Adventin kunniaksi ja myrskysäähän turhautuneena virittelin kotiin vähän joulutunnelmaa. Sinooperista mukaan tarttuneet ikkunatarrat on niin symppikset, että tekis ihan mieli olla jouluna kotona. Yleensä ei olla kotiin laitettu joulukoristeita, kun joulunpyhät menee kuitenkin reissussa. Tänä jouluna päätin kuitenkin aloittaa joulukoristeiden hamstraamisen, että niitä sitten löytyy, kun Teevi on isompi ja ymmärtää joulusta enemmän. Ja onhan ne tietty kivoja ihan omana ilonakin.
Oi oi. Kohta joku pääsee taas sanomaan, etten minä KOSKAAN päivitä tänne YHTÄÄN mitään. No, niin saattaa tosiaan käydä, jos viikko-ohjelma on yhtä kiireinen, kun meillä on ollut. Kivaa meillä on silti ollut. Kiire on paras ystäväni, koska silloin on oltava tehokas ja ikävätkin hommat tulevat tehdyiksi ikäänkuin huomaamatta.
Teevi on tällä viikolla (vihdoin!) oppinut konttaamaan eteenpäin. Ainakin silloin, kun edessä on jotain kiellettyä mielenkiintoista tavaraa. Tällaisia konttausmotivaattoreita ovat esimerkiksi Bitti, erilaiset johdot ja kaapelit, puhelin, kaukosäädin jne. Harmistuksilta ei ole kuitenkaan vältytty, kun edelleen konttausasennosta läsähtää aika usein naamalleen. Toinen uusi ilmiö on karhunkävely, jota Teevi harrastaa konttauksen lisäksi. Jalat ja kädet tikkusuorina, peppu pystyssä, herra yrittää päästä eteenpäin lattialla. Tämä etenemismuoto ei kuitenkaan ole tuottanut haluttua tulosta, joten useimmiten täytyy ottaa ryömimisvaihde käyttöön.
Eilen meillä oli pikkujoulumeininkiä, kun ihana pikku-Lina perheineen oli meillä ja syötiin mahat aivan liian täyteen hampparia. Oli ihan huippukiva ja herkullinen päivä. Ensin käytiin yhdessä valitsemassa kaupasta parhaat raaka-aineet ja sitten palattiin kotiin väkertämään megasuperhamppareita. Ihanaa tehdä asioita toisen pikkuperheen kanssa, kun lapset voi leikkiä keskenään ja aikuisillakin riittää juteltavaa, eikä ketään haittaa, jos mainitsee vaipanvaihdon kesken ruokailun.
Iltapäivällä käväistiin vielä asukastoimikunnan järjestämissä pikkujouluissa kerhohuoneella. Sielläkin sai herkutella ja tutustuttiin vähän paremmin naapuroston lapsiperheisiin. Kiva huomata, että pihapiirissä kasvaa uusi hiekkalaatikkosukupolvi Teevin kavereiksi. :)
Tänään sai avata partiolaisten joulukalenterin ensimmäisen luukun. Onhan sinullakin omasi? Olo ei kuitenkaan ollut kovinkaan jouluinen, säästä puhumattakaan. Vesisadetta uhmaten suuntasimme kuitenkin joulumarkkinoille äitini ja tätini kanssa. Teevi jäi isin kanssa päikkäreille kotiin ja naiset sai shoppailla rauhassa. Markkinoilla oli aika surkea ilmapiiri kun vettä tuli vaakatasossa ja ihmisiä oli vain kourallinen liikkeellä. Näin kuitenkin jotain todella suloista; jokivarren puunrunkoon oli väkerrelty tälläinen:
En tiedä, lieneekö kyseessä jokin kulttuuripääkaupunkitempaus vai pienen lapsen leikki, mutta valloittava tämä puunkoloihin rakennettu koti oli. Kodissa oli vielä olohuone ja vihreä asukas, mutta niistä ei ole kuvaa. Minua yllätti, että tämä taideteos oli saanut olla ihan rauhassa, eikä kukaan ollut tökkinyt postilaatikkoa nurin tai nyppinyt simpukoita pihatiestä omaan taskuun. Kiitos ihanat ihmiset!
