Tänään me ollaan vietetty aikaa sohvannurkassa. Minä, Teevi ja Menni ollaan hupsuteltu ja hömpötelty avatun vuodesohvan päällä ja katseltu telkkua, kasattu palapelejä lukemattomia kertoja, luettu kirjoja uudestaan ja uudestaan ja vähän haliteltu ja pusuteltu. Teevi varsinkin rakastaa pusuttelua ja antaa pusuja Mennille aina ohimennen.
”Oo, mikä toi on?”
Tänään on myös jätetty siivoamiset siivoamatta ja kaikki muutkin tylsät kotihommat odottavat iltaa. Lounaaksi syötiin eilisiä jämiä. Iltaohjelmassa onkin sitten lattianpesua, keittiön puunaamista, pyykkivuoren taltuttamista ja imurointia. Jannen iltaohjelmassa on pysyä lasten kanssa pois tieltä, että koti saadaan siistiksi ja päästään taas löhöämään sohvalla. :)
”Varo Menni, täältä tulee kutituskäsi!”
Iltaisin, Teevin nukkumaanmenon jälkeen me yleensä katsotaan jotain sarjaa loppuperheen voimin. Mennillä on iltaisin suurin sylipula, eikä mitään järkevää saa kuitenkaan tehtyä. Illan sarjahetki on myös hyvä keino levätä ja rauhoittua hulinapäivän jälkeen. Tällä hetkellä ollaan koukutettu itsemme uuteen Kosketus-sarjaan. Siinä on ovela idea ja numerot uppoaa aina. Ja mun lemppari on tietysti Kiefer Sutherland, jota olen seurannut jo kahdeksan 24-kauden ajan. Ainut vaikeus on muistaa, ettei hän tässä sarjassa olekaan Jack Bauer. :D
Perjantaina oli ihan tavallinen kotipäivä. Meidän arki on asettunut noudattamaan samaa todella tutuksi tullutta kaavaa. Janne lähtee töihin ihan liian aikaisin ja me muut jäädään vielä sängynpohjalle tuhisemaan. Teevi herää joskus kahdeksan aikoihin ja alkaa leikkimään pinnasängyssä. Yleensä nousen vasta siinä vaiheessa, kun kaikki pinnasängyn irtaimisto pehmoleluista lakanoihin on päätynyt laidan yli lattialle. Teevi ihmettelee hetken aikaa ja alkaa touhuta omiaan sillä aikaa, kun minä laitan puuron mikroon. Yleensä jossain tässä välissä Teevi myös kiikuttaa minulle puhtaan vaipan merkiksi siitä, että märkä yövaippa ei ole mukavan tuntuinen. Viime päivinä hän on myös käynyt valmiiksi maahan makaamaan ja odottamaan vaipan vaihtumista. Muutenkin huomaan, että arjen rutiinit ovat aiheuttaneet sen, että Teevi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu ja osaa odottaa (tai jopa vaatia sitä). Aamupuuron jälkeen tulee pastilli, vaatteiden vaihto, vähän leikkiä ja Mennin imetystä, molempien vaipanvaihto, sitten ulkovaatteiden pukeminen, kävely puistoon, leikkiä, takaisin sisälle, lounasta, pastilli, vaippa, pupun etsiminen, päiväunet, vaippa, välipala, pastilli, leikkiä, ulkovaatteet, puisto, isi hakee sisälle, päivällinen, pastilli, leikkiä sisällä, iltapuuro, hammaspesu, yöpuku, iltasuukot ja vilkutus, yöunet.
Rutiinin rikkoutuminen ei onneksi harmita ihan hirveästi, mutta muutamana päivänä nukkumaanmeno on ollut hankalampaa, kun minä ja Menni ei ollakaan oltu kotona. Silloin jää iltasuukot antamatta ja viimeistään aamulla on kiire tarkistamaan, että äiti ja vauva on kotona.
