Avainsana-arkisto: Teevi

iPana

Ajatuksia, Arkielämää,

Eräänä päivänä olin imettämässä Menniä makuuhuoneessa, kun Teevi tuli hakemaan iPadin sänkymme päätyhyllystä. Kurkkasin vaan, että okei, se on sen oma, saa mennä. Kun Menni oli syönyt, mentiin olkkariin kurkkaamaan, mitä Teevi puuhailee. Siellä se istui sohvalla ja katsoi Marttia kaikessa rauhassa. Melkoinen iPana.

Välillä hävettää myöntää, kuinka hyvä Teevi on pelaamaan iPadilla. Pudotettuaan Jannen iPadin lattialle, Teevi sai ikiomaksi näyttövammaisen yksilön ja sillä onkin sitten pelattu. Teeville on ladattu laitteeseen lasten pelejä, kuten palapelejä, muistipelejä, pikkukakkossovellus ja muutama muu lapsille suunnattu sovellus. Lisäksi Teevi osaa käyttää sujuvasti Netflixiä ja etsiä ohjelmien joukosta Martin tarinatallin. Muutama särö näytössä ei paljon haittaa.

iPana.

En haluaisi, että Teevi pelaa montaa tuntia päivässä, mutta en myöskään usko, että lapsestani tulee kouluampujaa vain, koska annan hänen pelata palapeliä iPadilla sen aikaa, kun hoidan Menniä tai teen ruokaa. Joskus ahdistaa, kun jokapaikassa meuhkataan ruutuajasta ja siitä, ettei lapsille anneta enää aikaa, vaan pelkkiä pelejä. Mielestäni on kuitenkin aikalailla se ja sama, kokoaako Teevi palapeliä ruudulla vai ihan livenä. Usein pelejä pelataan sylityksin aikuisen kanssa ja pelien taso valitaan taitoja vastaavaksi. Onhan se näppärää, että iPadille palapelejä saa alle eurolla 20 kappaletta ja kaupassa yksi puupalapeli maksaa reilusti yli 10€.

Minä olen tarkempi Teevin peliajasta, eikä iPadia kaikkina päivinä edes oteta esille. Janne antaa Teevin useammin pelata, mutta jaksaa myös paremmin auttaa ongelmatilanteissa. Minun hermo kestää paljon paremmin legopalikoiden kasaamisen kuin jumittuneen ipadin kanssa ränkkäämisen. Vähän parempi omatunto tuleekin, kun me koko päivä ollaan tehty jotain ihan muuta. Esimerkiksi torstaina me rakennettiin kaikista duploista eläintarhaa kiertävä junarata. Tosin sitä junarataa ajettiinkin sitten vain Martilla.. Ulkona käytiin laskemassa mäkeä ja tekemässä kaikki päivän lumityöt. Illalla voi sitten isin kanssa vähän pelata, kun äiti käy salilla. :)

Legohommia.

Täällä taas

Arkielämää, , , ,

Kandi on valmis, seminaari pidetty ja kone vapautettu höpöhöpöhommiin. Voin nyt teille kaikille paljastaa, etten todellakaan kirjoittanut kandiani jokaisena vapaahetkeäni (läheskään), mutta velvollisuudentunne alkoi heti kuristaa, jos meinasin kirjoitella ”turhuuksia” blogiin, kun kanditiedostoon ei ollut ilmestynyt sanaakaan.

Kirjoittaminen vaati kyllä taas viimehetken pakkoon asti vedättämistä, monta suklaalevyä ja tiukan sulkeutumisen muulta maailmalta. Kaksi päivää se vei, mutta valmista tuli. Seminaaridiat väänsinkin sitten Menni sylissä istuen, äidin olohuoneen lattialla ja esitystä harjoittelin kerran mielessäni höpisten edellisenä iltana. Onneksi itsevarmuus on äitiyden myötä kasvanut, joten pärjäsin hyvin. Huomenna täytyy mennä vielä katsomaan toisten esityksiä ja sitten on syksyn kouluhommat läjässä. Keväällä pitäisi selvitä yhdestä matematiikan kurssista, jotta voisin palata yliopistolle ilman rästihommia. Pakko ainakin yrittää selviytyä siitä.

