Tänään tätä äitiä on hemmoteltu sillä aikaa, kun isihenkilö on sairastanut sohvalla.
Aamulla heräsin Teevin kanssa ja möngin olohuoneeseen sytyttämään takkaa. Jo se oli ihanaa. Ehkä meilläkin vielä joskus on takka.. Takkatulen räiskähdellessä ja Teevin touhutessa lattialla katsoin kaikessa rauhassa Greyn anatomian uusimman jakson ja nautiskelin hitaasta aamusta.
Lounaan jälkeen lähdimme Teevin kanssa kummilaan ja Elisan kynsistudioon. Serkkuni Elisa harjoittelee geelikynsien tekemistä ja ilmoitin heti kaikki 10 sormeani testisormiksi. (Aloitussetin lisäksi olisi kuulemma saanut tilattua myös harjoitussormen, mutta se ei ollut innostanut! :D) En saanut työhön mitään takuuta, mutta uudet saa, kun vanhat tippuu. Mielestäni se on jo aika hyvä takuu. Sitäpaitsi ainakin minä olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Pääasia, että minä en pääse repimään kynsiäni ja Elisa sai kaipaamaansa harjoitusta. Kynsiin tuli nyt muutama lisämilli, oranssia hilettä ja mustia timantteja. Kynsitaiteilija oli iloinen, kun mun kynsiin sai laittaa jotain muutakin kuin valkoista. Omasta mielestänikin on kiva kokeilla jotain jännempää, kun ei tää nyt lopullista ole. Ens kerralla kokeilen sitten jotain muuta taas.. Jos vaikka on jotain uutta, mitä muille ei oo saanut kokeilla. Nyt vaan tuijottelen mun kynsiä ja ihmettelen, kun kirjoittaessa kuuluu naputusta, kun sormenpäät osuu näppäimiin. Niin ihanaa!
Harjoitussormet.
Lisää luxeja tähän päivään saatiin illan kynttiläkutsuilla samaisessa osoitteessa. Henna piti kotonaan kynttiläkutsut ja kaikki naiset oli kutsuttu herkuttelemaan ja ihastelemaan talven ihanimpia kynttiläuutuuksia. Tilasin vaniljan ja piparminttukerman tuoksuisia tuikkuja tulevaa talvea piristämään (,kun oli tarjouksessa.) Se määrä kyllä riittää koko talveksi, kun en tykkää kovin voimakkaasta tuoksusta ja yleensä poltan yhtä tuoksutuikkua tavallisten tuikkujen kaverina.
Yleensä asiat näyttävät valoisammilta aamuisin. Niin kävi meille tänä aamuna, kun Teevi nukkui 13 tunnin yöunet ja oli herättyään kuin toinen lapsi. Äiti ja isikin saivat hyvät unet ja koko perhe mönki sängystä ylös vasta vähän vaille kymmenen.
"HUOMENTA! Pääsin tänne äitin ja isin sänkyyn mönkimään ja jumppaamaan."
Vaikka syksy kuuluu lempivuodenaikoihini, kaikkeen kylllästyy joskus. Ja tämä syksy on nyt kestänyt tarpeeksi kauan. Pidän Suomessa juuri siitä, että vuodenajat vaihtuu ja nyt tuntuu siltä, että talvi on unohtanut tulla tänä vuonna kokonaan. Tämä pimeä, kolea ja märkä aika saisi nyt vaihtua reilusti kylmään, valkoiseen ja valoisaan talveen.
Jatkuva pimeys ja se, ettei koskaan osaa päättää mitä laittaisi päälleen, saati lapsen päälle, saa minut kohta hulluksi. Toisena päivänä on +10 astetta ja seuraavana -4. Koskaan ei ole oikeaa määrää vaatetta yllä, vaikka kuinka yrittäisi miettiä. Pimeys tekee meidät kaikki myös apaattisiksi ja laiskoiksi sohvalla nyhjääjiksi.
Tänään tapahtui kaikki syystylsyydet. Ensin puin Teeville talvihaalarin ja se ui hiessä, kun päästiin kaupungille. Seuraavaksi se sai hepulin autossa, kun oli liian kuuma. Masennuin, kun totesin, että pojille on tarjolla vaan tosi rumia vaatteita ja jotain olisi pakko hankkia. (Muutaman käytetyn aarteen kuitenkin löysin.) Sitten mentiin kylään ja laiskoteltiin koko päivä. Se oli kyllä ihan kivaa laiskottelua; lörpöteltiin, hautauduttiin nojatuolin uumeniin ja juotiin teetä. Ipanatkin nukkuivat päikkärit samaan aikaan. Kerrankin.
