Tämä on todellakin blogin kahdessadas artikkeli. Huisia. Sen kunniaksi esittelen teille lahjakkaan valokuvaajan otoksia parin viikon takaa.
Teevi sai Lauralla kameran käteensä ja alkoi räpsiä. Tällä tahdilla pikkuherrasta saattaa tulla tulevaisuuden valokuvaaja. Ainakin kuvamateriaalia satelee siihen tahtiin. Osa on jopa hienosti tarkennettu ja taiteellista silmääkin näyttää löytyvän. ;)
On niiin kovin hiljaista blogin virrassa, että tulin esittelemään pari kivaa fotoa Mennin iltapäivästä. Milla ja Teevi ovat partiossa, joten meillä on taas ihan omat bileet. (täällä huutelee siis perheen isähenkilö)
Tänään tullessani lenkiltä kotiin eteisessä odotti innokas kolmikko.
”Tuu Menni heti näyttämään äitille, mitä sä oot oppinut?”
Teevin ryömimisputki on taas kaivettu esiin ja Teevi konttaa sitä edestakaisin päivät pitkät. Tänään Janne oli laittanut Mennin putken suulle kurkkimaan Teevin touhuja ja hetken päästä neiti olikin ollut jo toisessa päässä. Yllätys oli melkoinen. Nimittäin vauhdista ja tekniikasta päätellen menninkäinen on tainnut harjoitella salaa öisin jo pidemmän aikaa.
Menni sujahti muutaman metrin matkan alta aikayksikön ja naureskeli mennessään. Päässä isi käänsi ympäri ja sitten uudestaan. Aika hauskaa menoa. Tästä huomasi, että pikkuneiti ihan oikeasti osaa liikkua tavoitteellisesti ja sinne suuntaan, mihin haluaa.
P.S. Mullakin meni lenkki ihan putkeen. Jaksoin juosta VIISI kilometriä, enkä kertaakaan edes pysähtynyt kävelemään. Hyvä minä! Sykkeet kyllä olivat sen mukaiset, mutta eiköhän sekin asia tästä kevään mittaan muutu. Ainakin juokseminen tuntui kivalta ensimmäisen kilometrin jälkeen, eikä hengästymiskuolema ollut edes lähellä.
Ihan vain todistaakseni itselleni ja teille muille, että pysyn suunnitelmassa, aion nyt esitellä meidän tämän viikon ruokalistan. Ruokalista on saanut inspiraationsa valeäidin viikkomenuusta, mutta lisäilin sinne myös omiani. Kauppareissu suoritettiin maanantaina ja listan pituudeta huolimatta loppusumma oli yllättävän pieni. Tai no, niinhän se aina on, kun ei tarvitse ostaa vaippoja.
Tällä viikolla meillä on syöty ja syödään seuraavaa:
Maanantai:
Pyttipannu
Tiistai:
Toscanan cannellonivuoka
Keskiviikko:
Pestokanariisivuoka
Torstai:
Porkkanasosekeitto
Perjantai:
Kylmäsavulohipasta
Tavoitteeni viikkomenun luonnissa täyttyy, jos listalta löytyy yksi kalaruoka, yksi uuniruoka ja yksi keitto. Lihoja yritän vaihdella monipuolisesti, ettei koko viikkoa syötäisi jauhelihaa. Vielä kun oppisin tekemään ruokaa perunoista. Tai ei kysymys ole osaamisesta; mä vaan inhoan perunoiden kuorimista. Meillä on perunoita tasan peruna-sipulisekoituksessa.
Eilen testasimme tuota cannellonivuokaa, joka sai meillä lempinimen sibeliusmonumentti. Ruoka oli kyllä maistuvaa, mutta valmistusprosessi melkoinen. En ehkä enää ikinä halua tunkea jauhelihakastiketta cannellonien sisään. Ainakaan arkiruokana. Jos makaroniksi valitsee vaikkapa simpukkapastan, tämä ruoka olisi erinomainen arkipöydän herkku. Lisäksi ohjeessa on ainakin puolet liikaa tuota valkokastiketta ja cannellonien päät kärähtivät uunissa melko nopeasti. Täytyy ensi kerralla muistaa laittaa folio vuoan päälle, jos aion vielä cannelloneista tätä tehdä. Ehdottoman plussan ansaitsee tämän ohjeen jauhelihakastike. Pinaatti on tainnut löytää tiensä meidän kauppalapulle jäädäkseen.
