Tänään on meillä on vietetty laatulauantaita. Lauantaita, kun ei tarvitse tehdä mitään. Ei ole pakko, eikä kiire. Tällaisissa päivissä mä olen kyllä niin huono, vaikka niistä pitäisikin vain nauttia. Mun mielestä pitäisi aina olla tarkka suunnitelma ja tavoitteellista ohjelmaa. Pelkkä oleminen tuntuu turhalta. Mehän tehdään sitä samaa kaikki päivät muutenkin. Silti meillä on ollut tänään paljon kivaa ohjelmaa (ja vähän ei niin kivaa ohjelmaa).
Päivä alkoi kahdeksalta, kun Teevi tepsutteli meidän huoneeseen ja vaati muita nousemaan ylös. Menni tankkasi vähän maitoa ja jatkoi uniaan, kun me muut hipsimme aamupalalle. Yö oli mennyt hyvin, joten kaikki saivat aloittaa päivän pirteinä. Menni heräsi vain kerran ja nukahti itsekseen hetken kitisemisen jälkeen. Vartin yli kuusi Menni tuli juomaan maidot ja jäi meidän väliin nukkumaan aamu-unia. Yleensä me ollaan sen verran laiskoja ja unisia, ettei kumpikaan jaksa kantaa neitiä takaisin omaan sänkyyn. Onneksi suurin osa yöstä menee nykyään jo omassa sängyssä.
Aamupäivällä mun ja Teevin oli tarkoitus mennä juniorijumppaan ja niin me mentiinkin, hetkeksi. Teevi alkoi itkeä jo ovella ja sai hirvittävän paniikkikohtauksen, kun kaikki muut lapset alkoivat juosta ympäriinsä. Pikkumies takertui minuun ja huusi: ”POIS, POIS” niin kovaa kuin kurkusta lähti. Viimeksikin Teevi jännitti hetken, mutta juoksenteli pian muiden seassa. Tällä kertaa jännitys ei tuntunut helpottavan, vaikka mentiin sivusta katsomaan kaikessa rauhassa. Kun mikään ei ollut hyvin ja huuto oli jatkunut vartin, päätin, ettei me nyt tänään jumpata. Eihän meidän ole pakko. Lapsiryhmät aiheuttavat Teeville jännitystä. Omassa pihassakin Teevi jähmettyy seuraamaan muiden touhuja, jos lapsia on tavallista enemmän. Pikkuhiljaa pitäisi lapsiryhmiinkin tottua, ettei päiväkoti olisi ihan hirvittävä shokki syksyllä. Tällä kertaa kuitenkin poistuttiin jumpasta ja käytiin hakemassa lounasherkkuja kaupasta.
Päiväunet korvattiin Cars-elokuvan katsomisella, koska uni ei meinannut tulla lukuisista yrityksistä huolimatta. Tässä vaiheessa tuntui, että tällaiset vapaapäivät ei kyllä ole yhtään kivoja. Mikään ei tasan mene niin kuin on ajatellut. Päiväuniaikaanhan mun piti siivota ja Jannen tehdä töitä. Mihin päiväuniaikaan? No loppujen lopuksi me saatiin tehtyä vaikka mitä: verhoiltiin keittiön tuolit uudestaan, päivitettiin blogi uuteen osoitteeseen, imuroitiin ja katsottiin sitä elokuvaa. Janne taisi tehdä hetken niitä töitäkin. Ihan hyvä saavutus sekin. Eihän meidän pitänyt tehdä yhtään mitään tänään.
Iltapäivällä meidän seuraan liittyi Limeperheen ihana naisväki. Ohjelmassa oli ruoanlaittoa ja mäenlaskua. Ensimmäisenä valmistettiin meidän perheen uutta lempiherkkuruokaa; quesadilloja. Ne on niin helppoja, kun jokainen voi itse valita täytteensä ja näin saadaan myös lapsille maistuvaa ruokaa. Lasten versioon ujutettiin tomaattia, juustoa ja kinkkua. Aikuiset latoivat lettujen väliin mm. salsaa, kanaa, juustoa, cheddarkastiketta, tomaattia ja paprika-sipulihöystöä. Lisäksi meillä oli vihersalaattia ja coleslawta. Mmm. Niin hyvää ja hyvin maistui pikkusuillekin.
Ähkyä lähdettiin karkottamaan pulkkamäkeen. Oli niin kivaa, kun puoli kuusi ulkona oli vielä valoisaa. Menni sujautettiin untuvapussissaan vaunujen uumeniin ja taaperot lastattiin pulkkien kyytiin. Huomatkaa, kuinka haalarit on mätsätty pulkkien kanssa ja pipot villataljojen. ;) Tunti hujahti äkkiä ja ulkoilu väsytti meidän taaperot illan kannalta lupaavan tehokkaasti. Ehkä iltaunilla nukkumatti löytäisi lapset päiväunia paremmin.
Nyt ilta jatkuu rauhallisissa merkeissä. Nukkumatti on löytänyt molemmat lapset, eikä suunnistamiseen mennyt kovinkaan kauaa. Mennikin nukahti pienen itkun jälkeen omaan sänkyyn ihan itsekseen (sama tapahtui ensimmäistä kertaa eilen!!). Minulla on mies, jäätelöä, sohva ja elokuva. Mitä muuta sitä tarvittaisiinkaan?