Käytetyt aarteet.
Tämä illan laiskottelu ei ole ollut yhtään niin kivaa. Teevi on kipeän oloinen ja känisee. Ensin se istui melkein kaksi tuntia sylissä, enkä voinut edes tehdä mitään. Nyt leikki jo maistuu, mutta en jaksa tehdä mitään. Niinpä jumitan ja katson kaikki eiliset sarjat katsomosta ja syön suklaata. Syksy saisi siis tosiaankin loppua, ettei joka ilta tarttis syödä suklaata.
Tänään olen etsinyt inspiraatiota käsityöprojekteihin, jotka nekin on nyt jostain syystä jääneet tauolle. Yhdistääkseni lastenvaatemasennuksen ja käsityöinspiraatiopuutoksen, surffailin nettikaupoissa etsimässä lastenvaatekankaita. Toivottavasti ompelukoneajokorttini ei ole vanhentunut, enkä pilaa ihania kankaita poropeukaloideni kanssa, sillä niin paljon kaikkea kivaa olisi tarjolla. Onneksi Teevin tätskä on aika haka ompelemaan ja tilasin jo tukiopetusta kotiinkuljetuksella.
Toinen innostusta herättänyt idea oli kudotut joulupallot. Tarpeeksi simppeliä, mutta kuitenkin söpöä. Mä en voi alottaa mitään villapaitaa tai muuta loputonta projektia, koska parasta projekteissa on valmiiksi saaminen. Mitä pienemmät projektit, sitä useammin tulee valmista. Joulupalloista sais kivoja sisustusjuttuja ja niitä vois vaikka väkertää lahjaksikin, jos innostusta ja onnistumisia riittää.
Pallot. Kuva: Novita.
Tänään en kuitenkaan aloita yhtään mitään, vaan jatkan tätä laiskottelupäivää sohvannurkassa. Teevikin menee kohta nukkumaan ja Janne on Raumalla vaihtamassa talvirenkaita, joten saan laiskotella ihan rauhassa.
Tänään se vihdoin onnistui; Teevi pääsi kuin pääsikin punkemaan itsensä istumaan! Viikkojen kova ähellys palkittiin isolla kuhmulla, kun tasapaino ei riittänytkään ja tuloksena oli kupsahdus suoraan tv-tasoa päin. Se ei kuitenkaan menoa haitannut, vaan harjoitukset jatkuivat samaan malliin.
Ihan itse. Asento on vielä vähän vino, mutta tästä se lähtee!Sitterikin kelpaa vain nojatuoliksi!
Kova treeni väsytti pikkuista niin, että vihdoinkin tänään sain hänet nukkumaan kahdet päikkärit. Melko lyhyet, mutta kuitenkin. Toivottavasti rytmi säilyisi tällaisena, eikä iltakiukuttelu palaisi ohjelmistoon. Tänään olin taas illan partiossa, mutta ilmeisesti isin seurana oli ollut hieman parempituulinen pikkumies.
Kuvissa näkyykin hienosti kasvaneet alahampaat. Tänään vilkkui jo ylärivissäkin valkoista, kun viikonlopun aikana puhkesi kolme ylähammasta. Ei ihme, jos vähän on kärttyinen, kun ikenet puhkeilee tohon tahtiin!
Kantokiertueen kunniaksi päätin itsekin kirjoittaa vähän meidän perheen kantotottumuksista ja -välineistä. Meillähän on tällä hetkellä käytössä pääasiassa manduca, mutta Teevin ollessa ihan pieni, kannoin häntä myös liinassa.
Meillä ei kanneta minkään psyykkisen tai fyysisen kehityksen takia, vaan käytännön pakosta. On toki mukavaa, että kantaessa lapsi saa olla lähellä ja kokea olonsa turvalliseksi repun suojissa, mutta useimmiten syy kantamiseen löytyy siitä, että vaunuilla ei pääse tai tarvitsen käsiäni johonkin muuhun. Liikumme koko perheen voimin paljon metsässä, johon harvoin on asiaa vaunujen kanssa, vaikka polut olisivat kuinka leveitä ja rattaat kuinka jousitetut ja suurirenkaiset tahansa. Silloin manduca on ehdoton apuväline. Yhden partiolaisen ja yhden suunnistajan perheessä metsä ja luonto ovat tärkeässä roolissa ja meistä on tärkeää kuljettaa Teeviä mukana metsässä mahdollisimman paljon. Näin metsästä tulee luonnollinen ja tuttu ympäristö jo pienestä pitäen.
Isin kyydissä Aakenustunturilla.
