Leikkipuistossa näkee usein, kun sisarukset kiistelevät siitä kumman vuoro on ajaa punaisella mopolla tai kuka on seuraavana keinujonossa. Meidän lapset eivät vielä osaa kinastella juuri muusta kuin jakamattomasta huomiosta ja siitäkin hyvin harvoin. Sen sijaan vanhempien välillä käydään vuorokeskusteluja päivittäin. Nyt kun minä yritän äitiysloman ohessa opiskella, partioida ja harrastaa liikuntaa, muistuttaa meidän arki välillä viestijuoksua. Läpsystä vaihdetaan ovella, kun toinen tulee ja toinen menee.

Mun vuoro..
syödä rauhassa, käydä yksin vessassa, nukkua pidempään, mennä salille, lähteä lenkille, juoda kuppi teetä, tehdä kouluhommia, ostaa jotain itselle, nukkua kokonainen yö, olla hetki yksin.

Sun vuoro..
tyhjentää tiskikone, kantaa vatsakipuista Menniä, nousta lohduttamaan keskellä yötä herännyttä Teeviä, lähteä lasten kanssa ulos, sopia lastenvahti, vaihtaa kakkavaippa, käydä kaupassa.

Säännöllisistä menoista meillä ei kiistellä ollenkaan, mutta ylimääräiset menot aiheuttavat välillä kinaa tasapuolisuudesta. Suurimmat vuorokeskustelut kuitenkin käydään arkisimmista asioista, kuten heräämisjärjestyksestä tai tiskikoneen tyhjentämisestä. Kaipa asiat ovat tässä tapauksessa aika hyvin, jos kiukuttelua aiheuttaa vain näinkin pienet asiat.

Yleensä yritän pitää vähintään yhden arki-illan tyhjänä ja lisäksi viikonloput ollaan tavallisimmin perheen kesken. Viime viikonloppu olikin poikkeus, kun jakauduttiin tyttöjen ja poikien porukkaan. Me tytöt suunnattiin Vantaalle mummilaan ja partioretkelle, kun taas pojat ajoivat Raumalle mummulaan. Tuntuu aika hassulta, että niin lyhyessä ajassakin tulee jo ikävä. Tänään on taas ollut huitelupäivä, kun lähdin Jannen astuessa ovesta sisään. Vuorossa oli kahden tunnin luento ja päälle sudenpentukokous.

Tätä kirjoittaessa nautin mun vuorosta keskittyä kirjoittamiseen ihan yksin, kun Janne kantaa itkevää Menniä ja Teevi nukkuu. Vielä nämäkin vuorot vaihtuvat.. Ennen kuin arvaankaan. (Tätä julkaistessa mun pitäisi siivota, eikä olla tässä koneella. :)