Myrskykupla

Arkielämää,

Eilen minä reippailin lapsien kanssa kauppaan ja takaisin tuplarattailla. Se, jos mikä on hyötyliikuntaa parhaimmillaan. Sateen yllättäessä ihmetyksen aihetta herätti brittituotteen surkeaakin surkeampi ”myrskysuoja” (eli storm cover). Eikös juuri sillä saarella saada niskaan vettä lähes joka päivä? Luulisi, että sadesuoja olisi hieman paremmin suunniteltu varuste. Tämä ihmetys on jäykkää kirkasta muovia, se ei taivu mihinkään suuntaan ja se höyrystyy sisällä lymyävien lasten hengityksestä alta aikayksikön. Lisäksi se haisee uimarenkaalta ja on mahdotonta saada takaisin säilytyspussiinsa. Ainoan plussan myrskykupla saa siitä, että se todella pitää vettä. Onneksi.

Kulkupelimme muistutti hieman avaruussukkulaa.

Idea läpinäkyvästä sadesuojasta menee kyllä ihan harakoille, kuten kuvasta näkyy. Väittäisin näkyvyyden olevan noin hernerokkasumuun verrattavissa. Eikä sisäilmanlaatukaan varmaan päätä huimaa. Aluksi Teevi inhosi tätä naaman eteen viritettävää suihkuverhoa, mutta tällä kertaa myrskykuplan asennus sujui ilman suurempia kitinöitä. Riisikakun voimalla kuplan sisällä päästiin polkupyöräkaupan pihaan asti. Siihen sade siltä erää päättyikin.  Mitään myrskyä en tämän virityksen kanssa kyllä haluaisi kohdata, mutta lyhyet sadekuurot me vielä päihitetään.

Metsässä

Uncategorized

Viikonloppuna oltiin Teevin ja Mennin mummilassa eli mun äidillä Vantaalla. Siellä meillä on tapana ulkoilla mahdollisimman paljon, mieluiten metsässä. Tällä kertaa lauantaiaamupäivä meni lastentarvikekauppoja kierrellen, tähtäimessä turvaistuin ja lasten vetämiseen soveltuva pyörän peräkärry. Kärryjen osalta myytiin eioota, mutta sopiva turvaistuin ehkä löydettiin. Ostopäätös jätettiin vielä muhimaan, kun samainen liike löytyy täältä lähempää kotiakin.

Lauantai-iltapäivänä lähdettiinkin sitten sienimetsään. Pari kilometriä meni hyvin, mutta sitten alkoikin vastoinkäymiset. Teevi kakkasi vaipan täyteen, eikä vaihtovaippaa tietysti ollut matkassa. Mennilläkin alkoi jo olla nälkä, mutta matkaa autolle oli muutama kilometri. Siispä tassua toisen eteen ja vauhdilla kohti kotia. Hajuhaitta ja hidastamisesta seurannut menninkäisen kitinä pitivät tahdin kohdallaan, kun minä ja äiti kipitettiin pitkin metsätietä. Teevi pysyi tyytyväisenä kaurakeksien voimalla ainakin suurimman osan matkasta. Janne oikaisi jostain peltoreittejä, koska oli ongelmien ilmetessä ihan toisessa suunnassa geokätköä etsimässä. Kätköäkään ei löytynyt, joten ei mennyt ihan putkeen tämä reissu. Onneksi saatiin kuitenkin raitista ulkoilmaa ja muutama litra sieniäkin.

Sunnuntaina homma sujui vähän paremmin. Varustetasokin oli parempi, joten ongelmilta vältyttiin. Kun on vaippa mukana, sitä ei tarvita. Niinhän se menee.. Vaikka oltiin kaupunkialueen yleisellä ulkoilureitillä, löytyi sieniä hurjan paljon. Lapsetkin oli helppo ottaa mukaan, kun rattailla pääsi sieniapajille asti.

P.S. Jos luet tätä ja ihmettelet, ettet ole tätä aikanaan huomannut on syy siinä, että julkaisin jutun tänään (30.10.), koska jostain syystä se oli aiemmin jäänyt julkaisematta. :D

Minimetsä

Arkielämää

Toiset perustavat pienoispuutarhoja, minä minimetsän. Pelargoniat olivat jo aikaa sitten nähneet parhaat päivänsä ja oli aika heittää ne menemään. Ajattelin ensin ostaa tilalle krysanteemin, mutta päädyinkin hyppäämään syyskukkaosaston yli ja ostamaan suoraan kanervia. Vältytään turhilta hommilta, kun kohta se krysanteemi kuolis kumminkin.

Kanervien kaveriksi olen jo monena syksynä hakenut metsästä piristystä. Viikonloppuna kiipesin Someron kalliolle etsimään sopivia sammalia, varpuja ja risuja koristamaan mun minimetsää. Sieltä löytyikin vaikka mitä ihanaa. Puolukanvarpuja, palleroporonjäkälää, sulkasammalta, karhunsammalta, käkkäräoksia, havuja ja käpyjä. Vähän parempi valikoima kuin tossa pururadan varressa. Sitäpaitsi pururadan varresta ei kehtaa mennä varpuja ja sammalia kiskomaankaan.. Kaupunkielämän tylsyyksiä.

