Loma-aikaa

03/04/2013Arkielämääharrastukset, kätköily, loma, ulkoilu, vieraitaMilla

Pääsiäisloma oli ja meni, mutta paljon ehdittiin tehdäkin. Parasta kuitenkin oli se, että mummu ja taata hoitivat lapsia ja me vanhemmat saatiin nukkua unikoulun univelkoja aamuisin, geokätköillä rauhassa, ommella tukipalvelun läheisyydessä, istua paljussa ja viettää rauhallista aikaa kaikki yhdessä. Meillä ei ollut mitään suunniteltua ohjelmaa, joten asioita tehtiin ja jätettiin tekemättä ihan fiiliksen mukaan.

Kaunis sää ja mielenkiintoiset geokätköt lähistöllä ajoivat meidät kätköretkelle perjantaina ja lauantaina. Vaikka useimmiten harrastetaankin kätköilyä koko perheen voimin, oli ihanan helppoa pakkautua autoon vain kahdestaan ja hilpaista kätköille tosta noin vaan. Tällä hetkellä lasten kanssa autoilu on melko inhottavaa, koska Menni inhoaa autossa istumista, jollei ole tarpeeksi väsynyt nukkuakseen. Teevikään ei erityisemmin rakasta edestakaisin ramppaamista, jota kätköillessä väkisinkin tulee. Teevin saa kuitenkin lahjottua rusinoilla viihtymään edes pikkuisen pidempään. Kevään tullen kätköilläänkin enemmän polkupyörillä ja kävellen, jolloin lapsillekin riittää katseltavaa ja mielenkiinto pysyy paremmin yllä, kun välillä pääsee tutkimaan risuja ja käpyjä.

Uskalsin vaan puoleenväliin, mutta Janne kipusi ylös asti. Vähän kyllä pelotti ihan maastakäsinkin.

Perjantain kätköretki sisälsi kahdeksan ihan peruspurkkia, joiden viereen pääsi ajamaan autolla. Janne oli suunnitellut reitin etukäteen, koska tuntee Rauman tiet ja reitit kuin omat taskunsa. Itse istuin vain kyydissä ja autoin löytämään piilotetut purkit, kun päästiin oikeaan kohteeseen. Jännittävin hetki näkyy kuvasta. Purkki oli piilotettu liikennemerkin päälle ja sen saadakseen oli kivuttava melko korkealle. Itse en millään uskaltanut niin ylös, mutta Janne onkin meidän virallinen tolppa-apina.

Lauantaina ohjelmassa oli vain kaksi vaativaksi luokiteltavaa kätköä. Taas lapset sai jäädä mummulaan ja me lähdettiin purkkijahtiin ihan kahdestaan. Toinen purkki oli piilotettu järven pohjaan ja toinen löytyisi saaresta Rauman edustalta. Ensimmäisen pyydystämiseen Janne rakensi erityisen kätköongen ja mukaan varattiin myös kaira. Perille päästessä oli selvää, missä kohtaa kätkö suunnilleen sijaitsee, sillä jalanjälkiä oli niin paljon. Reikää ei kuitenkaan näkynyt, joten epäilin joutuvani kairaushommiin, kunnes yhtäkkiä olin polvea myöten avannossa. No ainakin reikä oli löytynyt, siispä ongelle. Montaa kertaa ei tarvinnut yrittää, kun kätkö jo pulpahti pinnalle. Nimi kirjaan ja kohti seuraavia koordinaatteja. Ohihiihtäjillä oli varmaan ihmettelemistä, kun kaksi nuorta pilkkii järvessä, joka on melkein umpijäässä. Tuskin siellä edes elää kalan kalaa, mutta meilläpä olikin vähän erilaiset saaliit.