Tällä hetkellä uunissa hautuu pestokanavuoka, joka oli helppo tehdä Teevin kanssa kahdestaankin. Teevi tykkää tosi paljon seurata kokkaamista ja leipomista vierestä. Kun keittiössä tapahtuu, Teevi raahaa oman TrippTrappinsa työtason viereen ja kiipeä aitiopaikalle katsomaan, mitä tällä kertaa valmistuu. Pikkuhiljaa olen antanut Teeville pieniä hommia ja hän saa esimerkiksi kaataa jauhoja tai riisejä mitasta astiaan. Pestovuokaa tehdessäkin Teevi ”mittasi” riisit vuokaan ja holautti fetat perään. Tämä on niin helppo ruoka, että parin vuoden päästä Teevi saa tehdä sen jo ihan itse. :D Jos aikuinen vaan nostaa vuoan uuniin ja pois sieltä. Hienosti Teevi kyllä tietää, ettei uuniin tai hellalla oleviin kattiloihin tai paistinpannuihin saa koskea. Joskus se kuitenkin unohtuu, jos pannulla on esimerkiksi nakkeja. Silloin täytyy äidin olla valppaana nappaamaan pienet sormet talteen.
Pienempänä Teevi istui tiskialtaassa seuraamassa keittiöpuuhia. Ehkä se olisi kohta Mennille sopiva paikka, kun lattialta alkaa kuulua hyvin nopeasti kärsimätöntä kitinää.
Tänään molemmat lapset ovat harjoitelleet uusia liikkumismuotoja ja onnistuneetkin niissä melkoisen hyvin.
Aamupäivällä oltiin kummilassa käymässä ja ulkoiltiin lumisessa pihassa kera Teevin pikkuserkkujen. Pihamaalta bongattiin pikkuruiset sukset. Mun omaan mieleen ei ollut kyllä vielä asettunut ajatus hiihtämisestä, vaikka luistemisen kokeilemista olin jo ajatellut. Ehkä omat negaatiot hiihtämistä kohtaan on torjunut myös ajatukset Teevistä suksilla. Nyt kuitenkin innostuin asentamaan sukset Teevin jalkoihin ja siitä se sitten lähti. Sukset jalkaan saatuaan Teevi lähti hiihtämään ihan luonnostaan. Tosin hiihtämisellä tässä kohtaa tarkoitetaan kävelemistä sukset jalassa, mutta kuitenkin. Hermo ei mennyt kertaakaan ja pyllähdyskin kestettiin äitiä paremmin. Hyvä Teevi.
Iltapäivällä kierreltiin vähän alennusmyyntejä, koska päädyttiin siihen, että sukset vois ollakin se tän talven juttu. Tuollaiset kenkään kiinnitettävät sukset kun menee vielä ensi vuonnakin vallan mainiosti. Luistimien kanssa on eri juttu, kun jalka kasvaa hurjaa vauhtia. Suksia ei kuitenkaan tähän hätään löytynyt, mutta huomenna mennään vielä vähän kattelemaan kirppiksiä. Kelvollisia pikkusuksia löytyy varmaan myös käytettynä.
Miten mä olin ajatellut, että hiihtää voi ehkä joskus 3-vuotiaana? Varmaan, koska mä en osaa hiihtää vieläkään, vaikka oon jo 24.
Menni puolestaan on jatkanut konttaamisharjoituksia ja nostanut treenit ihan uudelle tasolle. Nyt neiti nousee jo varpailleen ja ponnistaa karhunkävelyasentoon tai alaspäin katsovaan koiraan, kuten fabuloustunnilla sanottais. Siinä se sitten keikkuu, mutta eteenpäin ei vieläkään pääse. Nyt puuttuu enää se oivallus, että jalkoja pitäis liikutella vuorotellen edetäkseen johonkin.
Tästä asennosta on myös lyhyt matka istumaan. Pienen oivalluksen päässä on sekin taito, mutta muutaman viikon päästä mennään ja istutaan ihan varmasti. :) Sitten meillä onkin jo melkoinen meno päällä.
Puolivuotiaana Menni…
…kasvaa hurjaa vauhtia.
Eilen käytiin neuvolassa kirjaamassa uudet luvut neuvolakorttiin. Pituussarakkeeseen raapustettiin 68,5cm ja painosarake sai huimat lukemat 8520g. Pollakin oli kasvanut normaaliin tahtiin. Menni oli hypännyt takaisin omille käyrilleen, eikä ylimääräisiä seurantakertoja tarvita pituuden tai painonkaan suhteen. Seuraavan kerran neuvolantäti tavataan vasta huhtikuussa.
…ottaa kontaktia.
Menni on hurjan huomionhakuinen. Hän kuikuilee ja kujertelee lattialla ja jos ei hienovarainen vinkki mene jakeluun, otetaan käyttöön järeämmät aseet. Silloin karjutaan, kiljutaan ja kiukutellaan, kunnes joku tulee ottamaan syliin. Teevin huomio on pikkusiskolle maailman tärkeintä ja isoveljen jutut on niitä parhaimpia. Myös muut lapset saavat hymyn nousemaan pikkuisille huulille.
