On niiin kovin hiljaista blogin virrassa, että tulin esittelemään pari kivaa fotoa Mennin iltapäivästä. Milla ja Teevi ovat partiossa, joten meillä on taas ihan omat bileet. (täällä huutelee siis perheen isähenkilö)
Aihearkisto: Arkielämää
Neiti 8kk
Kävimme tänään neuvolassa kahdeksankuisen pikkuneidin kanssa. Vierastuksesta ei ollut merkkiäkään, korvat sai tutkia kaikessa rauhassa ja vaa’allakin istui hymyileväinen neiti. Sormet eivät vielä taipuneet pinsettiotteeseen, mutta haparoivia askeleita näytettiin äidin kädestä tukea pitäen. Mitoista kuunneltiin hieman motkotusta ja seuraava aika raapustettiin korttiin jo kuukauden päähän. Tällä kertaa numerot kertoivat, että Menni on kasvattanut varttaan jo 69,8cm ja painoakin on kertynyt 8820g. Silti lääkäri ei voinut olla tyytyväinen, koska painoa oli kahdessa kuukaudessa tullut VAIN 300g, suositellut 800 gramman sijaan. Ei kai sitä ihan hirveästi liho, kun jumppaa 12 tuntia päivässä. No sain onneksi sovittua uuden ajan samaan aikaan Teevin 2-vuotistarkastuksen kanssa.
Muuten kaikki oli hyvin ja Menni hurmasi aurinkoisella olemuksellaan niin lääkärin kuin lääkisharjoittelijatkin. Menni on luonteeltaan sosiaalinen ja höpöttää koko ajan jotakin. Todennäköisesti Teevi ja Menni oppivat puhumaan samaan aikaan, sillä sen verran paljon tuntuu neidillä olevan asiaa. Vieraatkaan naamat eivät juuri hirvitä ja alkujännityksestä päästään nopeasti ohi. Kotona tosin riivaa joku äitivaihe, eikä mikään tunnu olevan hyvin muualla kuin äidin sylissä. Menni kuluttaakin päivänsä kontaten minun perässä huoneesta toiseen, samalla uikuttaen. Todella raskasta kuunneltavaa, mutta lohduttaudun sillä, että kyllä se ohi menee. Joskus.
Kolmannen unikoulun käytyään Menni nukkuu jo suhteellisen hyvin. Yön aikana itkun rauhoittumiseen riittää äidin tai isin silitys ja uni tulee nopeasti uudestaan. Heräämisetkin jäävät useimmiten yhteen kertaan. Yön taittuessa aamuksi, noin viiden aikaan, on jo niin kova nälkä, että saa nousta maidolle. Maha täynnä jaksaa jatkaa unia noin seitsemään, jolloin saakin jo nousta ylös. Ainakin isi ja Menni. Minä ja Teevi jatketaan yleensä koisimista siihen asti, että Janne lähtee töihin.
Ruokaa uppoaa päivä päivältä enemmän, mutta annokset ovat vielä kirpun tasolla, jos vertaa Teevin annoksiin samassa iässä. Kaurapuurokaan ei enää aiheuta mahanpuruja, joten se on otettu takaisin ruokalistalle. Inhokkiruokia ei ole löytynyt, mutta klöntit hieman inhottavat. Parasta on kaikki omin käsin suuhun pisteltävä, esimerkiksi talk-muruset ja raaka porkkana. Nokkamukista hörppäämistä harjoitellaan, mutta vielä se ei oikein suju.
Menni on melkoinen elohiiri. Hän konttaa jo hurjaa vauhtia ja nousee seisomaan alta aikayksikön. Seisominen näyttää vielä hieman huteralta ja polvet notkuu uhkaavasti, mutta sinnikkäästi neiti harjoittelee tuntikausia. Taaperokärry aiheuttaa hirvittävän paniikki-itkun, mutta äidin tai isin sormista kiinni pitäen voi ottaa askelia. Eiköhän pikkusisko seuraa isoveljen jalanjäljissä ja ottaa ensimmäiset oikeat askeleet jo ennen kesää.