Päivän toinen kätkö sijaitsi siis saaressa. Ajoimme auton meren rantaan ja lähdimme jäitä pitkin tallustamaan. Meren jäällä oli hurjan kaunista ja kahden kilometrin matka taittui melko nopeasti huolimatta siitä, että lumi petti jalan alla joka askeleella. Kätkö löytyi suhteellisen nopeasti ja käännyimme takaisin. Melko tehokasta jalkatreeniä saatiin ainakin, kun yhteensä matkaa kertyi noin 5 kilometriä. Näin talvella saariin on hieman helpompi päästä kuin kesäaikaan. Helpolla saatiin viiden tähden kätkö, kun kesällä olisi tarvittu vene.

Testailin jäällä puhelimen panoraamakuvausta. Toimi aika hyvin, vaikka pakkasella täytyikin olla varovainen, ettei akku simahda.

Sunnuntaina palasimme kotiin ja Salla saapui vieraaksemme. Loppuloman ohjelmaan kuului ulkoilua, kuntosalikäynti, partiokokous ja hattutalkoot. Eilen sanoimme Sallalle heihei ja palasimme taas normaaliin arkirytmiin. Melko rauhaisaa tämäkin, kun molemmat lapset nukkuu. :D

Geokätköilyä ja lätäkköhommia

29/03/2013Arkielämääkätköily, kevät, Menni, Teevi, ulkoiluMilla

Varma keväänmerkki on se, että geokätkösivustot valtaavat selaimen ja erilaiset karttasovellukset ja anagrammiohjelmat ovat käytössä harvase ilta. Uusia kätköjäkin putkahtelee lähes päivittäin, joten iltalenkkireitit ovat koordinaattien sanelemat. Kuluneen viikon kolmen iltalenkin saldo onkin kuusi uutta kätkölöytöä. Tällä hetkellä löytöjä on mittarissa jo 443 kappaletta. Kesän jälkeen toivottavasti hurjasti enemmän. Juuri nytkin Janne selaa Rauman murteen sanakirjaa ja ratkoo mysteeriä.. Ehkä se vielä selviää ennen iltaa.

Geokätköily on juuri sopiva harrastus meidän perheelle, koska kaikki pääsevät mukaan ja saa olla ulkona. Samalla saa liikuntaa, lapset oppivat liikkumaan luonnossa ja aivot saavat mukavia pähkinöitä. Uskon, että lapsillekin ”aarteiden” etsiminen on jännittävää, kun he vähän kasvavat ja alkavat enemmän ymmärtämään etsintöjen päälle. Jo viime kesänä Teevi kurkki kivien koloihin ja kantojen alle, kun oltiin geokätköllä. Ehkä jo ensi kesänä Teevi löytää ensimmäisen kätkön ennen meitä.

Aurinko lämmittää jo ihanasti ja sehän tietää lätäkköjä. Tällä viikolla lätäköt ovatkin keränneet kaikki pihan lapset lapioineen samaan paikkaan. Ihanaa, kun saa laittaa hieman kevyemmät vaatteet ja nauttia ulkoilusta hytisemättä. Keskiviikkona ulkona hurahti aikaa puoli kolmesta seitsemään, kun ensin oltiin lätäkköhommissa ja illalla lähdettiin vielä geokätköjahtiin. Välissä pistäydyttiin vain sisällä syömässä ja vaihtamassa kuivaa päälle.

Mennikin on päässyt tutustumaan hiekanjyviin ja kuraveteen vähän lähemmin, kun maa ei enää joka paikasta ole jään peitossa. Tyttö jaksaa seurata muiden lasten touhuja melko pitkään, mutta välillä meinaa pikkuiselta ulkoilijalta loppua kärsivällisyys, kun ei pääse liikkeelle. Välikausihaalari antaa hieman enemmän periksi ja nyt Menni pääsee hieman konttaamaan ulkonakin. Vielä pitäisi käydä hankkimassa kunnolliset välikausihanskat molemmille lapsille, ettei sormet kastu.