Hiljaiselomme aikana Menni on kasvanut hurjasti, oppinut kierimään paikasta toiseen ja jopa ryömimään ympyrää napansa ympäri. Viimeisemmän kehitysaskeleen huomasin eilen! Olin aivan varmasti jättänyt Mennin nenä minuun päin ja kun seuraavan kerran vilkaisin, hän tuijotteli telkkaria kirkkain silmin. Menni myös mutustaa kaikkea p:llä alkavaa eli perunaa, pataattia (tiedän, että se kirjoitetaan b:llä), porkkanaa, päärynää ja peukaloa. Tällä hetkellä näyttää siis pahasti siltä, että Mennikin hakee turvaa tutin ja unipupujen sijaan peukalosta, äitinsä ja mumminsa tapaan. Ounou. Peukalosta vierottaminen on niin paljon hankalampaa, kun sitä ei oikein voi leikata irti..

 

Teevikin on tietty kasvanut. Tai lähinnä Teevin tukka. Kohta voidaan laittaa Telkku esittämään joulukuvaelman enkeliä. Janne haluis jo leikata noi kiharat, mutta mä en ole lämmennyt ajatukselle. Se on niin suloista, kun Teevi tepsuttelee herättyään tukka sekaisin ja posket punaisena olohuoneeseen. Isojen poikien sängyssä nukkuminen on alkanut sujumaan melko hyvin. Vieläkin sängystä on kiva tulla pois, mutta useimmiten muutama testikerta riittää.

Luntakin on satanut ja pulkkamäet testattu. Harmi, että Teevi nyt sairastui, eikä me päästä ulos nauttimaan talvisäästä. Tällä hetkellä meitä viihdyttää Martti, ipad-pelit ja kirjat. ”Maatttii”, tuo ruostunut hinausauto, on aivan ehdoton hittituote. ”Maatin” lisäksi sanavarasto on karttunut ja jokapäiväisessä käytössä on jo lukemattomia sanoja: hylly, isi, äiti, Menni, vauva, vaippa, roskiin, kaappiin, nakki, grilli, pupu, bzzz (=mehiläinen), vuhvuh (=koira), miau (=kissa, bitti), piip piip (=hiiri, tipu), mmmuuuu (=lehmä), vettä, saappaat, ankka…

Pieni sairastaja Martteineen.

 

Uniasiaa

Arkielämää,

Uni on ollut meillä polttava puheenaihe viimeisen viikon ajan. Ensimmäiset vastoinkäymiset nukkumatin kanssa kohdattiin viime viikon maanantaina, kun Teevi päätti jättää päikkärit välistä. Tämä on melko normaalia silloin tällöin, varsinkin kun herra on tottunut vetelemään 13-14 tunnin yöunia, mutta kun 7 päivää päiväunettomuutta oli takana, alkoi itsekukin olla hieman kärttyisä.

Teevi meni kyllä mielellään pinnasänkyyn päiväuniaikaan ja pötkötteli leikkien pehmoeläinten kanssa usein yli tunninkin. Uni ei kuitenkaan tullut silmään ja viimeistään neljän aikaan iltapäivällä meillä asui kiukkukalle, joka ei pysynyt edes pystyssä itse. Pienikin vastoinkäyminen sai aikaan hillittömät raivarit, eikä mikään ollut yhtään hyvin. Päiväunet oli saatava takaisin päiväjärjestykseen, välittömästi.

Kun nukkumisasiat olivat jo valmiiksi huonosti, päätimme purkaa pinnasängyn perjantaina ja samalla vaivalla opetella isojen poikien sänkyyn. Yöunet sujuivat jotenkuten, mutta viikonloppu mentiin vielä ilman päikkäreitä. Maanantaina koitti päivä, jolloin tämä äiti päätti jääräpäisesti saada lapsensa nukkumaan päiväunia. Valitettavasti Teevi on perinyt jääräpäisyyttä läjäpäin ja nukutusrupeama ei todellakaan ollut helppo.

