Vihdoinkin hän on saapunut. Nimittäin pikkusisko. Elokuun ensimmäisen päivän aamuna tuo pieni ihme päätti saapua maailmaan. Sen jälkeen päivät ovat menneet nopeasti ja elämään nelihenkisenä perheenä vasta totutellaan.
Muutaman minuutin vanhana piilottelin äidin paidan alla.Sain heti terveen paperit. Painoa 4035g ja pituutta 51cm.
Kun on oikein pieni
voi lentää linnun untuvalla,
nukkua orvokinlehden alla,
kun on oikein pieni.
Olimme äidin kanssa tosi reippaita ja päästiin kotiin heti ekana päivänä.
Kun on oikein pieni voi keinua heinässä heiluvassa, levätä kukassa tuoksuvassa, kun on oikein pieni.
Isoveli ihmetteli vähän, mutta oikeesti me tullaan ihan hyvin juttuun.Isin syliin me mahdutaan molemmat.
Kun on oikein pieni voi istua lumihiutaleille, liitää maailman tuulien teille, kun on oikein pieni.
Tuplarattaamme saapuivat tänään. Nyt puuttuu enää toinen kyytiläinen ja sitten päästäänkin kunnolla koeajolle. Minikoeajo suoritettiin jo tänään, kun käytiin Teevin kanssa kaupassa. Teevi ainakin viihtyi kyydissä hyvin ja rattaat tuntuivat hyviltä. Lisäksi ne ovat aika hienot! :)
Lisää käyttökokemuksia tulossa myöhemmin, mutta nyt vain tiedoksi kaikille rattaiden tilaajille tämä (ettei sitten tule yllätyksenä):
Tänään on se päivä, jona Teevi syntyi. Olen siis ollut noin 10 tuntia kauemmin raskaana, kuin koskaan ennen. Voi kuinka turhauttavia ja pitkiä nämä päivät ovatkaan, vaikka kuinka ajattelisi, että niitä on vain muutama jäljellä.
On kummallista, miten ihminen muuttuukin näin kärsimättömäksi viime metreillä, vaikka siihen asti olisi ollut rauhallinen ja kärsivällinenkin. Laskettuaika on se taikasana, jolla ihmisestä kuoriutuu suorittaja, jonka on selvittävä raskaudestaan VIIMEISTÄÄN tuona maagisena deadlinena. Vaikka jokainen aivan varmasti tietää, että tuo päivä on vain laskennallinen arvio synnytyksen ajankohdasta ja että lapsi syntyy, kunhan on valmis, hermo on silti riekaleina viimeistään viikkoa ennen laskettua aikaa.
Osasyy tietenkin löytyy siitä, ettei kroppa enää jaksaisi ja hormonitkin alkavat valmistaa kehoa ja mieltä synnytykseen. Itse olen ainakin huomannut, etten jaksaisi enää vastoinkäymisiä ja haluaisin mieluiten olla rauhassa kaikilta häiriötekijöiltä ja vain levätä ja odottaa. Teevin pienetkin kiukunpuuskat saavat hermostumaan huomattavasti helpommin. Harmittaa, kun juuri nyt minulla olisi aikaa ihan pelkästään Teeville, mutten jaksakaan tehdä hänen kanssaan juuri mitään ja hermostun helposti ilman sen suurempaa syytä. Ehkä syy löytyy siitä, että mieli valmistautuu jo uuteen tulokkaaseen tai sitten fyysinen huono olo vain verottaa niin paljon, että väsymys kiristää hermoja.
Meidän päivät on viime viikon ajan olleet todella todella pitkiä. On vain möllötetty kotona ja yritetty saada aika kulumaan. Ulkonakin on satanut päivästä toiseen, joten ulkoiluhetket ovat jääneet melko lyhyiksi. Tällainen pelkkä löysä oleilu ei oikein sovellu meidän perheestä kenellekään ja turhautumisaste kodissamme on noussut paikoittain reilusti yli sadan. Tänään äiti ja Risto onneksi tulivat viettämään sitä tylsää yhdessä meidän kanssa. Yhdessa tylsäkään ei ole niin tylsää ja tunnit kuluivatkin normaalia nopeammin.
