Lauantai

Arkielämää

Aamupäivä aloitettiin ulkoilulla, jonka jälkeen isi ja muksut suuntasivat kauppaan ja äiti tarttui imuriin. Koko kodin puunaus ei vieläkään tullut päätökseen, mutta kohtalaisen siistiä saatiin aikaiseksi. Imurin takana näkyy muuten meidän uusi matto. Mattokaupoilla käytiin jo perjantaina, kun eteisen lattia on ollut paljaana jo jokusen tovin.

Sadepäivän aktiviteetteihin kuuluvat olennaisesti palapelit, niin elektroniset kuin puisetkin. Teevi on jo aika haka palapeleissä. Ipadilla valmistuu vaikeammatkin palapelit tosta noin vaan, eikä nuppipalapeliä tehdessäkään mene hermo enää huonoon kuntoon, vaan palat napsahtelevat paikoilleen alta aikayksikön. Ipadin etu on kyllä se, että halvemmalla saa lisähaasteita ja vaihtelua tähänkin touhuun. Puinen nuppipalapeli maksaa helposti 10€ ja muutaman kerran jälkeen se on jo ihan lälly.

Äidin aktiviteetteihin kuului puolestaan tylsät lukuhommat. Käsittelyssä oli läjä artikkeleita, jotka käsittelivät modiililaitteiden käyttöä potilasläheisessä diagnostiikassa, siis mitä mielenkiintoisinta päiväuniviihdettä. Artikkeleiden lukeminen sujui vielä melko kivuttomasti ja asiakin pääosin jaksoi kiinnostaa, mutta viimeisen tunnin taistelu viitteiden hallintajärjestelmän kanssa meinasi kyllä aiheuttaa liian monta harmaata hiusta ja kiukkukohtauksen. Olisiko näistä nettipalveluista mitenkään mahdollista tehdä sellaisia, että käyttäjältä ei mene mielenterveys?

Jokatapauksessa kandini on taas hieman lähempänä valmistumista. Ainakin kiinnostus ja motivaatio kasvoivat edes hitusen, kun lueskelin aiheesta. Harmi vain, ettei aiheesta ole tehty juurikaan puolueetonta tutkimusta. Yksi ainut tutkimusryhmä on kirjoittanut kaikki julkaisut ja nekin lähentelevät enemmän mainoksia kuin tieteellisiä artikkeleita..

Uusin hitti lelulaatikossa on Duplon junarata. Rata on kylläkin Sallan ja minun vanha, mutta Teeville se on uusi ja jännittävä. Nyt alkaa idea olla jo selvillä ja Teevi saa itsekin rakennettua rataa pitkät pätkät. Usein silti kuuluu vaativaa ulinaa, kun äidin tai isin pitäisi koota rataa pala palalta, jotta voidaan seurata haltioituneena kun sähköjuna puksuttaa ympyrää olohuoneen lattialla.

Perjantaisella Toysrus-visiitillä himoitsin jo hienoa erikoisjunaratapakettia, joka oli reilussa alennuksessa (norm. 125€, nyt 89€, siis melkein ilmanen). Janne ei kuitenkaan lämmennyt tälle ajatukselle ja onhan meillä tota rataa jo aika isoihinkin leikkeihin. Se olis vaan ollut niiiin hieno!

Illalla asenneltiin vielä vähän talvivaloja pimeyttä piristämään. Suomen talvi on kyllä niin pitkä ja pimeä, että kaivan jouluvalot käyttöön jo loka-marraskuussa, enkä luovu niistä ennen maaliskuuta. Sama juttu kynttilöiden kanssa. Ihanan tunnelmallista, kun hiippaili illalla pelkkien talvivalojen loisteessa.

 

Ark(t)inen moi

Arkielämää, , ,

Ulkona on ollut melko hyistä, vaikkei lunta ole näkynyt säämiesten lupauksista huolimatta. Me ollaan Teevin kanssa jo verhouduttu toppaan, jotta vilu pysyy poissa luista ja ytimistä. Yhtäläiset karvareunushuput saavat kyllä kiitosta. Pysyy tuuli pois naamalta, eikä ulkonäkökään ole hullumpi. Omassa karvareunassaan Teevi näyttää vähän säikähtäneeltä hamsterilta.

Ihmettelin, kun päälle kiskaistu toppahaalari (joka oli sopiva vielä kuukausi sitten) näytti jo naftilta meidän minimiehen päällä. Tänään syy tähän haalarin kutistumiseen selvisi, kun neuvolan mitta näytti 10cm enemmän kuin 6kk sitten. Pituutta oli kertynyt 87,5cm, joten ei mikään ihme, ettei 80cm kokolapulla varustettu haalari ihan mahdu, vaikka sitten vastaisikin kokoa isompaa. Punainen haalari joutui jo kaappiin odottamaan Mennin kasvamista, mutta tuota sinistä Tickettiä aion kyllä pitää ainakin vuodenvaihteeseen asti. Sitten alennusmyynnit toivottavasti tuovat eteen halvemman ratkaisun. Juuri kun rakastuin syvästi tuohon tummansiniseen.. Höh.