Noin puolitoista tuntia kannoin Teeviä takaisin sänkyyn, hän nousi ylös, nauroi ja juoksi karkuun, kannoin takasin, ylös, nauru, karkuun, takaisin… Vajaan kahden tunnin kohdalla olin laskenut vieneeni Teevin sänkyyn jo sata kertaa, eikä usko meinannut enää riittää. Pikainen ”Voiko tässä käydä niin, että Teevi oikeasti nukahtaa tonne?” -puhelu Hennalle, yksi sukulaku ja taas kantamaan ipanaa takaisin sänkyyn. Ja niin siinä kävi, että ensin nauru muuttui itkuksi ja lopulta Teevi jäi kuin jäikin nukkumaan ihan itsekseen. Jes. Onnistumisen ilo oli melko suuri, vaikka nääntymys meinasikin viedä voiton.

Tahtotaistelun läpikäyminen kuitenkin kannatti, sillä eilen takaisin raahaamisia tarvittiin enää kuusi ja tänään kaksi! Äidin pinna oli kuitenkin millin pidempi. Tästä opin, että lapsen pinna varmaankin mitoitetaan niin, että äidin on vain hitusen pidempi, jotta lapsi ja vanhempi voivat kasvattaa toisiaan.

Kuvan lapsi ei liity tapaukseen. (Menni nukkuu ihan hyvin.)

Ark(t)inen moi

Arkielämää, , ,

Ulkona on ollut melko hyistä, vaikkei lunta ole näkynyt säämiesten lupauksista huolimatta. Me ollaan Teevin kanssa jo verhouduttu toppaan, jotta vilu pysyy poissa luista ja ytimistä. Yhtäläiset karvareunushuput saavat kyllä kiitosta. Pysyy tuuli pois naamalta, eikä ulkonäkökään ole hullumpi. Omassa karvareunassaan Teevi näyttää vähän säikähtäneeltä hamsterilta.

Ihmettelin, kun päälle kiskaistu toppahaalari (joka oli sopiva vielä kuukausi sitten) näytti jo naftilta meidän minimiehen päällä. Tänään syy tähän haalarin kutistumiseen selvisi, kun neuvolan mitta näytti 10cm enemmän kuin 6kk sitten. Pituutta oli kertynyt 87,5cm, joten ei mikään ihme, ettei 80cm kokolapulla varustettu haalari ihan mahdu, vaikka sitten vastaisikin kokoa isompaa. Punainen haalari joutui jo kaappiin odottamaan Mennin kasvamista, mutta tuota sinistä Tickettiä aion kyllä pitää ainakin vuodenvaihteeseen asti. Sitten alennusmyynnit toivottavasti tuovat eteen halvemman ratkaisun. Juuri kun rakastuin syvästi tuohon tummansiniseen.. Höh.

Tämä kasvupyrähdys on aivan selvästi ajoittunut viimeisimpiin kuukausiin, sillä tuntuu, että koko vaatevarasto on päässyt kutistumaan ja viimeisetkin koon 86 vaatteet on nyt poistettu käytöstä. Juuri kun ajattelin, että nyt se kasvu viimein hidastuu ja vaatteita saa käyttää vähän pidempään.

Pahimpaan paniikkiin käytiin tänään Kappahlista hakemassa kokomusta talvihaalari. Liveihmisten kokemuksia en tästä haalarista ole kuullut, joten päätin luottaa keskustelupalstojen ja blogien äiteihin. Kappahlin toppahaalaria on kehuttu monia merkkituotteita kestävämmäksi ja hinta/laatu-suhdetta paremmaksi. Jos tämä on totta, olen enemmän kuin tyytyväinen, sillä haalari oli tyylikkään näköinen ja ennenkaikkea halpa. Tänään kyseisen puljun kanta-asiakkaat saivat vielä -25% alen, joten haalarille jäi hintaa vajaat 60€. Haalari on mitoitukseltaan pitkää ja kapeaa malllia, joten se istui Teeville kuin nakutettu. Kokolapussa lukee tällä kertaa 92cm. Hurjaa.