Vitamiinit säilöttiin suoraan mahaan.
Poimittiin Teevin kanssa viinimarjoja, leikittiin puistossa, askarreltiin ristiäiskutsuja, syötiin hampurilaisia ja mansikoita, ulkoiltiin, kerättiin mustikoita, leivottiin mustikoista piirakka, oltiin ja luettiin paljon kirjoja. Sellainen oli tämä päivä. Ihan tavallinen, muttei kuitenkaan turhauttavan tylsä.
Marjat maistuivat vaahteranlehtipiipusta.Riston mustikka-"astia" oli pohjaton.
Alkuviikosta teimme todellisen kirppislöydön Rauman iltatorilta. Olemme pitkään metsästäneet Teeville omasta lapsuudestakin tuttuja atomileluja ja nyt kirppispöydässä näkyi pieni pussillinen kyseisiä muoviesineitä. Esimerkiksi huuto.netissä lelut ovat olleet järkyttävän hintaisia, koska ne lasketaan retroksi. Hintaa on kertynyt reilusti yli euron kappaleelta. Valitettavasti Jannen vanhat atomit ovat päässeet katoamaan ja etsinnöistä huolimatta pysyneet piilossaan. Korkean hinnan pelossa en melkein edes katsonut pussukkaa tarkemmin, ettei jäisi harmittamaan. Onneksi kuitenkin vilkaistiin, sillä pussin kyljessä komeili hintalappu: 20 SENTTIÄ! Janne kaivoi äkkiä lompakostaan tasarahan ja kipitimme tyytyväisinä 11 atomin omistajina eteenpäin. :)
Kotona Janne yritti selvittää atomien alkuperää, mutta ilmeisesti kukaan ei tiedä lelujen valmistajaa tai sitä, koska ja missä leluja on valmistettu. Edes virallista nimeä ei tutkinnoissa selvinnyt. Jostain löytyi tieto, että leluja on jaettu äitiyspakkauksissa 70-luvulla, mutta luulisi jonkun haluavan kunnian näistä himotuista retrohiutaleista.
Viime viikolla (ja tämän viikon alussa) vietimme aikaa Teevin mummulassa Raumalla. Äidin ohjelmassa oli ompelua, lepäilyä, geokätköilyä, ulkoilua, shoppailua ja mansikoiden syömistä. Teevin ohjelmassa oli traktorilla ajelua, traktorilla ajelua, traktorilla ajelua.. ja vähän muutakin ulkoilua.
"Mistäs toi kissa tohon tupsahti?"
Jannen vanha traktori pääsi siis tehokäyttöön, kun taata kaivoi sen varastosta. Polkimien yläpuolelle piti virittää pienemmille jaloille sopiva tuki, ettei varpaat joudu polkimien väliin ja nokkaan kiinnitettiin naru mummumoottoria varten. Tällä kulkuvälineellä sitten ajettiin pihaa ympäri ja ympäri lukuisia kertoja. Yhden ”moottorin” väsyessä toinen sai jatkaa, mutta kuski ei väsymisen merkkejä osoittanut.
Bitti seuraa tarkasti pientä maajussia.
Paikalla oli koko ajan vaihteleva määrä Teevin hoitajia, joten ehdittiin vähän lomaillakin. Lauantaina vietettiin koko päivä geokätköjä metsästäen ja löytyihän niitä reilut parikymmentä. Minun jalkojen kenkkuilun takia suurin osa oli autolla lähestyttävää lajia, mutta kyllä kävelykilometrejä silti kertyi yksi jos toinenkin. Vieläkin minusta on hankalaa jättää Teevi hoitoon, jos ei ole mitään ”oikeaa syytä”. Tiedän, että molemmat Teevin isovanhemmat hoitavat häntä mielellään, mutta silti se tuntuu hassulta, kun periaatteessa voisi hoitaa ihan itsekin. On kuitenkin hyvä, että Teevi saa olla muidenkin aikuisten kanssa ihan yksikseen ja totuttelee pikkuhiljaa. Joskus kuitenkin tulee tilanteita, kun hoitoapua oikeasti tarvitaan.
Taatan ruohonleikkuri ja ysärimyssy.
