Kävimme tänään neuvolassa kahdeksankuisen pikkuneidin kanssa. Vierastuksesta ei ollut merkkiäkään, korvat sai tutkia kaikessa rauhassa ja vaa’allakin istui hymyileväinen neiti. Sormet eivät vielä taipuneet pinsettiotteeseen, mutta haparoivia askeleita näytettiin äidin kädestä tukea pitäen. Mitoista kuunneltiin hieman motkotusta ja seuraava aika raapustettiin korttiin jo kuukauden päähän. Tällä kertaa numerot kertoivat, että Menni on kasvattanut varttaan jo 69,8cm ja painoakin on kertynyt 8820g. Silti lääkäri ei voinut olla tyytyväinen, koska painoa oli kahdessa kuukaudessa tullut VAIN 300g, suositellut 800 gramman sijaan. Ei kai sitä ihan hirveästi liho, kun jumppaa 12 tuntia päivässä. No sain onneksi sovittua uuden ajan samaan aikaan Teevin 2-vuotistarkastuksen kanssa.
Muuten kaikki oli hyvin ja Menni hurmasi aurinkoisella olemuksellaan niin lääkärin kuin lääkisharjoittelijatkin. Menni on luonteeltaan sosiaalinen ja höpöttää koko ajan jotakin. Todennäköisesti Teevi ja Menni oppivat puhumaan samaan aikaan, sillä sen verran paljon tuntuu neidillä olevan asiaa. Vieraatkaan naamat eivät juuri hirvitä ja alkujännityksestä päästään nopeasti ohi. Kotona tosin riivaa joku äitivaihe, eikä mikään tunnu olevan hyvin muualla kuin äidin sylissä. Menni kuluttaakin päivänsä kontaten minun perässä huoneesta toiseen, samalla uikuttaen. Todella raskasta kuunneltavaa, mutta lohduttaudun sillä, että kyllä se ohi menee. Joskus.
Kolmannen unikoulun käytyään Menni nukkuu jo suhteellisen hyvin. Yön aikana itkun rauhoittumiseen riittää äidin tai isin silitys ja uni tulee nopeasti uudestaan. Heräämisetkin jäävät useimmiten yhteen kertaan. Yön taittuessa aamuksi, noin viiden aikaan, on jo niin kova nälkä, että saa nousta maidolle. Maha täynnä jaksaa jatkaa unia noin seitsemään, jolloin saakin jo nousta ylös. Ainakin isi ja Menni. Minä ja Teevi jatketaan yleensä koisimista siihen asti, että Janne lähtee töihin.
Ruokaa uppoaa päivä päivältä enemmän, mutta annokset ovat vielä kirpun tasolla, jos vertaa Teevin annoksiin samassa iässä. Kaurapuurokaan ei enää aiheuta mahanpuruja, joten se on otettu takaisin ruokalistalle. Inhokkiruokia ei ole löytynyt, mutta klöntit hieman inhottavat. Parasta on kaikki omin käsin suuhun pisteltävä, esimerkiksi talk-muruset ja raaka porkkana. Nokkamukista hörppäämistä harjoitellaan, mutta vielä se ei oikein suju.
Menni on melkoinen elohiiri. Hän konttaa jo hurjaa vauhtia ja nousee seisomaan alta aikayksikön. Seisominen näyttää vielä hieman huteralta ja polvet notkuu uhkaavasti, mutta sinnikkäästi neiti harjoittelee tuntikausia. Taaperokärry aiheuttaa hirvittävän paniikki-itkun, mutta äidin tai isin sormista kiinni pitäen voi ottaa askelia. Eiköhän pikkusisko seuraa isoveljen jalanjäljissä ja ottaa ensimmäiset oikeat askeleet jo ennen kesää.
