Puikoilla

Syksy ja neulominen kuuluu yhteen. Niinpä nytkin puikoille on päässyt jotain uutta. Tämän syksyn tavoitteeksi tosin asetin, että ne vanhatkin tulisivat valmiiksi.. Odottamassa on ainakin yksi palmikkopipo ja kahdet sukat.

Tällä kertaa puikoille pääsi kuitenkin ihana 7-veljestä Nostalgia lanka, josta olisi tarkoitus syntyä villapaita Teeville. Kahden illan tuloksena syntyi takakappale eli tämä saattaa olla ihan mahdollinen projekti. Näin syksyn alkulämmittelyksi valitsin ohjeen, jossa neulotaan vain ainaoikeaa. Samalla voi vaikka katsoa telkkaria, eikä virheistä ole suurta huolta. Kunhan välillä muistaa mitata, ettei ihan hirvittävästi tulisi kudottua ylimääräistä.

Laitan nyt kuvan tänne, jotta minulle tulisi suurempi paine saada homma valmiiksi. ;)

Juhlahumua

Viikonloppuna vietettiin äitini ja hänen miehensä yhteisiä 100-vuotisbileitä. Juhlat olivat Mennin ensimmäinen edustustilaisuus ja minunkin piti sulloa itseni johonkin mekkoon ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen. Niinpä meillä olikin pieni vaatekriisi. Mennin mekon löysin onneksi Kappahlista jo vähän aikaa sitten, mutta oma mekkovalinta vähän ahdisti. Omat ei todellakaan vielä mahdu päälle, kun ei ne ole mahtunut Teevin syntymän jälkeen kertaakaan..

Onneksi Tätskän vaatekaapissa roikkui eräs ihanuus, jonka olen varannut jo viime kesänä, mutta joka ei vatsan takia ole mahtunut. Nyt sitä piti jopa vähän pienentää, että oli sopiva. Se olikin piristävää. Mekko on maailman ihanin valkoinen pitsiunelma ja aionkin käyttää sitä myös ristiäisissä. Ehkä sitä saa vielä tulevaisuudessa pienentää lisää jatkokäyttöä ajatellen.

Mekko sai paljon kehuja ja uteluita ostopaikasta. Näitäpä ei saakaan mistään. Lälläslää! Parasta mekossa oli se, että se peitti liikakilot ja sen kanssa pystyi myös imettämään. Tosin aika paljon piti verhota itseään harsoilla, ettei vaan sotke mekkoa maidolla.

Juhlat menivät hyvin ja Menni viihtyikin suurimman osan ajasta jonkun vapaaehtoisen hoitajan sylissä. Ja niitähän riitti.. Teeville ei ihan niin montaa innokasta riittänyt, sillä pikkumies oli kyllä niin pahalla tuulella koko päivän. Neljän kulmahampaan puhkeaminen yhdistettynä tukkoiseen nenään ja yskään ei varmastikaan ole kovin miellyttävä olotila, mutta otti se silti hermon päälle. Onneksi paikalla oli paljon lapsia, jotka vähän harhauttivat kiukuttelevan lapsen huomiota pois huonosta olosta.

Seuraavat bileet odottaakin jo nurkan takana, kun Mennin ristiäisiä vietetään ensi kuussa. Onneksi on vaatteet valmiina. :)

NiHaSe

Menni on tänään harjoittanut niska-hartia-selkäjumppaa olohuoneen lattialla. Selkälihakset alkaa jo olla tikissä ja pää pysyy pitkiäkin aikoja pystyssä ihan ite. Myös hartioita on treenattu, kun pikku menninkäinen könyää jo käsien varaan katselemaan ympärilleen. Kerrankin ehdin kameran kanssa paikalle ja tuloksena syntyi tällaista:

Tästä jumppatuokiosta innostuneena aloin pohtia myös omaa liikkumista. Olisi ihanaa päästä jollekin ohjatulle liikuntatunnille, koska olen ehkä maailman huonoin lenkille lähtijä. Varsinkin kun tulee loska ja kylmä. Kun edellisestä kunnon lenkistä on hurahtanut pari vuotta ja kaksi raskautta, olettaisin myös turhautumisen olevan suuri. Tutkin Elixian hintataulukkoa ja vähän ne summat kirveltää mieltä, mutta etuna olisi se, että pääsisi ohjatuille liikuntatunneille, kun itselle sopii. Myös lajeja voisi vaihdella, eikä olisi koko syksyä sidottu siihen ainaiseen tiistain aerobiciin. Jos ei pääse tiistaina, menee sitten vaikka keskiviikkona. Elixiassa olisi tarjolla myös vauvajumppaa, johon halusin jo Teevin vauva-aikana, mutta en koskaan saanut aikaiseksi. Nyt tosin joutuisin laittamaan Teevin lapsiparkkiin, kun menisin Mennin kanssa jumppaan. Onneksi sekin kuuluu hintaan.

Kuntosalilla en ole koskaan käynyt, enkä pidä ajatuksesta, että menisin kuntosalille juoksemaan juoksumatolla.. Mieluummin kuitenkin juoksen pihalla kuin hikisellä salilla. Joitakin juttuja voisin kuitenkin kokeilla myös kuntosalimaailmasta, jos joku viisaampi opastaisi alkuun. Kuntosalin ehdoton etu on se, ettei se ole mitenkään aikataulutettua ja voisin mennä sinne kun siltä tuntuu. Ehkäpä suurelta tuntuva kuukausimaksu ajaisi minut tehokkaammin liikkeelle kuin ikkunasta näkyvä harmaa syyskeli lenkille. Olisi se ainakin halvempaa kuin ratsastus, johon olen nyt saanut hetkellisen kammon. Pelottaa, että putoan ja murran vaikka käden.. Miten mä sitten selviän kahden vaippaikäisen kanssa yksin kotona?

