Aihearkisto: Arkielämää

Pinnasängyssä

Arkielämää,

Menni on alusta asti ollut huonompi nukkuja kuin Teevi ja vaatii enemmän sylittelyä ja läheisyyttä hereilläoloaikanaankin. Niinpä ensimmäiset kuukaudet Menni on nukkunut meidän kanssa samassa sängyssä lukuisista pinnasänky-yrityksistä huolimatta. Vaikka kuinka hiljaa ja varovasti koittaisi siirtää nukkuvan lapsen sängystä toiseen, se herää joka kerta. Muutenkin väsyneenä ei ole energia riittänyt sinnikkäämpiin toimenpiteisiin, vaan menninkäinen on saanut jäädä tuhisemaan meidän väliin. Eipä se nyt niin vakavaa ole, mutta en halunnut, että Menni tottuu tähän käytäntöön.

Mummilla kyläillessä ei ole tilaa pitää Menniä samassa sängyssä, joten hänen oli nukuttava lattialla omassa pesässään. Siellä siirsin Mennin varovasti aina imetyksen jälkeen omaan pesäkoloon ja pidin tuttia suussa niin kauan, että uni tuli uudestaan. Tämä kikka toimi aika hyvin ja saatiin kaikki nukkua tilavammin. Kotona jatkoin samalla systeemillä ja nyt viikko on mennytkin jo hurjan hyvin. Muutamana viime yönä ei tuttiakaan ole tarvinnut antaa, vaan unet ovat jatkuneet pienen tuhinahetken jälkeen. Hurraa!

Vaikka perhepetiajatus onkin nykyään melko suosittua ja ”trendikästä”, en pidä sitä meille sopivana ratkaisuna. Nukuin huonosti, kun koko ajan alitajuisesti varoin kierähtämästä Mennin päälle ja huolehdin vielä, ettei Jannekaan pääse liiskaamaan pientä tuhisijaa. Lisäksi hartiat jumiutuivat ja kädet puutuivat, kun aina onnistuin nukahtamaan johonkin kummalliseen asentoon imetyksen jälkeen. Meillä pinnasänky on ihan sängyn vieressä, joten lapsen nostaminen sieltä sänkyyn ja takaisin on helppoa ja lapsi kuulee vanhempien hengityksen ja läsnäolon. Omissa sängyissään me kaikki nukutaan paremmin. Viime viikon aikana Menni on herännyt enää kaksi kertaa yössä syömään. Niistäkin toisen joku laskisi jo aamuksi (klo6-7), mutta minä en. Yleensä me jatketaan unia vielä ainakin kahdeksaan.

Sohvalla

Arkielämää, , ,

Tänään me ollaan vietetty aikaa sohvannurkassa. Minä, Teevi ja Menni ollaan hupsuteltu ja hömpötelty avatun vuodesohvan päällä ja katseltu telkkua, kasattu palapelejä lukemattomia kertoja, luettu kirjoja uudestaan ja uudestaan ja vähän haliteltu ja pusuteltu. Teevi varsinkin rakastaa pusuttelua ja antaa pusuja Mennille aina ohimennen.

”Oo, mikä toi on?”

Tänään on myös jätetty siivoamiset siivoamatta ja kaikki muutkin tylsät kotihommat odottavat iltaa. Lounaaksi syötiin eilisiä jämiä. Iltaohjelmassa onkin sitten lattianpesua, keittiön puunaamista, pyykkivuoren taltuttamista ja imurointia. Jannen iltaohjelmassa on pysyä lasten kanssa pois tieltä, että koti saadaan siistiksi ja päästään taas löhöämään sohvalla. :)

”Varo Menni, täältä tulee kutituskäsi!”

