Avainsana-arkisto: muistoja

Mun vai sun näköinen Menni?

Ajatuksia,

Kun maailmaan tupsahtaa uusi tulokas, on lähes kaikkien ensimmäinen tai viimeistään toinen kysymys ”Kumman näköinen se oikein on?”. Teevi on aina ollut ja on edelleen selvästi isänsä näköinen, Janne miniatyyrikoossa. Joitakin piirteitä periytyy tietysti myös siltä toiselta vanhemmalta ja jossain vaiheessa Teevikin on etäisesti muistuttanut myös minua. Ainakin joidenkin katsojien mielestä.

Menni onkin sitten luku erikseen. Hän on täysin itsensä näköinen. Moni onkin sanonut, ettei Menni näytä yhtään kummaltakaan ja sitten taas toisaalta molemmilta. Niinhän sen kuuluisikin mennä. 50% geeneistä saadaan kuitenkin äidiltä ja 50% isältä, se on ihan tieteellinen tosiasia.

Puolueellisena (ja ehkä hieman katkerana siitä, että Teevi on mini-Janne) olen kuitenkin sitä mieltä, että Menni on enemmän minun näköinen kuin Jannen. Ainakin Menni on perinyt minulta korvanipukat ja jyrkän huulen kaaren. Teeviltä ja Jannelta semmoiset (tyttömäisyydet) puuttuu kokonaan. Omista lapsuuskuvistakin saattaa löytää pieniä mennimäisyyksiä. On jännä seurata, mihin suuntaan tilanne kehittyy. Jatkaako Menni omana itsenään vai korostuuko jommankumman vanhemman piirteet iän myötä?

Asiaa pohtineille nyt tueksi muutama vauvaotos, jotta voitte tehdä omat päätelmänne. Mennistä ei ole sairaalasta virallista ”akvaariokuvaa”, koska sairaalassaoloaikamme oli niin lyhyt, ettei akvaario ehtinyt käyttöön.

Janne sairaalan akvaariossa.
Minä akvaariossa.
Menni yhden päivän ikäisenä kotona.

Tuossa kuvassa Mennillä on kyllä vielä ihan ”väärän” mallinen pää, mutta nykyään hän muistuttaa enemmän tuota minun kuvaani. Ainakin meillä on ollut yhtä paljon tukkaa jo pienenä. :)

 

Ulkomailla

Arkielämää, , ,

Viikonloppuna Milla jätettiin kotimaan kamaralle ja me miehet suuntasimme länteen. Ohjelmassa oli siis Teevin ensimmäinen laiva- ja ulkomaanmatka. Lentokoneessahan Teevi pääsi matkustamaan jo viime kesänä, mutta laivamatkustus oli uusi tuttavuus. Nyt suuntana oli Tukholma ja isomummin (Teeville kylläkin isoisomummi, eli isänäidinisänäiti) 90-vuotisjuhlat. Matkaa tehtiin yhdessä puolen suvun kanssa, joten seuraa ja hoitajia riitti.

Matkustussujuvuuden takaamiseksi matkassa oli myös auto, ja satamassa pitikin odottaa pitkät tovit laivaan pääsyä. Isomummu oli onneksi varastoinut käsilaukkuun ruisleipää, jota Teevin mielestä olikin hauska ajankuluksi puputtaa. Yölaiva lähti senverran myöhään, että Teevi ei laivassa nähnyt kuin reppumatkan autokannelta hyttiin, jossa odottikin mukavan pieni matkasänky. Kerrankin nurkkaan käpertyminen onnistui helposti! Uni maittoikin varsin mukavasti vieraasta ympäristöstä huolimatta.

Aamuherätys koitti varsin aikaisin ja ohjelmassa oli seikkailu läpi kaupungin. Reitti on kuitenkin vuosien saatossa tullut varsin tutuksi ja perillä oltiinkin alta aikayksikön, paikallista aikaa vähän ennen seitsemää. Aamiaisen (Teeville jo päivän toisen) jälkeen suuntasimme läheiseen leikkipuistoon, josta löytyikin uutta ja hauskaa tekemistä niin Teeville kuin vanhemmillekin.