Perjantaina satoi kaatamalla vettä, joten päivä sujui välipalan jälkeiseen pastilliin asti normaalisti. Sitten lähdettiinkin kirpputorille välikausihaalarin metsästykseen. Sellaista ei löytynyt, mutta tein muutaman muun ihanan löydön. Kirppulöydöistä kerron myöhemmin vähän lisää. Iltaa vietettiinkin kotona ihan tavallisissa merkeissä. Paitsi illalla äiti ja isi vähän herkutteli ja katsoi elokuvaa. :)
Launtaina oli vuorossa kummilapsemme synttärit Tuusulassa, joten suuntasimme nokkamme sinne heti aamun kirpputori- ja turvaistuinshoppailun jälkeen. Turvaistuinta ei vielä ostettu, mutta käytiin sovittamassa yhtä ehdokasta autoon. Vielä on hakusessa hyvä selkä menosuuntaan penkki, johon Teevi mahtuisi istumaan vielä ainakin vuoden verran. Plussaa olisi, että sen saisi myöhemmin käännettyä toiseen suuntaan.
Synttäreiden jälkeen näimme minun vanhoja lukiokavereita Vantaalla. On ihanaa, että myös vanhat ystävät ovat pysyneet mukana meidän elämässä läpi kaikkien elämänmuutosten. Näitä ystäviä ei ole karkoittanut turkulaistuminen, pallomaha, synnytyskertomukset tai edes kakkavaipat. Laskin, että tänä vuonna tuli täyteen kahdeksan vuotta yhteistä ystävyystaipaletta ja sinä aikana on kyllä ehtinyt tapahtua yhtä sun toista. Suurimpia muutoksia on varmasti muutot ja meidän lapset, mutta vieläkin näemme vähintään pari kertaa vuodessa. Välillä täällä Turussa ja välillä pääkaupunkiseudulla. Vaikka nämä kaverit ovatkin (vielä) lapsettomia, ei lasten läsnäolo ole koskaan häirinnyt tapaamisia. Tietenkin lapset vähän rajoittavat tekemisiä, mutta se on sopinut kaikille hyvin.
Sunnuntaina taloomme muutti putki ja minä istuin Mennin kanssa tuntitolkulla partiokokouksissa. Putken muuttoon liittyy ystäväpariskuntamme, joka tuli tutustumaan uuteen perheenjäseneemme tarkemmin. He toivat Teeville tuliaisiksi ylimääräiseksi jääneen putken. Siis sellaisen, josta voi ryömiä läpi ja leikkiä agilitya. Sunnuntaista asti tämä onkin ollut huippujuttu, ainakin Teevin mielestä. Ensin putki oli todella pelottava ja Teeviä sai houkutella ryömimään sisään, mutta nyt tyyppi ryömii putkesta uudestaan ja uudestaan. Vanhempien onneksi putken saa solmittua kasaan ja se mahtuu asumaan Teevin sängyn alla silloin, kun se ei ole käytössä. Muuten tämä hökötys saisi meiltä aika nopeat lähtöpassit tilaongelman vuoksi. Nyt hittilelu sai meiltä kuitenkin hyvän kodin ja innokkaan käyttäjän.
Maanantai oli taas sellainen ihan tavallinen päivä. Paitsi että päätin palata koulun pariin vähän suunniteltua nopeammin. Päiväuniaikaan sain selvitettyä paljon opintoasioita ja nyt minulla on kandiaihe odottamassa. Jännää. Tavoitteena olisi saada valmista marraskuun loppuun mennessä, mutta saas nähdä. Ainakin motivaatio ja sopiva määrä kunnianhimoakin löytyi jostain kotiäidin sisuksista ja innostus on näin alkuun melko kova. Homma vaatii hieman järjestelyitä, että pääsen pariksi päiväksi fyysisesti yliopistolle, mutta muuten kirjoittelen pääasiassa kotoa käsin.
Rento tv:n katseluasento.
Tänään Teevi aloitti päivänsä polskimalla vauvauinnissa pitkästä aikaa. Flunssa ja Jannen työjutut ovat aiheuttaneet kolmen viikon tauon polskutteluun. Muuten päivään on kuulunut jauhelihakeittoa, ulkoilua, päiväunia, kirjanpitoa ja kiukuttelua. Ihan kaikkea normaalia. Illalla osallistuin ensimmäisille lastenvaatekutsuilleni ikinä ja ihan vaan jotain vähän tilasin.. :) Palaan asiaan, kun ihanuudet saapuu postissa.
