Mennikin on jo siinä iässä, että hyppykiikku on ajankohtainen vempele. Maassa pötköttely alkaa tympimään ja ylös olisi kova hinku. Konttausasennosta tavoitellaan jo istuma-asentoa, mutta ei se ole kyllä vielä lähelläkään. Tuettuna Menni nököttää kyllä ryhdikkäästi ja jaksaa pitää itsensä pystyssä pitkiäkin aikoja. Näihin aikoihin Teevikin istui ensimmäisiä kertoja syöttötuolissa, vaikka vasta 6,5kk iässä kampesi itse itsensä istumaan. No mutta takaisin Menniin. Hän on nyt viihtynyt hyvin kantorepussa, josta voi katsella maisemia ja muiden lasten tohinoita leikkipuistossa. Enää siihen ei niin helposti nukahdakaan. Myös hyppykiikku on päässyt testiin ja Menni nököttää siinä mielellään. Tosin hyppimistä hä ei vielä ole ihan sisäistänyt (veljen ohjeistuksesta huolimatta).
”Ensin meet tälleen kyykkyyn..””..ja sitten vaan ponnistat sieltä ylös. Helppoa!””Niin, siis ylös. Ja sitten voi vähän tälleen temppuillakin.”
Perheen pieninkin on ottanut käyttöön nelivedon. Vielä kun pääsisi eteenpäin.
Menni on parin päivän ajan tavoitellut konttausasentoa ja tänään se onnistui. Ensimmäisen onnistuneen suorituksen jälkeen neiti onkin pönöttänyt nelinkontin tuon tuostakin. Eteenpäin näin ei vielä pääse, mutta jonkinlaisella ryömimisen, kierimisen ja yleisen ähellyksen sekoituksella Menni kyllä etenee. Aina ei tiedä, minne päätyy, mutta ainakin pois siitä edellisestä paikasta. Pakki on vaihteista ensimmäinen. Kun nousee käsien varaan ja työntää oikein kovaa, päätyy taaksepäin. Halusi tai ei. Pikkusiskon elämässä on vain se julmuus, että toiseen suuntaan kierähtäessä alla on rakennuspalikka ja toisella puolella selkään porautuu legopalikka, siinä välissä isoveli ajelee vielä potkuautolla varpaiden yli. Tutkimusmatkailijan elämä on kuitenkin aloitettu ja uudet aluevalloitukset odottavat löytäjäänsä.
Tänään Menni päätyi pöydän alle muutamassa minuutissa.
Aika on mennyt hurjan nopeasti ja meillä asuu jo 5 kuukautta vanha pikkusikko. Menni kasvaa hurjaa vauhtia ja oppii uusia taitoja päivittäin. Välillä ihan hämmästyy, että miten se nyt JO noin tekee ja sitten tajuaa; niinhän sen kuuluukin. Kurkkasin blogin ensimmäisiä tekstejä, joissa Teevi on juuri 5 kuukautta vanha. Siellä se törötteli syöttötuolissa, nakerteli maissinaksua, hyppi hyppykiikussa ja piti ryömimisharjoituksia. Jotenkin Menni on juurtunut vauvan rooliin, enkä ole vielä uhrannut ajatusta syöttötuolille saati maissinaksulle. Kiinteiden ruokien totuttelu on aloitettu varsinaisesti vasta tällä viikolla.
Kuva-arvoitus: Missä Menni luuraa?
Ruokailu ei ole Mennin vahvimpia puolia. Maito maistuu kyllä, mutta ainoastaan tissistä tarjoiltuna. Pullolle irvistetään ja lusikkaruoka työnnetään kielen mukana ulos. Kiinteää ruokaa yritettiin jo kuukausi sitten, mutta selvästikään kukaan ei ollut siihen vielä täysin valmis. Minä unohdin jokatoinen päivä antaa sitä, eikä Menni ymmärtänyt syömisen päälle. Nyt on päästy liikkeelle vähän paremmalla menestyksellä. Porkkanaa uppoaa kerralla jo muutama ruokalusikallinen. Jospa tuhdimpi ruoka toisi mukanaan pidemmät yöunetkin. Tällä hetkellä Menni heräilee vielä 3-4 kertaa yössä, mutta nukahtaa onneksi nopeasti saatuaan maitohörpyt. Olisin kuitenkin superonnellinen, jos heräämiset vähenisi vaikka yhteen. Teevi kun nukkui 4-kuisesta täysiä öitä.
Pelkällä maidollakin kasvaa hyvin. 5kk-neuvolassa mitat olivat 65cm/8100g. Neuvolan täti oli taas hieman tyytymätön Mennin pituuteen, mutta se ei ole tainnut huomata, että myös tämä äiti on veneentappimallia. Kurkkasin piruuttani omaa neuvolakorttia; 5kk iässä mittani ovat olleet 66cm/6750g ja kommenteiksi olen saanut: ”Hoikka on, mutta oikein virkeä!”. (Vertailuksi otin itseni, koska Teevi painii omassa sarjassaan; 5kk-mitat 70cm/9100g.) Olisin muuten aika tyytyväinen tuohon kuvaukseen edelleen. Hoikka ja virkeä!
