Avainsana-arkisto: Teevi

Mau

03/03/2013Arkielämääbitti, TeeviMilla

Kesälomaansa hieman pidentänyt Bitti muutti tänään takaisin kotiin. Janne ja Teevi olivat pakanneet kissan kuljetuslaatikkoon ja tuoneet sen mukanaan Raumiksesta. Matka oli mennyt kuulemma yllättävän hyvin: molemmat takapenkkiläiset olivat nukkuneet nätisti. Kotiintulosta asti Teevi ja Bitti ovatkin olleet erottamattomat, ainakin Teevin mielestä. Poika on seurannut Bittiä pitkin asuntoa ja vähän väliä kuuluu ”mau”, kun Bitti onkin jossain hukassa. Onneksi meidän kissaneiti on aika sosiaalista lajia ja nauttii huomiosta. Teevi onkin saanut osakseen pääasiassa kehräystä ja ystävällistä puskemista.

Ainakaan vielä Bitti ei ole yrittänyt päästä ulos tai maukunut ovien takana. Katsotaan, miten tämä kaupunkielämä alkaa maistumaan. Ehkä huomenna pääsee ulos valjaiden kanssa. Eihän se tietty ole sama kuin valtoimenaan juoksentelu, mutta ainakin ennen Bitti nautti ulkoiluista remmin päässäkin. Kesällä saattaa taas päästä Raumalle pyydystämään lintuja ja hiiriä ja viettämään oikeita kissanpäiviä, kun me halutaan pitää ovia auki ja reissata.

Kaverukset katsomassa Autot-elokuvaa sängyn päällä. (Huomaa Sanna-Raipe kädet.) — Kaverukset katsomassa Autot-elokuvaa sängyn päällä.

Viikonlopun aikana Janne oli opettanut Teevin pitämään käsiä Sanna-Raipe tyylillä (kts. kuva). Tukan ravistamisen Teevi osasi jo omasta takaa. Kyllä isit opettaa lapsilleen aina kaikkea erihyödyllistä. Itse yritin opettaa Mennille tänään kerrospukeutumista ja leirielämää. Meidän retkikokemuksesta yritän kirjoittaa ihan oman juttunsa jahka ehdin. Oltiin tänään siis koko päivä partioreissussa ja hyvin meni. Menni sai paljon huomiota, vaikka osasikin käyttäytyä melko huomaamattomasti.

Bitti tutki tarkasti joka nurkan. Teevi seurasi tiukasti perässä.

Illalla Teevi ei meinannut malttaa unillekaan ilman Bittiä. Valitettavasti oli pakko, kissat kun ei käskien pysy missään. Vaarilassa Teevi nukahti molempina iltoina Dianan koiran, Pepin, viereen isoon sänkyyn. Se oli Teevistä hurjan mukavaa, eikä nukkumaanmenoista tarvinnut keskustella juuri ollenkaan. Tänään piti moneen kertaan selittää, että kissa on täällä aamullakin ja ihan hyvin voi välissä vähän nukkua. Bittikin nukkuu.

Viikonloppufiiliksiä ja lemmikkiasiaa

22/02/2013Arkielämääarki, bitti, Menni, Teevi, vapaallaMilla

Pitkästä aikaa on perjantai, eikä me olla lähdössä minnekään. Yleensä me livistetään Turusta heti perjantai-iltapäivällä ja palaamme vasta sunnuntai-iltana takaisin. Tämän viikonlopun aiomme kuitenkin viettää ihan vain kotosalla. Täälläkin on tiedossa mukavaa ohjelmaa ainakin huomiseksi. :)

Viime viikonloppua vietettiin vaarilassa, mun isän luona Espoossa. Siellä otettiin rennosti (kuten kuvasta näkyy), saunottiin, käytiin katsomassa alamäkiluistelua, leivottiin kakkua ja tehtiin tuttavuutta erikokoisten eläinten kanssa. Teevin lemppari on ”mauuu” eli kissa. Teevi seurailee kissoja ja silittelee niitä mielellään. Meidän oma mau asustaa tällä hetkellä Rauman mummulassa, koska me on reissattu sen verran paljon ja jossain vaiheessa Teevin ja Bitin yhteiselo ei oikein sujunut, kun Teevi repi kissaneitiä aina hännästä. Vaikka Bitti on maailman kiltein kissa ja sitä melkein saakin kantaa hännästä, ei sekään ihan kaikkea kestänyt. Osa huitovista pikkukäsistä tulkittiin väärin ja silitystä tavoittelevat sormet saivat kynnestä. Lisäksi Bitti oppi ärsyttämään Teeviä makaamalla puolen metrin päässä, jotta Teevi tulisi koskemaan. Nyt pitäisi miettiä, saako Bitti jäädä maalle asumaan vai otetaanko mau takaisin kotiin. Ainakin Teevi olisi ikionnellinen omasta mausta. Täytyisi kokeilla, miten lomafiilistelijä sopeutuisi takaisin kaupunkiasujaksi. Ulos kun ei pääse ilman hihnaa täällä meillä. Kyllä meillä kaikilla on sitä ainakin ikävä.