Kuinka pieneltä Mennin haalari näyttääkään, vaikka siinäkin on vielä kasvuvaraa jokunen sentti. Ja se on niiiin ihana. <3 Nyt olen aika onnellinen pieni materialistihiiri.

Pikatalvi

Arkielämää, , ,

Viikonlopuksi jäimme jumiin kotiin, koska ulkona OLI talvi ja auton alla OLI kesärenkaat. Nyt on taas syksy ja auton alla talvirenkaat.

Ylläritalvi oli mukavan piristävä. Jokapaikassa oli valkoista, valoisaa ja ilma oli ihanan kirpeä. Lisäksi kotiin jumittuminen antoi pienen hengähdyshetken kaiken hässäkän keskellä ja saatiin nautiskella oman perheen kesken rauhallisesta viikonlopusta. Perjantaina käytiin ostamassa lapsille pipoja ja tumppuja, jotta kylmä pysyisi loitolla pulkkamäessäkin. Lauantai aloitettiin kauppareissulla tuplarattaiden voimin. Takaisin Teevi tosin matkusti uudenkarheassa pulkassaan. Viimevuotinen oli jo niin vauvojen juttu ja Teevi tarvitsi isojen poikien pulkan, jotta äitikin mahtuu kyytiin.

Viikonloppu koostui siis lumesta, ulkoilusta, pulkkamäestä, hitaista aamuista, kavereista, kuntoilusta, naurusta ja siivoamisen välttelystä. Viimeisimmän päätin ihan itse. Olen sitä mieltä, että jos ollaan viikonloppu kotona, ei sitä tarvitse käyttää siivoamiseen, koska eihän me koskaan muutenkaan siivota, kun ollaan reissussa. Kyllä ne murut lattialla pysyy maanantaihinkin. Tosin tämän päätöksen seurauksena jouduin eilen siivoamaan ihan yksin, mutta ei se mitään.

 

Paljussa

Arkielämää

Lauantaina hurautimme Raumalle, Teevin ja Mennin mummulaan. Aamu alkoi hitaasti, kun Teevi veteli sikeitä melkein kymmeneen asti ennen kuin päästiin matkaan. Automatka meni höpötellessä, tosin kukaan kanssamatkustajista ei Teevin papatuksesta saanut selvää. Onneksi se ei herraa tuntunut haittaavan.

Perillä meille oli annettu tehtäväksi viime jouluna rakennettujen lukuisten legorakennelmien purkaminen. Sarjoja on siis likimain sata ja jokainen on viimeistä osasta myöten kasattu ohjeiden mukaan. Miten niin aikuiset ei voi enää leikkiä legoilla? Teevi ei niitä taida ihan heti periäkään, sen verran tarkkoja ovat alkuperäisomistajat aarteistaan. Tällä kertaa sarjat purettiin palikka palikalta minigrip-pusseihin odottamaan uusia leikkejä. Siinäkin hommassa meni tovi. Miten kauan me on niitä oikein kasattukaan? Meidän purkaessa legoja, taata purki meidän autoa. Takuukorjaamo löytyy onneksi aina, kun meidän rakas kulkupeli on jostain rempsallaan. Eli aika usein.

Illalla odotti viikonlopun kohokohta, Teevin ensimmäinen paljukokemus. Muutkin kyllä nauttivat tästä luksuksesta, mutta Teevin ihkaensimmäinen paljukerta oli aika huvittava. Ensin ajattelin, että pimeä ja kylmä ulkoilma pelottaa Teeviä, eikä paljuilusta tule mitään, mutta pikkumies pulahtikin paljuun kuin kala veteen. Paljun penkki oli juuri sopivan korkuinen seisovalle Teeville ja hän ramppasikin pitkin penkkiä edestakaisin. Välillä loiskutellen vettä ja välillä äitin tai isin syliin syöksyen. Pois ei olisi saanut ottaa ollenkaan, mutta onneksi löylynheittäminen saunassa oli melkein yhtä kivaa puuhaa.

Saas nähdä, pitääkö Teevi tästälähin ottaa paljuun joka kerta.. :)