Iltapäivä yhden lapsen kanssa
Tänään Menni ja Janne lähtivät hakemaan meille polkupyörän peräkärryä Espoosta ja me jäätiin Teevin kanssa ihan kahdestaan koko illaksi. Jo ensimmäisen kymmenen minuutin aikana luulin hävittäneeni tai unohtaneeni Mennin johonkin monta kertaa. Tuntui ihan kummalliselta, kun olikin vain yksi peräänkatsottava. Vielä kun peräänkatsottava oli mallia puuhailen tässä itsekseni ihan rauhassa, tuntui siltä, että mulla ei ollut mitään hommaa.
Sisälle päästiin nopeasti, kun riisuttavia oli vain yksi. Yhden hengen ruokakin ilmestyi pöytään nopeasti ja hävisi yhtä nopeasti. Puimme ulos salama-ajassa ja kävelimme yhdessä kauppaan (Teevi kyllä körötteli juoksurattaissa). Ajattelin, että olisipa yhden lapsen kanssa helppoa. Silti koko ajan oli ihmeellisen tyhjä olo. Sama fiilis kuin silloin, kun on unohtanut laittaa sormukset takaisin sormeen pitsataikinan vaivaamisen jälkeen. Vähän väliä säpsähtää ja säikähtää hukanneensa jotain ja heti perään muistaakin, että siellä se on ihan tallessa. Ei mitään hätää.
Päätimme siis kävellä kauppaan ostamaan huomista ruokaa ja hakemaan Mennille pyöräilykypärää, jotta päästään heti huomenna testailemaan uutta peräkärryä. Teevi sai ensimmäistä kertaa laittaa Salamakengät jalkaan ja se oli pojasta melko kivaa! Myös pullojen pakkaaminen kassiin ja kassin kantaminen rattaisiin oli tärkeä homma.
Pyöräilykypäräosastolla oli sama ongelma kuin viime vuonna: vaihtoehdot rajoittuivat tähän överipinkkiin glitterikypärään ja monsterein koristeltuun poikien malliin. Saatavilla ei ollut mitään siltä väliltä. Tällä kertaa se ei ärsyttänyt ihan niin paljoa, koska Mennin jälkeen kypärä ei ole periytymässä kellekään, joten sain ostaa överipinkin hyvällä omallatunnolla. Viime vuonna hain Teeville vähän lapsekkaampaa kuosia monesta kaupasta. Pääkallot ja monsterit ei mielestäni sovi 1-vuotiaan päähän. Pääkallot ei kyllä ole kovin osuva kuva-aihe mihinkään pyöräilykypärään. No nyt on Teevillä uiskentelevia kaloja ja Mennillä pussailevia eläimiä. Pääasia, että kypärät suojaavat pieniä päitä mahdollisimman hyvin.
Janne ja Menni pääsivät takaisin kotiin vähän kahdeksan jälkeen. Kärry näytti hyvältä ja lapsetkin ehtivät testaamaan sitä ennen unia. Teevi olisi viihtynyt kärryssä pidempäänkin, eikä millään olisi halunnut tulla pois. Toivottavasti samalla innolla päästään huomenna liikkeelle. Lisätietoa luvassa siis huomenissa!
DIY: Mennin jumpsuit
Pääsiäisenä pääsin taas saumurin, ehtymättömien kangasvarantojen ja tukiopettajan välittömään läheisyyteen, joten käytin tilaisuuden hyväksi ja hurautin Mennille jumpsuitin. Haalarit on ollut lastenvaatteista ihan mun lemppareita ja kun säät lämpenee, voi pihallekin hilpaista pelkässä jumpsuitissa.
Kaavat löytyi vanhastaan, koska Teeville oli tehty sama haalari aiemmin. Tosin heti aluksi kämmäsin ja leikkasin palaset koon 74 kaavan mukaan. Kaavaa on aikoinaan kavennettu roimasti, joten lopputuloksesta tuli vähän slimmi. Onneksi voin ensi kerralla tehdä uuden. Kyllä se nyt mahtuu jonkin aikaa tuonkin kokoisena. Muuten haalari onnistui ihan kivasti ja sain ommeltua resoritkin ihan itse. Kehitystä on siis tapahtunut. Pia ompeli kuitenkin vetoketjun, mutta ehkä ensi kerralla harjoittelen vielä sitäkin.
