Avainsana-arkisto: arki

Kätköllä

Arkielämää, , , ,

Meidän koko perheen yhteinen harrastus, geokätköily, on hetken aikaa ollut lähes tauolla, mutta keskiviikkona pakkasimme koko perheen autoon ja suuntasimme kätköille. Ajatuksena oli päästä testaamaan uusia tuplarattaita ja hakea muutama lähialueen purnukka. Ongelma vain on, ettei meidän kodin lähialueella ole enää hakemattomia kätköjä, joten jouduimme ensin pakkautumaan autoon. Onneksi molemmat lapset ovat aika sopeutuvaisia ja tällainen edestakaisin ramppaaminen ei pahasti stressaa kumpaakaan.

Mennille tämä oli ensimmäinen kätköretki ja hän käyttäytyi kuin vanha tekijä. Rattaiden alahyllyllä veteli sikeitä tyytyväinen tuhisija koko tunnin mittaisen retken. Teevikin istuskeli rattaissa mielellään ja katseli ympärilleen kiinnostuneena. Superhyvää viihdettä olivat vastaantulevat koirat, joita kaikkia tervehdittiin reippaalla ”vuh vuh” -hokemalla. Näistä rattaista näkeekin hyvin, kun sivuilla tai edessä ei ole mitään näköesteitä ja Teevi istuu rattaissa aika korkealla.

Menni matkusti alahyllyllä.

Viimeisellä kätköpaikalla Teevikin pääsi pois rattaista tutkimaan ympäristöä. Hän on jo kokenut metsänkävijä ja osaa hienosti liikkua juurista ja kivistä huolimatta. Pienet epätasaisuudet ja esteet eivät meidän metsäläistä pitele. Teevi on ilmeisesti myös ollut mukana tarpeeksi monella geokätköllä, sillä täällä hän sujuvasti kurkki jo kivenkoloihin ja tähyili puunrunkoja, jos vaikka purkki osuisi silmään. Jannen kanssa naureskeltiin, että joku kerta Teevi vielä tuo meille purkin, eikä meillä ole aavistustakaan siitä, mihin se pitäisi palauttaa. :D

Teevi taas katseli maailmaa ylähyllyltä.

Kaikenkaikkiaan retki oli varsin onnistunut. Rattaat saivat hyvän arvosanan ainakin näin lyhyen käytön perusteella. Myös molemmat kyytiläiset vaikuttivat tyytyväisiltä. Eiköhän kätköilyaktiivisuuskin ala taas kääntyä nousuun, kun liikkuminen on helpottunut ja koko perhe liikkuu näin kompaktisti paikasta toiseen.

39+3

Arkielämää, ,

Tänään on se päivä, jona Teevi syntyi. Olen siis ollut noin 10 tuntia kauemmin raskaana, kuin koskaan ennen. Voi kuinka turhauttavia ja pitkiä nämä päivät ovatkaan, vaikka kuinka ajattelisi, että niitä on vain muutama jäljellä.

On kummallista, miten ihminen muuttuukin näin kärsimättömäksi viime metreillä, vaikka siihen asti olisi ollut rauhallinen ja kärsivällinenkin. Laskettuaika on se taikasana, jolla ihmisestä kuoriutuu suorittaja, jonka on selvittävä raskaudestaan VIIMEISTÄÄN tuona maagisena deadlinena. Vaikka jokainen aivan varmasti tietää, että tuo päivä on vain laskennallinen arvio synnytyksen ajankohdasta ja että lapsi syntyy, kunhan on valmis, hermo on silti riekaleina viimeistään viikkoa ennen laskettua aikaa.

Osasyy tietenkin löytyy siitä, ettei kroppa enää jaksaisi ja hormonitkin alkavat valmistaa kehoa ja mieltä synnytykseen. Itse olen ainakin huomannut, etten jaksaisi enää vastoinkäymisiä ja haluaisin mieluiten olla rauhassa kaikilta häiriötekijöiltä ja vain levätä ja odottaa. Teevin pienetkin kiukunpuuskat saavat hermostumaan huomattavasti helpommin. Harmittaa, kun juuri nyt minulla olisi aikaa ihan pelkästään Teeville, mutten jaksakaan tehdä hänen kanssaan juuri mitään ja hermostun helposti ilman sen suurempaa syytä. Ehkä syy löytyy siitä, että mieli valmistautuu jo uuteen tulokkaaseen tai sitten fyysinen huono olo vain verottaa niin paljon, että väsymys kiristää hermoja.

