Perheen pieninkin on ottanut käyttöön nelivedon. Vielä kun pääsisi eteenpäin.
Menni on parin päivän ajan tavoitellut konttausasentoa ja tänään se onnistui. Ensimmäisen onnistuneen suorituksen jälkeen neiti onkin pönöttänyt nelinkontin tuon tuostakin. Eteenpäin näin ei vielä pääse, mutta jonkinlaisella ryömimisen, kierimisen ja yleisen ähellyksen sekoituksella Menni kyllä etenee. Aina ei tiedä, minne päätyy, mutta ainakin pois siitä edellisestä paikasta. Pakki on vaihteista ensimmäinen. Kun nousee käsien varaan ja työntää oikein kovaa, päätyy taaksepäin. Halusi tai ei. Pikkusiskon elämässä on vain se julmuus, että toiseen suuntaan kierähtäessä alla on rakennuspalikka ja toisella puolella selkään porautuu legopalikka, siinä välissä isoveli ajelee vielä potkuautolla varpaiden yli. Tutkimusmatkailijan elämä on kuitenkin aloitettu ja uudet aluevalloitukset odottavat löytäjäänsä.
Tänään Menni päätyi pöydän alle muutamassa minuutissa.
Sosetehdas on taas avannut ovensa ja eilen liedellä porisi kukkakaalit ja bataatit sulassa sovussa. Bamix sai töitä ja jääpalamuotit kaivettiin kaapin perältä. Tuntuupa siitä olevan kauan, kun Teeville pakastettiin soseita kuutioittain. Oikeastihan siitä ei ole vuottakaan, kun Teevin lautaselle päätyi kuutio porkkanaa, kaksi kuutiota bataattia ja vielä kuutio seitä. Nyt Teevi vetelee jo kolme lautasellista lasagnea ja Menni on siirtynyt kukkakaalinkuluttajaksi.
Maistuiskohan kukkakaali tämmösenä paremmalta?
Tänään Menni maisteli myös vähän maissinaksua, kun hermo ei meinannut kestää äidin ruoanlaittoa. Naksu päätyi kyllä suuhun imeskeltäväksi, mutta ei siitä vielä hirmuisesti irronnut. Loppujen lopuksi Teevi nappasi naksun parempiin suihin.. Mennin ruokailuhetket ovat Teeville lähes kestämättömiä, jos omassa suussa ei maistu mikään. Mangoa menee kimpassa purkillinen, mutta kukkakaalisoseelle Teevi nyrpisti nokkaansa ja antoi siskon vedellä sen ihan yksikseen.
Aikuisten lautaselle päätyi lasagnea omalla sovellusreseptillä. Kirjoitan sen nyt tänne, koska se on niin hurjan hyvää, enkä koskaan muista, mitä kaikkea olen siihen tyrkännyt. Alunperin tämä resepti on äidin, eikä se sisältänyt lasagnelevyjä ollenkaan. Tällainen kasvispiiperrys ei Jannelle kelvannut (huom. oli siinä silti jauhelihaa), joten lisäsin mukaan lasagnelevyt.
Aika on mennyt hurjan nopeasti ja meillä asuu jo 5 kuukautta vanha pikkusikko. Menni kasvaa hurjaa vauhtia ja oppii uusia taitoja päivittäin. Välillä ihan hämmästyy, että miten se nyt JO noin tekee ja sitten tajuaa; niinhän sen kuuluukin. Kurkkasin blogin ensimmäisiä tekstejä, joissa Teevi on juuri 5 kuukautta vanha. Siellä se törötteli syöttötuolissa, nakerteli maissinaksua, hyppi hyppykiikussa ja piti ryömimisharjoituksia. Jotenkin Menni on juurtunut vauvan rooliin, enkä ole vielä uhrannut ajatusta syöttötuolille saati maissinaksulle. Kiinteiden ruokien totuttelu on aloitettu varsinaisesti vasta tällä viikolla.
Kuva-arvoitus: Missä Menni luuraa?
Ruokailu ei ole Mennin vahvimpia puolia. Maito maistuu kyllä, mutta ainoastaan tissistä tarjoiltuna. Pullolle irvistetään ja lusikkaruoka työnnetään kielen mukana ulos. Kiinteää ruokaa yritettiin jo kuukausi sitten, mutta selvästikään kukaan ei ollut siihen vielä täysin valmis. Minä unohdin jokatoinen päivä antaa sitä, eikä Menni ymmärtänyt syömisen päälle. Nyt on päästy liikkeelle vähän paremmalla menestyksellä. Porkkanaa uppoaa kerralla jo muutama ruokalusikallinen. Jospa tuhdimpi ruoka toisi mukanaan pidemmät yöunetkin. Tällä hetkellä Menni heräilee vielä 3-4 kertaa yössä, mutta nukahtaa onneksi nopeasti saatuaan maitohörpyt. Olisin kuitenkin superonnellinen, jos heräämiset vähenisi vaikka yhteen. Teevi kun nukkui 4-kuisesta täysiä öitä.
