Kesä tuli rytinällä ja jo toista viikkoa lämpömittari on näyttänyt hellelukemia. Itse en niin helteestä välitä, päinvastoin. On kuitenkin ihanaa, kun aurinko paistaa ja saa olla aamusta asti pihalla. Tänäänkin oltiin kotioven ulkopuolella jo ennen yhdeksää aamulla. Jännää, että jo siihen aikaan oli miltei kuuma. Melkein kuin etelässä olisi ollut. Aamupäivä vietettiin leikkipuistossa hikoillen, mutta päikkäreiden jälkeen puhkuttiin pulikointiallas täyteen ja lastattiin Teevin kanssa ämpäritolkulla vettä altaan täytteeksi.
Teevi kantoi vettä pienellä kastelukannulla ja minä isolla. Tiimityötä parhaimmillaan.
Kun allas oli täynnä (siis kun siellä oli 10cm vettä pohjalla), puettiin päälle UV-suojapuvut ja molemmat lapset pulahtivat veteen. Meidän perintötekijöillä palaa jo ajatellessaan aurinkoa, joten UV-puvut ovat todella tarpeen, jos ei koko ajan halua olla rasvapurkin kanssa valmiudessa. Teevi sai oman pukunsa synttärilahjaksi kummeilta ja Menni on perinyt Teevin viimevuotisen puvun. Vähän se on vielä reilu, mutta pysyy päällä. Aika söpö parivaljakko, kun molemmilla on kirkkaanvihreä varaiho.
Viime vuonna Teevi jännitti allasta kamalasti, mutta tänä vuonna molemmat suorastaan syöksyivät altaaseen. Teevi loiskutteli vettä ja Menni nauraa käkätti vieressä. Pienen hetken päästä molemmat konttasivat ympäri allasta ja kikatus vaan kuului. Vedessä Teevi unohti Mennin kiusaamisenkin hetkeksi ja yhteisleikit sujuivat hienosti. On ihana seurata, kun sisaruksilla on jo ihan omia juttuja ja kivaa yhdessä.
Huomenna aion ehkä käyttää allasta lastenvahtina ja ottaa vähän aurinkoa itsekin. :)
Nyt, kun Menni on alkanut liikkumaan ja osoittamaan kiinnostusta Teevin tekemisiin ja tavaroihin, on myös mustasukkaisuus nostanut päätään. Teevi tönii Menniä lähes koko ajan, kaataa Mennin kun hän on juuri päässyt pystyyn ja vie jokaisen lelun piiloon, ettei sisko vaan saa niitä. Äidin hommat ovatkin vaihtuneet erotuomarin pestiin ja koko ajan täytyy olla tarkkana, ettei Menni kupsahda kovin pahasti. Vaikein ongelma on se, että Teevi työntää Mennin pois aina naamasta, useimmiten silmistä painamalla. Olen yrittänyt opettaa vähän hellävaraisempia siirtämistapoja, vaikka useimmiten Menniin koskeminen on kielletty ihan kokonaan.
Teevi on jo kauan osannut sanoa: ”Vauva pois!” ja osoittaa vaativasti lattiaa, jos Menni on sylissäni. Hän on myös oppinut, että jos Mennin työntäminen on kiellettyä, voi asian kiertää vetämällä jaloista. Eihän se ole työntämista ollenkaan. Uskon, että tilanne tästä rauhottuu, kun Mennikin oppii hieman pelisääntöjä. Onhan se nyt kurjaa, kun pienempi tulee sotkemaan leikit ja konttaa tielle milloin mihinkin.
Onneksi nyt jo on hetkiä, kun sisarukset selvästi leikkii keskenään. Heillä on kaksi lempparileikkiä, joita leikitään päivittäin ja jotka ovat molempien mieleen. Toinen niistä on keittiön pöydän rummuttelu. Kun he istuvat ruokapöydässä, molemmat rummuttavat pöytää käsillään ja nauravat iloisesti. Välillä vaikuttaa siltä, että toinen yrittää matkia toisen rummutuskuvioita, mutta aika epämääräistä läiskimistä se kyllä on. Pääasia, että molemmilla on kivaa. Toinen leikki on seuraa johtajaa, jossa Teevi konttaa edellä ja Menni perässä. Minijono konttailee pöydän alta ja pujottelee tuolien jalkojen välistä. Teevin mielestä on hurjan hauskaa, kun Menni seuraa ja matkii häntä. Kuitenkin tässäkin leikissä päädytään usein vaiheeseen, jossa pikkusisko alkaa ärsyttämään ja hänet tuupataan pois leikistä.