Pääsiäinen

27/03/2013Arkielämääkevät, kotiMilla

Pääsiäinen tuli taloon viime viikolla, kun kaivoin kaikki pääsiäiskoristeet kaapeista. Meillä ei vielä ole paljon pääsiäistavaraa, sillä viime vuonna ensimmäistä kertaa viritin jotain pääsiäisjuttuja esille. Pikkuhiljaa niitäkin varmaan alkaa kertyä. Aivan, kuten joulukoristeitakin. Lasten kanssa kaikkia juhlapyhiä on mukavampi viettää ja koristeetkin tuntuvat tärkeiltä. Siltikään en halua mitään rumia noitia ja kanoja meidän kotiin. Koristeet on harkiten mietittyjä, jotta ne miellyttävät omaakin silmää. Ihana keltainen väri tuo kaivattua piristystäkin.

Äitini toi minulle pääsiäistuliaisen viikonloppuna. <3

Koivun oksat odottavat lehtiään. Vihreää näkyy jo!

Pääsiäismunat pääsivät koristamaan kynttilälyhtyä. Välillä siellä käy yksi munavaras..

Viime vuonna tiimarista hankkimani pallerotipu ja palleropupu.

Tänä vuonna pääsiäinen pääsi yllättämään, kun se onkin niin aikaisin. Yleensä pääsiäisenä ei enää ole metritolkulla lunta ja narsissitkin on saanut viedä ulos kasvamaan. Tänä vuonna nuo keltaiset kukat saavat odottaa ulos pääsyä vielä muutaman hetken.

Näiden lisäksi työnalla on virkatut pääsiäismunat. Ne on valmiita ehkä ensi pääsiäisenä. :D

Pädittä

21/03/2013Arkielämääkasvatus, periaatteetMilla

Päivä numero 4. Meneillään on vieroitusjakso pädistä ja televisiosta. Aamun lastenohjelmat on sallittuja, jos menee heräämään ennen kahdeksaa, mutta muuten Teevin päivärytmiin ei mahdu ipadia, televisiota tai läppärin ruudulla pyörivää Autot-elokuvaa.

Teevin ruutuaika tuntui kasvavan päivä päivältä ja lelut meinasivat jo pölyttyä nurkassa, kun Autot-elokuvaa kulutettiin päivästä toiseen. Etenkin isin hoitovuorolla Salama kumppaneineen pyöri ruudulla hävyttömän usein. Heti herättyään Teevi myös osasi vaatia Amalaa ja rämppäsi teeveen nappuloita jatkuvasti toivoen, että joltain kanavalta löytyisi tuo punainen kilpuri. Silloin ilkeä äiti puuttui tilanteeseen ja määräsi kaikki ruudulliset laitteet pannaan ainakin viikoksi.

Vieroitusjakson tarkoituksena on vähentää ruutuaikaa ja etenkin Autot-elokuvaa. Kun äiti osaa jokaisen repliikin ulkoa, alkaa mennä pikkuhiljaa hermo tuohon elokuvaan. Joskus olis kiva katsoa vaikka joku muu Disneyklassikko, mutta ne ei tasan kelpaa. Ruutujen palatessa arkipäivään on säännöt käyttöajoista tehtävä selväksi (sekä Teeville että isille) ja ohjelmistoon on saatava muutakin kuin Autot.

Nyt eletään neljättä päivää ja homma on edennyt suhteellisen hyvin. Tänään Teevi ei ole enää edes ulissut Salaman perään ja ipadikin on saanut olla hyllyssään (lähes) huomiotta. Suurin hairahdus oli heikkona hetkenä käytetty Late-kortti, kun kissa pääsi karkuun ja pikkusisko huusi kurkku suorana vaunuissaan Teevin herätettyä sen kesken päikkäreiden. Huonoista tavoista pois oppiminen vie valitettavasti kauemmin kuin niihin tottuminen. Molemmilta. Vanhemmille ruuduttomuus tarkoittaa aktiivisempaa leikkimistä ja touhujen keksimistä, mutta sitä vartenhan täällä ollaan.

