Tänään hurautin siskon työpaikalle sovittamaan uusia näkimiä. Ahdistus meinasi iskeä, kun valinnanvaraa oli niin paljon, mutta lopulta valitsin ne, jotka Salla oli ensimmäisenä nenälleni pistänyt. Jotain ammattitaitoa kenties silläkin siis?
Jannen kommentti oli: ”Vähän mummot.” Uhkasin sitten ostaa nää:
Vielä viikon verran pitää nähdä ilman ja sitten maailma kirkastuu. Toivottavasti myös päänsäryt vähenisivät, sillä tästä ei tule nyt oikein mitään.
Eilen aamulla mittari näytti neljä astetta alle nollan, joten oli aika kaivaa toppavaatteet kaappien perukoilta. Teevi saa alkutalven touhuilla viimevuotisessa haalarissa ja paukkupakkasten saapuessa vaihdetaan päälle uusi puku. Kukaan ei tosin huomaa eroa, koska puvut ovat kokolappua lukuunottamatta identtiset, mustat molokidsin luottohaalarit.
Viime vuonna ostin Mennille alesta ihanan flamingon värisen molokidsin, mutta koska arvion koon Teevin mukaan, se menee Mennille joskus parin vuoden päästä. Niinpä kaivoin varastosta puvun, jota Teevi on käyttänyt ensimmäisenä talvena, ollessaan siis 6-10kk. Ruskea Ticketin 74cm haalari on juuri passeli Mennille. Vähän kyllä tuli haikea olo, kun pikkuinen Menni taapersi Teevin haalarissa ja toppahanskoissa pitkin eteistä. Onko siitä jo 2 vuotta, kun Teevi oli tuon kokoinen?
Onneksi oma pipo ja pinkit Crocsin talvisaappaat tekivät Mennistä taas itsensä näköisen.
En kyllä vieläkään lakkaa ihmettelemästä tätä lastemme kokoeroa. Menni kulkee vieläkin koon 74cm vaatteissa ja Teevi siirtyi kokoon 86cm noin 1-vuotiaana. Tästä syystä meillä siis roikkuu koon 92cm talvihaalari Mennin kaapissa odottelemassa vähintäänkin ensivuoteen. Teevin 104cm haalari periytyy Mennille ehkä joskus neljävuotiaana. :)
Meillä on vietetty pienimuotoista syyslomaa, kun pienin siskoni ilmestyi meille oleilemaan oman syyslomansa ajaksi. Minullakin sattui olemaan perjantaina vapaapäivä, joten Jannea lukuunottamatta otimme varaslähdön viikonloppuun lomailemalla jo perjantain. Meillä onkin ollut ihan huippuminiloma ja on ehditty tehdä kaikkea mukavaa ja rentoa yhdessä.
Torstaina käytiin Crocsin kanta-asiakaspäiviltä ostamassa Teeville talvijalkineet ja Diana tuli meille. Peruskouluissa kun on sellainenkin kuin syysloma. Itsehän en tiedä semmoisista mitään, koska ensiviikollakin on loman sijaan tenttiviikko ja hirmuisesti kirjallisia hommia tehtäväksi. Varsinaisesti luentoja ei ole, mutta vietän yliopistolla varmaan enemmän aikaa kuin näillä normiviikoilla olen viettänyt. Torstaina mentiin vain ajoissa nukkumaan ja valmistauduttiin perjantain menoihin.
Perjantaina yritettiin pitkään nukkumista, mutta noustiin kuitenkin jo seitsemältä ylös. Piirrettyjen voimalla saatiin puolisen tuntia pötköttelyaikaa olohuoneen siskonpedissä, mutta sitten olikin jo ruvettava hommiin. Teevi on kova komentelemaan nykyään ja nopeasti kuuluikin ”Diina tulee tänne leikkimää mun kaassa.” Ja niinhän on sitten tehtävä. Kymmenen pintaan lähdin näöntarkastukseen ja jätin Dianan vahtimaan lapsia. Sain silmälasituomion, mutta pikaisen konsultaatiopuhelun jälkeen päätin olla ostamatta laseja (toistaiseksi). Onneksi on sisko, joka myy silmälaseja työkseen. Saan ehkä vielä ihan kivat silmälasit kunhan ehdin Espooseen asti.
