Avainsana-arkisto: hankintoja

Tervetuloa talvi!

No ehkä käydään nämä vuodenajat kuitenkin järjestyksessä. Vaatekaapin sisällön perusteella meidän perhe on kyllä huomattavasti paremmin varautunut talveen kuin syksyyn. Teeviä odottelee jo kaksikin talvihaalaria, mutta välikausihaalari on vielä etsinnän alla. Olin jo valmis ostamaan Teeville uuden po.pin välikausihaalarin, mutta kun värivaihtoehtoina oli tummansininen tai kirkkaanpunainen päädyin taas huuto.nettiin selaamaan vihreitä ja harmaita haalareita. Toiveena kun olisi, että haalari päätyisi vielä joskus myös Mennin päälle. Harmaan voisi kivasti asustaa ensin vihreillä asusteilla Teeville ja myöhemmin pistää Mennille pinkin pipon piristykseksi. Käytettyjen haalareiden hinnat kipuaa vaan lähemmäs uusien arvoa, joten vähän häiritsee ajatus siitä, että toisen vanhasta saisi maksaa saman kuin upouudesta.

Hupaisaa tässä tilanteessa onkin, että Teevin talvihaalarit ovat …tättädää.. kirkkaanpunainen ja tummansininen! Ne ovat kuitenkin hyviä kirppislöytöjä, joten väreissä on täytynyt antaa vähän periksi. Ensin Teevin kummi osti alunperin Mennille tarkoitetun Po.pin toppahaalarin 25€:lla kirppikseltä, mutta totesin sen olevan ihan valtava ja puinkin sen testimielessä Teeville. Haalari sopi kuin nakutettu, joten siitä tulikin Teevin haalari ainakin täksi talveksi. Musta pipo, hanskat ja kengät saavat luoda poikamaisen vaikutelman, eikä Teeviä kovin helposti voi tytöksi luulla muutenkaan. Itse tykkään haalarista, koska se on niin pirteä ja näkyy ainakin pimeässä paremmin.

Toinen haalari löytyi viime viikolla pikkusiilistä 45€:lla. Se on Ticketin tummansininen snowbaggie karvareunahupulla. Haalari oli kuin uusi, eikä mitään käytönjälkiä nukkaantunutta fleecevuorta lukuunottamatta ollut nähtävissä. Omaan silmään haalari oli ensin liian sininen, mutta pikkuhiljaa olen tottunut tummansinisiin asioihin ja tämä haalarikin on muuttunut mieluisammaksi päivä päivältä. Kivoilla asusteilla sekin näyttää varmasti ihanalta ja Mennillekin se varmasti päätyy, jos Menni on sen sisälle joskus sopiva. Teevin viimevuotiset haalarit on Mennille tänä vuonna ainakin aivan liian isoja. Saattaa olla, että ne mahtuu jopa ensi vuonna vielä Mennille, toivoisin ainakin.

Nämä haalarit ovat valtavaa kokoa, sillä molempien haalareiden kokolapussa lukee 80cm. Teevin muut vaatteet ovat pääosin kokoa 92cm, joten ensin en meinannut edes kokeilla näin pientä talvihaalaria. Onneksi Teevi oli mukana kirppiksellä ja sain sovitettua tuota sinistä lapsen päälle ennen ostopäätöstä. Löysin huuto.netistä myös aivan ihanan Ticketin, mutta se oli eri mallia ja kokoa 86cm. Ehdin jo huutaa siitä 45€ ennen kuin tajusin tämän koko-ongelman. Jos se lähtee huutamallani summalla, luulen, että se päätyy käyttöön vasta vuoden päästä talvella..

Nyt metsästykseen päätyy enään kengät. Onneksi haalariostoksista selvittiin halvalla ja voin ostaa kivat asusteet ja kengät piristämään näitä haalareita. Musta pipo ja hanskat löytyy jo, mutta siniseen haalariin sopiva pipo hanskoineen pitää vielä löytää. Viimevuotiset reimatecit tuskin mahtuu, koska ne on tosi pienet, muistaakseni kokoa 1. Kenkäasiaa olen tutkinut jonkun verran ja rakastuin crocsin talvisaappaisiin ensisilmäyksellä.