Lastenhuoneen lattiakin näyttää taas siltä, miltä kuuluukin.

Päivisin aikaa on kulutettu lastenhuoneessa, koska siellä ei edes ole telkkaria tai muita hömpötyksiä. Lelulaatikoista on löytynyt uudestaan vanhat lempparit: legot, puupalikat ja autot. Myös keittiö on noussut korkealle käyttötasolle, koska Menni viihtyy parhaiten syöttötuolissa seuraamassa muiden touhuja ja Teevi on keksinyt uuden lempipuuhan: tiskaamisen. Tiskiharja käy ja vesi lorisee, kun Teevi putsaa jokaisen kipon ja astian.

Muutamia epätoivon ja tuskan hetkiäkin on mahtunut tähän kokeiluun. Kun ipadia ei voi antaa harhautukseksi Mennin syötön tai imuroinnin ajaksi, voi käydä vaikka seuraavaa: puoli litraa mehutiivistettä kaatuu lattialle, makaroonilaatikko siirtyy vuoasta hellalle, kissa pääsee takaovesta ulos, iso kartiolasi hajoaa säpäleiksi ja olohuoneen taulut mystisesti putoavat seinältä. Pienen hiljaisen hetken jälkeen toisesta huoneesta saattaa myös tulla vastaan vaipaton pikkupoika hopeisissa korkokengissä. Kannattaa siis kokeilla, melkoisia elämyksiä tarjolla!

Partiolainen kiireestä kantapäähän

19/03/2013Uncategorizedharrastukset, partio, vapaallaMilla

Eilen piirsimme sudenpentujen kanssa partiopolkumme paperille. Sudenpentujen partiopolku oli vielä lyhyt, noin 1-3 vuotta ja jo se sisälsi paljon huimia juttuja ja yhteisiä muistoja. Polku alkoi kaikilla sudenpentulaumaan liittymisestä ja matkan varrelta löytyi monta retkeä, leiriä, leikkiä, kilpailua, yösuunnistusta ja kokemusta, jotka olivat painuneet sudenpentujen mieleen. Itseni yllätti se, että monen lempitapahtumiin mahtui sieniretki kaatosateessa ja uimahallireissu oman lauman kanssa. Itse olin unohtanut näistä molemmat. Tapahtumat olivat aivan tavallisia sudenpentukokouksia, peruspartiota parhaimmillaan. Mieltäni lämmitti, että tällaiset asiat nousivat sudenpentujeni mieleen vielä parin vuoden jälkeen. Nyyttärit eivät sen sijaan löytyneet kenenkään partiopolulta, vaikka ne tuntuvatkin olevat vuoden odotetuin juttu. Tästä saa voimaa ponnistaa eteenpäin. Vielä tänä keväänä suuntaamme Turkurasteille suunnistamaan ja sudenpentukilpailuihin toivottavasti koko lauman voimin. Syksyllä sudenpentuni kohtaavat ensimmäisen risteyksen partiopolullaan ja jatkavat uuteen suuntaan seikkailijoina.

Tästä innostuneena päätin piirtää oman partiopolkuni. Polkuni on jo 15 vuotta pitkä ja sisältää valtavasti muistoja ja tapahtumia vuosien varrelta. Huomaan, että partiosta olen saanut pitkäaikaisimmat ystäväni ja ikimuistoisimmat lomakuvani. Partio on ollut osa minua jo yli puolet elämästäni, joten olisi vaikea ajatella elämää ilman sitä. Partiopolulleni ei mahtunut enää mainintaa jokaisesta retkestä, leiristä saati kokouksesta, mutta ne reunustavat partiopolkuani mustikanvarpujen lailla. Partion parhaat palat ovat kuitenkin ydintoiminnassa, vaikka partiopolkuni suurimmat merkkipaalut painottuvat suuriin juttuihin. Polkuni alkaa siitä, kun liityin Tuuspartioon ja aloitin partiotaipaleeni Ulvovat sudet -laumassa. Siitä kasvoin Mainiot-vartion kautta johtajaksi ja 2001 aloitin oman ryhmän johtamisen. 12 vuotta on kulunut ja olen kokeillut erilaisia pestejä lippukunnissa ja piirissä. Eniten kuitenkin pidän toiminnasta omassa lippukunnassani. Turkuun muutettuani oma lippukuntani on ollut Littoisten Pirtapiiat, johon olen kotiutunut hyvin. Välillä piirin vaihto aiheuttaa kulttuurishokkeja, mutta on kiva huomata, että partiota voidaan tehdä monella tavalla ja silti se on kivaa.