Tämä kasvupyrähdys on aivan selvästi ajoittunut viimeisimpiin kuukausiin, sillä tuntuu, että koko vaatevarasto on päässyt kutistumaan ja viimeisetkin koon 86 vaatteet on nyt poistettu käytöstä. Juuri kun ajattelin, että nyt se kasvu viimein hidastuu ja vaatteita saa käyttää vähän pidempään.

Pahimpaan paniikkiin käytiin tänään Kappahlista hakemassa kokomusta talvihaalari. Liveihmisten kokemuksia en tästä haalarista ole kuullut, joten päätin luottaa keskustelupalstojen ja blogien äiteihin. Kappahlin toppahaalaria on kehuttu monia merkkituotteita kestävämmäksi ja hinta/laatu-suhdetta paremmaksi. Jos tämä on totta, olen enemmän kuin tyytyväinen, sillä haalari oli tyylikkään näköinen ja ennenkaikkea halpa. Tänään kyseisen puljun kanta-asiakkaat saivat vielä -25% alen, joten haalarille jäi hintaa vajaat 60€. Haalari on mitoitukseltaan pitkää ja kapeaa malllia, joten se istui Teeville kuin nakutettu. Kokolapussa lukee tällä kertaa 92cm. Hurjaa.

Kuinka pieneltä Mennin haalari näyttääkään, vaikka siinäkin on vielä kasvuvaraa jokunen sentti. Ja se on niiiin ihana. <3 Nyt olen aika onnellinen pieni materialistihiiri.

Mun vuoro, sun vuoro

Ajatuksia, Arkielämää

Leikkipuistossa näkee usein, kun sisarukset kiistelevät siitä kumman vuoro on ajaa punaisella mopolla tai kuka on seuraavana keinujonossa. Meidän lapset eivät vielä osaa kinastella juuri muusta kuin jakamattomasta huomiosta ja siitäkin hyvin harvoin. Sen sijaan vanhempien välillä käydään vuorokeskusteluja päivittäin. Nyt kun minä yritän äitiysloman ohessa opiskella, partioida ja harrastaa liikuntaa, muistuttaa meidän arki välillä viestijuoksua. Läpsystä vaihdetaan ovella, kun toinen tulee ja toinen menee.

Mun vuoro..
syödä rauhassa, käydä yksin vessassa, nukkua pidempään, mennä salille, lähteä lenkille, juoda kuppi teetä, tehdä kouluhommia, ostaa jotain itselle, nukkua kokonainen yö, olla hetki yksin.

Sun vuoro..
tyhjentää tiskikone, kantaa vatsakipuista Menniä, nousta lohduttamaan keskellä yötä herännyttä Teeviä, lähteä lasten kanssa ulos, sopia lastenvahti, vaihtaa kakkavaippa, käydä kaupassa.


Säännöllisistä menoista meillä ei kiistellä ollenkaan, mutta ylimääräiset menot aiheuttavat välillä kinaa tasapuolisuudesta. Suurimmat vuorokeskustelut kuitenkin käydään arkisimmista asioista, kuten heräämisjärjestyksestä tai tiskikoneen tyhjentämisestä. Kaipa asiat ovat tässä tapauksessa aika hyvin, jos kiukuttelua aiheuttaa vain näinkin pienet asiat.

Yleensä yritän pitää vähintään yhden arki-illan tyhjänä ja lisäksi viikonloput ollaan tavallisimmin perheen kesken. Viime viikonloppu olikin poikkeus, kun jakauduttiin tyttöjen ja poikien porukkaan. Me tytöt suunnattiin Vantaalle mummilaan ja partioretkelle, kun taas pojat ajoivat Raumalle mummulaan. Tuntuu aika hassulta, että niin lyhyessä ajassakin tulee jo ikävä. Tänään on taas ollut huitelupäivä, kun lähdin Jannen astuessa ovesta sisään. Vuorossa oli kahden tunnin luento ja päälle sudenpentukokous.

Tätä kirjoittaessa nautin mun vuorosta keskittyä kirjoittamiseen ihan yksin, kun Janne kantaa itkevää Menniä ja Teevi nukkuu. Vielä nämäkin vuorot vaihtuvat.. Ennen kuin arvaankaan. (Tätä julkaistessa mun pitäisi siivota, eikä olla tässä koneella. :)

Mun vai sun näköinen Menni?