Elixiassa otettiin elokuun alussa käyttöön mahdollisuus kuukausijäsenyyteen, jolloin ei tarvitse koko vuodeksi sitoutua tähän touhuun ja voi olla kesäkuukaudet vaikka maksamatta. Täydellistä tässä diilissä on se, että se maksaa tasan saman verran kuin vuosijäsenyys jaettuna kuukausiin. Joku koira tähän hommaan on kuitenkin varmaan haudattu? Voisin kuitenkin sijoittaa itseeni ainakin kuukauden verran ja katsoa sitten, kuinka paljon todella ehtisin tätä hyödyntää. Pari kertaa viikossakin olisi jo huimaa!

Keittiön top 3!

Yhtenä päivänä juttelimme puistossa kasvisten pilkkomisesta ja siitä kuinka ärsyttävää se on. Mainitsin silloin, että mun lemppari keittiötavara onkin juuri siitä syystä mandoliini. Sain osakseni kummastuneita katseita ja kysymyksen: ”Onko se joku ostosteevee juttu?”

Tästä intoutuneena päätin esitellä keittiömme kolme parasta tavaraa. Jokainen niistä helpottaa kotiäidin hommia melkoisesti, kun täytyy pilkkoa, soseuttaa ja siivota. Mikään niistä hommista ei oo mun lemppari, mut onneksi sopivat apuvälineet tekevät niistä siedettäviä.

Ensimmäinen listallani on siis mandoliini. Sillä viipaloi tai suikaloi keittoainekset hujauksessa verrattuna siihen, että kaivaisi esiin leikkuulaudan ja veitsen. Lisäksi tulos on tasalaatuista ja palaset kypsyvät samaan tahtiin. Tämä soittimeksikin luultu väline on juurikin se, mistä jokaisessa kokkiohjelmassa varoitetaan ja silti joka kerta joku viipaloi myös sormensa. Itse olen onneksi välttynyt proteiinipitoiselta kasvissosekeitolta, mutta varovaisuutta se vaatii.

Omani on äidin tekemä kirpputorilöytö, mutta erittäin terävä ja hyväkuntoinen sellainen. Lisäksi se on upean värinen, ihan vaan bonuksena.

Toiseksi listalla pääsee sosekeiton toiseen työvaiheeseen olennaisesti osallistuva sauvasekoitin eli tuttavallisemmin bamix. Tästä pikku apulaisesta tuli ehdoton suosikkini vauvanruokarumban keskellä. Kun joka päivä keitteli ja soseutteli jotakin, oppi arvostamaan hyvää ja luotettavaa sauvasurvinta. Vieläkin bamix seisoa nököttää pöydällä toimintavalmiudessa ja sitä onkin helppo ja nopea käyttää, kun kastikkeeseen tulee klönttejä tai sienisoossi pitää saada sileäksi. Tämä ei valitettavasti ole halpa kirpparilöytö, vaan pikemminkin törkeän kallis hankinta, mutta onpahan ollut rahan arvoinen. Parin kuukauden päästä sauvasekoitin saa taas suuremman roolin, kun Menni alkaa vaatia kukkakaalisosetta tissimaidon kaveriksi.

Viimeinen keittiökaveri on rikkaimuri. Se saa toimittaa keittiössämme kanan virkaa lähes joka päivä. Keittiössä omaa näkkileipää tai riisikakkua mutustava tenava saa aikaan melkoisen muruarmeijan, mutta onneksi murenat on helppo imaista electroluxin sisuksiin. Parasta tässä hommassa on se, että kyseinen tenava rakastaa imuroida ihan ite!

Tässä siis meidän keittiön lempparit. Lisäksi listalle saattaisi päästä keittiötolu, joka tuoksuu hyvältä ja irroittaa tahran kuin tahran nopeasti. Myös pesuaineella täytettävä tiskiharja on mun suosikkeja, koska sillä pesaisee nopeasti vaikka paistinpannun tai lautasen, jos tiskikone jo hurisee, eikä astia ole ehtinyt kyytiin.

Tänäänkin olen käyttänyt näitä kaikkia, joten turhaan ne eivät komeile top kolmosessa. Tänään menu sisältää bataatti-porkkanasosekeittoa kipeiden kurkkujen hellimiseksi. Meillä siis koko perhe sairastaa ja aamupäivän ratoksi ollaan siivoiltu ja laitettu ruokaa, koska Teevi ei oikein sopeutunut ajatukseen, että löhöillään sohvalla koko päivä. Koulutan tuosta meidän ipanasta masterchefiä pikkuhiljaa. Tänään Teevi nökötti keittiön pöydän reunalla ja mutusti porkkanaa, kun minä kuorin juureksia. Samalla tutuksi tulivat porkkana, bataatti, peruna ja sipuli. :)

Päivän piristys

Tänään on ollut aika lannistuneet fiilikset, kun ääni ja energia ovat lähteneet lomalle. Äänen puuttuminen tuo omat haasteensa lapsiperhe-elämään, kun jokatoinen ei muuttuukin pelkäksi kähinäksi. Jokaiseen päivään mahtuu kuitenkin pieniä ilonpilkahduksia ja piristäviä sattumuksia. Tänään minua on piristänyt Teevin pusut, pikkuiset varpaat, yhteiset päiväunet Mennin kanssa, näkymä ikkunasta, kun Teevi ja Janne oli pihahommissa ja tieto siitä, että kohta saapuu illan pitsalähetys.

Vielä ei pää pysynyt pystyssä kuvaushetkeen asti.
Kaksikymmentä rakasta.