Tällä hetkellä suoritamme Syty Partioon -merkkiä koko lippukunnan voimin. Osana sitä lippukunnanjohtajamme pyysi miettimään viisi syytä, miksi partio on kivaa juuri LiPissä. Mietin asiaa muutaman viikon ja keksin hurjan monta syytä. Päätin kuitenkin listata syyt, miksi partio on kivaa ihan missä vaan.

1. Muut partiolaiset
Tämä syy on varmasti ollut tärkein ihan ensimmäisenä ja on sitä edelleen. Partiossa oli parhaat kaverit ja lapsuuden idolit. Partiossa kivaa on se, että kaikenikäiset toimivat yhdessä. Lapsena ja teini-ikäisenä partiossa oli saatavilla hyviä roolimalleja ja johtajahan oli jokaisen lapsen idoli. Nyt vanhempana täytyy olla tarkkana, että antaa sudenpennuille hyvän mallin, sillä melkoinen vastuu sisältyy aikuisena tukena toimimiseen.

Edelleenkin rakastan partiossa sitä, että hyvät tyypit harrastavat yhdessä. Hallituksen kokoukseen mennessä tiedän, että asiat voivat olla kuivia, mutta tyypit ei. Penninpyörityskin on ihan kivaa, kun välillä juodaan teetä ja juorutaan viime viikkojen kuulumiset. Sudenpentukokous saattaa kuulostaa hullulta ajatukselta, kun kotonakin on kaksi huollettavaa lasta, mutta siellä aito innostus tarttuu minuunkin. Lisäksi näen siellä myös ehkä päivän ensimmäisen aikuisen!

2. Nuorten aktivoiminen
Partio on mielestäni hyvä harrastus aivan kaikille. Minun mielestäni on mukavaa, että harrastus aktivoi nuoria vaikuttamaan asioihin, liikkumaan luonnossa, harrastamaan liikuntaa ja nauttimaan itse tekemisestä.

On hauskaa, että sudenpennun vuoden kohokohta voi olla sieniretki, jolla löysimme muutaman suppilovahveron tai se, kun rakensimme legoja silmät sidottuina toisen ohjeen mukaan. Olen onnistunut innostamaan sudenpentuni liikkumaan luonnossa ja auttamaan toisia. Huippua. Kaikki aika pois tv:n ja ipadien ääreltä on plussaa!

3. Monipuolisuus
Partiossa voi tehdä melkein mitä vaan. Tekeminen on partiota, kun sen tekee partiohuivi kaulassa ja yhdessä muiden partiolaisten kanssa. Itse olen päässyt partiossa leireilemään kolmessa eri maassa, nukkumaan teltassa, kämpässä, suomenlinnassa ja laivan hytissä, rakentamaan saunaa, leipomaan kakkuja, tekemään tilinpäätöstä, pukeutumaan ritariksi, leikkimään limaa, kirjoittamaan avustushakemuksia, tekemään ihmispyramideja, laskemaan pulkkamäkeä tulivuoren kraaterissa, suunnistamaan Helsingin keskustassa ja umpimetsässä, laulamaan ja esiintymään, pelaamaan jalkapalloa pilkkopimeässä, melomaan koskea, valvomaan 24 tuntia, kävelemään lukuisia kilometrejä, valmistamaan rapumerran ja valmistamaan täytekakkua trangialla. Mitä sinä haluaisit tehdä?