Iltaisin, Teevin nukkumaanmenon jälkeen me yleensä katsotaan jotain sarjaa loppuperheen voimin. Mennillä on iltaisin suurin sylipula, eikä mitään järkevää saa kuitenkaan tehtyä. Illan sarjahetki on myös hyvä keino levätä ja rauhoittua hulinapäivän jälkeen. Tällä hetkellä ollaan koukutettu itsemme uuteen Kosketus-sarjaan. Siinä on ovela idea ja numerot uppoaa aina. Ja mun lemppari on tietysti Kiefer Sutherland, jota olen seurannut jo kahdeksan 24-kauden ajan. Ainut vaikeus on muistaa, ettei hän tässä sarjassa olekaan Jack Bauer. :D

Kutomus

Arkielämää,

Teevin villatakki on nyt päässyt puikoilta käyttöön. Siitä tuli aika hieno, vaikka itse sanonkin. Erityisesti rakastuin mummin kätköistä löytyneisiin jättinappeihin. Samanlaisia ei ollut tarpeeksi, joten takkiin päätyi neljä eriväristä nappia. Aika persoonallinen ja kiva ratkaisu.

Paksussa villatakissa tarkeni postilaatikolle ja takaisin.

Aluksi pelkäsin, että takista tulee aivan valtava, mutta lopputulos on oikeastaan vain sopivan reilu. Tuohon malliin sopii hieman väljä mitoitus ja meneepähän sitten vielä keväälläkin. Nyt mua himoittais neuloa lisää ja lisää, mutten vielä tiedä mitä se olis. Mennille voisin kutasta harmaasta langasta samanlaisen kevääksi, jos vaikka löytäisin jostain iloisen pinkit napit. Vielä tuo 7-veljestä on ihan liian paksua lankaa Mennin tamineisiin, mutta keväällä villapaita voisi olla kiva.

Malli oli yksinkertaistakin yksinkertaisempi ja siksi todella nopeaa neulottavaa. Automatkat kuluivat puikkoja heilutellen ja valmista syntyi, vaikkei muulloin oikeastaan ollut aikaa kutoa. Lankana tässä on 7-veljestä Nostalgia, jota kului noin kolme ja puoli kerää. Ohjetta voit kurkata täältä Kotipalapeli-blogista.

Myrskykupla

Arkielämää,

Eilen minä reippailin lapsien kanssa kauppaan ja takaisin tuplarattailla. Se, jos mikä on hyötyliikuntaa parhaimmillaan. Sateen yllättäessä ihmetyksen aihetta herätti brittituotteen surkeaakin surkeampi ”myrskysuoja” (eli storm cover). Eikös juuri sillä saarella saada niskaan vettä lähes joka päivä? Luulisi, että sadesuoja olisi hieman paremmin suunniteltu varuste. Tämä ihmetys on jäykkää kirkasta muovia, se ei taivu mihinkään suuntaan ja se höyrystyy sisällä lymyävien lasten hengityksestä alta aikayksikön. Lisäksi se haisee uimarenkaalta ja on mahdotonta saada takaisin säilytyspussiinsa. Ainoan plussan myrskykupla saa siitä, että se todella pitää vettä. Onneksi.

Kulkupelimme muistutti hieman avaruussukkulaa.

Idea läpinäkyvästä sadesuojasta menee kyllä ihan harakoille, kuten kuvasta näkyy. Väittäisin näkyvyyden olevan noin hernerokkasumuun verrattavissa. Eikä sisäilmanlaatukaan varmaan päätä huimaa. Aluksi Teevi inhosi tätä naaman eteen viritettävää suihkuverhoa, mutta tällä kertaa myrskykuplan asennus sujui ilman suurempia kitinöitä. Riisikakun voimalla kuplan sisällä päästiin polkupyöräkaupan pihaan asti. Siihen sade siltä erää päättyikin.  Mitään myrskyä en tämän virityksen kanssa kyllä haluaisi kohdata, mutta lyhyet sadekuurot me vielä päihitetään.

Minimetsä

Arkielämää

Toiset perustavat pienoispuutarhoja, minä minimetsän. Pelargoniat olivat jo aikaa sitten nähneet parhaat päivänsä ja oli aika heittää ne menemään. Ajattelin ensin ostaa tilalle krysanteemin, mutta päädyinkin hyppäämään syyskukkaosaston yli ja ostamaan suoraan kanervia. Vältytään turhilta hommilta, kun kohta se krysanteemi kuolis kumminkin.

