Avainsana-arkisto: Teevi

Joulunodotusta muumilaakson tahtiin

Muumikalenteri

Pari viikkoa sitten osallistuin opiskelijaristeilylle (elämäni ensimmäiselle!), mutta ei siitä sen enempää kuin se, että löysin sieltä tuliaiseksi Teevin joulunodotuksen hittituotteen: muumijoulukalenterin. Omaa mieltäni lämmitti se tosiasia, että kalenterin kylkeen oli liimattu -50% -tarra. Tässä vaiheessa en nimittäin vielä osannut arvata kalenterin tuomaa iloa ja jännitystä joulua odottavan 2-vuotiaan elämässä. Pelkoni oli, että kaikki luukut on revitty auki jo ennen ensimmäistä adventtia ja suurin osa hahmoistakin on hukkunut jo Lucian päivään mennessä. Toisin kuitenkin kävi.

Teevi on hyvin tarkka kalenterin hahmoista ja malttaa hienosti odottaa oikeaa päivää ennen luukun avaamista. Aamuisin kalenteria ei yleensä ehditä avaamaan, mutta heti päiväkotipäivän jälkeen Teevi kipittää kalenterin luo ja sanoo: ”Avataan tää!” ja ”Mitäs sieltä mahtaa tulla?” (tuo ”mahtaa” täytyy tunkea nykyisin joka lauseeseen, mistä lie opittua).  Luukku avataan suuren jännityksen leijuessa ilmassa ja seuraava kysymys on ”Kukas tää on?”. Kalenterin sisältä onkin löytynyt jo monta uudempaa tuttavuutta, kuten ”Hattivaiset”, ”Eedlikson”, ”Vilijonkan laspi” ja tietenkin ”esi-isä”.

Hahmot pääsevät ulos kolostaan vain hetken ihmettelyä varten ja sen jälkeen Teevi järjestää ne tunnollisesti takaisin omiin luukkuihinsa. Siellä ne viettävät suurimman osan ajastaan, eikä niillä saa leikkiä tai pitää esillä. Jokaisena päivänä avataan kaikki siihen mennessä avatut luukut uudelleen ja tarkistetaan, että kaikki on tallessa. Minua huvitti suuresti, kun tajusin, että Teevi on perinyt tämän hyvin tarkan järjestelmällisyyden minulta. Itseltäni tämä ominaisuus on kyllä kadonnut johonkin näin aikuisikään mennessä. Ainakin osittain. Muutenkin on hauskaa huomata, miten omat ja Jannen ominaisuudet alkavat näkyä enemmän ja enemmän myös Teevissä. Mistä lie johtuukin, että Teeville jaettiin itsenäisyyspäivän juhlassa ”vuoden höpöttäjä” -mitali?

Muuten meillä ei vielä ole päästy joulunodotuksen sisälle, sillä loppuvuoden kiire ja stressi tuntuu vielä painavan niskassa. Huomenna on kuitenkin vuorossa vuoden viimeiset tentit ja sen jälkeen voi pikkuhiljaa alkaa valmistautua jouluun. Joulukortit on tekemättä (ja varmaan myös jäävät tekemättä), joululahjat on hankkimatta, joulukoristeet levittämättä ja joulumieli löytymättä, mutta kyllä se joulu sieltä tulee vaikka ilman näitä kaikkia, väistämättä.

Uintiharjoituksia

Äiti on lähetetty partioimaan, joten lapset & isä ovat lempipuuhissaan: uimassa isomummulan uimalassa. Avustamassa oli myös tätskä, sillä isähenkilö tutustui pulikoinnin ohessa vedenalaisen kuvauksen maailmaan. Näemmä harjoitusta tarvitaan, sillä tarkkoja kuvia ei juuri saatu… Lisävalaistustakin veden alle kaivattaisiin, mutta näillä mentiin tänään ja seuraavassa tuloksia.

Uimalasit ja kellukkeet olivat tänään muodissa
Uimalasit ja kellukkeet olivat tänään muodissa
Teevilläkin lasit pysyvät jo hyvin silmillä
Teevilläkin lasit pysyvät jo hyvin silmillä
Täältä tullaan!
Täältä tullaan!
Täsä mä ole, ota kuva!
Täsä mä ole, ota kuva!
"Yssiii, kassiii, seitsemään..." Molskis! Käännös takaisin ja "Pappa nostaa!"
”Yssiii, kassiii, seitsemään…” Molskis! Käännös takaisin ja ”Pappa nostaa!”

 

Valon kertomaa

kätköllä

Pari kuukautta sitten olin seikkailijaretkellä, jonka yhteydessä aloimme seurailla yhden heijastinkätkön viitoitusta, mutta hukkasimme punaisenlangan ja uniaikakin alkoi painaa päälle. Päätimme Lotan kanssa palata rikospaikalle myöhemmin syksyllä, kun pimeä tulee aiemmin. Nyt se päivä oli koittanut, sillä pimeä laskeutuu jo viiden aikoihin ja heijastinten seuraaminen on helppoa.

Pimeässä taivaltajat
Pimeässä taivaltajat

Molemmat lapset pakattiin reppuihin ja lähdettiin kipuamaan märkää ja pimeää kallion rinnettä ylös seuraillen pienen pieniä heijastintarroja. Tällä kertaa meillä oli kätkön idea alusta asti selvillä ja tiesimme, mitä pitäisi löytää. Pienen totuttelun jälkeen silmät alkoivatkin löytää pikkuruisia heijastinpisteitä pitkin polun vartta. ”Mä näen punaista!” kuului jo muutaman mallisuorituksen jälkeen Jannen selän takaa. Sen jälkeen se pajatus ei loppunutkaan, kun Teevi hoki jokaisen täplän kohdalla samaa lausetta.