Tänään vietimme melkein tunnin legokasan keskellä. Teevi rakenteli hienoja torneja ja Menni keskittyi maistelemaan erilaisia duplo-eläimiä. Tässä leikissä molemmat saivat olla mukana, kun minä istuin välissä ja vahdin, ettei Teevi vie Mennin eläimiä, eikä Menni koske Teevin torniin. Onneksi meillä on niin paljon legoja, että riittää hyvin molemmille.
Ulkona Teevi tykkää antaa Mennille vauhtia keinussa ja katselee mielellään, kun Menni möyrii maassa. Se on jotain niin ihmeellistä, kun yleensä Menni on ollut repussa tai vaunussa istumassa. Mennistäkin on mielenkiintoista seurata veikan vesileikkejä ja ulkona riidoilta onkin toistaiseksi vältytty. Toivotaan, että tämä kehitys pysyy vielä sittenkin, kun Menni pääsee kunnolla liikkeelle ulkonakin. Ainakin siellä on enemmän tilaa temmeltää.
Mennistä on ihana keinua.Ja Teevi tykkää antaa vauhtia.Huiii!
Pääsiäisloma oli ja meni, mutta paljon ehdittiin tehdäkin. Parasta kuitenkin oli se, että mummu ja taata hoitivat lapsia ja me vanhemmat saatiin nukkua unikoulun univelkoja aamuisin, geokätköillä rauhassa, ommella tukipalvelun läheisyydessä, istua paljussa ja viettää rauhallista aikaa kaikki yhdessä. Meillä ei ollut mitään suunniteltua ohjelmaa, joten asioita tehtiin ja jätettiin tekemättä ihan fiiliksen mukaan.
Kaunis sää ja mielenkiintoiset geokätköt lähistöllä ajoivat meidät kätköretkelle perjantaina ja lauantaina. Vaikka useimmiten harrastetaankin kätköilyä koko perheen voimin, oli ihanan helppoa pakkautua autoon vain kahdestaan ja hilpaista kätköille tosta noin vaan. Tällä hetkellä lasten kanssa autoilu on melko inhottavaa, koska Menni inhoaa autossa istumista, jollei ole tarpeeksi väsynyt nukkuakseen. Teevikään ei erityisemmin rakasta edestakaisin ramppaamista, jota kätköillessä väkisinkin tulee. Teevin saa kuitenkin lahjottua rusinoilla viihtymään edes pikkuisen pidempään. Kevään tullen kätköilläänkin enemmän polkupyörillä ja kävellen, jolloin lapsillekin riittää katseltavaa ja mielenkiinto pysyy paremmin yllä, kun välillä pääsee tutkimaan risuja ja käpyjä.
Uskalsin vaan puoleenväliin, mutta Janne kipusi ylös asti. Vähän kyllä pelotti ihan maastakäsinkin.
Perjantain kätköretki sisälsi kahdeksan ihan peruspurkkia, joiden viereen pääsi ajamaan autolla. Janne oli suunnitellut reitin etukäteen, koska tuntee Rauman tiet ja reitit kuin omat taskunsa. Itse istuin vain kyydissä ja autoin löytämään piilotetut purkit, kun päästiin oikeaan kohteeseen. Jännittävin hetki näkyy kuvasta. Purkki oli piilotettu liikennemerkin päälle ja sen saadakseen oli kivuttava melko korkealle. Itse en millään uskaltanut niin ylös, mutta Janne onkin meidän virallinen tolppa-apina.
Lauantaina ohjelmassa oli vain kaksi vaativaksi luokiteltavaa kätköä. Taas lapset sai jäädä mummulaan ja me lähdettiin purkkijahtiin ihan kahdestaan. Toinen purkki oli piilotettu järven pohjaan ja toinen löytyisi saaresta Rauman edustalta. Ensimmäisen pyydystämiseen Janne rakensi erityisen kätköongen ja mukaan varattiin myös kaira. Perille päästessä oli selvää, missä kohtaa kätkö suunnilleen sijaitsee, sillä jalanjälkiä oli niin paljon. Reikää ei kuitenkaan näkynyt, joten epäilin joutuvani kairaushommiin, kunnes yhtäkkiä olin polvea myöten avannossa. No ainakin reikä oli löytynyt, siispä ongelle. Montaa kertaa ei tarvinnut yrittää, kun kätkö jo pulpahti pinnalle. Nimi kirjaan ja kohti seuraavia koordinaatteja. Ohihiihtäjillä oli varmaan ihmettelemistä, kun kaksi nuorta pilkkii järvessä, joka on melkein umpijäässä. Tuskin siellä edes elää kalan kalaa, mutta meilläpä olikin vähän erilaiset saaliit.