Pelkällä maidollakin kasvaa hyvin. 5kk-neuvolassa mitat olivat 65cm/8100g. Neuvolan täti oli taas hieman tyytymätön Mennin pituuteen, mutta se ei ole tainnut huomata, että myös tämä äiti on veneentappimallia. Kurkkasin piruuttani omaa neuvolakorttia; 5kk iässä mittani ovat olleet 66cm/6750g ja kommenteiksi olen saanut: ”Hoikka on, mutta oikein virkeä!”. (Vertailuksi otin itseni, koska Teevi painii omassa sarjassaan; 5kk-mitat 70cm/9100g.) Olisin muuten aika tyytyväinen tuohon kuvaukseen edelleen. Hoikka ja virkeä!
”Ei sulla oo varmaan mitään huoliakaan, kun on noin tyytyväiset lapset” tokaisi neuvolatäti ennen lähtöämme. Ja oikeassahan hän oli. Meillä on pääosin melko tyytyväiset lapset. Teevi on tyytyväinen, kunhan on tekemistä ja Martti. Menni puolestaan vaatii 100 prosenttista huomiota ja sylin ollakseen tyytyväinen elämäänsä. Onneksi näitä kaikkia on saatavilla ainakin osan päivää. Pikkuhiljaa Mennin sylipulakin alkaa helpottaa ja hän viihtyy lattialla pidempiä aikoja. Iloisia kiljahduksia ja sydämen sulattavia hymyjä saadaan päivittäin. Niillä korvaa helposti pienet ähinät ja turhautumiskäninät, kun jätetään yksin lattialle pötköttämään.
Peppukin nousee jo melkein konttausasentoon asti!
Ankara harjoittelu on edennyt siihen pisteeseen, että peppu nousee jo tavoittelemaan konttausasentoa. Menni osaa myös nostaa koko ylävartalon suorien käsien varaan ja pyörii napansa ympäri tavoitellen leluja. Lelut pysyvät hienosti käsissä ja Menni osaa vaihtaa niitä kädestä toiseen. Kohta alkaa varmaankin se turhautunut ähinä, kun mihinkään ei pääsekään. Onneksi ei mene aikaakaan, kun meillä touhuaa pieni mittarimato, joka siirtyy paikasta toiseen isoveljen perässä.
Selkälihakset on hyvässä kunnossa. Äitin pitäis ottaa oppia.
Teevi ja Menni ovat alkaneet ottaa enemmän kontaktia. Menni nauraa Teevin jutuille ja Teevi kantaa Mennille leluja, jos vähän itkettää. Sisarusten touhuja on hauska seurata ja välillä äitikin saa hengähdystauon viihdyttäjän roolista, kun Teevi touhuaa Mennin iloksi. Teevi näyttää niin hurjan isolta Mennin rinnalla ja Menni tietysti pienen pieneltä. Hauskaa ajatella, että vuoden päästä tuo kaksikko painelee jo omaan huoneeseen juonimaan vanhempien päänmenoksi ja leikkii (ja riitelee) yhteisiä leikkejä.
Vähän tuli nyt jouluisia kuvia, kun kameran tyhjennys oli jäänyt roikkumaan.
Vuosi vaihtui mukavasti reissunpäällä, mutta vielä mukavampaa oli palata takaisin kotiin. Onneksi oli jätetty paikat siistiin kuntoon, ettei ensitöikseen tarvinnut aloittaa siivousurakkaa. Tosin kahdeksan päivän reissukamat ovat nyt vallanneet eteisen ja niiden taltuttaminen olisi aloitettava ensitilassa.
Reissuun lähdettiin joulupäivän aamuna ja silloin suuntana oli Someron isomummila. Päivävisiitin päätteeksi huristeltiin Raumalla mummulaan ja sieltä perjantaina mummilaan. Uutta vuotta vietettiin vaarin luona ja ehdittiin siinä välissä käydä Teevin kummilassakin. Melkoinen kierros. Mukavaa oli jokapaikassa, mutta uupumus alkoi painaa jo kaikkia viimeisinä päivinä. Menni on ollut kiukkuinen ja vielä normaalia enemmän sylinyhverö, mutta syykin selvisi maanantaina: suussa pilkotti kaksi pientä hammasta! Eikun hammasharjaostoksille, mars. Teevikin oli saanut hammaslääkärilta postia loman aikana. Kirjeessä kerrottiin, ettei Teevin suusta löytynyt reikiä aiheuttavaa kariespöpöä. Seuraavan kerran hammaslääkäriin siis vasta 3-vuotiaana.
Uusi vuosi aloitettiin tänään rauhallisella kotipäivällä. Tutut rutiinit palasivat päiväjärjestykseen ja uusina juttuina päiväohjelmaan mahdutetaan tästedes Mennin soseruokailut ja Teevin pottaharjoitukset. Molempia on jo kokeiltu kerran. :D Hyvä alku siis. Muuten haluaisin uuden vuoden arkeen mahduttaa paljon asioita: koulujuttuja, valokuvaamista, blogin ahkerampaa päivittämistä, kuntoilua, juoruilua, kavereita, uusia taitoja ja harrastuksia, partiota, Mennin ja Teevin kasvamista, arjen iloja ja perhejuttuja.