Eilen tulin kotiin vasta pimeän aikaan. Oli viileää ja pimeää eli saletisti syksy. Syksystä kertoo myös se, että näin opiskelukavereitani pitkästä aikaa. Kävimme nimittäin tarkastelemassa uusia opiskelijoita ja moikkaamassa vanhoja kavereita Mennin kanssa. Olo oli kyllä vanha, kun en tuntenut edes kolmannen vuoden opiskelijoita.. Itsehän siis jouduin esittäytymään viidennen vuoden opiskelijana. Hui kauhistus! Pulistiin siellä niitä näitä ja minua taisi taas puraista pieni biotekniikkakärpänen, kun kuulin legoroboteista. Saa nähdä, josko eilen tapaamani toisen vuoden opiskelijat saavat minusta seuraa labraan vuoden päästä.
Tänään Teevi hemmotteli taas meitä pitkillä aamu-unilla ja kömmittiin peittojen alta ylös vasta reilusti yhdeksän jälkeen. Päikkärit jäikin sitten väliin, kun uni ei tullut ennen kuin piti olla jo menossa Mennin neuvolaan. Neuvolassa kaikki oli hyvin ja pikkuneiti oli kerryttänyt painoa jo 5600g ja venynyt 56,6 senttiseksi. Muuten käynti olikin aika turha. Korviin kurkattiin ja keuhkoja kuunneltiin, mutta 10 minuutissa oltiinkin jo pihalla. Lääkärin mielestä näytin väsyneeltä, vaikka mielestäni olin tosi pirteä.. Miltähän olisin näyttänyt maanantaina, kun oikeasti olin väsynyt?
Suoraan neuvolasta hurautettiin Linaa moikkaamaan. Aika meni nopsaan, vaikka lapsilla olikin vähän erimielisyyksiä. Onneksi sosiaaliset taidot kehittyy pikkuhiljaa ja yhteiset hommat alkaa sujumaan paremmin.
Nyt lapsoset tuhisee ja me röhnötetään sohvalla ja juodaan teetä. Löysinkin uuden ihanan teen; Nordqvistin Seitsemäs taivas on niin herkkua. Sen makumaailman pitäisi muodostua mansikasta, sitruunasta ja vaniljasta, mutta enpä osaa sanoa maistuuko se edellämainituista miltään. Hyvää se kuitenkin on ja sisältää ruusun terälehtiä.
Teet ovat löytäneet paikkansa pilttipurkkeista. Aromit pysyy parempina, teetä on helpompi ottaa ja ulkonäkökin miellyttää ryttyisiä pusseja enemmän, joten ratkaisu on melkoisen toimiva. Suosittelen!
Yhtenä päivänä juttelimme puistossa kasvisten pilkkomisesta ja siitä kuinka ärsyttävää se on. Mainitsin silloin, että mun lemppari keittiötavara onkin juuri siitä syystä mandoliini. Sain osakseni kummastuneita katseita ja kysymyksen: ”Onko se joku ostosteevee juttu?”
Tästä intoutuneena päätin esitellä keittiömme kolme parasta tavaraa. Jokainen niistä helpottaa kotiäidin hommia melkoisesti, kun täytyy pilkkoa, soseuttaa ja siivota. Mikään niistä hommista ei oo mun lemppari, mut onneksi sopivat apuvälineet tekevät niistä siedettäviä.
Ensimmäinen listallani on siis mandoliini. Sillä viipaloi tai suikaloi keittoainekset hujauksessa verrattuna siihen, että kaivaisi esiin leikkuulaudan ja veitsen. Lisäksi tulos on tasalaatuista ja palaset kypsyvät samaan tahtiin. Tämä soittimeksikin luultu väline on juurikin se, mistä jokaisessa kokkiohjelmassa varoitetaan ja silti joka kerta joku viipaloi myös sormensa. Itse olen onneksi välttynyt proteiinipitoiselta kasvissosekeitolta, mutta varovaisuutta se vaatii.