Saalis ja pyydystin.Janne kätköllä.
Päivän toinen kätkö sijaitsi siis saaressa. Ajoimme auton meren rantaan ja lähdimme jäitä pitkin tallustamaan. Meren jäällä oli hurjan kaunista ja kahden kilometrin matka taittui melko nopeasti huolimatta siitä, että lumi petti jalan alla joka askeleella. Kätkö löytyi suhteellisen nopeasti ja käännyimme takaisin. Melko tehokasta jalkatreeniä saatiin ainakin, kun yhteensä matkaa kertyi noin 5 kilometriä. Näin talvella saariin on hieman helpompi päästä kuin kesäaikaan. Helpolla saatiin viiden tähden kätkö, kun kesällä olisi tarvittu vene.
Testailin jäällä puhelimen panoraamakuvausta. Toimi aika hyvin, vaikka pakkasella täytyikin olla varovainen, ettei akku simahda.
Melko rauhassa sai tassutella.Meren jäällä oli kauniit maisemat.
Sunnuntaina palasimme kotiin ja Salla saapui vieraaksemme. Loppuloman ohjelmaan kuului ulkoilua, kuntosalikäynti, partiokokous ja hattutalkoot. Eilen sanoimme Sallalle heihei ja palasimme taas normaaliin arkirytmiin. Melko rauhaisaa tämäkin, kun molemmat lapset nukkuu. :D
Varma keväänmerkki on se, että geokätkösivustot valtaavat selaimen ja erilaiset karttasovellukset ja anagrammiohjelmat ovat käytössä harvase ilta. Uusia kätköjäkin putkahtelee lähes päivittäin, joten iltalenkkireitit ovat koordinaattien sanelemat. Kuluneen viikon kolmen iltalenkin saldo onkin kuusi uutta kätkölöytöä. Tällä hetkellä löytöjä on mittarissa jo 443 kappaletta. Kesän jälkeen toivottavasti hurjasti enemmän. Juuri nytkin Janne selaa Rauman murteen sanakirjaa ja ratkoo mysteeriä.. Ehkä se vielä selviää ennen iltaa.
Geokätköily on juuri sopiva harrastus meidän perheelle, koska kaikki pääsevät mukaan ja saa olla ulkona. Samalla saa liikuntaa, lapset oppivat liikkumaan luonnossa ja aivot saavat mukavia pähkinöitä. Uskon, että lapsillekin ”aarteiden” etsiminen on jännittävää, kun he vähän kasvavat ja alkavat enemmän ymmärtämään etsintöjen päälle. Jo viime kesänä Teevi kurkki kivien koloihin ja kantojen alle, kun oltiin geokätköllä. Ehkä jo ensi kesänä Teevi löytää ensimmäisen kätkön ennen meitä.
Aurinko lämmittää jo ihanasti ja sehän tietää lätäkköjä. Tällä viikolla lätäköt ovatkin keränneet kaikki pihan lapset lapioineen samaan paikkaan. Ihanaa, kun saa laittaa hieman kevyemmät vaatteet ja nauttia ulkoilusta hytisemättä. Keskiviikkona ulkona hurahti aikaa puoli kolmesta seitsemään, kun ensin oltiin lätäkköhommissa ja illalla lähdettiin vielä geokätköjahtiin. Välissä pistäydyttiin vain sisällä syömässä ja vaihtamassa kuivaa päälle.
Mennikin on päässyt tutustumaan hiekanjyviin ja kuraveteen vähän lähemmin, kun maa ei enää joka paikasta ole jään peitossa. Tyttö jaksaa seurata muiden lasten touhuja melko pitkään, mutta välillä meinaa pikkuiselta ulkoilijalta loppua kärsivällisyys, kun ei pääse liikkeelle. Välikausihaalari antaa hieman enemmän periksi ja nyt Menni pääsee hieman konttaamaan ulkonakin. Vielä pitäisi käydä hankkimassa kunnolliset välikausihanskat molemmille lapsille, ettei sormet kastu.