Kuva: Crocs

Itselläni on Crocsin talvisaappaat ja olen pitänyt niistä todella paljon. Jalkaterä on kokonaan crocsia (eli täysin vedenpitävää materiaalia), joten talvisaappaita voi pitää loskakeleilläkin huoletta. Silti kenkä on todella lämmin ja pohja pitää hyvin liukkaillakin teillä. Superhyvä juttu on se, että kenkä on kevyt kuin höyhen. Luulenpa, että päädyn Teevin kohdallakin näihin ihanuuksiin. Täytyy vaan mennä jonnekin livekauppaan sovittamaan, että oikea koko löytyy. Crocsien ongelmana vain on se, ettei niistä irtoa pohjallinen ja varpaitakaan ei oikein tunne kengän läpi. Saa nähdä, miten sovittaminen onnistuu. Ehkä pitää vain luottaa sisämittaan ja näppituntumaan.

Viikkokatsaus

Perjantaina oli ihan tavallinen kotipäivä. Meidän arki on asettunut noudattamaan samaa todella tutuksi tullutta kaavaa. Janne lähtee töihin ihan liian aikaisin ja me muut jäädään vielä sängynpohjalle tuhisemaan. Teevi herää joskus kahdeksan aikoihin ja alkaa leikkimään pinnasängyssä. Yleensä nousen vasta siinä vaiheessa, kun kaikki pinnasängyn irtaimisto pehmoleluista lakanoihin on päätynyt laidan yli lattialle. Teevi ihmettelee hetken aikaa ja alkaa touhuta omiaan sillä aikaa, kun minä laitan puuron mikroon. Yleensä jossain tässä välissä Teevi myös kiikuttaa minulle puhtaan vaipan merkiksi siitä, että märkä yövaippa ei ole mukavan tuntuinen. Viime päivinä hän on myös käynyt valmiiksi maahan makaamaan ja odottamaan vaipan vaihtumista. Muutenkin huomaan, että arjen rutiinit ovat aiheuttaneet sen, että Teevi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu ja osaa odottaa (tai jopa vaatia sitä). Aamupuuron jälkeen tulee pastilli, vaatteiden vaihto, vähän leikkiä ja Mennin imetystä, molempien vaipanvaihto, sitten ulkovaatteiden pukeminen, kävely puistoon, leikkiä, takaisin sisälle, lounasta, pastilli, vaippa, pupun etsiminen, päiväunet, vaippa, välipala, pastilli, leikkiä, ulkovaatteet, puisto, isi hakee sisälle, päivällinen, pastilli, leikkiä sisällä, iltapuuro, hammaspesu, yöpuku, iltasuukot ja vilkutus, yöunet.

Rutiinin rikkoutuminen ei onneksi harmita ihan hirveästi, mutta muutamana päivänä nukkumaanmeno on ollut hankalampaa, kun minä ja Menni ei ollakaan oltu kotona. Silloin jää iltasuukot antamatta ja viimeistään aamulla on kiire tarkistamaan, että äiti ja vauva on kotona.

Perjantaina satoi kaatamalla vettä, joten päivä sujui välipalan jälkeiseen pastilliin asti normaalisti. Sitten lähdettiinkin kirpputorille välikausihaalarin metsästykseen. Sellaista ei löytynyt, mutta tein muutaman muun ihanan löydön. Kirppulöydöistä kerron myöhemmin vähän lisää. Iltaa vietettiinkin kotona ihan tavallisissa merkeissä. Paitsi illalla äiti ja isi vähän herkutteli ja katsoi elokuvaa. :)

Launtaina oli vuorossa kummilapsemme synttärit Tuusulassa, joten suuntasimme nokkamme sinne heti aamun kirpputori- ja turvaistuinshoppailun jälkeen. Turvaistuinta ei vielä ostettu, mutta käytiin sovittamassa yhtä ehdokasta autoon. Vielä on hakusessa hyvä selkä menosuuntaan penkki, johon Teevi mahtuisi istumaan vielä ainakin vuoden verran. Plussaa olisi, että sen saisi myöhemmin käännettyä toiseen suuntaan.