Omani on äidin tekemä kirpputorilöytö, mutta erittäin terävä ja hyväkuntoinen sellainen. Lisäksi se on upean värinen, ihan vaan bonuksena.
Toiseksi listalla pääsee sosekeiton toiseen työvaiheeseen olennaisesti osallistuva sauvasekoitin eli tuttavallisemmin bamix. Tästä pikku apulaisesta tuli ehdoton suosikkini vauvanruokarumban keskellä. Kun joka päivä keitteli ja soseutteli jotakin, oppi arvostamaan hyvää ja luotettavaa sauvasurvinta. Vieläkin bamix seisoa nököttää pöydällä toimintavalmiudessa ja sitä onkin helppo ja nopea käyttää, kun kastikkeeseen tulee klönttejä tai sienisoossi pitää saada sileäksi. Tämä ei valitettavasti ole halpa kirpparilöytö, vaan pikemminkin törkeän kallis hankinta, mutta onpahan ollut rahan arvoinen. Parin kuukauden päästä sauvasekoitin saa taas suuremman roolin, kun Menni alkaa vaatia kukkakaalisosetta tissimaidon kaveriksi.
Viimeinen keittiökaveri on rikkaimuri. Se saa toimittaa keittiössämme kanan virkaa lähes joka päivä. Keittiössä omaa näkkileipää tai riisikakkua mutustava tenava saa aikaan melkoisen muruarmeijan, mutta onneksi murenat on helppo imaista electroluxin sisuksiin. Parasta tässä hommassa on se, että kyseinen tenava rakastaa imuroida ihan ite!
Tässä siis meidän keittiön lempparit. Lisäksi listalle saattaisi päästä keittiötolu, joka tuoksuu hyvältä ja irroittaa tahran kuin tahran nopeasti. Myös pesuaineella täytettävä tiskiharja on mun suosikkeja, koska sillä pesaisee nopeasti vaikka paistinpannun tai lautasen, jos tiskikone jo hurisee, eikä astia ole ehtinyt kyytiin.
Tänäänkin olen käyttänyt näitä kaikkia, joten turhaan ne eivät komeile top kolmosessa. Tänään menu sisältää bataatti-porkkanasosekeittoa kipeiden kurkkujen hellimiseksi. Meillä siis koko perhe sairastaa ja aamupäivän ratoksi ollaan siivoiltu ja laitettu ruokaa, koska Teevi ei oikein sopeutunut ajatukseen, että löhöillään sohvalla koko päivä. Koulutan tuosta meidän ipanasta masterchefiä pikkuhiljaa. Tänään Teevi nökötti keittiön pöydän reunalla ja mutusti porkkanaa, kun minä kuorin juureksia. Samalla tutuksi tulivat porkkana, bataatti, peruna ja sipuli. :)
– Menni herää ennen seitsemää.
– Mennin nukahtaessa noin kahdeksalta, Teevi herää (väärällä jalalla).
– Teevi kiukuttelee koko aamun. Puuro ei kelpaa, naksut murustellaan pitkin lattiaa, vaatteita ei saa pukea, eikä vaipanvaihdostakaan tule mitään.
– päästään koko porukalla ulos ja alkaa sataa kaatamalla vettä.
– palataan sisään pukemaan sadevaatteet ja hakemaan vaunuihin sadesuoja. Kuinka ollakaan, sade loppuu samantien ja kaikilla on kuuma.
– riisutaan kaikki sadevaatteet ja sateen jatkuessa kipitetään sisään.
– sisällä ei ole mitään syötävää ja Teevi kiljuu nälkäkiukusta.
– Teevi nukahtaa kerrankin hyvin päikkäreille ja nukkuu hyvät, yli kahden tunnin päikkärit. Tästä ajasta Menni suostuu nukkumaan 20min ja mua VÄSYTTÄÄ.