Loppupäivä meni ulkoillen, kaupassa käyden, ruokaa laittaen ja leikkien. Ihan kaikessa rauhassa kerrankin. Jannen työpäivän jälkeen suoritettiinkin vuoronvaihto ja me lähdettiin Dianan kanssa viettämään siskosten omaa iltaa Cheekin keikalle Logomoon. Mentiin taktisesti myöhässä, mutta niin oli tainnut tehdä moni muukin, sillä 20 minuuttia ovien aukeamisen jälkeen jono ylettyi vielä satojen metrien päähän. Keikka oli kyllä hyvä ja oli hauskaa viettää aikaa yhdessä Dianan kanssa. Me kun aika harvoin vietämme aikaa ihan kahdestaan ja usein mielenkiinnonkohteetkin on 11 vuoden ikäeron takia hieman erilaiset.
Tänään olikin ihan huipuista huipuin päivä, ainakin jos Teeviltä kysyttiin. Ja jos multa kysytään, oli huipuinta, että koko konkkaronkka nukkui tänään yhdeksään. Luksusta. Tehtiin me myös kaikkea muuta kivaa.
Aamupäivällä pakkauduttiin Volvoon ja hurautettiin auto parkkiin Rantakertun kulmille odottamaan lounasaikaa. Siitä lähdettiin pienelle kätkökierrokselle jokirantaan. Ensimmäisenä oli vuorossa risteily Förillä ja se oli kuulkaas jännittävää. Teevi odotti laiturilla kuin tatti ja käveli nätisti lauttaan. Toisella puolella hän kääntyi heti odottamaan uudestaan, jotta pääsisi taas oranssin lautan kyytiin. Ja niin mentiin edestakaisin. Siinä jossain välissä Janne ehti käydä loggaamassa sen Förin kätkönkin ja jatkoimme reissua joen toisella puolella.
Kävelimme ihan hissukseen (lue: Teevin tahtia) koko matkan Suomen joutsenelle asti ja ihmettelimme jokaikistä matkan varrelle osunutta sorsaa ja laivaa; aina soutuveneestä isoon purjeveneeseen. Sää oli ihanan aurinkoinen, mutta hyytävän kylmä. Onneksi oli varustauduttu lämpimin vaattein.
Teevistä on tullut jo aika haka geokätköilijä. Hän tietää tarkalleen, mistä on kyse ja osallistuu usein etsintöihin. Vielä hän ei ole löytänyt kätköjä ennen meitä, mutta eiköhän sekin päivä vielä tule vastaan. Ennemmin kuin arvaammekaan. Pitkän kävelymatkan jälkeen käänsimme nokkamme kuitenkin takaisin ja tallustelimme Rantakertulle lounaalle. Rantakertun rento ilmapiiri ja hampparibuffet sopivat loistavasti lapsiperheille ja kaikki löytävät varmasti syötävää koko rahan edestä.
Puolentunnin jälkeen aloin pelätä Mennin halkeamista, koska menossa oli ainakin kuudes nakki ja vatsaan oli hujahtanut jo jokunen ranskanperuna ja mieletön määrä vesimelonia. Ne ei tainneet kassalla tietää, mitä lupasivat, kun antoivat tämän neidin syödä ilmaiseksi.
Buffetpöydästä löytyi myös yllättäviä lemppareita, kun Teevi halusi kolmannen sipulirenkaan ja Mennikin popsi salaattipöydän antimia hyvällä halulla.
Vatsat täynnä jatkoimme jokivarsikävelyä, mutta tällä kertaa kohti keskustaa. Keskustassa teimme muutaman täsmäiskun lastenvaateosastoille ja palasimme parin kätkön kautta autolle. Tulipahan tänään käveltyä muutama kilometri ja vietettyä aikaa raittiissa ilmassa ennen kuin illan räntäraevesisateet saavuttivat Turun.