Iltapäivällä olikin juhlan aika. Juhlia on tänä keväänä ja kesänä ollut jo varsin monet, joten täytekakku ja mansikat olivat pikkumiehelle jo tuttuja herkkuja. Juhlan tiimellyksessä kuvattiin taas kaikki viisi polvea, edelliset kuvat otettiin vuosi sitten, Teevin ristiäisissä.

Kyläpaikassa oli myös ihastuttava haukkutoveri Puzzel, joka suuresta koostaan huolimatta ei ollut liian pelottava Teevinkään mielestä. Teevi kävikin myös koeajamassa Puzzelin pedin.

Illalla suunnattiin taas satamaan, mutustamaan omppua ja ruisleipää sekä ihmettelemään suurta taloa joka peruutti autojen viereen. Touhukas päivä oli tehnyt tehtävänsä ja uni tuli nopeasti silmään niin Teeville kuin aikuisillekin. Aamulla Teevi singahti sängyssä pystyyn juuri sopivasti sekunteja ennen käytävässä kaikuneen silja-tunnarin alkua, mutta univajausta oli reissaamisesta jäänyt vielä sen verran, että aamupäivällä jaksoi ottaa kolmen ja puolen tunnin päiväunet.

Muistot talteen.

Ajatuksia,

Neuvolakerrasta innostuneena päätin päivittää Teevin vauvakirjan ajantasalle. Lisää hampaita on puskenut kaksin kappalein ja pituudessakin ylitettiin jo 80cm rajapyykki. Oikeastihan tänään ei ollut Teevin neuvola, mutta tungettiin paikalle koko perhe kuuntelemaan pikkusiskon sydänääniä. Siellä se sätkytteli ja kaikki oli muutenkin oikein hyvin. Samalla Janne ehti mitata Teevin epävirallisesti yli 80-senttisten joukkoon. Iso mies.

Meillä on oikeastaan käytössä kolme vauvakirjaa, joista jokainen on hieman erilainen. Omaksi lemppariksi on muodostunut Tatu ja Patu ja meidän vauva. Se on värikäs ja selkeä kirja, jossa on tarpeeksi tilaa omille jutuille, mutta jonka täyttämisestä pääsee halutessaan vähällä ”rasti ruutuun” -menetelmän ansiosta. Lisäksi kirja sisältää hauskoja yksityiskohtia isovarpaan mitasta pyllyn jälkeen. Vaikka yritän päivittää kirjoja tasaisin väliajoin, jotain pääsee silti unohtumaan. Teevin elämästä jää onneksi jälkeen rutkasti valokuvia, kaikki blogikirjoitukset ja melko tunnollisesti täytetyt vauvakirjat. Ehkä muutama tyhjä kohta ei kaiherra muiden kuin minun mieltä..

Kansikin on iloisen keltainen.
Tiedot oli helppo täyttää ruksimalla oikea vaihtoehto.
Tilaa on myös omille tarinoille ja ajatuksille.
Mitat ja muut kehityksen merkkipaalut saa näppärästi talteen käppyröille ja taulukoihin.
Pepunjälki oli äitin lemppari. Teevi oli toimenpiteestä hieman ihmeissään.
Milloin opit kävelemään? Entä seisomaan käsilläsi? Sen kertoo tämä sivu.

Seuraavaksi aloitetaankin toisen täydellisen vauvakirjan metsästys. Oma vauvakirjani on ainakin ollut luettujen kirjojen listalla pienestä pitäen. Nyt se on omassa kirjahyllyssä ja siitä on ihana tarkistella, milloin itse on oppinut jonkun tietyn taidon tai koska omat hampaat on suuhun putkahtaneet. Kiitos äidin, myös minun kirja on tunnollisesti täytetty ja ihana muisto omasta lapsuudestani. Toivottavasti tämä on Teeville yhtä tärkeä asia isona.