Synttäreiden jälkeen näimme minun vanhoja lukiokavereita Vantaalla. On ihanaa, että myös vanhat ystävät ovat pysyneet mukana meidän elämässä läpi kaikkien elämänmuutosten. Näitä ystäviä ei ole karkoittanut turkulaistuminen, pallomaha, synnytyskertomukset tai edes kakkavaipat. Laskin, että tänä vuonna tuli täyteen kahdeksan vuotta yhteistä ystävyystaipaletta ja sinä aikana on kyllä ehtinyt tapahtua yhtä sun toista. Suurimpia muutoksia on varmasti muutot ja meidän lapset, mutta vieläkin näemme vähintään pari kertaa vuodessa. Välillä täällä Turussa ja välillä pääkaupunkiseudulla. Vaikka nämä kaverit ovatkin (vielä) lapsettomia, ei lasten läsnäolo ole koskaan häirinnyt tapaamisia. Tietenkin lapset vähän rajoittavat tekemisiä, mutta se on sopinut kaikille hyvin.

Sunnuntaina taloomme muutti putki ja minä istuin Mennin kanssa tuntitolkulla partiokokouksissa. Putken muuttoon liittyy ystäväpariskuntamme, joka tuli tutustumaan uuteen perheenjäseneemme tarkemmin. He toivat Teeville tuliaisiksi ylimääräiseksi jääneen putken. Siis sellaisen, josta voi ryömiä läpi ja leikkiä agilitya. Sunnuntaista asti tämä onkin ollut huippujuttu, ainakin Teevin mielestä. Ensin putki oli todella pelottava ja Teeviä sai houkutella ryömimään sisään, mutta nyt tyyppi ryömii putkesta uudestaan ja uudestaan. Vanhempien onneksi putken saa solmittua kasaan ja se mahtuu asumaan Teevin sängyn alla silloin, kun se ei ole käytössä. Muuten tämä hökötys saisi meiltä aika nopeat lähtöpassit tilaongelman vuoksi. Nyt hittilelu sai meiltä kuitenkin hyvän kodin ja innokkaan käyttäjän.

Maanantai oli taas sellainen ihan tavallinen päivä. Paitsi että päätin palata koulun pariin vähän suunniteltua nopeammin. Päiväuniaikaan sain selvitettyä paljon opintoasioita ja nyt minulla on kandiaihe odottamassa. Jännää. Tavoitteena olisi saada valmista marraskuun loppuun mennessä, mutta saas nähdä. Ainakin motivaatio ja sopiva määrä kunnianhimoakin löytyi jostain kotiäidin sisuksista ja innostus on näin alkuun melko kova. Homma vaatii hieman järjestelyitä, että pääsen pariksi päiväksi fyysisesti yliopistolle, mutta muuten kirjoittelen pääasiassa kotoa käsin.

Rento tv:n katseluasento.

Tänään Teevi aloitti päivänsä polskimalla vauvauinnissa pitkästä aikaa. Flunssa ja Jannen työjutut ovat aiheuttaneet kolmen viikon tauon polskutteluun. Muuten päivään on kuulunut jauhelihakeittoa, ulkoilua, päiväunia, kirjanpitoa ja kiukuttelua. Ihan kaikkea normaalia. Illalla osallistuin ensimmäisille lastenvaatekutsuilleni ikinä ja ihan vaan jotain vähän tilasin.. :) Palaan asiaan, kun ihanuudet saapuu postissa.

Nukke

Teevistä on kasvanut oikein huolehtivainen ja avulias isoveli. Hän silittelee, pussailee ja ”hoitaa” pikkusiskoa koko ajan. Jos Menni itkee, myös Teevin suu menee mutrulle. Pian Teevi ilmestyykin paikalle huolestunut ilme kasvoillaan ja tutti kädessä. Hän haluaisi kovasti auttaa vaipanvaihdossa ja pukea siskolle vaatteet. Ulos lähtiessä Teevi tarkistaa, että Menni on otettu mukaan ja haluaa työntää vaunuja aina puistoon asti.