Menni puolestaan on koiraihmisiä. Pieni Vilho viihdytti neitiä pari viikkoa sitten Raumalla ja nyt viihdyttäjän rooliin pääsi Dianan pieni Pepi-koira. Se kun oli neidin kanssa melkein samankokoinenkin. Koiraa Menni saa kyllä odottaa siihen asti, että osaa kulkea sen kassa itse ulkona. Minäkin haluaisin joskus koiran, mutta en nyt, kun ulos lähtöä varten pitäisi joka kerta pukea kolme ihmistä. Ehkä sitten joskus, kun meillä on vähän suurempi oma piha, jolla koira voisi juoksennella itsekseenkin.

Nyt lähdetään kuitenkin ulos nauttimaan iltapäivän valoisuudesta ja huomenna aloitetaan päivä Teevin kanssa juniorijumpalla. Lisäksi meille saapuu ihania vieraita Turun toiselta reunalta. :)

Viikkomenu 2

20/02/2013Arkielämääarki, herkut, kotihommia, Teevi, uudet taidotMilla

Ihan vain todistaakseni itselleni ja teille muille, että pysyn suunnitelmassa, aion nyt esitellä meidän tämän viikon ruokalistan. Ruokalista on saanut inspiraationsa valeäidin viikkomenuusta, mutta lisäilin sinne myös omiani. Kauppareissu suoritettiin maanantaina ja listan pituudeta huolimatta loppusumma oli yllättävän pieni. Tai no, niinhän se aina on, kun ei tarvitse ostaa vaippoja.

Tällä viikolla meillä on syöty ja syödään seuraavaa:

Maanantai:
Pyttipannu

Tiistai:
Toscanan cannellonivuoka

Keskiviikko:
Pestokanariisivuoka

Torstai:
Porkkanasosekeitto

Perjantai:
Kylmäsavulohipasta

Tavoitteeni viikkomenun luonnissa täyttyy, jos listalta löytyy yksi kalaruoka, yksi uuniruoka ja yksi keitto. Lihoja yritän vaihdella monipuolisesti, ettei koko viikkoa syötäisi jauhelihaa. Vielä kun oppisin tekemään ruokaa perunoista. Tai ei kysymys ole osaamisesta; mä vaan inhoan perunoiden kuorimista. Meillä on perunoita tasan peruna-sipulisekoituksessa.

Eilen testasimme tuota cannellonivuokaa, joka sai meillä lempinimen sibeliusmonumentti. Ruoka oli kyllä maistuvaa, mutta valmistusprosessi melkoinen. En ehkä enää ikinä halua tunkea jauhelihakastiketta cannellonien sisään. Ainakaan arkiruokana. Jos makaroniksi valitsee vaikkapa simpukkapastan, tämä ruoka olisi erinomainen arkipöydän herkku. Lisäksi ohjeessa on ainakin puolet liikaa tuota valkokastiketta ja cannellonien päät kärähtivät uunissa melko nopeasti. Täytyy ensi kerralla muistaa laittaa folio vuoan päälle, jos aion vielä cannelloneista tätä tehdä. Ehdottoman plussan ansaitsee tämän ohjeen jauhelihakastike. Pinaatti on tainnut löytää tiensä meidän kauppalapulle jäädäkseen.