Lisäksi reppua käytetään kaupungilla, kun Teevi ei jaksa millään olla vaunuissa. Säästösyistä vaunut on kuitenkin kaupungilla mukana, koska siten pääsee ilmaiseksi bussiin. :) Miksi ihmeessä käytäntö ei voisi olla se, että alle 7-vuotiaan kanssa pääsee ilmaseksi oli hän rattaissa tai ei?
Yleensä kantojuhdaksi pääsee isi, mutta kannan toki itsekin, jos olen yksin liikkeellä. Painolasti hidastaa Jannen kiitolaukkaa kätköilyretkillä edes vähän ja mä pysyn perässä nippanappa. Teevin ollessa pienempi, pidin enemmän kantoliinasta kuin manducasta, mutta nyt myös minä olen oppinut pitämään manducasta enemmän. Liinana meillä oli Kimperin 5 metrinen trikooliina, josta pidin jo kuosinkin takia aivan mielettömästi. Liinan sidontaan meni toki aina hetki aikaa ja opettelemista riitti aluksi. Liinan sai kuitenkin tiukemmalle ja vauvan erilaisiin asentoihin kuin manducassa, joten pienen koliikkisen vauvan sai helpommin rauhoittumaan liinaan.
Kantoliinan kuosi on ihana!
Manducassa ehdotonta plussaa on sen helppo pukeminen ja hyvät säätömahdollisuudet. Reppu sopii niin miehelle kuin minullekin, eikä säätöjen muuttamiseen mene puoltapäivää. Manducan hyvän lantiovyön takia taakka ei tunnu painavalta, vaikka mukana raahaa melkein 10 kiloista lasta. Myös pehmusteet ovat hyvät, eikä hiertymiä pääse syntymään pitkänkään kantamisen aikana. Ihan pienelle vauvalle repussa on vauvatuki, jota en kyllä koskaan osannut käyttää kunnolla. Teevi jäi aina hassuun asentoon ja vaihdoin nopeasti liinaan. Nyt isompana Teevi asettuu reppuun oikein hyvin ja nauttii olostaan korkealla. Nyt Teevi jo näkee ympärilleen repusta ja viihtyy siellä pitkiäkin aikoja. Usein pitkän kävelylenkin aikana pikkumies nukahtaa tasaiseen hytkyntään. Tällöin on kätevää, että repussa on erillinen ”huppu”, joka tukee päätä, jos lapsi ei jaksa kannatella sitä itse tai nukahtaa kesken reissun.
Tänään olen opetellut Teevin laittamista manducaan selkäpuolelle. Se ei ole niin yksinkertaista, mutta opettelu on kaiken vaivan arvoista. Selässä kantaminen jättää kädet vapaiksi muille askareille ja itkuinen lapsi on helppo pitää lähellä, vaikka ruokaa laittaessa. Yleensä kannan Teeviä etupuolella, mutta arjen askareet eivät suju kovin helposti kun rintakehästä kasvaa lapsi ja kädet lyhenevät 20 sentillä. Yritäpä siinä sitten ripustaa pyykkiä, pedata sänkyä tai kuoria perunoita. Tänään sain keitettyä Teeville sosetta ja vanhemmille jauhelihakeittoa kun Teevi tutkiskeli maailmaa repusta käsin.
Ei Teevi tietenkään koko päivää repussa roiku. Pyrin siihen, että Teevi olisi lattialla mönkimässä suurimman osan päivästä. Sitterikin on käytössä pääasiassa ruokahetkinä, kun Teevi juo maitoa pullosta. Teevi viihtyykin jo hyvin pitkiä aikoja lattialla ja harjoittelee liikkumista jatkuvasti. Myös lelut ovat saaneet aivan uuden merkityksen, kun herra ryömii lelujen perässä ja innostuu uusista tavaroista jatkuvasti. Välillä kuitenkin kokoaikainen konttaus- ja istumisharjoittelu vie voimat ja on kiva päästä rötköttelemään äitin selkään.
Kantoliinan plussat/miinukset:
+ erilaiset sidonnat
+ tiukka
+ ei hiertäviä hihnoja
+ mahdollistaa imettämisen ja lapsen nukkumisen
– sidontojen opetteleminen vie aikaa
– trikooliina löystyy, jos liikkuu paljon
– nukkuva lapsi on vaikea saada pois liinan sisältä
Manducan vastaavat:
+ tukeva
+ helppo pukea päälle
+ todella hyvät säätömahdollisuudet
+ ei niin kuuma kesällä
+ saa selkään tai eteen
– lapsella vain yksi asento