Reissun lopuksi Teevi ja Janne veivät Dianan junalle ja kävivät samalla ihastelemassa junia asemalla. Me Mennin kanssa hieman siivoiltiin ja odoteltiin tuoretta hääparia häämatkakuvineen meille glögille.
Ilta meni matkakuvia katsellen, sohvalla hyppien, glögiä juoden, valokuvia selaillen, tuliaisia availlen, blogia kirjoittaen ja Greyn anatomiaa katsellen. Kaikinpuolin loistava päivä siis. Huomenna tämä loma loppuu, kun vuorossa on lippukunnan syyskokous ja töissä vauvauinnin valokuvaukset, mutta se on vasta huomenna se.
Tittidii.. Mennin villatakki on valmis ja se on ihana. Vielä ihanampia ovat sisarukset samanlaisissa villatakeissaan. Vallan mahtavaa.
Syksy on kyllä mun lemppareista lempparein vuodenaika. Silloin on värikästä, viileää, tunnelmallista, saa polttaa kynttilöitä, kaikkea uutta alkaa, auringonvalo on kauniin oranssia, aamuisin nenää nipistelee pikkupakkanen, jalkaan saa vetäistä villasukat ja on helppo hengittää.
Kuvia tuli räpsittyä vähän yli omien tarpeiden ja vaikka jokaisessa tuntui olevan jotain tarkennushäikkää (syystä, jota en osaa teille kertoa), laitan tänne ihan liian monta kuvaa, koska niissä on niin hyvä tunnelma ja koska meillä oli niitä ottaessa niin mukavaa.
Olen viimeaikoina koittanut kiinnittää huomiota siihen, mitä asioita kiellän ja mitkä ei:t ovat täysin turhia. Miksi sohvalla ei saa hyppiä? Miksi Teevi ei voi lähteä mukaan viemään roskia? Miksei välillä voi nukkua makuupussissa? Miksi päiväkodista ei saa kävellä kotiin? Miksei välillä voi ostaa jotain kivaa ihan muuten vaan? Miksi kaikki kiva kielletään? No, meillä ei enää kielletä, ainakaan joka kerta. Jollen keksi hyvää syytä kiellolle, on se turha ja täytyy jättää sanomatta. Niimpä meillä saa nukkua makuupussissa, kävellä välillä päiväkodista kotiin, viedä roskia yhdessä, leikkiä vähän hullumpiakin leikkejä ja ostaa uusia leluja ihan tavallisena päivänä. Arjen pieniä seikkailuja syntyy näin ihan kuin huomaamatta.
En nyt tarkoita sitä, että joka asian saa periksi ja kaikki on sallittua, leluja saa kitisemällä kaupassa ja sohvaltakin saa hyppiä pää edellä lattiaan. Tietenkin on olemassa säännöt ja rajat, joiden sisällä näitä myönnytyksiä voidaan tehdä ja aikuinen on se, joka viimekädessä asioista päättää. Turvallisuus ja järki on aina ykkössijalla, mutta turhat kiellot ja varoittelu yritetään jättää vähemmälle. Kun asiaan keskittyy, huomaa, että puolet ei-lauseista voi jättää sanomatta ja kaikilla meillä on aika paljon mukavampaa.
Tänään Teevi halusi lähteä viemään roskat ja hakemaan kauppatavaroita autosta Jannen kanssa. Ensin meinasi lipsahtaa, että ei kyllä käy, eihän sulla ole vaatteitakaan ja ulkona on pimeä ja kohta pitää mennä nukkumaan. Sitten mietin, että voihan ne ulkovaatteet äkkiä pukea ja menee sitten paremmalla mielellä nukkumaan, kun saa käydä vähän happihypyllä. Ja niin puettiin vaatteet ja heijastinliivi, kaivettiin lipaston laatikosta pieni led-lyhty ja Teevi lähti isin kanssa retkelle. Tällaiset itselle kovin pienet asiat voi lapsen maailmassa olla todella suuria seikkailuja. Sellaista arjen pitäisi olla meille isommillekin, seikkailua ja pienistä asioista nauttimista, juuri siinä hetkessä.