Tällä hetkellä uunissa hautuu pestokanavuoka, joka oli helppo tehdä Teevin kanssa kahdestaankin. Teevi tykkää tosi paljon seurata kokkaamista ja leipomista vierestä. Kun keittiössä tapahtuu, Teevi raahaa oman TrippTrappinsa työtason viereen ja kiipeä aitiopaikalle katsomaan, mitä tällä kertaa valmistuu. Pikkuhiljaa olen antanut Teeville pieniä hommia ja hän saa esimerkiksi kaataa jauhoja tai riisejä mitasta astiaan. Pestovuokaa tehdessäkin Teevi ”mittasi” riisit vuokaan ja holautti fetat perään. Tämä on niin helppo ruoka, että parin vuoden päästä Teevi saa tehdä sen jo ihan itse. :D Jos aikuinen vaan nostaa vuoan uuniin ja pois sieltä. Hienosti Teevi kyllä tietää, ettei uuniin tai hellalla oleviin kattiloihin tai paistinpannuihin saa koskea. Joskus se kuitenkin unohtuu, jos pannulla on esimerkiksi nakkeja. Silloin täytyy äidin olla valppaana nappaamaan pienet sormet talteen.

Pienempänä Teevi istui tiskialtaassa seuraamassa keittiöpuuhia. Ehkä se olisi kohta Mennille sopiva paikka, kun lattialta alkaa kuulua hyvin nopeasti kärsimätöntä kitinää.

Murtomaahiihtoa ja karhunkävelyä

09/02/2013ArkielämääMenni, talvi, Teevi, uudet taidotMilla

Tänään molemmat lapset ovat harjoitelleet uusia liikkumismuotoja ja onnistuneetkin niissä melkoisen hyvin.

Aamupäivällä oltiin kummilassa käymässä ja ulkoiltiin lumisessa pihassa kera Teevin pikkuserkkujen. Pihamaalta bongattiin pikkuruiset sukset. Mun omaan mieleen ei ollut kyllä vielä asettunut ajatus hiihtämisestä, vaikka luistemisen kokeilemista olin jo ajatellut. Ehkä omat negaatiot hiihtämistä kohtaan on torjunut myös ajatukset Teevistä suksilla. Nyt kuitenkin innostuin asentamaan sukset Teevin jalkoihin ja siitä se sitten lähti. Sukset jalkaan saatuaan Teevi lähti hiihtämään ihan luonnostaan. Tosin hiihtämisellä tässä kohtaa tarkoitetaan kävelemistä sukset jalassa, mutta kuitenkin. Hermo ei mennyt kertaakaan ja pyllähdyskin kestettiin äitiä paremmin. Hyvä Teevi.

Iltapäivällä kierreltiin vähän alennusmyyntejä, koska päädyttiin siihen, että sukset vois ollakin se tän talven juttu. Tuollaiset kenkään kiinnitettävät sukset kun menee vielä ensi vuonnakin vallan mainiosti. Luistimien kanssa on eri juttu, kun jalka kasvaa hurjaa vauhtia. Suksia ei kuitenkaan tähän hätään löytynyt, mutta huomenna mennään vielä vähän kattelemaan kirppiksiä. Kelvollisia pikkusuksia löytyy varmaan myös käytettynä.

Miten mä olin ajatellut, että hiihtää voi ehkä joskus 3-vuotiaana? Varmaan, koska mä en osaa hiihtää vieläkään, vaikka oon jo 24.

Menni puolestaan on jatkanut konttaamisharjoituksia ja nostanut treenit ihan uudelle tasolle. Nyt neiti nousee jo varpailleen ja ponnistaa karhunkävelyasentoon tai alaspäin katsovaan koiraan, kuten fabuloustunnilla sanottais. Siinä se sitten keikkuu, mutta eteenpäin ei vieläkään pääse. Nyt puuttuu enää se oivallus, että jalkoja pitäis liikutella vuorotellen edetäkseen johonkin.

Tästä asennosta on myös lyhyt matka istumaan. Pienen oivalluksen päässä on sekin taito, mutta muutaman viikon päästä mennään ja istutaan ihan varmasti. :) Sitten meillä onkin jo melkoinen meno päällä.

Unipupu

07/02/2013ArkielämääTeevi, unetMilla

”upu”:na paremmin tunnettu unipupu on Teevin tärkein kaveri. Tai ei voi sanoa, että joku tietty pupu. Mikä vain yksilö kelpaa, kunhan se on mallia Pentik. Meillä on asustanut näitä alkujaan sinisiä, valkoisia, harmaita tai vaaleanpunaisia pupuja jo ainakin kymmenkunta, mutta muuttuessaan kauttaaltaan harmaiksi ja eltaantuneen hajuisiksi, heitetään vanhoille hyvästit. Onneksi uuden saa halpaan hintaan lähimmästä Pentikin myymälästä.