Kanervien kaveriksi olen jo monena syksynä hakenut metsästä piristystä. Viikonloppuna kiipesin Someron kalliolle etsimään sopivia sammalia, varpuja ja risuja koristamaan mun minimetsää. Sieltä löytyikin vaikka mitä ihanaa. Puolukanvarpuja, palleroporonjäkälää, sulkasammalta, karhunsammalta, käkkäräoksia, havuja ja käpyjä. Vähän parempi valikoima kuin tossa pururadan varressa. Sitäpaitsi pururadan varresta ei kehtaa mennä varpuja ja sammalia kiskomaankaan.. Kaupunkielämän tylsyyksiä.

Vielä pitäisi takapihan orvokinraadot siivota metsän tieltä ja kantaa yrttien ja kurpitsan laatikot talvisäilöön odottamaan kevättä. Sitten on pihahommat syksyn osalta kunnossa.

 

Välikautta

Arkielämää, , ,

Vihdoin sain sen. Ihanan välikausihaalarin! Tai oikeastaan jopa kaksi. Ensin fb-kirpparilla eräs henkilö tarjosi minulle harmaata po.pin haalaria ja ostin sen. Haalari oli todella hyväkuntoinen ja sopi Teeville täydellisesti, joten päätin jatkaa metsästystä vielä vähän. Huuto.netissä oli huudossa vihreä samanlainen, jota uskalsin nyt huudella kun koko ja malli olivat osoittautuneet sopiviksi. Perjantaina tämäkin ihanuus kotiutui meille. Nyt olen aika paljon köyhempi, mutta hurjan onnellinen. Ihan hymyilyttää lähteä ulos, kun saa pukea niin kivat vaatteet Teeville ja itselle. Sitäpaitsi, nyt me mätsätään hyvin, kun mun goretextakki on ihan saman vihreä ;).

Hyvän ulkonäön lisäksi haalarit ovat laadukkaita. Kummassakaan ei juurikaan näy käytönjälkiä ja molemmat pitävät veden ulkopuolella. Eilen ulkoiltiin vihreän yksilön kanssa vesisateessa ja vaikka olin hieman skeptinen, haalarin sisältä kuoriutui ihan kuiva pieni mies yli tunnin ulkoilun jälkeen. On ehkä ihaninta, ettei tarvitse kiskoa sadevaatteita joka kerta päälle. Ne on vaikea pukea, eikä ne päällä voi olla kovin mukavaa. Koita itse pukeutua liian isoon jätesäkkiin ja nauttia ulkoilusta. Kumipuvut ei henkitä, taivu, liu’u liukumäessä tai näytä hyvältä, joten yök. Ihan kaatosateella rukka on tietty paras valinta, mutta pienet syksyn tihkutukset pärjätään hyvin ilmankin.

Pääasia olisi, että lapsi voi reilusti nauttia ulkoilusta säällä kuin säällä. Partiossa näkee ihan liian usein lapsia, jotka inhoavat sadetta ja kurakelejä vain sen takia, ettei heillä ole oikeanlaisia varusteita. Märissä lenkkareissa ja liian isossa sadetakissa pakkoulkoilu ei välttämättä ole kovin mieltäylentävää. Itselleni kosteat syyspäivät sopivat parhaiten. Goretexia päälle ja pihalle. Ilma on ihanan raikasta hengittää, eikä kamala kuumuus vaivaa. Ei kuitenkaan tarvitse pukea vielä hillittömiä toppakerroksia ja Menninkin varustukseksi riittää vielä villahaalari ja makuupussi vaunuun. Kantoliinaan hänet saa kääräistä sisävaatteissa, kiitos kantotakin.

Kyykkyposeeraukset on nykyään jo ilmiö. Itse menen usein kyykkyyn, kun otan Teevistä kuvia. Tietenkin, että olisin samalla tasolla kuvauskohteen kanssa. Teevistä se on hurjan hauskaa ja nykyään kun kamera haetaan esiin, menee Telkku kyykkyyn odottamaan! :D