Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi.. ja kuusi palikkaa muodostavat Teevin käsissä tornin. Kauaa ei torni pystyssä pysy, koska leikin paras osa on tietysti kaataminen.
Kuutta palikkaa korkeampaa tornia ei vielä saada aikaiseksi, koska palikoita on tasan kuusi. Onneksi tämä asia korjantuu lähipäivinä.. :) Sitten rakennetaankin oikea pilvenpiirtäjä. Ja kaadetaan se, tietenkin!
Meidän oman pihan leikkipuisto on ihan mukava ja iltapäivisin sieltä löytyy leikkiseuraakin, mutta silti me olemme lähteneet Teevin kanssa valloittamaan muita Turun leikkipuistoja. Varsinkin aamupäivisin on kiva lähteä muualle, kun oman pihan lapset ovat päiväkodissa ja pihapiirissä pörrää remonttiautoja.
Keskiviikkona suuntasimme läheiseen Ingegerdin puistoon leikkimään. Matka sujui kuin sujuikin kävellen, välillä tosin väärään suuntaan, mutta kuitenkin. Matkalla pysähdyttiin ihmettelemään päiväkodin lapsia ja ihastelemaan keltaisenaan kukkivaa voikukkamerta. Itse leikkipuisto on pieni, mutta sieltä löytyy kaikki tarpeellinen pienelle leikkijälle; keinu, liukumäki (johon pääsee itse), hiekkalaatikko ja kavereita. Puistossa oli melkoinen vilske, kun parhaimmillaan alueen valloitti vajaa parikymmentä pientä ja vähän suurempaa leikkijää. Kokemus oli kuitenkin positiivinen ja palaamme varmasti tänne myöhemmin.
Uusista aluevaltauksista innostuneina suuntasimme torstaina Kupittaanpuistoon, suoraan vauvauinnista. Matkalta nappasimme mukaan välipalaeväät ja painelimme puiston penkille niitä mutustamaan. Ihanassa auringonpaisteessa maistui karjalanpiirakka ja omenamehu, ihan itse pillillä! Masu täynnä murkinaa oli hyvä lähteä valloittamaan puistoa. Valitsimme leikkipaikaksi pienille lapsille tarkoitetun aidatun leikkialueen, josta löytyi vaikka ja mitä.
Alkuiltapäivästä puistossa ei ollut juurikaan ruuhkaa, mutta lähempänä viittä puistossa alkoi olla jo melkoinen määrä leikkikavereita. Teevi viihtyi puistossa hyvin ja uutta nähtävää oli koko ajaksi. Pari tuntia vierähti nopeasti ja sitten isi tulikin jo hakemaan polkupyöräkyydillä kotiin. Itselläni alkoi samaisessa puistossa partiokokous, joten jäin vielä nauttimaan auringosta ja kesäfiiliksestä.
Tännekin vielä palaamme aivan varmasti. Moni paikka jäi vielä tutkimatta ja uudet seikkailut varmasti odottavat. Parasta puistossa oli se, että alue oli aidattu ja kaikki välineet ja lelut olivat pienimmillekin sopivia. Suosittelen lämpimästi kaikille lapsiperheille.
Lämpenevät ilmat ovat ajaneet tämän perheen pihapuuhiin. Tämä kesä vietetään varmaankin melkolailla kotioloissa, joten kasveillakin on mahdollisuus selvitä nääntymättä janoon.
Tähän mennessä olen istuttanut miniyrttitarhan puulaatikkoon, orvokkeja parvekelaatikoihin ja tähtisilmiä etupihan ruukkuun. Vielä kylvämistä odottelee rucolan, lehtisalaatin ja tillin siemenet. Janne on urakoinut kammottavan rutturuusupensaan kimpussa ja nyt siitä onkin jäljellä vain 15 sentin korkuiset tyngät. Vähän myöhäiseksi meni tämä operaatio, mutta tuskin niin sinnikäs kasvi siihen kuolee. Takapihalla kasvaa näköjään vuorenkilpi ja joku vielä määrittelemätön kasvi. Ehkä kesemmällä selviää, mikä se oikein on.
Ensi viikolla odottelee ruohon siistiminen ja voikukkien kitkeminen. Itsepäiset keltaiset inhokit ovat vallanneet lähes koko pihan ja haluan niistä eroon ennen kuin joka paikka on täynnä sitä hahtuvaa. Sitäpaitsi ne houkuttelee kaikenmaailman ötököitä ja sotkee vaatteet. Yök.