4. Aito yhteinen innostus
Partiossa innostus tarttuu. Hyvät jutut tempaavat mukaansa ja partioasioita huomaa miettivänsä sekä vapaa-ajalla että koulussa/töissä. On ihanaa, että ihmiset innostuvat tekemään kaikkensa, että partio olisi kaikille avointa ja kivaa. Tälläkin hetkellä on meneillään monta tapahtumaa, joiden suunnittelu on täydessä tohinassa. On tärkeää, että myös tekijöillä on kivaa, jotta innostus tarttuu muihinkin.

Kun partiolaiset tapaavat vapaa-ajalla, ei yleensä mene kovin kauaa, että keskustelu kääntyy partioon. Aiheesta riittää puhuttavaa oli ihmiset partiossa eri lippukunnissa, eri kaupungeissa tai eri maissa. Yleensä jokaisella on hyvää kerrottavaa omasta harrastuksestaan.

Jannekin tietää, että jos soitan Anniinalle ”ihannopeenpikapuhelun”, on seuraavaan tuntiin turha yrittää häiritä. Jutut rönsyilevät helposti, koska aina on joku idea tai ajatus jaettavaksi.

5. Itsensä kehittäminen
Partiossa ei tule tylsää, koska aina voi kehittyä lisää. Vaihtamalla pestiä, osallistumalla kilpailuihin tai kursseille saa partioon uutta näkökulmaa ja uusia haasteita.

Kilpailut ovat partion parasta antia aikuisille partiolaisille. Ne ovat ohjelmaa, jossa aikuinenkin saa olla pelkästään osallistuja. Kilpailuissa kehittyy ryhmähenki ja pääsee käyttämään oppimiaan taitoja käytännössä. Usein käy kyllä niin, että taito menee opetteluun vasta kisayönä tai kisojen jälkeen, koska harvapa on harjoitellut oikeasti huopatossun tekemistä tai rapumerran väkertämistä ennen kuin tehtäväkäsky annetaan nenän eteen. Mutta kisoja varten päntätyillä puulajien lämpöarvoilla voi myöhemmin vaikka vähän leveillä, koska turha tietohan ei häviä päästä koskaan? Nimim. Koivun lämpöarvo on 4,15kWh/kg, mutta Haavan vain 4,0.

Jos partio siis puuduttaa, mars kurssille ja kisoihin. Voit myös haastaa itseäsi opettelemaan kirjanpidon salat hoitamalla lippukunnan raha-asioita muutaman vuoden ajan.

…Nyt joku partiolainen voi huokailla siellä, että ei se kyllä noin ruusuista aina ole. Mieti sitä hetki ja palaa sitten kohtaan 1 ja ota maratonpuhelu valitsemallesi partionjohtajalle (voin toimia tarvittaessa tukipuhelimana). Partiossa muut ihmiset ovat myös vertaistukena, kun pyryttää naamaan, eikä retkelle ole lähdössä tarpeeksi johtajia.

Nimellisesti

18/03/2013AjatuksiaMenni, TeeviMilla

Meidän lasten nimet saavat osakseen kummastusta ja tavauspyyntöjä. Osa ihastelee ja osa ihmettelee, mutta meille ne ovat ihan tavalliset nimet muiden joukossa. Meillä on lapset, jotka eivät voisi olla minkään muun nimisiä. Aivan selvää ei kuitenkaan ollut, että Teevistä tulee Teevi. Koska asiaa on meiltä niin monta kertaa kysytty, aion nyt paljastaa tarinat nimien takaa.

Teevi
Masuasukki kantoi nimeä Tirppa koko raskausajan ja vielä ihan ristiäisten kynnykselle asti. En muista, mistä tämä lempinimi vauvalle tuli, mutta se istui helposti suuhun ja kuvasi meidän mielestä hyvin vatsassa kasvavaa elämää.