Meidän päivät on viime viikon ajan olleet todella todella pitkiä. On vain möllötetty kotona ja yritetty saada aika kulumaan. Ulkonakin on satanut päivästä toiseen, joten ulkoiluhetket ovat jääneet melko lyhyiksi. Tällainen pelkkä löysä oleilu ei oikein sovellu meidän perheestä kenellekään ja turhautumisaste kodissamme on noussut paikoittain reilusti yli sadan. Tänään äiti ja Risto onneksi tulivat viettämään sitä tylsää yhdessä meidän kanssa. Yhdessa tylsäkään ei ole niin tylsää ja tunnit kuluivatkin normaalia nopeammin.

Vitamiinit säilöttiin suoraan mahaan.

Poimittiin Teevin kanssa viinimarjoja, leikittiin puistossa, askarreltiin ristiäiskutsuja, syötiin hampurilaisia ja mansikoita, ulkoiltiin, kerättiin mustikoita, leivottiin mustikoista piirakka, oltiin ja luettiin paljon kirjoja. Sellainen oli tämä päivä. Ihan tavallinen, muttei kuitenkaan turhauttavan tylsä.

Marjat maistuivat vaahteranlehtipiipusta.
Riston mustikka-"astia" oli pohjaton.

Iso mies, pieni uhma.

Arkielämää, , , ,

Toisinaan meillä asuu jo aika iso pikkumies, mutta toisinaan se hukkuu johonkin ja lattialla rimpuileekin uhmakas ja kiukkuinen taapero. Tänään on ollut jälkimmäinen päivä. Jokainen e-alkuinen kaksikirjaiminen sana saa aikaan itkupotkuraivarit, joiden taltuttamiseen vaaditaankin jokunen tovi. Hermo menee myös, jos joku asia ei aivan heti onnistu. Jos palapelin pala ei sovikaan koloon välittömästi, sohva on kiipeämiseen liian korkea tai lapio ei suostu yhteistyöhön, on raivari taattu. Mistähän lie perinyt tämänkin ominaisuuden? Luulenpa, että suurin turhautumisen aihe on tällä hetkellä kuitenkin se, ettei vielä saa sanotuksi asioitaan, eikä äiti aina heti ymmärrä, mitä pienessä mielessä pyörii.

Onneksi useimpina päivinä sängystä herää jo reipas poika, joka tomerasti auttaa erilaisissa kotihommissa. Sanavarasto on kehittynyt ymmärtämisen osalta jo melkoiseksi ja tavaroiden hakeminen onkin mielihommaa. Vaipanvaihdon aikaan Teevi hakee itse uuden vaipan ja vie likaisen roskikseen. Pyykkiä ripustaessa hän ravistaa ja ojentaa pyykit yksitellen ripustettavaksi. Myös imurointi ja pölyjen pyyhkiminen kuuluu ehdottomiin lempipuuhiin. Väsymyksen yllättäessä mennään sängyn viereen ja unikin tulee jo itsekseen omassa sängyssä. Tänään syöttötuolista poistettiin turvakaari ja ruokahetki menikin heti rauhallisemmissa merkeissä. Teevi on jo aikaa sitten oppinut nousemaan pois syöttötuolista turvakaaresta huolimatta eli ihan turhaanhan se siinä oli. Nyt hän istui nätisti ja melko ylpeänä paikoillaan koko ruokailun ajan.

Näin istuu isot pojat.

 

 

Tänään satoi…

Arkielämää, , ,

…ainakin kolme kertaa niin paljon kuin eilen. Lisäki jyrisi ja salamoi, mutta ulos suunnattiin silti. Juuri ulos lähtiessä sade oli tauolla, mutta noin 3 minuutin ulkoilun jälkeen vettä tulikin kuin saavista kaatamalla.

Ja lopuksi huuhdottiin hiekat pois vaatteista räystässuihkussa.

Teevi oli tainnut lukea mun tuskista pukemisen suhteen, sillä tänään hän kantoi vaatteet yksitellen eteisestä ja antoi nätisti pukea kaikki sukista sadetakkiin ja saappaisiin asti. Tai sitten tyyppi oli hiffannut, että näiden varusteiden kanssa pääsee hulluttelemaan lätäköihin.  Tiedä häntä, mutta jokatapauksessa pääsimme ulos ennätysajassa.

