Aihearkisto: Arkielämää

Valon kertomaa

kätköllä

Pari kuukautta sitten olin seikkailijaretkellä, jonka yhteydessä aloimme seurailla yhden heijastinkätkön viitoitusta, mutta hukkasimme punaisenlangan ja uniaikakin alkoi painaa päälle. Päätimme Lotan kanssa palata rikospaikalle myöhemmin syksyllä, kun pimeä tulee aiemmin. Nyt se päivä oli koittanut, sillä pimeä laskeutuu jo viiden aikoihin ja heijastinten seuraaminen on helppoa.

Pimeässä taivaltajat
Pimeässä taivaltajat

Molemmat lapset pakattiin reppuihin ja lähdettiin kipuamaan märkää ja pimeää kallion rinnettä ylös seuraillen pienen pieniä heijastintarroja. Tällä kertaa meillä oli kätkön idea alusta asti selvillä ja tiesimme, mitä pitäisi löytää. Pienen totuttelun jälkeen silmät alkoivatkin löytää pikkuruisia heijastinpisteitä pitkin polun vartta. ”Mä näen punaista!” kuului jo muutaman mallisuorituksen jälkeen Jannen selän takaa. Sen jälkeen se pajatus ei loppunutkaan, kun Teevi hoki jokaisen täplän kohdalla samaa lausetta.

Oma otsalamppu pitää olla pienelläkin.
Oma otsalamppu pitää olla pienelläkin.

Puolenvälin paremmalla puolella Teevi pääsi repusta risukkoon ja otsalampun pienen valokeilan valossa taapersi loppumatkan sitkeästi muiden tahdissa. Muutaman kymmenen metrin välein pikkumies oli rähmällään pusikossa ja suusta pääsi ”ja taas!”, mutta aina sieltä noustiin, eikä apu ei kelvannut. En voinut lakata ihmettelemästä, kuinka sinnikäs poika meillä on. En tiedä kovin montaa 2-vuotiasta, jotka pimeässä metsässä uskaltaa ja jaksaa kävellä, vaikka vettä sataa ja vähän jo väsyttääkin.

Siellä se jossain menee..
Siellä se jossain menee..

Menni simahti matkan loppupuolella reppuun ja vetelikin sikeitä aina autolle asti. Häneltä jäikin matkan kohokohta eli kätköpurkin löytäminen näkemättä. Ihmeen rauhallinen oli Mennikin, vaikka ei meillä kauheasti ole kokemusta pilkkopimeässä tarpomisesta. Mua tais jännittää eniten pimeässä metsässä, vaikka kokemusta löytyykin enemmän kuin lapsilta yhteensä. Purkin lähistöllä alkoi myös sataa jotain rähmää taivaantäydeltä, joten piti laittaa vähän vauhtia töppösiin. Teevi ei kuitenkaan suostunut syliin, vaikka takana oli ainakin kilometri tehokasta töpöttelyä pitkin metsäpolkuja.

Teevi esittelee kätköpurkkia!
Teevi esittelee kätköpurkkia!

Mennin uniasento ei ehkä ollut ergonomisin, mutta hyvin tuntui uni maistuvan. Teevi oli innoissaan löydöstä ja saikin itse piilottaa purkin takaisin kiven alle. Kiva, kun lapsetkin alkaa jo ymmärtää ja nauttia kätköilystä enemmän. Loppumatkalla Teevin suusta kuului jopa lausunto: ”Sitten mennään toiselle kätkölle..”. Kello alkoi kuitenkin olla niin paljon, että seuraavat kätköt jätettiin toiseen päivään.

Janne ennusti, että ensi kesänä on suunnattava kuntorasteille. Mä luulen, että jo huomiset talvirastit sopisi Teeville. Sen verran innokas yösuunnistaja siitä on kasvamassa.

DIY: MC Koppa-koppakuoriainen

…koppa koppa koppa koppa koppakuoriainen on nyt valmis lähtemään lentoon päiväkodin halloween-naamiaisiin. Tästä se alkaa; päiväkodin pukujuhlat ja äidin tekemät vähän nolot naamiaisasut.

Tuntosarvet ojennukseen.
Tuntosarvet ojennukseen ja menoksi.