Saumurilla saa kyllä todella näppärästi kasattua lastenvaatteita. Tästäkin tuli mun mielestä paljon kivempi kuin kaupan vaihtoehdot. Ihan Mennin näköinen!
Sisarrakkautta ja mustasukkaisuutta
Nyt, kun Menni on alkanut liikkumaan ja osoittamaan kiinnostusta Teevin tekemisiin ja tavaroihin, on myös mustasukkaisuus nostanut päätään. Teevi tönii Menniä lähes koko ajan, kaataa Mennin kun hän on juuri päässyt pystyyn ja vie jokaisen lelun piiloon, ettei sisko vaan saa niitä. Äidin hommat ovatkin vaihtuneet erotuomarin pestiin ja koko ajan täytyy olla tarkkana, ettei Menni kupsahda kovin pahasti. Vaikein ongelma on se, että Teevi työntää Mennin pois aina naamasta, useimmiten silmistä painamalla. Olen yrittänyt opettaa vähän hellävaraisempia siirtämistapoja, vaikka useimmiten Menniin koskeminen on kielletty ihan kokonaan.
Teevi on jo kauan osannut sanoa: ”Vauva pois!” ja osoittaa vaativasti lattiaa, jos Menni on sylissäni. Hän on myös oppinut, että jos Mennin työntäminen on kiellettyä, voi asian kiertää vetämällä jaloista. Eihän se ole työntämista ollenkaan. Uskon, että tilanne tästä rauhottuu, kun Mennikin oppii hieman pelisääntöjä. Onhan se nyt kurjaa, kun pienempi tulee sotkemaan leikit ja konttaa tielle milloin mihinkin.
Onneksi nyt jo on hetkiä, kun sisarukset selvästi leikkii keskenään. Heillä on kaksi lempparileikkiä, joita leikitään päivittäin ja jotka ovat molempien mieleen. Toinen niistä on keittiön pöydän rummuttelu. Kun he istuvat ruokapöydässä, molemmat rummuttavat pöytää käsillään ja nauravat iloisesti. Välillä vaikuttaa siltä, että toinen yrittää matkia toisen rummutuskuvioita, mutta aika epämääräistä läiskimistä se kyllä on. Pääasia, että molemmilla on kivaa. Toinen leikki on seuraa johtajaa, jossa Teevi konttaa edellä ja Menni perässä. Minijono konttailee pöydän alta ja pujottelee tuolien jalkojen välistä. Teevin mielestä on hurjan hauskaa, kun Menni seuraa ja matkii häntä. Kuitenkin tässäkin leikissä päädytään usein vaiheeseen, jossa pikkusisko alkaa ärsyttämään ja hänet tuupataan pois leikistä.
Tänään vietimme melkein tunnin legokasan keskellä. Teevi rakenteli hienoja torneja ja Menni keskittyi maistelemaan erilaisia duplo-eläimiä. Tässä leikissä molemmat saivat olla mukana, kun minä istuin välissä ja vahdin, ettei Teevi vie Mennin eläimiä, eikä Menni koske Teevin torniin. Onneksi meillä on niin paljon legoja, että riittää hyvin molemmille.
Ulkona Teevi tykkää antaa Mennille vauhtia keinussa ja katselee mielellään, kun Menni möyrii maassa. Se on jotain niin ihmeellistä, kun yleensä Menni on ollut repussa tai vaunussa istumassa. Mennistäkin on mielenkiintoista seurata veikan vesileikkejä ja ulkona riidoilta onkin toistaiseksi vältytty. Toivotaan, että tämä kehitys pysyy vielä sittenkin, kun Menni pääsee kunnolla liikkeelle ulkonakin. Ainakin siellä on enemmän tilaa temmeltää.
Loma-aikaa
Pääsiäisloma oli ja meni, mutta paljon ehdittiin tehdäkin. Parasta kuitenkin oli se, että mummu ja taata hoitivat lapsia ja me vanhemmat saatiin nukkua unikoulun univelkoja aamuisin, geokätköillä rauhassa, ommella tukipalvelun läheisyydessä, istua paljussa ja viettää rauhallista aikaa kaikki yhdessä. Meillä ei ollut mitään suunniteltua ohjelmaa, joten asioita tehtiin ja jätettiin tekemättä ihan fiiliksen mukaan.