Myös Rallya kokeiltiin, mutta itku tuli aina kun moottori laitettiin käyntiin. Iso traktrori on kuitenkin jo muodostunut hitiksi Someron mummilassa ja täälläkin piti päästä ohjailemaan kuin iso mies.
Pihassa riitti myös muuta kiinnostavaa tekemistä ja tutkittavia paikkoja. Harmillisen paljon oli sadepäiviä, mutta niistäkin selvittiin sadevaatteiden turvin. Ehkä ensi kesänä leikkimökkikin pitää raivata leikkikuntoon, sillä nyt sinne ei ihan mahtunut leikkimään..
Alkuviikosta selailin anoppilassa Mari Savion ja Kati Rapian kirjaa ”surrur, tee oma marimekkosi” ja rakastuin kirjassa esiteltyyn pallukkarahiin. Rahi oli värikäs ja ihana, mutta toteutus näytti melko monimutkaiselta. Hetken aikaa kaavoja ja ohjeita tuijoteltuani tajusin kuitenkin, että virityshän on ihan mahdollinen saada aikaan. Itselläni ei ole ompelukonetta, joten ompelutyö piti kuitenkin suorittaa täällä Raumalla. Sinänsä näppärää, että tukiopetusta oli koko ajan saatavilla.
Siitä se ajatus sitten lähti.
Marimekon kankaat olisivat tietysti olleet aivan ihanat, mutta kotiäidin lompakolle sopivampi vaihtoehto oli IKEA. Niinpä suuntasimme keskiviikkona IKEA:an valitsemaan kankaita. Tavoitteena oli mahdollisimman värikäs kokonaisuus, että se sopisi sitten kaiken kanssa kivasti yhteen. Lopulta päädyimme kuuteen erilaiseen kankaaseen, jotka jollain kierolla tavalla sopivat yhteen. Kaikkia ostettiin puolen metrin pala ja hintaa kertyi yhteensä vajaa 18€. IKEA:sta lähti mukaan myös 10 tyynyä rahin täyttämistä varten. Halvempaa vanua ei saa mistään, kun yksi tyyny maksaa vaivaiset 95 senttiä. Ja tähän projektiin vanua kuluikin melkoinen määrä..
Päiväuniaikaan lattialla näytti tältä. Kaikki osat oli leikelty.
Rahiin tarvittiin 12 puoliympyrän muotoista palaa ja 12 ovaalipalasta. Piirsin kaavat sanomalehtipaperille ja leikkelin kaikki kankaat jo kotona valmiiksi, että pääsisin Raumalla nopeasti alkuun. Ompelemaan pääsin vasta tänään, kun eilinen päivä meni geokätköilyn merkeissä. Palat ommeltiin suoralla ompeleella yhteen ja Pia huolitteli kaikki reunat vielä varmuudeksi saumurilla. Jannekin pääsi osallistumaan, kun vuorossa oli valmiiden osien täyttäminen vanulla. Voisin sanoa, että täyttäminen on tämän projektin inhottavin osa. Kaksitoista palaa täytyy tunkea täyteen vanua ja sitähän kuluu. Yhteensä tähän rahiin kului 9 tyynyllistä vanua..
Aamupäivästä projekti näytti tältä..
Lopuksi palat täytyy vielä yhdistää palloksi. Sommitteluun ja ajatustyöhön on turha käyttää hirmuisesti aikaa, sillä aina joku pala on ”väärässä” paikassa. Jonkun aikaa paloja pyöriteltiin ja mietittiin, mutta loppujen lopuksi yhdisteleminen tapahtui jokseenkin summanmutikassa. Ompeluun käytettiin ohutta virkkauslankaa, jotta lopputulos kestäisi retuutusta, eikä ompeleet katkeilisi heti.
Valmis pallero!
Lopputuloksesta tuli tosi hieno. Sitä on nyt ihasteltu koko päivän ja Teevi on pyöritellyt palloa ympäri kämppää. Rahi pääsee piristäväksi värilaikuksi meidän olohuonetta koristamaan, joskin jossain vaiheessa Teevi saattaa omia sen omaan huoneeseen. Siinä vaiheessa meille saattaa muuttaa toinen, mustavalkoinen, rahi.