…leikkii lattialla.
Lelut ovat alkaneet kiinnostaa aivan eri tavalla kuin ennen. Menni jaksaa tutkia yhtä lelua pitkäänkin ja tavoittelee kiinnostavia tavaroita ryömimällä. Parhaiten kelpaa Teevin leluautot ja muu värikäs. Monet lelut päätyvät maisteltavaksi, mutta onneksi duplot kestävät moisen käsittelyn helposti ja pesukin on helppoa.
…liikkuu ja istuu tuetta.
Liikkumisen suhteen on tapahtunut hurjaa edistystä. Jo kuukausi sitten Menni yritti liikkeelle ja nousi konttausasentoon silloin tällöin. Nyt konttausasennossa könötellään vähän väliä ja istumaan nousukaan ei ole kaukana. Oikea asento löytyy jo välillä, mutta kädet ei jaksa ihan työntää pystyyn asti. Lattialla Menni osaa kuitenkin istua tuetta pitkiäkin aikoja, jos joku auttaa tukevaan asentoon. Tänään kävi ensimmäistä kertaa niin, että jouduin miettimään tosissani, miten Menni oli edennyt niin pitkän matkan yksikseen. Jätin Mennin eteisen matolle pötköttämään, kun menin vessaan. Muutaman minuutin päästä löysin neidin keittiöstä. Vieläkään en tiedä, millä metodilla neiti on edennyt, mutta selvästi hän oli itsekin ymmällään tapahtuneesta. :)
Muutaman kerran tyttö on yrittänyt kiskoa ylävartaloa pystympään tv-tasosta tukea ottaen tai pianon alahyllyyn nojaillen. Olen yrittänyt kertoa, että pystyyn tässä ei ole mikään kiire. Parempi nyt vaan opetella se konttaaminen ensin.
…syö syöttötuolissa istuen.
Ruokalistalta löytyy jo laaja kirjo erilaisia ruoka-aineita. Neuvolassa annettiin jo vihreää valoa lihoille ja kaloille, joten tänään hellalla porisi sei-kasvissose. Hyi yökötys, se haisee pahalle. Menniä ei ruokien ominaistuoksut onneksi juuri häiritse. Myös klimppeihin hän on alkanut suhtautua sopeutuvaisemmin, eikä puurokaan yökötä ihan niin paljon kuin ennen. Varsinkin isin syöttämänä Menni avaa suun reippaasti ja ruoka katoaa masuun melko helposti. Minun vuoroilla suu pysyy supussa ja ikkunan takana lentelevät linnut kiinnostaa noin sata kertaa enemmän kuin takaraivoa osoittava lusikka. Uuteen syöttötuoliin siirtyminen on helpottanut ruokailemista ja sormiruokiakin mutustellaan odotellessa. Sormiruokamenu koostuu tällä hetkellä maissinaksuista, kurkusta, porkkanasta ja päärynästä.
…nukkuu omassa sängyssä.
Menni nukahtaa edelleen tissille, mutta jatkaa unia sujuvasti omassa sängyssä. Viikon verran meni jo kokonaisten unien parissa, mutta kahtena edellisenä yönä on otettu vähän takapakkia. Toivotaan, että ilmiö on tilapäinen ja kokonaiset unet palaavat pian. Viime yö oli turhauttava, kun Menni valvoi lähes kaksi tuntia mahavaivoista kiemurrellen. Janne kantoi Menniä ympäri olohuonetta ja silloin tyttö vaipuikin uneen. Heti sänkyyn laskettaessa itku kuitenkin alkoi uudestaan. Itse pyörin sängyssä ja pinnistelin, etten antaisi periksi. ”Maidolla se nukahtaisi” -ajatukset yrittivät tunkea päähän, mutta onneksi siihen ratkaisuun ei tarvinnut tukeutua ennen aamua.
…nauttii läheisyydestä ja vierastaa vähän.
Menni on oikea pieni sylihiiri. Hän jaksaisi istua sylissä varmasti koko päivän, jos saisi mahdollisuuden. Aikuisten kanssa Menni juttelee ja nauraa, minkä ehtii. Viime viikkojen aikana kuvioihin on kuitenkin noussut pieni vierastaminen. Kaikkia Menni ei vierasta, eikä ketään joka kerta. Siksipä onkin hankalaa tietää, milloin naama vääntyy itkuun äidin kadottua näkyvistä ja milloin uudetkin naamat otetaan nauraen vastaan. Neuvolantäti sai osakseen ainakin iloisen naurun, vaikka vähän varoittelin orastavasta vierastamisesta. Valitettavasti mummulla ei ollut yhtä hyvä tuuri viime viikonloppuna.
… on ihana pikkuinen pikkusisko.