Tänään kun äiti oli hevostelemassa, Teevi pääsi (jälleen kerran) hassuttelemaan isin kanssa.
Tänään postilaatikossa odotteli kiva yllätys, kun Name It oli lähettänyt minulle korvaavan heijastimen sunnuntain pettymyksen jälkeen, ja vielä kaksin kappalein. Nyt saan Teevin vaunuista oikein joulukuusen, kun heijastimia on pilvinpimein. :) Mutta heijastimia ei koskaan voi olla liikaa!
Tänään, lapsen oikeuksien päivänä, Name It lupasi jakaa lapsille heijastimia liikkeissään. Tietenkin minä, hieman heijastinfriikki ihminen, lähdin iloiten kohti Jumboa, koska tahdoin sellaisen ihanuuden roikkumaan Teevin vankkureihin. Jouduin uhmaamaan hillitöntä ruuhkaa, joulupukin syliin jonottavaa lapsilaumaa ja tarjouksien perässä juoksevia perheenäitejä, ja ei, en saanut heijastinta. Nyt olen hyvin pettynyt, kiukkuinen ja harmistunut. Jostain syystä koko Jumbon liikkeessä ei tiedetty koko asiasta mitään, vaikka facebook-ryhmässä asiaa hehkutettiin. Murr. Kommentoin asiaa naamakirjassa, joten katsotaan, miten asiaan reagoidaan. Periaatteestakin valitan, vaikkei asia ole maailmaakaatavaa suuruusluokkaa, kun kyseessähän tosiaan oli ilmainen mainosheijastin.
Suurta heijastinmasennusta täytyi toki jotenkin lääkitä, joten marssin Anttilan heijastinosastolle. Sieltä mukaan tarttui kolme ihanaa muumiheijastinta, joista haisuli ja mörkö pääsee nyt Teevin vaunuihin turvaamaan näkyvyyttä.
Ei muuten ole ollut sellaista iltaa tai aamua, jona olisin ajanut autolla ja olisin ollut marisematta ihmisistä, jotka eivät voi käyttää heijastinta. Miten se voi olla niin kovin hankalaa? Kyse ei voi olla enää siitäkään, että heijastimet olisivat rumia tai tylsiä muovinkappaleita, joiden narut sotkeutuvat aina taskun vetoketjuihin. Kaupat on täynnä hienoja heijastimia hello kittystä pääkalloihin ja Marimekosta Pentikiin. Kiinnitysmekasnismejakin löytyy jo jokalähtöön. On pinssiä, klipsia, hakaneulaa, avainrenksua jne.. Jokaiselle pitäisi löytyä oma ja mieluinen henkivakuutus, ja halvalla vielä. Kuitenkin on niin, että noin puolet pimeällä kohtaamistani ihmisistä on osunut auton valokeilaan viimeisen kymmenen metrin aikana ja adrenaliiniryöppy on levinnyt pitkin kehoa, kun tajuan, miten lähellä olin taas teilata jonkun teinin tai mummon.
Rakastan erään tuttavani yhden hengen kampanjaa, jolla hän yrittää saada ihmisiä käyttämään heijastinta. Hän nimittäin pysähtyy jokaisen pimeän ihmisen kohdalle, ojentaa heijastimen ja sanoo: ”Sun henkes taitaa olla tärkeämpi minulle, kuin sinulle!”. Aivan loistavaa! Osallistuisin heti, jos saisin jostain ylimääräisiä heijastimia. Nyt vielä hamstraan kaikki itselleni ja pidän huolta siitä, ettei kukaan pääse pysähtymään kohdalleni.
Tästä eteenpäin blogimme päivittyy uuden rakkaani välityksellä. Kotimme uusi vitamiinipommi kotiutui verkkokauppa.comista eilen. <3
Kiitos isille!