Avainsana-arkisto: ratsastus

Apuvoimia.

Arkielämää,

Aamu alkoi klo6.15, kun Teevi oli päättänyt, että on aika nousta ylös. Ilmeisesti hän oli innoissaan jo lähtemässä uimaan. Vanhemmat sen sijaan ei. Siinä se sitten möyri meidän välissä ja me torkuttiin puoliunessa. Tietenkin Teevi nukahti juuri, kun piti nousta ja valmistautua lähtöön. Vuorostaan Teevi piti herättää. Huoh.

Tänäänkään Teevi ei suostunut nukkumaan päiväunia kunnolla ja minulla oli melkoisen työteliäs päivä, kun pikkuherra vaati viihdytystä taukoamatta. Uinnin jälkeen Teevi simahti kyllä heti ja nukkuin reilun tunnin päikkärit, mutta loppu päivä menikin taas kukkuessa ja kiukutellessa. Syliin se sitten simahti hetkeksi, mutta unta kesti noin 20 minuuttia, ennen tunnin raivareita. Toivottavasti tämä nyt on joku ohimenevä ilmiö, sillä tuollaista kiukuttelua ei yksin jaksais kuunnella ihan joka päivä. Onneksi Janne pääsi kotiin ajoissa ja suoritettiin vuoronvaihto niin, että mä pääsin valmistautumaan ratsastustuntiin.

Illan ratsastustunti meni tosi kivasti. Kentästä oli käytössä jo puolikas ja päästiin harjoittelemaan ravia ja käännöksiä oikein kunnolla. Sain vielä ihanan hevosen, joka totteli kuin unelma. Myös satula oli luxus-mallia, ainakin verrattuna aiempiin kokemuksiin vanhoista satuloista, todella pehmeä ja mukava istua. Ravi sujui jo melko hyvin ja kevennyksetkin alkoi osua kohdilleen. Mukavaa, kun nyt ihan oikeasti edistyy jokaisella tunnilla ja jää vähän pureskeltavaa kotiinkin.

Tallilla on tiistaisin todella mukavia tallityttöjä. Ilman niitä olisin varmaan ihan pulassa. Aluksi oli vaikea suhtautua siihen, että 12-vuotias ihan oikeasti tietää paremmin kuin minä, mutta nyt olen jo erittäin iloinen näistä avuliaista heppatytöistä. Vielä jotkut asiat aiheuttaa vähän epävarmuutta ja on kiva, että siinä lähellä on joku jolta voi kysäistä, kun opettaja ei aina ehdi paikalle. Ja he oikeasti tietävät paremmin! :)

Huomenna odotellaan mummia kylään ja yritetään vähän siivoilla paikkoja, kun tänään ei kaikelta kiukuttelulta ehditty. Pidetään peukkuja, että Teevin unirytmikin palautuisi normaaleille raiteilleen.

Hyvää yötä!

Turhautumista.

Arkielämää, ,

Meidän kodin on tänään täyttänyt turhautunut murina ja ähinä. Tähän syyllisiä ovat sekä äiti, että lapsi.

Teevi on opiskellut lisää konttaamista. Päivä menee punnerrellessa ja konttausasennossa könötellessä. Harmi vain, ettei eteenpäin pääse, vaikka kuinka äheltää. Eilen halkesi jo huuli, kun konttausharjoitus päättyi mahalaskuun. Ilmeisesti pieniin (ja vähän suurempiinkin) haavereihin täytyy varautua, kun on pieni poika talossa. Teevi ei siitä kuitenkaan lannistunut, vaan jatkoi harjoituksiaan entistä tarmokkaammin. Tyyppi on niin tunnollinen oppilas, että hän harjoittelee jopa unissaan. Viime yöt onkin mennyt levottomasti, kun Teevi sätkii mahallaan sängyn pohjalla ja önisee. Nyt Teevi myös nukkuu pienen lapsen tapaan peppu pystyssä ja naama tyynyssä.

Äitiä puolestaan turhautti se, että viikon odotuksen jälkeen ratsastustunti peruttiin. Taas. Syy oli kyllä ihan ymmärrettävä, mutta pientä ihmistä pistää harmittamaan, kun on jo ehtinyt asennoitua ja valmistautua illan heppailuun. Alan suhtautua tähän ratsastustuntiin kuin pikkutyttö, kun odotan tuntia innolla ja mietin, että minkähän heposen tällä kertaa saan tai mitenköhän pääsen sinne selkään tällä kertaa?! Hinku uuden oppimiseen on melkein yhtä suuri kuin Teevin konttausinto, ellei suurempi. Onneksi perjantaina päästään korvaamaan puuttuvaa tuntia ja oppimaan taas jotain jännää.