Yrtit on lähtenyt hyvin kasvuun. Oli aika mukavaa hakea mausteet omalta pihalta, kun pari päivää sitten tein lihapullia ja sienikastiketta. Pullia maustamaan pääsi basilika ja persilja, kastikkeeseen silppusin ruohosipulia ja timjamia. Nam.
Meidän pihassa asuu pääasiassa poikia ja niinpä Teevillä on monta roolimallia leikkipuistossa. Nuorimmat ovat parivuotiaita, joten vauhtia riittää vaikka muille jakaa. Teevi seuraa kiinnostuneena toisten lasten touhuja ja yrittää matkia sen minkä osaa. Eilen ohjelmistossa oli muovisen leikkiruohonleikkurin työntely pitkin pihaa ja tänään harjoiteltiinkin potkuautolla etenemistä. Vihdoin Teevin jalat ylettyvät maahan asti ja eteneminen on mahdollista. Aluksi voimat ei meinanneet riittää etenemiseen, mutta pienen harjoittelun jälkeen päästiin jopa eteenpäin (tai pääasiassa kyllä taaksepäin).
Riemu oli valtaisa, kun pikkumies huomasi etenevänsä ihan itse. Tähän asti autoja on vain työnnelty pitkin pihaa, työntökärryn tavoin, mutta nyt pitää heti päästä istumaan auton päälle. Tyylissä on vielä parantamisen varaa, kun nyt potkutellaan vuorojaloin kuten kävellessä. Tasatyönnöin pääsisi vähän lujempaa, mutta sitä Teevi ei ole vielä ihan ymmärtänyt..
Kaikki hauska loppuu tietysti aikanaan. Niin tämäkin. Teevi nimittäin keksi, että taakse päin pääsee paljon helpommin ja lopputuloksen saattaakin arvata. Selälleen kippasi koko ajoneuvoyhdistelmä ja huuto oli sen mukainen. Onneksi murhe unohtui pian ja uusiin harjoituksiin suunnataan huomenna.
Heippa taas pitkästä aikaa. Meillä on elelty tavallistakin tavallisempaa arkielämää ja pieni laiskuuskärpänen on päässyt puraisemaan blogivarpaastani. Tai sitten se kaikki bloggausenergia on ohjautunut heppablogiin, jota on nyt tohinalla väännetty viikon verran ja vihdoin alkaa näyttää hyvältä. Käy vaikka kurkkaamassa osoitteessa kirkonkulmanratsutalli.net/blogi. Jokatapauksessa on käynyt niin, että tämä Telkku on jäänyt pahasti jälkeen meidän elämästä. Hups.
Mulla on valokuvausmasennus, kun odottelen vaan uutta objektiivia postilaatikkoon, eikä vanhalla jaksais millään kuvata mitään. Eli siis vihdoin se uusi putki on tilattu ja ihan oikeasti matkalla meille. Kiitos kaikille joulutontuille ja Jannen ahkeroinnille, että meillä oli varaa päivittää kuvauskalustoa. Pian pääsee kuvailemaan Teeviä ja heppoja ja vaikka mitä. Toivottavasti valokuvausinspiraatio nostaisi päätään ja pääsisin taas valokuvauksen makuun, muutenkin kuin automaatilla räpsien. Nyt ainakin tuntuu siltä, että olis kiva mennä ulos tutkimaan maailmaa etsimen läpi. Kaikki näyttää niin kivalta aurinkoisena pakkaspäivänä.
Tässä päivityshiljaisuuden aikana Teevi on oppinut seisomaan ilman tukea jo melko pitkiäkin aikoja. Tosin seisomaan nousussa tarvitaan vielä tukea, eikä tyyppi itsekään taida tietää seisovansa vain käteen puristetun sukan henkistä tukea vasten. Vähän aikaa huojutaan ja sitten pyllähdetään taas lattialle. Onneksi kaatumiseen on kehittynyt hyvä taktiikka, eikä takaraivo enää pamahda lattiaan läheskään joka kerta. Ei nyt ihan vielä tarttis lähteä kävelemään kuitenkaan, vaikka isomummi pelottelikin, että Eero-eno on alkanut kävelemään 10 kuukauden iässä.
