitin tai isin kainalossa ja uimarenkaan kanssa polskuttelua. Kainalosukelluksissa lapsi otetaan tukevasti kainaloon ja ponnistetaan altaan seinästä sukellukseen yhdessä. Lyhyen sukelluksen jälkeen noustaan pintaan ja nauretaan. Tämän nauramisosan Teevi on kyllä lisännyt harjoitukseen ihan itse.

Myös uudet uimarenkaat pääsivät sekä äidin että lapsen suosioon. Renkaan varassa on kiva räpiköidä lelujen perässä ja uittajan käsivarret on huomattavasti kevyemmällä rasituksella. Tänään isi kyllä muutenkin oli uittajan roolissa, paitsi sukellettaessa. Tänään jo mietittiin, että voisi tehdä visiitin tavalliseen uimahalliin Teevin kanssa. Voikohan noin pienen viedä tavalliseen altaaseen? Eihän se lämpöero ole kuin muutaman asteen verran.. Ehkä kesällä päästään polskimaan jo järviveteen.

Pitäisi muistaa ottaa kamera taas uintireissulle, että saataisiin uusia otoksia meidän vesipedosta. Nyt siellä alkaa olla aika valoisaakin, kun ulkoa tulee lisävaloa.

Kotona meillä oli ruoanlaittomaraton, kun valmistin ensin Teeville jauhelihakastiketta ja makaronia, itselle lounaaksi tonnikala-pastasalaattia ja vielä päivälliseksi kermaperunoita ja lihamureketta. Teevi onneksi istui nätisti syöttötuolissa ja nakersi kurkkua tai porkkanaa, joten sain rauhassa puuhailla. Salaatin tein äitin näppärällä lajittelumenetelmällä, joka suosii sekä allergisia että nirsoja salaatin puputtajia. Tällä kertaa kulhoon pääsi tammenlehtisalaattia, jääsalaattia, kirsikkatomaatteja, kurkkua, maissia, mandariinia, tonnikalaa, fetajuustoa ja makaronia. Nam.

Teevin uniaikaan siivosin koko keittiön ja laitoin kaupasta mukaan tarttuneet tulppaanit vaasiin. Vielä kun jaksaisi loppukodin raivata, niin olisi ihanaa. Kyllä tämä aurinkoinen ilma ja kukat piristää melkoisesti. Silti tämä järjetön väsymys saisi jo loppua, ettei joka päivä tarttis nuokkua iltapäivästä, jos ei ole ehtinyt päiväunille.

Litsislätsis.

Arkielämää

Taas on tiistai ja koko konkkaronkka siirtyi suoraan sängystä Caribian lämpöön. Teevi on kehittynyt vauvauinnissa huimaa vauhtia ja ainakin musta tuntuu siltä, että hän myös muistaa, mikä paikka se uimahalli oikein on. Heti pukuhuoneessa alkaa jännittynyt naureskelu ja hihkunta ja kun päästään veteen, jalat ja kädet viuhtoo hirvittävää kyytiä.

Tällä kertaa meillä oli mukana myös kamera, jotta saadaan vähän uintifiiliksiä talteen. Ensi lauantaina olisi paikalla vedenalainen kuvaaja, mutta me ei valitettavasti päästä silloin kuvattavaksi. Eikä meillä kyllä varmaan olis varaa kuvia lunastaakaan. Ehkä vois ostaa sellaisen vedessä toimivan kertakäyttökameran, jolla sais vähän kuvia myös sukelluksista.

”Minä läiskyttelen, minä läiskyttelen, minä läis-läis-läiskyttelen..”

Puolituntinen uintikerta alkaa yleensä laululeikillä ja hetken saa uiskennella vapaasti. Ainakin läiskyttely on nyt opittu, sillä altaaseen päästyämme käsillä läiskyttely ja veden roiskuttelu alkoi heti. Seuraavana vuorossa on sukeltelu, jotta ehditään harjoitella ennen kun vauvat väsyvät liikaa. Tällä kertaa uimassa tosiaan oli vauvoja monikossa, kun eräs toinen poika oli korvaamassa uintikertaansa meidän ryhmässä. Harmi vain, että he olivat vain tämän yhden kerran ja ensi viikolla polskutellaan taas yksin.

Isi ja lapsi hulluttelee.

 

Vähänkö on hauskaa tää uimistouhu.

Teevi on jo aikamoinen vesipeto. Sukeltelutkin jännittää äitiä enemmän kuin tätä innokasta sammakon sukulaista. Tänään sukelleltiin jo pidempää matkaa niin, että äiti lähetti sukeltajan matkaan ja isi otti kiiinni. Ja sitten toisin päin. Upeasti Teevi potkutteli veden alla ja pian turvalliset kädet nappasivat taas kiinni ja nostivat pintaan. Uudestaan ja uudestaan.

"Hä? Pitiks mun hymyillä?"