– iltapäivälläkin sataa vettä
-Teen vispipuuroa. Siitä tulee ihan liian paksua ja laitan sen jääkaappiin odottamaan ratkaisua.
– Menni kitisee vaunuissa lähes koko ulkoilun ajan
-Jannen tullessa kotiin, pääsen shoppailemaan. Kuulostaa hyvältä, mutta odottakaas vaan..
– Kävelen Kappahliin ostaakseni Mennille mekon, jota olen jo aiemmin katsellut. No, ne on tietenkin loppu. Lähin saavutettavissa oleva mekko on keskustan liikkeessä. Varaan sen.
– Lähden Skanssista kohti keskustaa. Keskustassa menetän kolme parkkipaikkaa edellä ajavalle autolle ja meinaan hermostua kiellettyjen ajosuuntien ja ruuhkan keskellä.
-Löydän hyvän parkkipaikan ja kipitän nopeasti Kappahliin ja takaisin. Tällä noin kolmen ja puolen minuutin matkalla joku on ehtinyt parkkeerata niin lähelle meidän autoa, etten saa Mennin kaukaloa autoon.
– Etupenkin turvavyö on liian lyhyt, joten turvakaukalo ei sovi siihenkään.
– Kihisen ja peruutan ulos ruudusta, laitan Mennin kiinni autoon ja soitan Janinalle. On pakko pulista koko matka tai muuten varmaan ajaisin kolarin kiukuspäissäni.
– Kello onkin jo ilta ja Mennin iltakiukuttelu alkaa. Onneksi pääsen sentään nukkumaan ennen kymmentä.
Vastapainoksi on kuitenkin olemassa tällaisia päiviä kuin tänään:
– Menni nukkuu yön hyvin (osan jopa omassa sängyssään).
– Janne herää aamulla Teevin kanssa, koska on vauvauintipäivä. Me jatketaan Mennin kanssa unia.
– Janne ja Teevi lähtee uimaan ja me noustaan Mennin kanssa syömään aamupalaa.
– Haetaan Teevi Caribialta. Pikkumies kävelee ihan itse koko matkan parkkipaikalta kotiovelle, eikä kiukuttele edes sisälle menosta.
– Teevi leikkii itsekseen, kun minä imetän Menniä.
– Eilinen vispipuuro muuttuu täydelliseksi kiehuvan veden ja vatkaimen avulla. Syödään sitä jälkkäriksi.
– Teevi menee unille ilman yhtään vastalausetta. Vaipankin saa vaihtaa ihan rauhassa.
– Myös Menni nukkuu, joten otan päikkärit.
– Herään ennen kumpaakaan lasta ja hipsin keittiöön keittämään teetä. Saan juoda puoli kuppia ihan rauhassa ennen kuin Teevi herää.
– Teevi mutustaa naksua ja leikkii itsekseen teekupin loppupuolen.
– Luetaan Teevin kanssa kirjoja ja Teevi tunnistaa ihan itse muumimamman, -papan ja pikku myyn.
– On niin syksyistä, että saa pukea villasukat. Ei kuitenkaan sada.
– Kuunnellaan Ella ja Aleksia, siivoillaan ja välillä vähän tanssitaan.
– Janne tulee ajoissa kotiin, sillä tänään oli kaverin lapsen synttärit.
– Synttäreillä nähdään paljon tuttuja lapsia ja aikuisia. On ihanaa pulista niitä näitä, kun lapset leikkii (ja riehuu) yhdessä.
– Illalla ehdin vielä siivota (lähes) koko kodin, kun Teevi on mennyt nukkumaan. Alkaa sitten huominenkin päivä mukavemmissa merkeissä. :)
Tällaista tämä siis on. Toiset päivät ovat aamusta asti ihan kamalia, eikä mistään tule mitään, mutta onneksi seuraava päivä voi olla jo miltei täydellinen.
Perheen pienin täyttää tänään kolme viikkoa ja arjen harjoittelu on lähtenyt käyntiin vaihtelevin tuloksin. Janne palasi maanantaina työpöydän taakse ja me muut yritetään pärjätä ihan kolmistaan. Pääsääntöisesti homma on onneksi lähtenyt hyvin käyntiin.