Usein Teevin apu onkin tervetullutta. Kun rätti on jäänyt lattialle tai pyyhe unohtuu peppupesureissulla, voi Teevi käydä sen noutamassa. Joskus taas ylihuolehtivainen 1-vuotias saattaa olla hieman hankala apuri. Väkisin suuhun tungettu (likainen) tutti ja katapulttivauhdit sitterissä on Mennille jo arkipäivää, mutta välillä pitää puuttua toisen avunantoyrityksiin. Harmittaa, kun välillä on pakko kieltää koskemasta vauvaan ja hyvätkin aikeet pitää torjua, usein vähän liian kovaan ääneenkin. Toinenhan yrittää vain auttaa.

Olen ajatellut, että ehkä Teeville pitäisi hankkia oma nukke, jota hän voisi hoitaa, kun minä hoidan Menniä. Moni hankkii nuken jo ennen sisaren syntymää, jotta lapsi tottuisi vauva-ajatukseen. Minä kuitenkin ajattelin, että Teevihän on ihan liian pieni ymmärtämään yhtään mitään ja vieläpä poika. No väärässähän minä tietysti olin. Teevi varmasti nauttisi nukkeleikeistä ihan samallalailla kuin kuka tahansa pieni lapsi. Ja jäisihän nukke sitten ainakin Mennin leikkeihin, jos innostus laantuisi nopeasti.

Tällä hetkellä Lapsellista-blogi arpoo Corollenukkea. Osallistuttiin arvontaan ja nyt vaan odotellaan, josko onnetar suosisi meitä. Muuten täytyy varmaan suunnata lelukauppaan (tai isomummilaan, jossa odottelee kaikki minun ja Sallan vanhat nuket).

Phil &Teds

Tuplarattaamme saapuivat tänään. Nyt puuttuu enää toinen kyytiläinen ja sitten päästäänkin kunnolla koeajolle. Minikoeajo suoritettiin jo tänään, kun käytiin Teevin kanssa kaupassa. Teevi ainakin viihtyi kyydissä hyvin ja rattaat tuntuivat hyviltä. Lisäksi ne ovat aika hienot! :)

Lisää käyttökokemuksia tulossa myöhemmin, mutta nyt vain tiedoksi kaikille rattaiden tilaajille tämä (ettei sitten tule yllätyksenä):

Kirppislöytö.

Alkuviikosta teimme todellisen kirppislöydön Rauman iltatorilta. Olemme pitkään metsästäneet Teeville omasta lapsuudestakin tuttuja atomileluja ja nyt kirppispöydässä näkyi pieni pussillinen kyseisiä muoviesineitä. Esimerkiksi huuto.netissä lelut ovat olleet järkyttävän hintaisia, koska ne lasketaan retroksi. Hintaa on kertynyt reilusti yli euron kappaleelta. Valitettavasti Jannen vanhat atomit ovat päässeet katoamaan ja etsinnöistä huolimatta pysyneet piilossaan. Korkean hinnan pelossa en melkein edes katsonut pussukkaa tarkemmin, ettei jäisi harmittamaan. Onneksi kuitenkin vilkaistiin, sillä pussin kyljessä komeili hintalappu: 20 SENTTIÄ! Janne kaivoi äkkiä lompakostaan tasarahan ja kipitimme tyytyväisinä 11 atomin omistajina eteenpäin. :)

Kotona Janne yritti selvittää atomien alkuperää, mutta ilmeisesti kukaan ei tiedä lelujen valmistajaa tai sitä, koska ja missä leluja on valmistettu. Edes virallista nimeä ei tutkinnoissa selvinnyt. Jostain löytyi tieto, että leluja on jaettu äitiyspakkauksissa 70-luvulla, mutta luulisi jonkun haluavan kunnian näistä himotuista retrohiutaleista.

Supistus

Eilen sain kivuliaan muistutuksen siitä. että pian tämä mahassa majaa pitävä pikkusisko on valmis tulemaan maailmaan ja kasvattamaan meidän perheen väkiluvun jo neljään. Vasta ihan viime viikkoina olen alkanut ajatella tulevaa vauvaa enemmän ja miettimään, miten elämä sitten oikeastaan muuttuukaan. Tähän asti maha on vain kasvanut ja raskaus on välillä unohtunut, välillä ärsyttänyt, mutta hujahtanut ohi kuitenkin hirmuista vauhtia. Nyt mennään jo 36.raskausviikolla eli jäljellä on laskennallisesti noin kuukausi. Aikaa voi siis mennä viikosta jopa seitsemään viikkoon, mutta valmistauduttava on.