Ajatus leppäkerttupuvusta oli muhinut jo hetken aikaa, kun ajattelin, että haluaisin puvun, jota voisi käyttää arkenakin sitten, kun juhlallisuudet on ohi. Valmiit puvut ovat sitäpaitsi kalliita ja vielä aivan liian isoja meiän pikkukirpulle, joten itse tekeminen oli ainut vaihtoehto. Leppäkerttuhaaveet kuitenkin torpattiin Eurokankaan tylliosastolla, kun löysin maailman päheimmän glitterhörselön. Hetken raksuttamisen jälkeen keksin, miten saan sen yhdistettyä Mennin asuun. Näin leppäkerttu vaihtui koppakuoriaiseksi. Noin vain. Onneksi minä saan vielä tänä vuonna päättää ihan itse, miten naamiaisiin pukeudutaan. Ensi vuonna on varmaan jo vähän eri juttu. Ehkä.

Kipikipikipikipi..
Viuh, viuh, viuh.. kipikipikipi!

Näppäränä partiolaisena selvisin hameesta ilman ompelukonetta ja tikin tikkiä. Koko hame on solmittu kasaan pienistä tyllisuikaleista. Kiitos Tätskän vinkin, tylliunelma syntyi alle puolessa tunnissa ja ilman hampaidenkiristelyä ja ommelten valintaa. Kiitos myös molempien partiolaisuuden, kun ohje ”solmit vaan ne siihen kuminauhaan hevosenhäntäsolmuilla” meni kerralla perille ja tulosta syntyi.

Korvat hyvin, kaikki hyvin.

Oman aikataulun ja  ompelemiskokemukset huomioonottaen päädyin ostamaan mustat legginssit ja bodyn suoraan kaupasta. Onneksi mustaa löytyi, sillä se ei ole ollut hittiväri lastenvaateosastoilla, ainakaan näin pienessä koossa. Bodyyn ompelin yksinkertaiset liilat siivet pehmoisesta kankaasta. Ajatuksena oli, että bodya voi käyttää arkivaatteenakin, kun siivet eivät häiritse menoa. Siivet mahtuvat haalarin alle, eivätkä paina paljon. Tyllimekko ei ehkä ihan arkivaatteesta mene, mutta kun siihen kului alle 4 euroa, asia ei ole niin vakava. Voi sillä silti pörrätä kotioloissa vallan mainiosti vaikka joka ilta. Mä ainakin pörräisin.

Tuleva ruokabloggari

Meillä asuu innokas valokuvaaja. Niin innokas, että kohteeksi pääsee kaikki likaisista sukista puoliksi syötyyn voileipään. Tänään piti kuvata iltapala:

Tuleva ruokabloggari?
Tuleva ruokabloggari?

Meidän pieneen pokkariin hankittiin tällä viikolla vedenalaiseen kuvaukseen suunniteltu kotelo, jotta päästään ikuistamaan pieniä polskijoita myös vedenpinnan alapuolelta. Se suojaa kameraa myös pieniltä tahmaisilta näpeiltä, kaatuvilta maitolaseilta ja pieniltä kolhuilta, joita se joutuu kohtaamaan minikuvaajan hyppysissä. Hyvä, ellei loistava, 4,5 euron hankinta.

Silmälaseja sovittamassa

Tänään hurautin siskon työpaikalle sovittamaan uusia näkimiä. Ahdistus meinasi iskeä, kun valinnanvaraa oli niin paljon, mutta lopulta valitsin ne, jotka Salla oli ensimmäisenä nenälleni pistänyt. Jotain ammattitaitoa kenties silläkin siis?

Vähän mummot

 Jannen kommentti oli: ”Vähän mummot.” Uhkasin sitten ostaa nää:

Mummot

Vielä viikon verran pitää nähdä ilman ja sitten maailma kirkastuu. Toivottavasti myös päänsäryt vähenisivät, sillä tästä ei tule nyt oikein mitään.

Nostalgiaa vaatevarastolla

Eilen aamulla mittari näytti neljä astetta alle nollan, joten oli aika kaivaa toppavaatteet kaappien perukoilta. Teevi saa alkutalven touhuilla viimevuotisessa haalarissa ja paukkupakkasten saapuessa vaihdetaan päälle uusi puku. Kukaan ei tosin huomaa eroa, koska puvut ovat kokolappua lukuunottamatta identtiset, mustat molokidsin luottohaalarit.