Vielä pitäisi takapihan orvokinraadot siivota metsän tieltä ja kantaa yrttien ja kurpitsan laatikot talvisäilöön odottamaan kevättä. Sitten on pihahommat syksyn osalta kunnossa.

 

Välikautta

Arkielämää, , ,

Vihdoin sain sen. Ihanan välikausihaalarin! Tai oikeastaan jopa kaksi. Ensin fb-kirpparilla eräs henkilö tarjosi minulle harmaata po.pin haalaria ja ostin sen. Haalari oli todella hyväkuntoinen ja sopi Teeville täydellisesti, joten päätin jatkaa metsästystä vielä vähän. Huuto.netissä oli huudossa vihreä samanlainen, jota uskalsin nyt huudella kun koko ja malli olivat osoittautuneet sopiviksi. Perjantaina tämäkin ihanuus kotiutui meille. Nyt olen aika paljon köyhempi, mutta hurjan onnellinen. Ihan hymyilyttää lähteä ulos, kun saa pukea niin kivat vaatteet Teeville ja itselle. Sitäpaitsi, nyt me mätsätään hyvin, kun mun goretextakki on ihan saman vihreä ;).

Hyvän ulkonäön lisäksi haalarit ovat laadukkaita. Kummassakaan ei juurikaan näy käytönjälkiä ja molemmat pitävät veden ulkopuolella. Eilen ulkoiltiin vihreän yksilön kanssa vesisateessa ja vaikka olin hieman skeptinen, haalarin sisältä kuoriutui ihan kuiva pieni mies yli tunnin ulkoilun jälkeen. On ehkä ihaninta, ettei tarvitse kiskoa sadevaatteita joka kerta päälle. Ne on vaikea pukea, eikä ne päällä voi olla kovin mukavaa. Koita itse pukeutua liian isoon jätesäkkiin ja nauttia ulkoilusta. Kumipuvut ei henkitä, taivu, liu’u liukumäessä tai näytä hyvältä, joten yök. Ihan kaatosateella rukka on tietty paras valinta, mutta pienet syksyn tihkutukset pärjätään hyvin ilmankin.

Pääasia olisi, että lapsi voi reilusti nauttia ulkoilusta säällä kuin säällä. Partiossa näkee ihan liian usein lapsia, jotka inhoavat sadetta ja kurakelejä vain sen takia, ettei heillä ole oikeanlaisia varusteita. Märissä lenkkareissa ja liian isossa sadetakissa pakkoulkoilu ei välttämättä ole kovin mieltäylentävää. Itselleni kosteat syyspäivät sopivat parhaiten. Goretexia päälle ja pihalle. Ilma on ihanan raikasta hengittää, eikä kamala kuumuus vaivaa. Ei kuitenkaan tarvitse pukea vielä hillittömiä toppakerroksia ja Menninkin varustukseksi riittää vielä villahaalari ja makuupussi vaunuun. Kantoliinaan hänet saa kääräistä sisävaatteissa, kiitos kantotakin.

Kyykkyposeeraukset on nykyään jo ilmiö. Itse menen usein kyykkyyn, kun otan Teevistä kuvia. Tietenkin, että olisin samalla tasolla kuvauskohteen kanssa. Teevistä se on hurjan hauskaa ja nykyään kun kamera haetaan esiin, menee Telkku kyykkyyn odottamaan! :D

Koru

Arkielämää, ,

Noin kuukausi sitten mietin äidilleni sopivaa 50-vuotislahjaa ja päädyimme siskoni kanssa tilaamaan hänelle korun, johon kaiverrettiin meidän nimet. Koru oli tosi kaunis ja eri versioita selaillessani aloin himoita korua myös itselleni. En halunnut kuitenkaan täysin samanlaista, joten valitsin itselleni hieman erilaisen mutta samantyylisen korun.

Tänään postilaatikosta löytyi ihana pieni paketti, joka oli suljettu pinkillä nauhalla. Paketti oli sulkenut sisuksiinsa kauniin korun, kahdella kauniilla nimellä varustettuna.

Korut olivat eri valmistajien, joten vaikka tilasin ne samana päivänä, toinen tuli jo kolme viikkoa sitten ja toinen vasta tänään. Onneksi näin päin, sillä syntymäpäivätkin olivat ja menivät jo. Äitini oli koruunsa tyytyväinen ja niin olen kyllä minäkin. Koru on todella kaunis ja vastasi hyvin odotuksiani. Netistä tilatessa kun ei koskaan tiedä, mitä saa.. Tällä kertaa tuuri oli kuitenkin minun puolellani, sillä molemmat korut saapuivat valtameren takaa juuri niin kuin oli luvattukin.