Blogihiljaisuudesta huolimatta elämämme ei ole ollut hiljaista. Blogitauon aikana on vietetty kaksia synttäreitä, leivottu kakkuja, suunnistettu, eksytty, geokätköilty, unikouluiltu, ulkoiltu, luovuttu imettämisestä, siivottu, kyläilty, käyty hammaslääkärissä, harrastettu partiota, tehty töitä ja paljon muuta.
Nyt pyrin taas palaamaan blogin pariin, sillä juttua olisi, mutta kiireinen elämä ja rikkonaiset yöt ovat vieneet sänkyyn heti Mennin jäljistä. Nyt Menni nukkuu yönsä hyvin, joten vanhemmatkin palaavat energisempien kirjoihin.
On niiin kovin hiljaista blogin virrassa, että tulin esittelemään pari kivaa fotoa Mennin iltapäivästä. Milla ja Teevi ovat partiossa, joten meillä on taas ihan omat bileet. (täällä huutelee siis perheen isähenkilö)
Kävimme tänään neuvolassa kahdeksankuisen pikkuneidin kanssa. Vierastuksesta ei ollut merkkiäkään, korvat sai tutkia kaikessa rauhassa ja vaa’allakin istui hymyileväinen neiti. Sormet eivät vielä taipuneet pinsettiotteeseen, mutta haparoivia askeleita näytettiin äidin kädestä tukea pitäen. Mitoista kuunneltiin hieman motkotusta ja seuraava aika raapustettiin korttiin jo kuukauden päähän. Tällä kertaa numerot kertoivat, että Menni on kasvattanut varttaan jo 69,8cm ja painoakin on kertynyt 8820g. Silti lääkäri ei voinut olla tyytyväinen, koska painoa oli kahdessa kuukaudessa tullut VAIN 300g, suositellut 800 gramman sijaan. Ei kai sitä ihan hirveästi liho, kun jumppaa 12 tuntia päivässä. No sain onneksi sovittua uuden ajan samaan aikaan Teevin 2-vuotistarkastuksen kanssa.
Muuten kaikki oli hyvin ja Menni hurmasi aurinkoisella olemuksellaan niin lääkärin kuin lääkisharjoittelijatkin. Menni on luonteeltaan sosiaalinen ja höpöttää koko ajan jotakin. Todennäköisesti Teevi ja Menni oppivat puhumaan samaan aikaan, sillä sen verran paljon tuntuu neidillä olevan asiaa. Vieraatkaan naamat eivät juuri hirvitä ja alkujännityksestä päästään nopeasti ohi. Kotona tosin riivaa joku äitivaihe, eikä mikään tunnu olevan hyvin muualla kuin äidin sylissä. Menni kuluttaakin päivänsä kontaten minun perässä huoneesta toiseen, samalla uikuttaen. Todella raskasta kuunneltavaa, mutta lohduttaudun sillä, että kyllä se ohi menee. Joskus.
Kolmannen unikoulun käytyään Menni nukkuu jo suhteellisen hyvin. Yön aikana itkun rauhoittumiseen riittää äidin tai isin silitys ja uni tulee nopeasti uudestaan. Heräämisetkin jäävät useimmiten yhteen kertaan. Yön taittuessa aamuksi, noin viiden aikaan, on jo niin kova nälkä, että saa nousta maidolle. Maha täynnä jaksaa jatkaa unia noin seitsemään, jolloin saakin jo nousta ylös. Ainakin isi ja Menni. Minä ja Teevi jatketaan yleensä koisimista siihen asti, että Janne lähtee töihin.
Ruokaa uppoaa päivä päivältä enemmän, mutta annokset ovat vielä kirpun tasolla, jos vertaa Teevin annoksiin samassa iässä. Kaurapuurokaan ei enää aiheuta mahanpuruja, joten se on otettu takaisin ruokalistalle. Inhokkiruokia ei ole löytynyt, mutta klöntit hieman inhottavat. Parasta on kaikki omin käsin suuhun pisteltävä, esimerkiksi talk-muruset ja raaka porkkana. Nokkamukista hörppäämistä harjoitellaan, mutta vielä se ei oikein suju.