Menni 1v3kk
Menni 1v3kk

Viime vuonna ostin Mennille alesta ihanan flamingon värisen molokidsin, mutta koska arvion koon Teevin mukaan, se menee Mennille joskus parin vuoden päästä. Niinpä kaivoin varastosta puvun, jota Teevi on käyttänyt ensimmäisenä talvena, ollessaan siis 6-10kk. Ruskea Ticketin 74cm haalari on juuri passeli Mennille. Vähän kyllä tuli haikea olo, kun pikkuinen Menni taapersi Teevin haalarissa ja toppahanskoissa pitkin eteistä. Onko siitä jo 2 vuotta, kun Teevi oli tuon kokoinen?

Onneksi oma pipo ja pinkit Crocsin talvisaappaat tekivät Mennistä taas itsensä näköisen.

Teevi 10kk
Teevi 10kk

En kyllä vieläkään lakkaa ihmettelemästä tätä lastemme kokoeroa. Menni kulkee vieläkin koon 74cm vaatteissa ja Teevi siirtyi kokoon 86cm noin 1-vuotiaana. Tästä syystä meillä siis roikkuu koon 92cm talvihaalari Mennin kaapissa odottelemassa vähintäänkin ensivuoteen. Teevin 104cm haalari periytyy Mennille ehkä joskus neljävuotiaana. :)

Syysloma

Meillä on vietetty pienimuotoista syyslomaa, kun pienin siskoni ilmestyi meille oleilemaan oman syyslomansa ajaksi. Minullakin sattui olemaan perjantaina vapaapäivä, joten Jannea lukuunottamatta otimme varaslähdön viikonloppuun lomailemalla jo perjantain. Meillä onkin ollut ihan huippuminiloma ja on ehditty tehdä kaikkea mukavaa ja rentoa yhdessä.

Perhepotretti

Torstaina käytiin Crocsin kanta-asiakaspäiviltä ostamassa Teeville talvijalkineet ja Diana tuli meille. Peruskouluissa kun on sellainenkin kuin syysloma. Itsehän en tiedä semmoisista mitään, koska ensiviikollakin on loman sijaan tenttiviikko ja hirmuisesti kirjallisia hommia tehtäväksi. Varsinaisesti luentoja ei ole, mutta vietän yliopistolla varmaan enemmän aikaa kuin näillä normiviikoilla olen viettänyt. Torstaina mentiin vain ajoissa nukkumaan ja valmistauduttiin perjantain menoihin.

Lokakuu13-12

Perjantaina yritettiin pitkään nukkumista, mutta noustiin kuitenkin jo seitsemältä ylös. Piirrettyjen voimalla saatiin puolisen tuntia pötköttelyaikaa olohuoneen siskonpedissä, mutta sitten olikin jo ruvettava hommiin. Teevi on kova komentelemaan nykyään ja nopeasti kuuluikin ”Diina tulee tänne leikkimää mun kaassa.” Ja niinhän on sitten tehtävä. Kymmenen pintaan lähdin näöntarkastukseen ja jätin Dianan vahtimaan lapsia. Sain silmälasituomion, mutta pikaisen konsultaatiopuhelun jälkeen päätin olla ostamatta laseja (toistaiseksi). Onneksi on sisko, joka myy silmälaseja työkseen. Saan ehkä vielä ihan kivat silmälasit kunhan ehdin Espooseen asti.

Lokakuu13-10

Loppupäivä meni ulkoillen, kaupassa käyden, ruokaa laittaen ja leikkien. Ihan kaikessa rauhassa kerrankin. Jannen työpäivän jälkeen suoritettiinkin vuoronvaihto ja me lähdettiin Dianan kanssa viettämään siskosten omaa iltaa Cheekin keikalle Logomoon. Mentiin taktisesti myöhässä, mutta niin oli tainnut tehdä moni muukin, sillä 20 minuuttia ovien aukeamisen jälkeen jono ylettyi vielä satojen metrien päähän. Keikka oli kyllä hyvä ja oli hauskaa viettää aikaa yhdessä Dianan kanssa. Me kun aika harvoin vietämme aikaa ihan kahdestaan ja usein mielenkiinnonkohteetkin on 11 vuoden ikäeron takia hieman erilaiset.