Kaikista vermeistä huolimatta olo oli vähän kostea, kun puolentoista tunnin päästä palasimme sisälle. Niinpä oli hyvä pulahtaa kylpyyn lämmittelemään. Vaikka ukkonen ja sade onkin kivaa ja jännittävää, soisin sään silti hieman lämpenevän. Onhan nyt kuitenkin kesä.

Läkättöhommia.

Arkielämää, ,

Tänään täällä on tullut vettä taivaan täydeltä ja tunnelma on ollut hieman kärsimätön, kun ulos ”ei voi mennä”. Aamupäivä kyyhötettiinkin sisällä ja koitettiin keksiä sisähommia, kun koko juhannus oli oltu jo pihalla. Iltapäivällä se ei kuitenkaan enää tepsinyt, joten oli pakko vetää sadevaatteet niskaan ja painua pihalle. Samalla reissulla käytiin noukkimassa Janne töistä, koska hänen sadevaatteet roikkui eteisen naulassa.

Räystäästä putoava vesi on pop.

Ulos lähteminen ei olekaan ihan niin yksinkertaista, koska Teevi inhoaa pukemista. Kiemurtelu ja rimpuilu alkaa välittömästi, vaikka ulos olisi päästävä. Siksi sadevaatteiden päälle kiskominen tuntuikin ylivoimaiselta haasteelta. Hommaa vaikeuttaa vielä se, että maha on kasvanut tielle, eikä Teevi kunnolla mahdu syliin. Pihalle kuitenkin selvittiin tälläkin kertaa. Mahakin on pian historiaa, mutta sitten puettavia onkin kaksi..

Tomerasti ämpärin kanssa.
Vettäkin on kiva kipata.

Takaisin tullessa me jäätiin ulkoilemaan Teevin kanssa ja Janne valmisti meille pitsaa. Meillä on jo niin iso taapero, että pitsaan pitää tehdä oma nurkka Teeville. Tällä kertaa nurkka sisälsi tomaattia, tonnikalaa ja kesäkurpitsaa. Hyvin maistui, eikä muruakaan jäänyt lautaselle.

Metsässä.

Arkielämää, , , ,

Alkuviikon olemme kyhjötelleet sisällä ja koittaneet keksiä tekemistä, johon Teevi ei turhaudu ja jota voin tehdä mahdollisimman helposti olohuoneen lattialla istuen (tai maaten). Palapeli ja puupalikat ovat viihdyttäneet meitä päivästä toiseen, kun Teevi on sairastanut kolmen rakkulan vesirokkoa ja minä olen ollut jostain syystä täysin voimaton.  Onneksi tämä mystinen rokko päästi meidät vähällä ja rakkulat kuivuivat muutamassa päivässä. Pikkuinen sairastaja on ollut hieman tavallista väsyneempi ja kiukkuisempi, mutta muita oireita ei ole ilmennyt.

Tiistaina lähdettiin taas Jannen mukaan kuntosuunnistamaan, että päästiin vähän haistelemaan ulkoilmaa. Vielä meidän osallistuminen rajoittuukin metsään tutustumiseen ja viimeisellä rastilla odotteluun. Moni suunnistaja jo kyselikin, milloin pikkumies lähtee suunnistuspolulle. Eiköhän hän menisi jo, jos äidin kunto kestäisi 2 kilometrin tallustelun, josta noin 90% pitäisi jaksaa kantaa sekä mahaa, että Teeviä. Rasteilla näin kyllä yhden perheen, jonka arviolta 3-vuotias lapsi kipitti kartan kanssa edeltä ja isi tuli perässä pikkusisarus rinkassa heiluen. Ehkä ensi kesänä mekin sitten mennään. :)

Etsi metsäläinen.

Tänään suunnattiin koko perheen voimin ensin leikkipuistoon ja sitten läheiseen metsään geokätköä etsimään. Osa matkasta piti mennä juoksurattailla, mutta sai Teevi vähän harjoitella polkukävelyäkin ja tutustua jos jonkinnäköisiin metsän ihmeisiin. Kaikki kävyistä pikkuötököihin oli todella kiinnostavaa. Hyttysetkään eivät Teeviä häirinneet, vaikka äiti huitoikin niitä jatkuvasti pois kimpusta.

Kotimatkalta keräsin hieman metsän tuoksua kotiinkin, kun kielot kukkivat niin kauniisti.