Eräänä toisena iltana me lähdettiin Teevin kanssa käymään kaupassa vielä kahdeksan aikaan illalla. Käveltiin pimeän metsän halki lähikaupalle ostamaan aamuksi jugurttia. Koko matkan pieni käsi puristi minua kädestä ja pieni suu papatti asiaa taukoamatta. Teeville oli hyvin tärkeää, että olin ottanut hänet mukaan kauppareissulle ja että Menni ja isi oli jääneet kotiin. Tällaisilla pikkuretkillä saadaan myös annettua omaa aikaa molemmille lapsille, eikä vanhempien huomiota tarvitse aina jakaa toisen kanssa. Tällä kauppareissulla Teevi sai pitää koko matkan äitin kädestä, kertoa kaikki mieltä askarruttavat asiat ja pukea päälleen rakkaan heijastinliivin. Semmoista on kiva arki.
Vihdoin voin raottaa Teevin huoneen ovea ja näyttää, miltä näyttää Teevin valtakunnassa. Yleensä tämän huoneen lattialla on enemmän leluja kuin lattiapintaa ja sänkykään ei saa olla pedattuna kolmea minuuttia kauempaa, mutta ei se mitään, leikkimistä vartenhan oma huone on. Tänään kuitenkin kerättiin huoneenlaajuinen rautatie yhteistuumin lattialta ja imuroitiin nurkat ja sängynalunen puhtaaksi villakoirista. Muutaman räpsyn ehdin napsaista ennen kuin rautatieinsinöörit Teevi ja Janne valtasivat taas lattian ja alkoivat rakennuspuuhiin. Jostain syystä joka Biltema-reissulla meidän rataverkosto laajenee muutamalla palalla. Tänäänkin.
Teevin pirteän vihreä seinä tähtineen kuului asuntokauppaan ja olen siitä niin onnellinen. Itse en olisi noin räikeää väriä varmaan uskaltanut seinään sutia, mutta Teeville se sopii todella hyvin. Lastenhuoneissa saa olla väriä ja särmää. Lisäksi vihreä piristää kivasti tumman lattian aiheuttamaa pimeyttä. Sänkyä peittää isomummun ompelema tilkkupeitto ja jalkopäässä lepäilee jätti-Martti. Sängynaluslaatikot täyttyivät tänään duploista, kun järjesteltiin leluja vähän loogisempiin paikkoihin. Teevin lamppu on yksinkertainen ja matkittu suoraan pienen Linan ihanasta huoneesta.
Leluille on omat paikkansa käytännöllisessä hyllykössä, mutta harvoinpa kaikki ovat laatikoissaan. Verho peittää alleen erinäistä sekatavaraa ja epäjärjestyksessä lojuvia kirjoja. Luetuimmat iltasadut ovat saaneet oman paikkansa valkoisesta korista. Päällimmäisenä paras ja tärkein iltasatukirja tällä hetkellä: englanninkielinen JUNAkirja, jossa on yli sata kuvaa oikeista junista. Vihreä matto sopii täydellisesti seinän sävyyn ja löytyi meiltä jo vanhasta kodista. Oikeastaan tämä on jo maton neljäs koti ja edelleen se sopii meille hyvin.
Näkymä toisesta suunnasta. Seinältä löytyy tärkeä taulu, josta aikuiset voivat luntata Martin kaverien oikeat nimet. Pienet lipastot kätkevät sisäänsä pikkuautoarmeijan ja muuta pientä ja arvokasta roinaa. Isot peilikaapit nielevät sisäänsä valtavan määrän tavaraa, mm. Teevin vaatteet, koko perheen lakanat, pyyhkeet ja verhot, ompelukoneen ja vähän lisää leluja. Tässä kodissa meillä onkin kerrankin tarpeeksi kaappitilaa, parhautta.