Lokakuu13-3

Tänään olikin ihan huipuista huipuin päivä, ainakin jos Teeviltä kysyttiin. Ja jos multa kysytään, oli huipuinta, että koko konkkaronkka nukkui tänään yhdeksään. Luksusta. Tehtiin me myös kaikkea muuta kivaa.

Lokakuu13-1

Aamupäivällä pakkauduttiin Volvoon ja hurautettiin auto parkkiin Rantakertun kulmille odottamaan lounasaikaa. Siitä lähdettiin pienelle kätkökierrokselle jokirantaan. Ensimmäisenä oli vuorossa risteily Förillä ja se oli kuulkaas jännittävää. Teevi odotti laiturilla kuin tatti ja käveli nätisti lauttaan. Toisella puolella hän kääntyi heti odottamaan uudestaan, jotta pääsisi taas oranssin lautan kyytiin. Ja niin mentiin edestakaisin. Siinä jossain välissä Janne ehti käydä loggaamassa sen Förin kätkönkin ja jatkoimme reissua joen toisella puolella.

Lokakuu13-2

Kävelimme ihan hissukseen (lue: Teevin tahtia) koko matkan Suomen joutsenelle asti ja ihmettelimme jokaikistä matkan varrelle osunutta sorsaa ja laivaa; aina soutuveneestä isoon purjeveneeseen. Sää oli ihanan aurinkoinen, mutta hyytävän kylmä. Onneksi oli varustauduttu lämpimin vaattein.

Lokakuu13-5
”Tuolla on toinen geokätkö!”

Teevistä on tullut jo aika haka geokätköilijä. Hän tietää tarkalleen, mistä on kyse ja osallistuu usein etsintöihin. Vielä hän ei ole löytänyt kätköjä ennen meitä, mutta eiköhän sekin päivä vielä tule vastaan. Ennemmin kuin arvaammekaan. Pitkän kävelymatkan jälkeen käänsimme nokkamme kuitenkin takaisin ja tallustelimme Rantakertulle lounaalle. Rantakertun rento ilmapiiri ja hampparibuffet sopivat loistavasti lapsiperheille ja kaikki löytävät varmasti syötävää koko rahan edestä.

Mennikin oli mukana.
Mennikin oli mukana.

Puolentunnin jälkeen aloin pelätä Mennin halkeamista, koska menossa oli ainakin kuudes nakki ja vatsaan oli hujahtanut jo jokunen ranskanperuna ja mieletön määrä vesimelonia. Ne ei tainneet kassalla tietää, mitä lupasivat, kun antoivat tämän neidin syödä ilmaiseksi.

Tässä menee sipulirengas.
Tässä menee sipulirengas.

Buffetpöydästä löytyi myös yllättäviä lemppareita, kun Teevi halusi kolmannen sipulirenkaan ja Mennikin popsi salaattipöydän antimia hyvällä halulla.

Vatsat täynnä jatkoimme jokivarsikävelyä, mutta tällä kertaa kohti keskustaa. Keskustassa teimme muutaman täsmäiskun lastenvaateosastoille ja palasimme parin kätkön kautta autolle. Tulipahan tänään käveltyä muutama kilometri ja vietettyä aikaa raittiissa ilmassa ennen kuin illan räntäraevesisateet saavuttivat Turun.

Lokakuu13-13
Löytämisen riemua!

Reissun lopuksi Teevi ja Janne veivät Dianan junalle ja kävivät samalla ihastelemassa junia asemalla. Me Mennin kanssa hieman siivoiltiin ja odoteltiin tuoretta hääparia häämatkakuvineen meille glögille.

Lokakuu13-1-2

Ilta meni matkakuvia katsellen, sohvalla hyppien, glögiä juoden, valokuvia selaillen, tuliaisia availlen, blogia kirjoittaen ja Greyn anatomiaa katsellen. Kaikinpuolin loistava päivä siis. Huomenna tämä loma loppuu, kun vuorossa on lippukunnan syyskokous ja töissä vauvauinnin valokuvaukset, mutta se on vasta huomenna se.