Valmistautumisen puute onkin ehkä se syy, miksei tulevaa vauvaa tule ajateltua niin paljon kuin ensimmäistä. (Ehkä myös 1-vuotiaalla, esiuhmaikäisellä, esikoisella on osaa asiaan..) Mitenkäs meidän edes pitäisi valmistautua, kun kaikki tavarat on melkeinpä valmiiksi? Sänky odottaa makuuhuoneessa, vaunut on tulossa viikonloppuna, sitteri majailee varastossa ja vaatteitakin löytyy jo monta kassillista. Teeviä odottaessa tässä vaiheessa vaunut olivat valmiustilassa olohuoneessa, samoin sitteri. Vaatteet ja harsot oli pesty ja silitetty, sairaalakassi pakattu ja vauvalehdet kahlattu läpi kolmeen kertaan. Kaikki oli valmista pientä tulokasta varten. Nytkin kaikkea kyllä löytyy, mutta todennäköisesti Janne saa raivata varastoa ja etsiä kadonneita vauvatarvikkeita vielä silloinkin, kun minä olen laitoksella.

Jonkun verran on kuitenkin jouduttu miettimään uusia juttuja, koska ikäero tulee olemaan niin pieni, että Teevikin on välillä vielä ihan vauva. Suurimpia ajatuksia on herättänyt kahden noinkin pienen lapsen kanssa pärjääminen ja liikkuminen. Mikä olisi paras vaihtoehto, kun haluan mennä kauppaan? Entäs puistoon? Kuinka saan pienen pysymään tyytyväisenä ja voin silti leikkiä Teevin kanssa? Aluksi olin sitä mieltä, että emme tarvitse tuplarattaita, vaan kannan pienempää liinassa tai repussa, mihin ikinä menemmekin. Ehkä tämä ajatusmalli johtui siitä, että kaikki näkemäni tuplarattaat olivat joko hirvittävän isoja ja kömpelöitä tai sitten huteran näköisiä virityksiä. Meille tärkeitä kriteerejä olivat pieni koko, isot renkaat ja hyvä muuntautumiskyky sitä mukaan, kun pienempi kasvaa. Rattaiden on toimittava vauva+taapero vaihtoehdon kanssa yhtä hyvin kuin kahden taaperon kanssa. Teevi on kuitenkin vielä niin pieni, että tuskin jaksaisi, saati malttaisi, seistä seisomalaudalla pidempiä aikoja, eikä pienen kantaminen jokapaikassa ole mahdollista tai järkevää. Viimein löysimme ratkaisun: Phil&Teds explorer -tuplarattaat. Suomessa hinnat kohosivat lähelle tonnia, kun perusrattaisiin lisäili sisarusistuimen, sadesuojan ja ötökkäverkon. Melkein jo alkoi hirvittämään, mutta onneksi internetin ihmeellinen maailma mahdollisti tilaamisen suoraan Englannin maaperältä. Kotiovelle kuljetettuna koko satsi maksoi noin 550€. Kuvia ja käyttökokemuksia saadaan varmasti heti, kun rattaat löytävät tiensä meille asti.. :)
Phil&Teds Explorer.

Kantamista pidän edelleen parhaana mahdollisena vaihtoehtona kotioloissa ja leikkipuistossa. Kotipihan hiekkalaatikolle ei tarvitse silloin raahata vaunuja, eikä jonkun tarvitse koko ajan vahtia, koska se vauva oikein herää. Teevikin viihtyi pienenä paremmin liinassa kuin sitterissä tai vaunuissa. Edelleenkin reppukyyti maistuu, kunhan vauhtia ja vaaralllisia tilanteita on tarpeeksi. Itse olen Teeviä kantanut raskausaikana tietysti hyvin vähän, mutta Jannen selkään ipana pääsee usein kauppareissuilla ja metsäkävelyillä. Tästä syystä onkin ”pakko” hankkia uusia kantovälineitä. Vaihtoehtojen määrä on päätä huimaava ja kuoseissakin löytyy jos vaikka mitä. Olisi ihanaa omistaa muutama kaunis trikooliina ja kantoreput molemmille ipanoille, mutta vielä on mietinnässä, millainen kombinaatio olisi käytännöllisin.