Ajatuksia,

Kun maailmaan tupsahtaa uusi tulokas, on lähes kaikkien ensimmäinen tai viimeistään toinen kysymys ”Kumman näköinen se oikein on?”. Teevi on aina ollut ja on edelleen selvästi isänsä näköinen, Janne miniatyyrikoossa. Joitakin piirteitä periytyy tietysti myös siltä toiselta vanhemmalta ja jossain vaiheessa Teevikin on etäisesti muistuttanut myös minua. Ainakin joidenkin katsojien mielestä.

Menni onkin sitten luku erikseen. Hän on täysin itsensä näköinen. Moni onkin sanonut, ettei Menni näytä yhtään kummaltakaan ja sitten taas toisaalta molemmilta. Niinhän sen kuuluisikin mennä. 50% geeneistä saadaan kuitenkin äidiltä ja 50% isältä, se on ihan tieteellinen tosiasia.

Puolueellisena (ja ehkä hieman katkerana siitä, että Teevi on mini-Janne) olen kuitenkin sitä mieltä, että Menni on enemmän minun näköinen kuin Jannen. Ainakin Menni on perinyt minulta korvanipukat ja jyrkän huulen kaaren. Teeviltä ja Jannelta semmoiset (tyttömäisyydet) puuttuu kokonaan. Omista lapsuuskuvistakin saattaa löytää pieniä mennimäisyyksiä. On jännä seurata, mihin suuntaan tilanne kehittyy. Jatkaako Menni omana itsenään vai korostuuko jommankumman vanhemman piirteet iän myötä?

Asiaa pohtineille nyt tueksi muutama vauvaotos, jotta voitte tehdä omat päätelmänne. Mennistä ei ole sairaalasta virallista ”akvaariokuvaa”, koska sairaalassaoloaikamme oli niin lyhyt, ettei akvaario ehtinyt käyttöön.

Janne sairaalan akvaariossa.
Minä akvaariossa.
Menni yhden päivän ikäisenä kotona.

Tuossa kuvassa Mennillä on kyllä vielä ihan ”väärän” mallinen pää, mutta nykyään hän muistuttaa enemmän tuota minun kuvaani. Ainakin meillä on ollut yhtä paljon tukkaa jo pienenä. :)

 

Pikatalvi

Arkielämää, , ,

Viikonlopuksi jäimme jumiin kotiin, koska ulkona OLI talvi ja auton alla OLI kesärenkaat. Nyt on taas syksy ja auton alla talvirenkaat.

Ylläritalvi oli mukavan piristävä. Jokapaikassa oli valkoista, valoisaa ja ilma oli ihanan kirpeä. Lisäksi kotiin jumittuminen antoi pienen hengähdyshetken kaiken hässäkän keskellä ja saatiin nautiskella oman perheen kesken rauhallisesta viikonlopusta. Perjantaina käytiin ostamassa lapsille pipoja ja tumppuja, jotta kylmä pysyisi loitolla pulkkamäessäkin. Lauantai aloitettiin kauppareissulla tuplarattaiden voimin. Takaisin Teevi tosin matkusti uudenkarheassa pulkassaan. Viimevuotinen oli jo niin vauvojen juttu ja Teevi tarvitsi isojen poikien pulkan, jotta äitikin mahtuu kyytiin.

Viikonloppu koostui siis lumesta, ulkoilusta, pulkkamäestä, hitaista aamuista, kavereista, kuntoilusta, naurusta ja siivoamisen välttelystä. Viimeisimmän päätin ihan itse. Olen sitä mieltä, että jos ollaan viikonloppu kotona, ei sitä tarvitse käyttää siivoamiseen, koska eihän me koskaan muutenkaan siivota, kun ollaan reissussa. Kyllä ne murut lattialla pysyy maanantaihinkin. Tosin tämän päätöksen seurauksena jouduin eilen siivoamaan ihan yksin, mutta ei se mitään.

 

Mihin aika katoaa?

Ajatuksia, Arkielämää, ,

Eilen Janne huomautti minulle, että voisin välillä päivittää blogiakin. Teki mieli kysyä, että missähän välissä olisin ehtinyt, mutta sitten tajusin että kiire on ihan itse aiheutettua. Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet aika hektisiä. Mukaan on mahtunut ristiäisjärjestelyjä, ristiäiset, liikuntaa eri muodoissa, paljon partiota, lasten kanssa olemista, siivoamisen välttelyä, lippukunnan budjetin hiomista, bussissa istumista, kavereita, pulkkamäkeä ja yksi luento.

Viikko sitten sunnuntaina meidän Menni kastettiin ja hän sai ihanan nimen lisäksi kolme maailman ihaninta kummia. Kaikki meni yleisestä härdellistä huolimatta hyvin. Kuvamateriaalia ja lisää jutunjuurta saadaan myöhemmin, joten palaan asiaan.