Nimiasiaa mietittiin pitkin raskautta ja ennen sukupuolen selviämistä olimme päässeet yhteisymmärrykseen vain tytön nimestä. Tyttövauva olisi saanut nimekseen Aini, vaikka Jannen mielestä sekin oli vähän nolo, koska sitten sillä olis päiväkodissakin AiniAan saappaat. Muutenkin Janne torppasi kaikki nimiehdotukset mitä kummallisimmin perusteluin. Lenni ei käynyt lokinpoikasen takia, Osmosta tuli mieleen Osmo Ikonen (no se olis sopinut Tätskälle), Väinöstä alkoi rallatus ”Missä on se Väinö?”, Aapo oli liian yleinen… Tuntui, että nimikirjan saattoi kahlata läpi ilman, että yksikään ehdotus olisi sopinut molemmille. Niinpä sairaalan esitietoläpyskään raapustettiin Arttu, koska A:lla alkavat nimet kuulostivat parhailta ja päätimme, että odotamme tämän tyypin näkemistä ennen nimen valintaa.

Synnytyksen jälkeen oli selvää, ettei pojasta tule Arttua: eihän se näyttänyt siltä yhtään. Itseäni häiritsi, kun sairaalan hoitohenkilökunta käytti vauvasta esitietolomakkeeseen rustattua nimeä, vaikka monta kertaa kerroin, ettemme aio käyttää nimeä myöhemmin. Olin ajatellut, että nimi on vain hätätilanteita varten. Nyt kuitenkin kaikissa Teevin papereissa lukee Arttu ja koko sairaala-ajan häntä kutsuttiin sillä nimellä. Se oli ahdistavaa, koska mielestäni Tirppa ei muistuttanut Arttua ollenkaan ja koko nimi kuulosti ihan väärältä. Parempaakaan ehdotusta ei kuitenkaan keksitty, joten Tirppa jatkoi Tirppana vielä kotiin päästyäänkin.

Asiaan palattiin päivittäin. Olihan selvää, että joku nimi lapselle on saatava. Selasin nimikirjoja ja jopa harvinaisten nimien kirjaa, mutta mikään ei kolahtanut. Monista nimistä tuli mieleen joku muu, eikä sellaista nimeä voinut antaa omalla ainutlaatuiselle lapselle. Ainutlaatuinen lapsi tarvitsisi ainutlaatuisen nimen. Ei kuitenkaan mitään kummallista. Niin me ainakin ajattelimme silloin.

Muutama viikko ennen ristiäisiä kävimme Rauman hautausmaalla kävelemässä ja luimme nimiä hautakivistä. Yritimme makustella eri vaihtoehtoja ja miettiä, mikä saattaisi sopia vaunuissa uinuvalle tuhisijalle. Hautausmaan reunalla näin hautakiven, jossa luki nimi Teevi ja se tuntui heti mieluisalta. Muut luulivat innostustani vitsiksi, mutta pikkuhiljaa uskoivat, että olin tosissani tekemässä lapsesta Teeviä. Jannekin vaati muutaman päivän totuttelujakson, mutta mieltyi nimeen sen tarpeeksi usein kuultuaan. Teevin kohdalla ei ollut pelkoa, että nimi olisi vahingossa paljastettu suvulle jo ennen ristiäisiä, koska lopullinen päätös tehtiin kaksi päivää ennen kastetilaisuutta. Tulevan nimen tiesivät vain kummit ja isovanhemmat. Muille nimi oli täysi yllätys.

Teevi läpäisee mielestäni kriteerin: ei mikään kummallinen nimi, sillä se kuulostaa ihan nimeltä. Emme halunneet nimeä, joka tarkoittaa jotain tai joka sisältää vierasperäisiä kirjaimia. Teeviä voi verrata esimerkiksi nimiin Taavi tai Leevi. Eivät ne kuulostaisi yhtään sen normaalimmilta, jolleivat ne olisi niin yleisiä. Ensimmäinen Leevikin on varmasti aiheuttanut kummastusta. Jouduimme kuitenkin tekemään selvityksen nimestä nimilautakuntaan ennen kuin se voitiin hyväksyä nimeksi. Käytimme perusteluina juuri tuota muihin nimiin verrattavuutta, tarkoittamattomuutta ja sitä, että nimi on todistetusti ainakin kaksi kertaa annettu aiemmin. Tämä selvisi väestörekisterin nimipalvelusta.