”Ei sulla oo varmaan mitään huoliakaan, kun on noin tyytyväiset lapset” tokaisi neuvolatäti ennen lähtöämme. Ja oikeassahan hän oli. Meillä on pääosin melko tyytyväiset lapset. Teevi on tyytyväinen, kunhan on tekemistä ja Martti. Menni puolestaan vaatii 100 prosenttista huomiota ja sylin ollakseen tyytyväinen elämäänsä. Onneksi näitä kaikkia on saatavilla ainakin osan päivää. Pikkuhiljaa Mennin sylipulakin alkaa helpottaa ja hän viihtyy lattialla pidempiä aikoja. Iloisia kiljahduksia ja sydämen sulattavia hymyjä saadaan päivittäin. Niillä korvaa helposti pienet ähinät ja turhautumiskäninät, kun jätetään yksin lattialle pötköttämään.
Peppukin nousee jo melkein konttausasentoon asti!
Ankara harjoittelu on edennyt siihen pisteeseen, että peppu nousee jo tavoittelemaan konttausasentoa. Menni osaa myös nostaa koko ylävartalon suorien käsien varaan ja pyörii napansa ympäri tavoitellen leluja. Lelut pysyvät hienosti käsissä ja Menni osaa vaihtaa niitä kädestä toiseen. Kohta alkaa varmaankin se turhautunut ähinä, kun mihinkään ei pääsekään. Onneksi ei mene aikaakaan, kun meillä touhuaa pieni mittarimato, joka siirtyy paikasta toiseen isoveljen perässä.
Selkälihakset on hyvässä kunnossa. Äitin pitäis ottaa oppia.
Teevi ja Menni ovat alkaneet ottaa enemmän kontaktia. Menni nauraa Teevin jutuille ja Teevi kantaa Mennille leluja, jos vähän itkettää. Sisarusten touhuja on hauska seurata ja välillä äitikin saa hengähdystauon viihdyttäjän roolista, kun Teevi touhuaa Mennin iloksi. Teevi näyttää niin hurjan isolta Mennin rinnalla ja Menni tietysti pienen pieneltä. Hauskaa ajatella, että vuoden päästä tuo kaksikko painelee jo omaan huoneeseen juonimaan vanhempien päänmenoksi ja leikkii (ja riitelee) yhteisiä leikkejä.
Vähän tuli nyt jouluisia kuvia, kun kameran tyhjennys oli jäänyt roikkumaan.
Eräänä päivänä olin imettämässä Menniä makuuhuoneessa, kun Teevi tuli hakemaan iPadin sänkymme päätyhyllystä. Kurkkasin vaan, että okei, se on sen oma, saa mennä. Kun Menni oli syönyt, mentiin olkkariin kurkkaamaan, mitä Teevi puuhailee. Siellä se istui sohvalla ja katsoi Marttia kaikessa rauhassa. Melkoinen iPana.
Välillä hävettää myöntää, kuinka hyvä Teevi on pelaamaan iPadilla. Pudotettuaan Jannen iPadin lattialle, Teevi sai ikiomaksi näyttövammaisen yksilön ja sillä onkin sitten pelattu. Teeville on ladattu laitteeseen lasten pelejä, kuten palapelejä, muistipelejä, pikkukakkossovellus ja muutama muu lapsille suunnattu sovellus. Lisäksi Teevi osaa käyttää sujuvasti Netflixiä ja etsiä ohjelmien joukosta Martin tarinatallin. Muutama särö näytössä ei paljon haittaa.
iPana.
En haluaisi, että Teevi pelaa montaa tuntia päivässä, mutta en myöskään usko, että lapsestani tulee kouluampujaa vain, koska annan hänen pelata palapeliä iPadilla sen aikaa, kun hoidan Menniä tai teen ruokaa. Joskus ahdistaa, kun jokapaikassa meuhkataan ruutuajasta ja siitä, ettei lapsille anneta enää aikaa, vaan pelkkiä pelejä. Mielestäni on kuitenkin aikalailla se ja sama, kokoaako Teevi palapeliä ruudulla vai ihan livenä. Usein pelejä pelataan sylityksin aikuisen kanssa ja pelien taso valitaan taitoja vastaavaksi. Onhan se näppärää, että iPadille palapelejä saa alle eurolla 20 kappaletta ja kaupassa yksi puupalapeli maksaa reilusti yli 10€.
Minä olen tarkempi Teevin peliajasta, eikä iPadia kaikkina päivinä edes oteta esille. Janne antaa Teevin useammin pelata, mutta jaksaa myös paremmin auttaa ongelmatilanteissa. Minun hermo kestää paljon paremmin legopalikoiden kasaamisen kuin jumittuneen ipadin kanssa ränkkäämisen. Vähän parempi omatunto tuleekin, kun me koko päivä ollaan tehty jotain ihan muuta. Esimerkiksi torstaina me rakennettiin kaikista duploista eläintarhaa kiertävä junarata. Tosin sitä junarataa ajettiinkin sitten vain Martilla.. Ulkona käytiin laskemassa mäkeä ja tekemässä kaikki päivän lumityöt. Illalla voi sitten isin kanssa vähän pelata, kun äiti käy salilla. :)
Kandi on valmis, seminaari pidetty ja kone vapautettu höpöhöpöhommiin. Voin nyt teille kaikille paljastaa, etten todellakaan kirjoittanut kandiani jokaisena vapaahetkeäni (läheskään), mutta velvollisuudentunne alkoi heti kuristaa, jos meinasin kirjoitella ”turhuuksia” blogiin, kun kanditiedostoon ei ollut ilmestynyt sanaakaan.