Tänään äitini oli käymässä meillä ja toi Mennille ja Teeville ihanan tuliaisen: virkatun teeastiaston. Äiti oli löytänyt ohjeen jo aiemmin ja nyt hän oli virkannut kaksi kuppia, kaksi lautasta, pikkuleipiä ja teekannun. Suloiset, eikä tarvitse miettiä hajoamistakaan. Teevi otti astiaston heti käyttöön ja tarjoili kaikille teetä pienistä kupeista. Hän osasi myös hienosti leikkisyödä pikkuleipiä. Maiskutus vaan kuului, kun pikkumies popsi keksiä. Näyttää siis siltä, että virkatut astiat löysivät tiensä leikkeihin.
Mulla olis langat jo valmiina virkattuja hedelmiä ja kuppikakkuja varten. Vielä pitäisi saada jostain innostuskärpäsen purema ja aikaa. Innostuskärpänen kävi jo vähän näykkimässä, kun näin nämä söpöydet, mutta aikaa ei ole vuorokausiin tulossa lisää ainakaan hetkeen.
Ilmiselvästi keittiöleikki on nyt in, sillä kaikki kupit, vispilät ja leluruoka ovat suosikkeja. Teevi osaa tarjoilla ruokaa ja syöttää nukkea sujuvasti. Ehkä lastenhuoneeseen voidaan hankkia pian uuni, jotta Teevi saa kuppikakut paistettua ja teeveden keitettyä ihan itse.
Varavaarin vahtiessa lapsia kävimme äidin kanssa kirpputorilla siistimässä pöydän ja tekemässä muutamia löytöjä. Itselleni löysin 2kg:n käsipainot, jotka on pitänyt ostaa jo jonkin aikaa, Teevi ja Menni saivat kauniit hernepussit ja äitikin teki mieleisiä löytöjä. Paras löytö oli kuitenkin kaunis Reimatecin välikausihaalari, jonka lunastin (tai äiti lunasti) Mennille kympillä. Haalari on jo jonkin verran kulunut, mutta kuosi oli kaunis ja pääosin haalari oli vielä hyväkuntoinen. Kelpaa käyttöön ainakin kauniimpina kevätpäivinä ja toimii hyvin varahaalarina. Saa siitä kympin verran hyötyä ihan varmasti. Menni kuluttaa haalaria vielä melko paljon, koska kevät menee konttaamalla. Polvet eivät varmaan pysyisi uudenveroisina meidän käytössä muutamaa päivää kauempaa.
Nyt alkaa vihdoin olla välikausi hallussa. Teeviltä puuttuu vielä sellaiset kengät, joilla pärjätään Amala-kenkien käyttöönottoon asti, mutta muuten olemme valmiita kevääseen! Tervetuloa kevät!
Tänään on meillä on vietetty laatulauantaita. Lauantaita, kun ei tarvitse tehdä mitään. Ei ole pakko, eikä kiire. Tällaisissa päivissä mä olen kyllä niin huono, vaikka niistä pitäisikin vain nauttia. Mun mielestä pitäisi aina olla tarkka suunnitelma ja tavoitteellista ohjelmaa. Pelkkä oleminen tuntuu turhalta. Mehän tehdään sitä samaa kaikki päivät muutenkin. Silti meillä on ollut tänään paljon kivaa ohjelmaa (ja vähän ei niin kivaa ohjelmaa).
Päivä alkoi kahdeksalta, kun Teevi tepsutteli meidän huoneeseen ja vaati muita nousemaan ylös. Menni tankkasi vähän maitoa ja jatkoi uniaan, kun me muut hipsimme aamupalalle. Yö oli mennyt hyvin, joten kaikki saivat aloittaa päivän pirteinä. Menni heräsi vain kerran ja nukahti itsekseen hetken kitisemisen jälkeen. Vartin yli kuusi Menni tuli juomaan maidot ja jäi meidän väliin nukkumaan aamu-unia. Yleensä me ollaan sen verran laiskoja ja unisia, ettei kumpikaan jaksa kantaa neitiä takaisin omaan sänkyyn. Onneksi suurin osa yöstä menee nykyään jo omassa sängyssä.