Blogin ahkeramman päivittämisen aloitan ihan pian. Juttuaiheita on jo vino pino, mutta kuvamateriaali puuttuu. iphonen muutettua meille asumaan, on kamera jäänyt vähän liian vähäiselle käytölle. Nyt täytyy kyllä ryhdistäytyä, koska haluan ikuistaa meidän elämää mahdollisimman monipuolisesti. Blogista jää ihana muisto, mutta ilman kuvia tämäkin on aika tylsä. Valokuvakansioiden selailu on ollut pienestä asti minun lempipuuhia, joten kuvia on saatava myös sinne. Instagramilla tai Hipstamaticilla otetut kuvat kelpaavat kyllä tänne bittimaailmaan, mutta en kelpuuta niitä valokuva-albumeihini. Pakko siis ryhdistäytyä tuon järkkärinkin kanssa, kun semmoinen kerran on.
Nyt aion kuitenkin nauttia molempien lapsien yhtäaikaisesta nukkumisesta (hyvä minä!) ja katsoa muutaman bonesin. Ja siinä sivussa mussuttaa suklaata, sillä jotenkin sitä on jäänyt joulun jäljiltä kaappeihin.
Meillä on lähes ensimmäistä kertaa ihan oma joulu; joulukoristeet, jouluruoat ja joulukuusi. Pian ehkä ihan omia jouluperinteitäkin.
Tältä näyttää meidän joulu:
Äiti osti mulle Aarikan puutontun. Ehkä joskus mulla on näitä vielä monta.PaaPiin Tuiske-tonttu ja viime vuonna hankittu kulkuspuu nököttävät pianon päällä.Narsissi (vai mitä Janina?)Rakas aviomieheni osti mulle synttäriyllätykseksi kirjainkynttilät. <3Ihan oikee joulukuusi. Tän piti siis olla pöytämallia.. Hyvä isi.Sallalta synttärilahjaksi saatu Teesihvilä koristaa mikron päällistä.Pihaa piristää nyt kuusi huuruista ja ihanaa jäälyhtyä.Äidiltä peritty perintökoriste.Omppu pomput koristaa kuusen oksia.Poro.
Eräänä päivänä olin imettämässä Menniä makuuhuoneessa, kun Teevi tuli hakemaan iPadin sänkymme päätyhyllystä. Kurkkasin vaan, että okei, se on sen oma, saa mennä. Kun Menni oli syönyt, mentiin olkkariin kurkkaamaan, mitä Teevi puuhailee. Siellä se istui sohvalla ja katsoi Marttia kaikessa rauhassa. Melkoinen iPana.
Välillä hävettää myöntää, kuinka hyvä Teevi on pelaamaan iPadilla. Pudotettuaan Jannen iPadin lattialle, Teevi sai ikiomaksi näyttövammaisen yksilön ja sillä onkin sitten pelattu. Teeville on ladattu laitteeseen lasten pelejä, kuten palapelejä, muistipelejä, pikkukakkossovellus ja muutama muu lapsille suunnattu sovellus. Lisäksi Teevi osaa käyttää sujuvasti Netflixiä ja etsiä ohjelmien joukosta Martin tarinatallin. Muutama särö näytössä ei paljon haittaa.
iPana.
En haluaisi, että Teevi pelaa montaa tuntia päivässä, mutta en myöskään usko, että lapsestani tulee kouluampujaa vain, koska annan hänen pelata palapeliä iPadilla sen aikaa, kun hoidan Menniä tai teen ruokaa. Joskus ahdistaa, kun jokapaikassa meuhkataan ruutuajasta ja siitä, ettei lapsille anneta enää aikaa, vaan pelkkiä pelejä. Mielestäni on kuitenkin aikalailla se ja sama, kokoaako Teevi palapeliä ruudulla vai ihan livenä. Usein pelejä pelataan sylityksin aikuisen kanssa ja pelien taso valitaan taitoja vastaavaksi. Onhan se näppärää, että iPadille palapelejä saa alle eurolla 20 kappaletta ja kaupassa yksi puupalapeli maksaa reilusti yli 10€.
Minä olen tarkempi Teevin peliajasta, eikä iPadia kaikkina päivinä edes oteta esille. Janne antaa Teevin useammin pelata, mutta jaksaa myös paremmin auttaa ongelmatilanteissa. Minun hermo kestää paljon paremmin legopalikoiden kasaamisen kuin jumittuneen ipadin kanssa ränkkäämisen. Vähän parempi omatunto tuleekin, kun me koko päivä ollaan tehty jotain ihan muuta. Esimerkiksi torstaina me rakennettiin kaikista duploista eläintarhaa kiertävä junarata. Tosin sitä junarataa ajettiinkin sitten vain Martilla.. Ulkona käytiin laskemassa mäkeä ja tekemässä kaikki päivän lumityöt. Illalla voi sitten isin kanssa vähän pelata, kun äiti käy salilla. :)
