Uni on ollut meillä polttava puheenaihe viimeisen viikon ajan. Ensimmäiset vastoinkäymiset nukkumatin kanssa kohdattiin viime viikon maanantaina, kun Teevi päätti jättää päikkärit välistä. Tämä on melko normaalia silloin tällöin, varsinkin kun herra on tottunut vetelemään 13-14 tunnin yöunia, mutta kun 7 päivää päiväunettomuutta oli takana, alkoi itsekukin olla hieman kärttyisä.

Teevi meni kyllä mielellään pinnasänkyyn päiväuniaikaan ja pötkötteli leikkien pehmoeläinten kanssa usein yli tunninkin. Uni ei kuitenkaan tullut silmään ja viimeistään neljän aikaan iltapäivällä meillä asui kiukkukalle, joka ei pysynyt edes pystyssä itse. Pienikin vastoinkäyminen sai aikaan hillittömät raivarit, eikä mikään ollut yhtään hyvin. Päiväunet oli saatava takaisin päiväjärjestykseen, välittömästi.

Kun nukkumisasiat olivat jo valmiiksi huonosti, päätimme purkaa pinnasängyn perjantaina ja samalla vaivalla opetella isojen poikien sänkyyn. Yöunet sujuivat jotenkuten, mutta viikonloppu mentiin vielä ilman päikkäreitä. Maanantaina koitti päivä, jolloin tämä äiti päätti jääräpäisesti saada lapsensa nukkumaan päiväunia. Valitettavasti Teevi on perinyt jääräpäisyyttä läjäpäin ja nukutusrupeama ei todellakaan ollut helppo.

Noin puolitoista tuntia kannoin Teeviä takaisin sänkyyn, hän nousi ylös, nauroi ja juoksi karkuun, kannoin takasin, ylös, nauru, karkuun, takaisin… Vajaan kahden tunnin kohdalla olin laskenut vieneeni Teevin sänkyyn jo sata kertaa, eikä usko meinannut enää riittää. Pikainen ”Voiko tässä käydä niin, että Teevi oikeasti nukahtaa tonne?” -puhelu Hennalle, yksi sukulaku ja taas kantamaan ipanaa takaisin sänkyyn. Ja niin siinä kävi, että ensin nauru muuttui itkuksi ja lopulta Teevi jäi kuin jäikin nukkumaan ihan itsekseen. Jes. Onnistumisen ilo oli melko suuri, vaikka nääntymys meinasikin viedä voiton.

Tahtotaistelun läpikäyminen kuitenkin kannatti, sillä eilen takaisin raahaamisia tarvittiin enää kuusi ja tänään kaksi! Äidin pinna oli kuitenkin millin pidempi. Tästä opin, että lapsen pinna varmaankin mitoitetaan niin, että äidin on vain hitusen pidempi, jotta lapsi ja vanhempi voivat kasvattaa toisiaan.