Aamupäivällä mun ja Teevin oli tarkoitus mennä juniorijumppaan ja niin me mentiinkin, hetkeksi. Teevi alkoi itkeä jo ovella ja sai hirvittävän paniikkikohtauksen, kun kaikki muut lapset alkoivat juosta ympäriinsä. Pikkumies takertui minuun ja huusi: ”POIS, POIS” niin kovaa kuin kurkusta lähti. Viimeksikin Teevi jännitti hetken, mutta juoksenteli pian muiden seassa. Tällä kertaa jännitys ei tuntunut helpottavan, vaikka mentiin sivusta katsomaan kaikessa rauhassa. Kun mikään ei ollut hyvin ja huuto oli jatkunut vartin, päätin, ettei me nyt tänään jumpata. Eihän meidän ole pakko. Lapsiryhmät aiheuttavat Teeville jännitystä. Omassa pihassakin Teevi jähmettyy seuraamaan muiden touhuja, jos lapsia on tavallista enemmän. Pikkuhiljaa pitäisi lapsiryhmiinkin tottua, ettei päiväkoti olisi ihan hirvittävä shokki syksyllä. Tällä kertaa kuitenkin poistuttiin jumpasta ja käytiin hakemassa lounasherkkuja kaupasta.
Päiväunet korvattiin Cars-elokuvan katsomisella, koska uni ei meinannut tulla lukuisista yrityksistä huolimatta. Tässä vaiheessa tuntui, että tällaiset vapaapäivät ei kyllä ole yhtään kivoja. Mikään ei tasan mene niin kuin on ajatellut. Päiväuniaikaanhan mun piti siivota ja Jannen tehdä töitä. Mihin päiväuniaikaan? No loppujen lopuksi me saatiin tehtyä vaikka mitä: verhoiltiin keittiön tuolit uudestaan, päivitettiin blogi uuteen osoitteeseen, imuroitiin ja katsottiin sitä elokuvaa. Janne taisi tehdä hetken niitä töitäkin. Ihan hyvä saavutus sekin. Eihän meidän pitänyt tehdä yhtään mitään tänään.
Iltapäivällä meidän seuraan liittyi Limeperheen ihana naisväki. Ohjelmassa oli ruoanlaittoa ja mäenlaskua. Ensimmäisenä valmistettiin meidän perheen uutta lempiherkkuruokaa; quesadilloja. Ne on niin helppoja, kun jokainen voi itse valita täytteensä ja näin saadaan myös lapsille maistuvaa ruokaa. Lasten versioon ujutettiin tomaattia, juustoa ja kinkkua. Aikuiset latoivat lettujen väliin mm. salsaa, kanaa, juustoa, cheddarkastiketta, tomaattia ja paprika-sipulihöystöä. Lisäksi meillä oli vihersalaattia ja coleslawta. Mmm. Niin hyvää ja hyvin maistui pikkusuillekin.
Ähkyä lähdettiin karkottamaan pulkkamäkeen. Oli niin kivaa, kun puoli kuusi ulkona oli vielä valoisaa. Menni sujautettiin untuvapussissaan vaunujen uumeniin ja taaperot lastattiin pulkkien kyytiin. Huomatkaa, kuinka haalarit on mätsätty pulkkien kanssa ja pipot villataljojen. ;) Tunti hujahti äkkiä ja ulkoilu väsytti meidän taaperot illan kannalta lupaavan tehokkaasti. Ehkä iltaunilla nukkumatti löytäisi lapset päiväunia paremmin.
Telkkutiimi johdossa! Hyvä me!
Lina kiskoi pulkan ihan itse ylös asti.
Limeperhe vei revanssilaskun.
Teevikin jaksoi vetää oman pulkan mäen päälle.
Paluumatkalla alkoi vähän väsyttää.
Vetojuhdat ja reporangat matkalla kotiin.
Nyt ilta jatkuu rauhallisissa merkeissä. Nukkumatti on löytänyt molemmat lapset, eikä suunnistamiseen mennyt kovinkaan kauaa. Mennikin nukahti pienen itkun jälkeen omaan sänkyyn ihan itsekseen (sama tapahtui ensimmäistä kertaa eilen!!). Minulla on mies, jäätelöä, sohva ja elokuva. Mitä muuta sitä tarvittaisiinkaan?