Tänään purin turhautumistani neulomisen muodossa ja tuloksena syntyi tälläistä:

Pikkuherran tennarit.

Mitähän sitten seuraavaksi?

Eilinen

Arkielämää,

Hirvittää, kuinka nopeasti olen sitoutunut tämän blogin päivittämiseen. On kulunut neljä viisi päivää ilman päivitystä ja monelta taholta kuuluu: ”Mikset sä oo kirjottanut sinne mitään?” No, ainakin mukava tietää, että joku tätä siis lukeekin. :)

Viikonloppu sujahti ohi nopeasti. Perjantaina käänsimme Volvon nokan kohti pääkaupunkiseutua ja mummilaa. Teevi sai jäädä mummille hoitoon, kun vanhemmat lähtivät viettämään iltaa Helsingin vilinään (siinä vilinässä taas muistin, miksi mä asun Turussa. Ihanan rauhallinen kotikaupunki.). Kävimme syömässä ja elokuvissa kihlavuosipäivän kunniaksi, vaikka pikkusiskoni mielestä sitä ei kuulu enää juhlia, jos on naimisissa. Juhlittiinpa kuitenkin.

Eilen vietimme evakkopäivää Janinan ja Linan kanssa, kun keittiössämme suoritettiin jonkinasteista remonttia. Maanantaina joku mies tuli ilmoittamaan, että purkaa meiltä seinän.. Mitäs siihen sitten vastaan sanomaan? Kyse oli siis siitä, että keittiön välitilan laatat olivat jo meidän muuttaessa irti yhdestä kulmasta ja vika tultiin nyt korjaamaan. Tämä aiheutti hieman tuohtumusta, koska mun mielestä ne ei vaan voi tulla ilmoittamaan päivän varoitusajalla, että valtaavat mun keittiön. Pienen lapsen kanssa onkin siitä sitten helppo keksiä, mihin itsensä laittaa päiväksi. Onneksi Janina oli kotona ja saatiin viettää mukava päivä keittiöpakolaisina. Projekti kuitenkin eteni nopeasti ja tänään enää saumaillaan, joten voidaan olla kotosalla.

Eilisestä päivästä tuli siis loppujen lopuksi oikein superkiva, kun lapset sai taas tutustua paremmin toisiinsa ja äidit juoruta niitä näitä. Päivä meni ainakin viisi kertaa nopeammin kuin yksin kotona möllöttäen. Tai siis kaksin, mutta kuitenkin.

Illalla ajeltiin taas Auraan ratsastustunnille. Hieman jännitettiin, onko talli ja kenttä jo kunnossa, vai lähdetäänkö vieläkin maastoilemaan. Kenttä ei kyllä näyttänyt valmiilta ja tallissakin riittää vielä hommia, mutta päästiin kuin päästinkin hoitamaan hevosia sisälle. Tuntikin pidettiin keskeneräisellä kentällä ja päästiin opettelemaan vähän perusjuttuja. Me kaksi oltiin ensimmäiset ratsastajat, jotka pääsivät uudelle kentälle tallustelemaan. Aika hienoa. Ja vaikeaa, kun missään ei ole jäljen jälkeä, niin hevosen suorassa pitäminen tuotti melkoisen monta harmaata hiusta. Mun tuntiin mahtui muutama harmaa hius, monta hikoilevaa aivosolua ja noin litra adrenaliinia, kun hevonen säikähti (ilmeisesti kissaa) ja päätti tehdä sarjan sivuloikkia. Pysyin jotenkuten selässä ja sain hevosen pysähtymään, mutta lopputunnista ei sitten meinannutkaan tulla mitään. Hevonen säikkyi pienimpiäkin ääniä ja varjoja, enkä itsekään osannut täysin rentoutua enää. Sai pinnistää jokaisen aivosolun ja lihaksen työskentelemään, että sain hevosen kulkemaan edes suunnilleen sinne, minne piti. No ainakin sai taas yhden ratsastuskokemuksen lisää. Eiköhän se tästä ala sujumaan. Pikkuhiljaa.