Onneksemme selvitys hyväksyttiin ja nimi meni läpi. Parin viikon päästä postilaatikkoon kolahti Kela-kortti, jossa luki maailman kaunein pojan nimi. Sittemmin myös sukulaiset ja ystävät ovat tottuneet harvinaiseen nimeen.

Menni
Toisin kuin Teevi, Menni sai nimensä jo masuasukkiaikoinaan. Teevin raskausaikoina pohdittu Aini-nimi ei tullut kysymykseen, koska se ei sopinut harvinaisen Teevin kaveriksi. Olisi ollut hassua, että toinen saa aivan tavallisen nimen. Niinpä nimiasia oli tapetilla aivan alusta alkaen. Etsinnässä oli ei-niin-yleinen nimi, joka kuitenkin kuulostaisi nimeltä. Aivan kuten Teevi.

Raskauden alkupuolella olin ajamassa Somerolle, kun radioon soitti nainen, jonka nimi oli Menni. Radiotoimittaja ihmetteli nimeä ja asiasta käytiin lyhyt keskustelu. Nainen kertoi, ettei Mennejä ole pariakymmentä enempää. Muistan, kuinka sillä hetkellä oli selvää, että masussa kasvavasta vauvasta tulisi Menni, jos hän olisi tyttö. Laitoin Jannelle heti tekstiviestin, että tiedän parhaan nimen! Ihan heti ei mennyt tämäkään nimi läpi, mutta innostukseni tarttui myöhemmin ja Jannekin alkoi kutsua vielä masussa möyrivää, sukupuoleltaan tuntematonta ihmistainta Menniksi.

Menniä kutsuttiin Menniksi ihan kaikkien kuullen vatsassa ja heti syntymän jälkeen. Silti osalle nimen päätyminen virallisiin papereihin oli yllätys. Tällä kertaa oli ihanaa, että sairaalassa lapsen rannekkeessa luki hänen oikea etunimensä ja hän myös näytti Menniltä aivan ensimmäisistä hetkistä asti. Onneksi me saatiin tyttö, sillä tällä kertaa pojalle ei ollut nimeä ollenkaan. Esitietolomakkeeseen kirjoitimme nimen Venni, joka kivasti rimmasi Mennin kanssa. Sitäpä ei voi tietää, olisiko nimi tullut jopa käyttöön asti. Ehkä.

Mennin kohdalla nimeä ei tarvinnut viedä nimilautakunnan hyväksyttäväksi, vaan nimi kelpasi suoraan. Menni on helppo rinnastaa nimiin Henni, Jenni tai Minni.

P.S. Omituista nimivalintaa kauhistelevia sukulaisia kiusasin sillä, että olisimme voineet antaa Teevin toiseksi nimeksi Timjami. Samalla logiikalla Mennin kokonimi olisi ollut Menni Meirami. Päädyimme kuitenkin tavallisempiin, suvusta perittyihin toisiin nimiin.

P.P.S. Mennin nimen kanssa sattui hauska sattumus, kun eräs tuttavani antoi lapselleen nimeksi Menni ennen kuin meidän Menni ehti syntyä. Onneksi kyseessä oli niin kaukainen tuttu, ettei nimeä tarvinnut sen takia laittaa romukoppaan. On kuitenkin melko jännää, että pienissä piireissä pyörii nyt kaksi Menniä, kun nimi on kolmen vuoden aikana annettu vain kolmellekymmenelle tytölle.

Telkkublogi

Näköradio meidän perheen elämään