Oma otsalamppu pitää olla pienelläkin.
Oma otsalamppu pitää olla pienelläkin.

Puolenvälin paremmalla puolella Teevi pääsi repusta risukkoon ja otsalampun pienen valokeilan valossa taapersi loppumatkan sitkeästi muiden tahdissa. Muutaman kymmenen metrin välein pikkumies oli rähmällään pusikossa ja suusta pääsi ”ja taas!”, mutta aina sieltä noustiin, eikä apu ei kelvannut. En voinut lakata ihmettelemästä, kuinka sinnikäs poika meillä on. En tiedä kovin montaa 2-vuotiasta, jotka pimeässä metsässä uskaltaa ja jaksaa kävellä, vaikka vettä sataa ja vähän jo väsyttääkin.

Siellä se jossain menee..
Siellä se jossain menee..

Menni simahti matkan loppupuolella reppuun ja vetelikin sikeitä aina autolle asti. Häneltä jäikin matkan kohokohta eli kätköpurkin löytäminen näkemättä. Ihmeen rauhallinen oli Mennikin, vaikka ei meillä kauheasti ole kokemusta pilkkopimeässä tarpomisesta. Mua tais jännittää eniten pimeässä metsässä, vaikka kokemusta löytyykin enemmän kuin lapsilta yhteensä. Purkin lähistöllä alkoi myös sataa jotain rähmää taivaantäydeltä, joten piti laittaa vähän vauhtia töppösiin. Teevi ei kuitenkaan suostunut syliin, vaikka takana oli ainakin kilometri tehokasta töpöttelyä pitkin metsäpolkuja.

Teevi esittelee kätköpurkkia!
Teevi esittelee kätköpurkkia!

Mennin uniasento ei ehkä ollut ergonomisin, mutta hyvin tuntui uni maistuvan. Teevi oli innoissaan löydöstä ja saikin itse piilottaa purkin takaisin kiven alle. Kiva, kun lapsetkin alkaa jo ymmärtää ja nauttia kätköilystä enemmän. Loppumatkalla Teevin suusta kuului jopa lausunto: ”Sitten mennään toiselle kätkölle..”. Kello alkoi kuitenkin olla niin paljon, että seuraavat kätköt jätettiin toiseen päivään.

Janne ennusti, että ensi kesänä on suunnattava kuntorasteille. Mä luulen, että jo huomiset talvirastit sopisi Teeville. Sen verran innokas yösuunnistaja siitä on kasvamassa.

Tuleva ruokabloggari

Meillä asuu innokas valokuvaaja. Niin innokas, että kohteeksi pääsee kaikki likaisista sukista puoliksi syötyyn voileipään. Tänään piti kuvata iltapala:

Tuleva ruokabloggari?
Tuleva ruokabloggari?

Meidän pieneen pokkariin hankittiin tällä viikolla vedenalaiseen kuvaukseen suunniteltu kotelo, jotta päästään ikuistamaan pieniä polskijoita myös vedenpinnan alapuolelta. Se suojaa kameraa myös pieniltä tahmaisilta näpeiltä, kaatuvilta maitolaseilta ja pieniltä kolhuilta, joita se joutuu kohtaamaan minikuvaajan hyppysissä. Hyvä, ellei loistava, 4,5 euron hankinta.

Nostalgiaa vaatevarastolla

Eilen aamulla mittari näytti neljä astetta alle nollan, joten oli aika kaivaa toppavaatteet kaappien perukoilta. Teevi saa alkutalven touhuilla viimevuotisessa haalarissa ja paukkupakkasten saapuessa vaihdetaan päälle uusi puku. Kukaan ei tosin huomaa eroa, koska puvut ovat kokolappua lukuunottamatta identtiset, mustat molokidsin luottohaalarit.

Menni 1v3kk
Menni 1v3kk

Viime vuonna ostin Mennille alesta ihanan flamingon värisen molokidsin, mutta koska arvion koon Teevin mukaan, se menee Mennille joskus parin vuoden päästä. Niinpä kaivoin varastosta puvun, jota Teevi on käyttänyt ensimmäisenä talvena, ollessaan siis 6-10kk. Ruskea Ticketin 74cm haalari on juuri passeli Mennille. Vähän kyllä tuli haikea olo, kun pikkuinen Menni taapersi Teevin haalarissa ja toppahanskoissa pitkin eteistä. Onko siitä jo 2 vuotta, kun Teevi oli tuon kokoinen?

Onneksi oma pipo ja pinkit Crocsin talvisaappaat tekivät Mennistä taas itsensä näköisen.

Teevi 10kk
Teevi 10kk

En kyllä vieläkään lakkaa ihmettelemästä tätä lastemme kokoeroa. Menni kulkee vieläkin koon 74cm vaatteissa ja Teevi siirtyi kokoon 86cm noin 1-vuotiaana. Tästä syystä meillä siis roikkuu koon 92cm talvihaalari Mennin kaapissa odottelemassa vähintäänkin ensivuoteen. Teevin 104cm haalari periytyy Mennille ehkä joskus neljävuotiaana. :)