Kirjoittaminen vaati kyllä taas viimehetken pakkoon asti vedättämistä, monta suklaalevyä ja tiukan sulkeutumisen muulta maailmalta. Kaksi päivää se vei, mutta valmista tuli. Seminaaridiat väänsinkin sitten Menni sylissä istuen, äidin olohuoneen lattialla ja esitystä harjoittelin kerran mielessäni höpisten edellisenä iltana. Onneksi itsevarmuus on äitiyden myötä kasvanut, joten pärjäsin hyvin. Huomenna täytyy mennä vielä katsomaan toisten esityksiä ja sitten on syksyn kouluhommat läjässä. Keväällä pitäisi selvitä yhdestä matematiikan kurssista, jotta voisin palata yliopistolle ilman rästihommia. Pakko ainakin yrittää selviytyä siitä.
Hiljaiselomme aikana Menni on kasvanut hurjasti, oppinut kierimään paikasta toiseen ja jopa ryömimään ympyrää napansa ympäri. Viimeisemmän kehitysaskeleen huomasin eilen! Olin aivan varmasti jättänyt Mennin nenä minuun päin ja kun seuraavan kerran vilkaisin, hän tuijotteli telkkaria kirkkain silmin. Menni myös mutustaa kaikkea p:llä alkavaa eli perunaa, pataattia (tiedän, että se kirjoitetaan b:llä), porkkanaa, päärynää ja peukaloa. Tällä hetkellä näyttää siis pahasti siltä, että Mennikin hakee turvaa tutin ja unipupujen sijaan peukalosta, äitinsä ja mumminsa tapaan. Ounou. Peukalosta vierottaminen on niin paljon hankalampaa, kun sitä ei oikein voi leikata irti..
Teevikin on tietty kasvanut. Tai lähinnä Teevin tukka. Kohta voidaan laittaa Telkku esittämään joulukuvaelman enkeliä. Janne haluis jo leikata noi kiharat, mutta mä en ole lämmennyt ajatukselle. Se on niin suloista, kun Teevi tepsuttelee herättyään tukka sekaisin ja posket punaisena olohuoneeseen. Isojen poikien sängyssä nukkuminen on alkanut sujumaan melko hyvin. Vieläkin sängystä on kiva tulla pois, mutta useimmiten muutama testikerta riittää.
Luntakin on satanut ja pulkkamäet testattu. Harmi, että Teevi nyt sairastui, eikä me päästä ulos nauttimaan talvisäästä. Tällä hetkellä meitä viihdyttää Martti, ipad-pelit ja kirjat. ”Maatttii”, tuo ruostunut hinausauto, on aivan ehdoton hittituote. ”Maatin” lisäksi sanavarasto on karttunut ja jokapäiväisessä käytössä on jo lukemattomia sanoja: hylly, isi, äiti, Menni, vauva, vaippa, roskiin, kaappiin, nakki, grilli, pupu, bzzz (=mehiläinen), vuhvuh (=koira), miau (=kissa, bitti), piip piip (=hiiri, tipu), mmmuuuu (=lehmä), vettä, saappaat, ankka…
Tänäänkin on liikkumisen lomassa treenattu aivonystyröitä isin pädillä. Palapelit ovat tuttuja fyysisinä versioina, joten pädipelikin sujuu jo mallikkaasti. Harjoittelun tuloksena myös hankalammat kentätkin sujuvat, vaikka videolle tallentuikin vain pari helppoa kenttää.
Mennikin on jo siinä iässä, että hyppykiikku on ajankohtainen vempele. Maassa pötköttely alkaa tympimään ja ylös olisi kova hinku. Konttausasennosta tavoitellaan jo istuma-asentoa, mutta ei se ole kyllä vielä lähelläkään. Tuettuna Menni nököttää kyllä ryhdikkäästi ja jaksaa pitää itsensä pystyssä pitkiäkin aikoja. Näihin aikoihin Teevikin istui ensimmäisiä kertoja syöttötuolissa, vaikka vasta 6,5kk iässä kampesi itse itsensä istumaan. No mutta takaisin Menniin. Hän on nyt viihtynyt hyvin kantorepussa, josta voi katsella maisemia ja muiden lasten tohinoita leikkipuistossa. Enää siihen ei niin helposti nukahdakaan. Myös hyppykiikku on päässyt testiin ja Menni nököttää siinä mielellään. Tosin hyppimistä hä ei vielä ole ihan sisäistänyt (veljen ohjeistuksesta huolimatta).