Trikooliinat eivät ole kovin kalliita ja itse tykkään kantaa sellaisessa. Kuoseja olisi syytä olla muutama, sillä liinahan on ikäänkuin minun paita, eikä kukaan halua kulkea samassa paidassa joka päivä. Lisäksi liinojakin täytyy välillä pestä. (Teevin puklaustahdissa meille ei olisi kyllä riittänyt viisikään liinaa..) Janne ei puolestaan pitänyt liinailusta juuri ollenkaan. Ehkä se johtuu siitä monimutkaisesta sidonnasta, jonka opettelu vie jonkun aikaa tai sitten kantoliina on liian tyttömäinen juttu. Jokatapauksessa Janne valitsi aina manducan.

Tällainen meiltä jo löytyy. Kuva: www.kimperi.fi

Trikooliinan käyttöikä on kuitenkin aika lyhyt. Jo 7-kiloinen vauva venyttää liinaa liikaa ja sidonta löystyy nopeasti liikkuessa. Meillä sitäpaitsi on jo yksi trikooliina, joten kahta tuskin kannattaa hankkia noin lyhyen käyttöiän takia. Siksi olenkin harkinnut toiseksi vaihtoehdoksi Tulan Mei Tai neliöliinaa. Sen sidonta on yksinkertaisempi ja nopeampi ja se soveltuu vastasyntyneestä taaperoikään asti. Lisäksi se on käännettävä, joten yhdessä liinassa on kaksi ihanaa kuosia!

Tula Mei Tai. Kuva: www.ipanainen.fi

Reppuasiaa on mietitty monelta kantilta. Kannattaako Teeviä varten enää hankkia reppua?  Millainen reppuyhdistelmä olisi paras? Me ollaan oltu todella tyytyväisiä manducaan ja se onkin ollut ahkerassa käytössä Teevin syntymästä asti. Nyt 12-kiloisen lapsen kanssa reppu alkaa tuntua hieman pieneltä ja hihnat painavat ikävästi lonkkia kannettaessa. Käymme kuitenkin paljon metsässä ja kävelemme pitkiäkin matkoja, jolloin 1-vuotiaan jalat saattavat väsyä turhan nopeasti ja reppukyyti olisi tarpeen. Niinpä kaksi reppua tuntuu järkevältä. Ensin ajatus oli ostaa uusi manduca tai vastaava vauvaa varten ja kantaa Teeviä vanhassa, kuten tähänkin asti. Sitten löysin kuitenkin tämän: Tulan taaperoreppu. Reppu soveltuu 10-20kg painavan lapsen kantamiseen ja kaikki lukemani käyttökokemukset ovat olleet positiivisia. Varsinkin manducaan verrattuna Tulaa on kehuttu paremmin istuvaksi ja pehmeämmäksi repuksi, jolla kantaminen tuntuu kevyemmältä. Josko siis hankkisikin tällaisen ja kantaisi pienempää manducassa?

Tula kantoreppu. Kuva: www.ipanainen.fi

Tulasta on olemassa myös vauvakoko, joka mahdollistaa kantamisen jo 7-kiloisesta asti. Myös sillä voi kantaa 20 kiloon asti, mutta vastaan tulee varmaankin samat ongelmat kuin manducan kanssa. Taaperokoossa paneelin koko on isompi ja iso lapsi asettuu reppuun paremmin. Hmm. Välinepaljoudessa riittää siis vielä mietittävää. Parasta olisi, jos näitä pääsisi testaamaan ensin tositoimissa ja päättäisi vasta sitten. Reppujen kallis hinta hieman hirvittää, jos käyttö jääkin vähäiseksi. Toisaalta ollaan panostettu vaunuissa ja kantovälineissä laatuun, jotta käyttö olisi mahdollisimman mukavaa, eikä ainakaan sen takia tarvitsisi jäädä kotiin. Laatutavaroiden jälleenmyyntiarvokin säilyy pitkään, kunhan välineistä pitää huolen.