Vauvauintia ja valtataisteluita

Arkielämää, ,

Tiistait on meidän perheen tehopäiviä. Heti aamusta koko porukka suuntaa nokkansa kohti Caribiaa ja vauvauintia. Uinti on Teevin viikon kohokohta. Koko pikkumies heiluu innoissaan kun päästään pukuhuoneeseen ja veteen pulahtaessa sätkintä ja nauru vain yltyy. Teevi on oppinut jo hienosti pitämään päätä veden pinnan yläpuolella ja osaa potkutella jaloilla sammakkopotkuja. Joku kerta täytyy kyllä saada kamera mukaan, sillä se ilo ja energia täytyy saada talteen.

Käymme vauvauinnissa aamuisin, jotta Jannekin ehtii mukaan. Harmillista vain, ettei ryhmässä ole ketään muuta. Olin ajatellut, että vauvauinti on hyvä paikka tutustua muihin lapsiperheisiin, mutta toisin kävi. Toisaalta on mukavaa, että meillä on aika vapaa ohjelma uinnissa ja enimmäkseen saa uiskennella ympäriinsä oman mielen mukaan. Siitä Teevi pitää eniten. Sukeltaminen sen sijaan ei ole niin mukavaa, mutta joka kerta sujuu vähän paremmin. Sukeltemista täytyy harjoitella vielä kotona, ettei se viikon aikana pääse unohtumaan.

Illalla oli vuorossa äidin viikon kohokohta; ratsastustunti.

Pitkään olen himoinnut ratsaille, mutta ei ole ollut rahaa tai en ole vain saanut aikaiseksi. Heinäkuussa kuitenkin ryhdistäydyin, kun halusin saada yhden ihan oman harrastuksen kotipäivien vastapainoksi. (Käyn kyllä partiossakin maanantaisin, mutta en pidä sitä samallalailla omana harrastuksena, kun teen sitä niille pienille.)  Nyt olen pitkin syksyä käynyt vaihtelevasti tiistaisin ratsastamassa yhden toisen äidin, Janinan, kanssa. Se on meidän ihan oma rentoutumishetki. Harmillisen usein on vain tullut vettä taivaalta ja tunti on jouduttu perumaan. Tällä viikolla hihkuinkin siis onnesta, kun sää näytti paremmalta ja tunti pidettiin.

Tänään mulla oli auktoriteettiongelmia erään hevosen kanssa. Viime tunnilla se pääsi yllättämään ja säikyttämään mut, kun laitoin sitä valmiiksi. Satulaa laittaessa hevonen yritti potkaista ja oli hyvin levoton. Tällä kertaa siis suhtauduin hevoseen hieman varauksella ja senhän se huomasi. Meidän yhteistyöstä ei tullut juuri mitään ja oli pakko pyytää Janina apuun. Ärsyttää, koska taas meiltä jäi se vaadittava valtataistelu käymättä. Tai käytiinhän se ja hevonen voitti. Voi rähmä. Toisen hevosen kanssa meni paljon paremmin, vaikka se yrittikin tuuppia mua kumoon. Jotenkin itseluottamus oli parempi ja uskalsin sille pistää vastaan. Toivottavasti saan vielä tilaisuuden näyttää tälle ensimmäiselle kuumakallelle kaapinpaikan.

Itse ratsastus meni hyvin. Löntysteltiin pitkin hiekkateitä ja sai vaan nautiskella ratsastuksesta. Ensi viikolla alkaa virallinen alkeiskurssi ja sitten päästään harjoittelemaan erilaisia taitoja vähän paremmin. Innolla odottelen, että pääsee kentälle harjoittelemaan asioita todenteolla. Tähän mennessä on lähinnä maastoiltu, koska hevoset ovat olleet laitumella, eikä kenttää ole ollut tarjolla. Kentällä varmasti pääsee paremmin kokeilemaan eri juttuja. Nyt, kun hevoset on jo tutumpia ja selässä on rento fiilis, on uudet haasteet tervetulleita. Toivottavasti ei kuitenkaan tarvitse ottaa takapakkia ja aloittaa kaikkea ihan alusta. Ollaan me kuitenkin jo aika paljon opittu muutaman kuukauden aikana, joten tuntuisi turhauttavalta aloittaa ihan nollasta. Vaikkei sekään varmaan lannistaisi, kun oon niin innoissani kaikista hevostouhuista.

Tiistai on viikon paras päivä!