Menni on melkoinen elohiiri. Hän konttaa jo hurjaa vauhtia ja nousee seisomaan alta aikayksikön. Seisominen näyttää vielä hieman huteralta ja polvet notkuu uhkaavasti, mutta sinnikkäästi neiti harjoittelee tuntikausia. Taaperokärry aiheuttaa hirvittävän paniikki-itkun, mutta äidin tai isin sormista kiinni pitäen voi ottaa askelia. Eiköhän pikkusisko seuraa isoveljen jalanjäljissä ja ottaa ensimmäiset oikeat askeleet jo ennen kesää.
Tänään Menni ja Janne lähtivät hakemaan meille polkupyörän peräkärryä Espoosta ja me jäätiin Teevin kanssa ihan kahdestaan koko illaksi. Jo ensimmäisen kymmenen minuutin aikana luulin hävittäneeni tai unohtaneeni Mennin johonkin monta kertaa. Tuntui ihan kummalliselta, kun olikin vain yksi peräänkatsottava. Vielä kun peräänkatsottava oli mallia puuhailen tässä itsekseni ihan rauhassa, tuntui siltä, että mulla ei ollut mitään hommaa.
Sisälle päästiin nopeasti, kun riisuttavia oli vain yksi. Yhden hengen ruokakin ilmestyi pöytään nopeasti ja hävisi yhtä nopeasti. Puimme ulos salama-ajassa ja kävelimme yhdessä kauppaan (Teevi kyllä körötteli juoksurattaissa). Ajattelin, että olisipa yhden lapsen kanssa helppoa. Silti koko ajan oli ihmeellisen tyhjä olo. Sama fiilis kuin silloin, kun on unohtanut laittaa sormukset takaisin sormeen pitsataikinan vaivaamisen jälkeen. Vähän väliä säpsähtää ja säikähtää hukanneensa jotain ja heti perään muistaakin, että siellä se on ihan tallessa. Ei mitään hätää.
Pullopoika valmiina kauppareissulle. Pullorahat sai laittaa säästöpossuun.
Päätimme siis kävellä kauppaan ostamaan huomista ruokaa ja hakemaan Mennille pyöräilykypärää, jotta päästään heti huomenna testailemaan uutta peräkärryä. Teevi sai ensimmäistä kertaa laittaa Salamakengät jalkaan ja se oli pojasta melko kivaa! Myös pullojen pakkaaminen kassiin ja kassin kantaminen rattaisiin oli tärkeä homma.
Pinkit ostokset. Oli pakko ostaa Mennille myös oma ämpäri. :)
Pyöräilykypäräosastolla oli sama ongelma kuin viime vuonna: vaihtoehdot rajoittuivat tähän överipinkkiin glitterikypärään ja monsterein koristeltuun poikien malliin. Saatavilla ei ollut mitään siltä väliltä. Tällä kertaa se ei ärsyttänyt ihan niin paljoa, koska Mennin jälkeen kypärä ei ole periytymässä kellekään, joten sain ostaa överipinkin hyvällä omallatunnolla. Viime vuonna hain Teeville vähän lapsekkaampaa kuosia monesta kaupasta. Pääkallot ja monsterit ei mielestäni sovi 1-vuotiaan päähän. Pääkallot ei kyllä ole kovin osuva kuva-aihe mihinkään pyöräilykypärään. No nyt on Teevillä uiskentelevia kaloja ja Mennillä pussailevia eläimiä. Pääasia, että kypärät suojaavat pieniä päitä mahdollisimman hyvin.
Nopea testaus ennen unia. Huomenna sitten kuvia in action.
Janne ja Menni pääsivät takaisin kotiin vähän kahdeksan jälkeen. Kärry näytti hyvältä ja lapsetkin ehtivät testaamaan sitä ennen unia. Teevi olisi viihtynyt kärryssä pidempäänkin, eikä millään olisi halunnut tulla pois. Toivottavasti samalla innolla päästään huomenna liikkeelle. Lisätietoa luvassa siis huomenissa!
Pääsiäisenä pääsin taas saumurin, ehtymättömien kangasvarantojen ja tukiopettajan välittömään läheisyyteen, joten käytin tilaisuuden hyväksi ja hurautin Mennille jumpsuitin. Haalarit on ollut lastenvaatteista ihan mun lemppareita ja kun säät lämpenee, voi pihallekin hilpaista pelkässä jumpsuitissa.