Altaassa on vauvauinnin aikana aina paljon leluja ja apuvälineitä. Tällä kertaa veteen kaadettiin kokonainen korillinen pallomeripalloja ja muita kelluvia pikkuleluja. Ensimmäistä kertaa Teevi sai palloista otteen ja kuljetteli niitä ympäriinsä. Pallojahdissa apuvälineenä käytettiin lötköpötköä, joka helpottaa äidin ja isin käsilihasten työskentelyä melkoisesti, kun koko 10 kiloa ei ole käsivarsien varassa.

"Hetkinen, nyt mä vähän poseeraan."

"Täältä mä tuun!"

”..kala nukkuu, kala nukkuu, eipäs nukukaan!”

Sitten olikin jo loppulaulun aika ja ensi viikolla uudestaan. :) Me tosin päästään jo torstaina, kun on yksi kerta jäänyt välistä. Kivaa.

"Ihan itse tässä meen vaan."

Vauvauintia ja valtataisteluita

Arkielämää, ,

Tiistait on meidän perheen tehopäiviä. Heti aamusta koko porukka suuntaa nokkansa kohti Caribiaa ja vauvauintia. Uinti on Teevin viikon kohokohta. Koko pikkumies heiluu innoissaan kun päästään pukuhuoneeseen ja veteen pulahtaessa sätkintä ja nauru vain yltyy. Teevi on oppinut jo hienosti pitämään päätä veden pinnan yläpuolella ja osaa potkutella jaloilla sammakkopotkuja. Joku kerta täytyy kyllä saada kamera mukaan, sillä se ilo ja energia täytyy saada talteen.

Käymme vauvauinnissa aamuisin, jotta Jannekin ehtii mukaan. Harmillista vain, ettei ryhmässä ole ketään muuta. Olin ajatellut, että vauvauinti on hyvä paikka tutustua muihin lapsiperheisiin, mutta toisin kävi. Toisaalta on mukavaa, että meillä on aika vapaa ohjelma uinnissa ja enimmäkseen saa uiskennella ympäriinsä oman mielen mukaan. Siitä Teevi pitää eniten. Sukeltaminen sen sijaan ei ole niin mukavaa, mutta joka kerta sujuu vähän paremmin. Sukeltemista täytyy harjoitella vielä kotona, ettei se viikon aikana pääse unohtumaan.

Illalla oli vuorossa äidin viikon kohokohta; ratsastustunti.

Pitkään olen himoinnut ratsaille, mutta ei ole ollut rahaa tai en ole vain saanut aikaiseksi. Heinäkuussa kuitenkin ryhdistäydyin, kun halusin saada yhden ihan oman harrastuksen kotipäivien vastapainoksi. (Käyn kyllä partiossakin maanantaisin, mutta en pidä sitä samallalailla omana harrastuksena, kun teen sitä niille pienille.)  Nyt olen pitkin syksyä käynyt vaihtelevasti tiistaisin ratsastamassa yhden toisen äidin, Janinan, kanssa. Se on meidän ihan oma rentoutumishetki. Harmillisen usein on vain tullut vettä taivaalta ja tunti on jouduttu perumaan. Tällä viikolla hihkuinkin siis onnesta, kun sää näytti paremmalta ja tunti pidettiin.

Tänään mulla oli auktoriteettiongelmia erään hevosen kanssa. Viime tunnilla se pääsi yllättämään ja säikyttämään mut, kun laitoin sitä valmiiksi. Satulaa laittaessa hevonen yritti potkaista ja oli hyvin levoton. Tällä kertaa siis suhtauduin hevoseen hieman varauksella ja senhän se huomasi. Meidän yhteistyöstä ei tullut juuri mitään ja oli pakko pyytää Janina apuun. Ärsyttää, koska taas meiltä jäi se vaadittava valtataistelu käymättä. Tai käytiinhän se ja hevonen voitti. Voi rähmä. Toisen hevosen kanssa meni paljon paremmin, vaikka se yrittikin tuuppia mua kumoon. Jotenkin itseluottamus oli parempi ja uskalsin sille pistää vastaan. Toivottavasti saan vielä tilaisuuden näyttää tälle ensimmäiselle kuumakallelle kaapinpaikan.

Itse ratsastus meni hyvin. Löntysteltiin pitkin hiekkateitä ja sai vaan nautiskella ratsastuksesta. Ensi viikolla alkaa virallinen alkeiskurssi ja sitten päästään harjoittelemaan erilaisia taitoja vähän paremmin. Innolla odottelen, että pääsee kentälle harjoittelemaan asioita todenteolla. Tähän mennessä on lähinnä maastoiltu, koska hevoset ovat olleet laitumella, eikä kenttää ole ollut tarjolla. Kentällä varmasti pääsee paremmin kokeilemaan eri juttuja. Nyt, kun hevoset on jo tutumpia ja selässä on rento fiilis, on uudet haasteet tervetulleita. Toivottavasti ei kuitenkaan tarvitse ottaa takapakkia ja aloittaa kaikkea ihan alusta. Ollaan me kuitenkin jo aika paljon opittu muutaman kuukauden aikana, joten tuntuisi turhauttavalta aloittaa ihan nollasta. Vaikkei sekään varmaan lannistaisi, kun oon niin innoissani kaikista hevostouhuista.

Tiistai on viikon paras päivä!