Pikkusisko ei vielä huolinut palikkaa.
Teevi on suhtautunut pikkusiskoon todella hyvin. Mitään mustasukkaisuutta tai kiukuttelua ei ole ilmennyt, päinvastoin. Teevi käy ohimennessään silittelemässä vauvan päätä, antamassa sitterille vauhtia tai ojentamassa siskolle palikan. Otteet saattavat joskus olla vähän liian kovat, eikä isoveli vielä ihan ymmärrä, ettei vauva osaa leikkiä palikoilla, mutta ainakin aie on ainakin hyvä. Teevi osaa myös auttaa vaipanvaihdossa tuomalla pyyhkeen, avaamalla vessan oven tai kaivamalla uuden vaipan laatikosta. Ihmeesti hän ymmärtää, mitkä vaipat ovat vauvan ja mitkä hänen.
Pienet varpaat kiinnostavat isoveljeä.
Etukäteen jännittämäni imetyshetketkin ovat sujuneet ainakin tähän asti mallikkaasti. Menni on nopea syömään, joten mitään puolentunnin istuntoja ei tarvitse järjestää. Me selvitään syömisestä kymmenessä minuutissa ja sen ajan Teevi jaksaa katsoa muumia, lukea kirjaa tai silitellä vauvan varpaita. Lempileikki imetyshetkinä (ja muinakin hetkinä) on nykyisin eri ruumiinosien opettelu ja osoittelu. Teevi osaa osoittaa jo ainakin nenän, suun, silmät, korvat, navan, polvet, varpaat, sormet.. Sekä omat, vauvan että äidin. Mitään pahojaan pikkumies ei ole keksinyt tehdä, onneksi.
Menni
Ulkoiluistakin on opittu selviytymään. Ensimmäisenä päivänä tuntui, ettei me ikinä päästä ulos asti, mutta niinpä vain päästiinkin. Tosin ensin puin Teevin valmiiksi, taiteilin Mennin liinaan, sidoin omat kengännauhat ja etsin avaimia. Kun kaikki näytti valmiilta Menni puklasi mun paidan sisään ja sitä puhdistellessa Teevi avasi minun kengännauhat (jotka on muuten aika vaikea sitoa lapsi liinassa), Menni alkoi känistä ja liinaa uudelleen kiristäessä Teevi jo painelikin pihalla, yksin. Tiistaina kaikki olikin jo helpompaa. :) Ensi viikolla ollaan jo mestareita.
Ulkoilujen ajan Menni matkustaa liinassa.
Tänään Teevi on testannut hermojani ja päättäväisyyttäni oikein kunnolla. Jostain syystä pikkumies heräsi väärällä jalalla ja kiukutteli koko aamupäivän jostakin. Vieläkään ei ole selvinnyt, mikä kaikki oli huonosti.. Puoli kaksitoista laitoin kiukkuisen ja väsähtäneen lapsen sänkyyn. Jostain syystä sängystä kuului tasainen pulputus ja kitinä seuraavan kahden tunnin ajan. Olin ajatellut, että ehdin suihkuun ja siivoamaan Teevin nukkuessa, mutta sainkin kaksi tuntia palautella leluja sänkyyn, pedata sänkyä (koska Teevillä on tapana viskoa kaikki lakanoita myöten yli sängyn laidan, jos uni ei maistu), lauleskella ja hyssytellä jompaa kumpaa lasta, etteivät he herättäisi vuorotellen toisiaan ja purra hammasta, etten ala kiljumaan. Kahden tunnin jälkeen pamautin Teevin huoneen oven kiinni ja menin suihkuun jokatapauksessa. Suihkusta tullessa Teevin huoneessa olikin kumman hiljaista, se nukahti!! JES.
Tästä se siis pikkuhiljaa lähtee. Ehkä ehdin ja jaksan paremmin päivitellä tätä blogiakin, kun arki alkaa asettua. :) Nyt kuitenkin suunnataan ulos, koska Teevi taisi herätä.