Kaavat löytyi vanhastaan, koska Teeville oli tehty sama haalari aiemmin. Tosin heti aluksi kämmäsin ja leikkasin palaset koon 74 kaavan mukaan. Kaavaa on aikoinaan kavennettu roimasti, joten lopputuloksesta tuli vähän slimmi. Onneksi voin ensi kerralla tehdä uuden. Kyllä se nyt mahtuu jonkin aikaa tuonkin kokoisena. Muuten haalari onnistui ihan kivasti ja sain ommeltua resoritkin ihan itse. Kehitystä on siis tapahtunut. Pia ompeli kuitenkin vetoketjun, mutta ehkä ensi kerralla harjoittelen vielä sitäkin.
Huppua koristaa kaksi pientä korvaa.
Saumurilla saa kyllä todella näppärästi kasattua lastenvaatteita. Tästäkin tuli mun mielestä paljon kivempi kuin kaupan vaihtoehdot. Ihan Mennin näköinen!
Nyt, kun Menni on alkanut liikkumaan ja osoittamaan kiinnostusta Teevin tekemisiin ja tavaroihin, on myös mustasukkaisuus nostanut päätään. Teevi tönii Menniä lähes koko ajan, kaataa Mennin kun hän on juuri päässyt pystyyn ja vie jokaisen lelun piiloon, ettei sisko vaan saa niitä. Äidin hommat ovatkin vaihtuneet erotuomarin pestiin ja koko ajan täytyy olla tarkkana, ettei Menni kupsahda kovin pahasti. Vaikein ongelma on se, että Teevi työntää Mennin pois aina naamasta, useimmiten silmistä painamalla. Olen yrittänyt opettaa vähän hellävaraisempia siirtämistapoja, vaikka useimmiten Menniin koskeminen on kielletty ihan kokonaan.
Teevi on jo kauan osannut sanoa: ”Vauva pois!” ja osoittaa vaativasti lattiaa, jos Menni on sylissäni. Hän on myös oppinut, että jos Mennin työntäminen on kiellettyä, voi asian kiertää vetämällä jaloista. Eihän se ole työntämista ollenkaan. Uskon, että tilanne tästä rauhottuu, kun Mennikin oppii hieman pelisääntöjä. Onhan se nyt kurjaa, kun pienempi tulee sotkemaan leikit ja konttaa tielle milloin mihinkin.
Onneksi nyt jo on hetkiä, kun sisarukset selvästi leikkii keskenään. Heillä on kaksi lempparileikkiä, joita leikitään päivittäin ja jotka ovat molempien mieleen. Toinen niistä on keittiön pöydän rummuttelu. Kun he istuvat ruokapöydässä, molemmat rummuttavat pöytää käsillään ja nauravat iloisesti. Välillä vaikuttaa siltä, että toinen yrittää matkia toisen rummutuskuvioita, mutta aika epämääräistä läiskimistä se kyllä on. Pääasia, että molemmilla on kivaa. Toinen leikki on seuraa johtajaa, jossa Teevi konttaa edellä ja Menni perässä. Minijono konttailee pöydän alta ja pujottelee tuolien jalkojen välistä. Teevin mielestä on hurjan hauskaa, kun Menni seuraa ja matkii häntä. Kuitenkin tässäkin leikissä päädytään usein vaiheeseen, jossa pikkusisko alkaa ärsyttämään ja hänet tuupataan pois leikistä.
Tänään vietimme melkein tunnin legokasan keskellä. Teevi rakenteli hienoja torneja ja Menni keskittyi maistelemaan erilaisia duplo-eläimiä. Tässä leikissä molemmat saivat olla mukana, kun minä istuin välissä ja vahdin, ettei Teevi vie Mennin eläimiä, eikä Menni koske Teevin torniin. Onneksi meillä on niin paljon legoja, että riittää hyvin molemmille.
Ulkona Teevi tykkää antaa Mennille vauhtia keinussa ja katselee mielellään, kun Menni möyrii maassa. Se on jotain niin ihmeellistä, kun yleensä Menni on ollut repussa tai vaunussa istumassa. Mennistäkin on mielenkiintoista seurata veikan vesileikkejä ja ulkona riidoilta onkin toistaiseksi vältytty. Toivotaan, että tämä kehitys pysyy vielä sittenkin, kun Menni pääsee kunnolla liikkeelle ulkonakin. Ainakin siellä on enemmän tilaa temmeltää.
Mennistä on ihana keinua.Ja Teevi tykkää antaa vauhtia.Huiii!