Juuri pari viikkoa sitten päätin liittyä Elixiaan ja etsiä aikaa ja motivaatiota liikkumiseen. Monen vuoden liikkumattomuuden jälkeen motivaation hakeminen tuntui hankalalta, mutta olen onnistunut raahaamaan itseni salille jo monta kertaa. Oikeastaan se on ollut tosi kivaakin, vaikka hieman turhauttaa oma huono kunto. Ainoastaan ajan löytyminen tuntuu haasteelliselta, ettei ihan joka päivä menisi siihen, että nähdään Jannen kanssa ovella kun toinen tulee ja toinen menee. Olen yrittänyt käydä salilla vasta niin myöhään, että ehdimme jonkun aikaa olla kotosalla koko perhe ennen kuin lähden. Vielä en ole rohjennut kokeilemaan lapsiparkkia, mutta varmasti sitäkin kokeilen, kunhan Menni vähän kasvaa. Olisi näppärää käydä salilla päivällä; saisin ajanvietettä, eikä sali olisi niin tupaten täynnä.

Tähän mennessä olen kokeillut ohjatuista tunneista zumbaa, vauvajumppaa ja juniorjumppaa. Zumba oli yllättävän mukavaa, vaikkakin ammatinvalintani näkyy varmasti tyylissäni. Yritän tehdä liikkeitä insinöörimäisen tarkasti ja olen hieman Kaikkosta kankeampi, mutta hiki siellä on tullut silti. Tanssimista minun liikehdintäni ei hirveästi muistuta, mutta olen onnistunut liikkumaan suunnilleen oikeaan suuntaan jo kahden tunnin verran. Varmasti suuntaan zumbaan jatkossakin. Vauvajumppa oli kivaa, mutta sitä ei tarjota kuin keskellä päivää, joten tuskin menen sinne uudestaan. Opin kuitenkin joitain liikkeitä, joita voi soveltaa kotonakin, jos innostusta riittää. Menni ainakin tykkäsi lennellä ja kuolata mun naamalle vatsalihasten aikana. Teevi puolestaan oli hyvin ihmeissään juniortunnista, joka siis on suunnattu lapsille. Vähän aikaa meni totutteluun ja lapsimäärän ihmettelyyn, mutta sen jälkeen Teevistä kuoriutui pieni aitajuoksijan alku. Puoli tuntia hän vain ylitti pikkuriikkisiä juoksuaitoja, uudestaan ja uudestaan.

Partio on syönyt myös aikaani melkoisesti. Viikottaisen laumaillan lisäksi olen istunut hallituksen kokouksissa, naputellut kirjanpitoa tietokoneelle, luonut ensi vuoden budjettia ja suunnitellut lippukuntamme juhlavuotta. Lisäksi autan Sallaa toisen lippukunnan retken järjestelyissä. Huhhuh. Siihen vielä päälle joulukalenterirumba ja partioyliannostus alkaa olla valmis. Onneksi partiossa on paljon kivaakin; kavereita, ulkoilmaa, innokkaita lapsia ja toteuttamisen iloa. Oikeastaan kirjanpitokin on ihan mukavaa puuhaa, jos siihen saa keskittyä täysillä. On huippua huomata, että ymmärrän jo melkein kaikki kaksinkertaisen kirjanpidon niksit ja kommervenkit ja tuntien naputtelun tuloksena saan tilin ja kirjanpidon saldot täsmäämään! Terapeuttista. (Ehkä mulla on vähän joku numerofiksaatio..)

Kolmas aikasyöppöni on tietysti koti ja kotihommat. Tällä hetkellä nautin harvinaisesta tilanteesta, kun molemmat lapset nukkuvat jo toista tuntia samaan aikaan. Yleensä tällaista luxusta ei tarjoilla, vaan koko päivä menee jomman kumman tarpeita tyydyttäessä. No, tämähän on tällä hetkelle minun kokopäivätyöni, joten suotakoon aikaa kotihommillekin. Välillä täällä kyllä näyttää siltä, ettei kukaan ole tehnyt elettäkään pitääkseen järjestystä yllä, mutta uskokaa tai älkää, täällä siivotaan ihan joka päivä.

Kun kaiken tämän lisäksi päätin jatkaa opintojani äitiysloman ohella, voisinkin sanoa kalenterin olevan aika täysi. Eilen olin ensimmäisellä luennollani aikoihin ja vaikka kyseessä oli tylsääkin tylsempi aihe (eli äidinkieli), kaksi tuntia meni nopeasti. Sain kaksi ihanaa tuntia vain istua ihan rauhassa ja joku kertoi tarkasti mitä milloinkin pitää tehdä. Oliko koulussa oikeasti ihan kivaa? :D