Kaunis sää ja mielenkiintoiset geokätköt lähistöllä ajoivat meidät kätköretkelle perjantaina ja lauantaina. Vaikka useimmiten harrastetaankin kätköilyä koko perheen voimin, oli ihanan helppoa pakkautua autoon vain kahdestaan ja hilpaista kätköille tosta noin vaan. Tällä hetkellä lasten kanssa autoilu on melko inhottavaa, koska Menni inhoaa autossa istumista, jollei ole tarpeeksi väsynyt nukkuakseen. Teevikään ei erityisemmin rakasta edestakaisin ramppaamista, jota kätköillessä väkisinkin tulee. Teevin saa kuitenkin lahjottua rusinoilla viihtymään edes pikkuisen pidempään. Kevään tullen kätköilläänkin enemmän polkupyörillä ja kävellen, jolloin lapsillekin riittää katseltavaa ja mielenkiinto pysyy paremmin yllä, kun välillä pääsee tutkimaan risuja ja käpyjä.
Perjantain kätköretki sisälsi kahdeksan ihan peruspurkkia, joiden viereen pääsi ajamaan autolla. Janne oli suunnitellut reitin etukäteen, koska tuntee Rauman tiet ja reitit kuin omat taskunsa. Itse istuin vain kyydissä ja autoin löytämään piilotetut purkit, kun päästiin oikeaan kohteeseen. Jännittävin hetki näkyy kuvasta. Purkki oli piilotettu liikennemerkin päälle ja sen saadakseen oli kivuttava melko korkealle. Itse en millään uskaltanut niin ylös, mutta Janne onkin meidän virallinen tolppa-apina.
Lauantaina ohjelmassa oli vain kaksi vaativaksi luokiteltavaa kätköä. Taas lapset sai jäädä mummulaan ja me lähdettiin purkkijahtiin ihan kahdestaan. Toinen purkki oli piilotettu järven pohjaan ja toinen löytyisi saaresta Rauman edustalta. Ensimmäisen pyydystämiseen Janne rakensi erityisen kätköongen ja mukaan varattiin myös kaira. Perille päästessä oli selvää, missä kohtaa kätkö suunnilleen sijaitsee, sillä jalanjälkiä oli niin paljon. Reikää ei kuitenkaan näkynyt, joten epäilin joutuvani kairaushommiin, kunnes yhtäkkiä olin polvea myöten avannossa. No ainakin reikä oli löytynyt, siispä ongelle. Montaa kertaa ei tarvinnut yrittää, kun kätkö jo pulpahti pinnalle. Nimi kirjaan ja kohti seuraavia koordinaatteja. Ohihiihtäjillä oli varmaan ihmettelemistä, kun kaksi nuorta pilkkii järvessä, joka on melkein umpijäässä. Tuskin siellä edes elää kalan kalaa, mutta meilläpä olikin vähän erilaiset saaliit.
Päivän toinen kätkö sijaitsi siis saaressa. Ajoimme auton meren rantaan ja lähdimme jäitä pitkin tallustamaan. Meren jäällä oli hurjan kaunista ja kahden kilometrin matka taittui melko nopeasti huolimatta siitä, että lumi petti jalan alla joka askeleella. Kätkö löytyi suhteellisen nopeasti ja käännyimme takaisin. Melko tehokasta jalkatreeniä saatiin ainakin, kun yhteensä matkaa kertyi noin 5 kilometriä. Näin talvella saariin on hieman helpompi päästä kuin kesäaikaan. Helpolla saatiin viiden tähden kätkö, kun kesällä olisi tarvittu vene.
Testailin jäällä puhelimen panoraamakuvausta. Toimi aika hyvin, vaikka pakkasella täytyikin olla varovainen, ettei akku simahda.
Sunnuntaina palasimme kotiin ja Salla saapui vieraaksemme. Loppuloman ohjelmaan kuului ulkoilua, kuntosalikäynti, partiokokous ja hattutalkoot. Eilen sanoimme Sallalle heihei ja palasimme taas normaaliin arkirytmiin. Melko rauhaisaa tämäkin, kun molemmat lapset nukkuu. :D