Täytyy sanoa, että mummin unileluvalinta oli nappisuoritus. Pupu on tullut erittäin rakkaaksi unikaveriksi ja usein pupun korva tai jalka saa toimittaa tutin tai peukalon virkaa nukkumattia odotellessa. Onni on siinä, että nämä puput kestävät lukemattomia pesukonepesuja menettämättä muotoaan tai pehmoisuuttaan. Ne eivät ole hinnalla pilattuja ja identtinen uutukainen on helppo hankkia vanhan tilalle, sillä ihan kaikkea nämäkään puput ei kestä. Kun pesu 60 asteessakaan ei enää poista vanhan spagetin hajua, on pupu entinen ja äiti raa’asti laittaa pupun matkaamaan kaatopaikalle. Suurta itkua ei tästä synny (kunhan tapahtumaa ei pääse todistamaan ihan vierestä), sillä sänkyyn jää vielä ainakin viisi hyvää kaveria.

Yleensä sängystä löytyy siis 3-5 yksilöä, muutama pesukoneesta ja yksi Mennin sängystä. Mennin toinen vaaleanpunainen pupu on saanut pysyä koskemattomana, vaikka ensimmäisen Teevi omikin omaan käyttöön. Kerran Teevi kyllä yritti palauttaa tämän vaaleanpunaisen pupusen pyykkinarulta Mennin sänkyyn, mutta tuli sitten katumapäälle ja haki sen takaisin.

Pupuja löytyy myös mummilasta ja mummulasta, ettei vain pääse käymään maailman pahin katastrofi eli puputtomuus. Puputtomassa tilanteessa uni ei tule ja kiukkuraivarit on taatut. Joskus on nukkumatti saatu kutsuttua valepupun avulla, mutta kerran on ajeltu Forssaan hakemaan uuttakin.. Päivisin pupujen paikka on kuitenkin omassa sängyssä. Pahimpaan harmitukseen Teevi saattaa hakea ”upun”, mutta vie sen yleensä takaisin sänkyyn, kun harmitus on lähtenyt.

On mukavaa, että lapsella on jotain tuttua ja turvallista, joka auttaa sopeutumaan uusiin paikkoihin ja tilanteisiin. Onneksi Teevi ei kuitenkaan ole niin tarkka siitä, että kyseessä on juuri sama yksilö ja puput saavat käydä pesukoneessa menettämättä arvoaan Teevin silmissä. Olisi jännä tietää, mikä tietyistä asioista tekee niin tärkeitä. Joillekin tärkeää on uniriepu, toiselle uninalle ja kolmannelle pupu. Teevin sängyssä on pienestä asti ollut yksi pupu, mutta tärkeän roolin se sai vasta melko myöhään, kun tuttipullosta luovuttiin. Sängystä olisi silloin löytynyt monta muutakin pehmolelua, mutta onneksi Teevi valitsi tämän melko helposti korvattavissa olevan pienen pupun, kun valittavana olisi ollut kallis lehmäuniriepukin. Saiskohan semmosta edes mistään enää?

P.S. Kävin äsken kurkkaamassa ja tälläkin hetkellä Teevi nukkui yksi pupu naamalla ja toinen kainalossa.

Hyppykiikkuja

17/01/2013ArkielämääMenni, Teevi, uudet taidotMilla

Mennikin on jo siinä iässä, että hyppykiikku on ajankohtainen vempele. Maassa pötköttely alkaa tympimään ja ylös olisi kova hinku. Konttausasennosta tavoitellaan jo istuma-asentoa, mutta ei se ole kyllä vielä lähelläkään. Tuettuna Menni nököttää kyllä ryhdikkäästi ja jaksaa pitää itsensä pystyssä pitkiäkin aikoja. Näihin aikoihin Teevikin istui ensimmäisiä kertoja syöttötuolissa, vaikka vasta 6,5kk iässä kampesi itse itsensä istumaan. No mutta takaisin Menniin. Hän on nyt viihtynyt hyvin kantorepussa, josta voi katsella maisemia ja muiden lasten tohinoita leikkipuistossa. Enää siihen ei niin helposti nukahdakaan. Myös hyppykiikku on päässyt testiin ja Menni nököttää siinä mielellään. Tosin hyppimistä hä ei vielä ole ihan sisäistänyt (veljen ohjeistuksesta huolimatta).

Telkkublogi

Näköradio meidän perheen elämään