Kaikki kirjoittajan Milla artikkelit

Hiljaiseloa.

Arkielämää,

Kesä on alkanut meillä aika hiljaisissa merkeissä. Ulkoillaan joka päivä, mutta muuta jännää ei sitten juuri olekaan kerrottavaksi.  Oma väsymykseni on aina vaan pahentunut ja sen huomaa kodin siivousasteesta ja päiväunien määrästä. En ymmärrä, miten voi 10 tunnin yöunien ja 2 tunnin päikkäreiden jälkeen väsyttää niin paljon, että voisi painua suoraan nukkumaan, kun Janne tulee töistä kotiin. No toivotaan, että tilanne helpottuu kunhan tämä pieni maha-asukas saadaan maailmaan. (Tiedetään, sittenkin pitää valvoa öisin, mutta ainakin Teevin kanssa jaksoin paremmin synnytyksen jälkeen.)

Viime viikonloppuna vietettiin aikaa isomummilassa Somerolla ja lauantai-sunnuntaiyö meni Jukolan viestissä. Tällä kertaa Teevi ei päässyt mukaan, sillä lähdimme matkaan vasta yöunien aikaan ja Teevi jäi mummin kanssa nukkumaan. Itsellekin reissu oli aika rankka, vaikka olinkin vain katsojan roolissa. Kävely ja valvominen verottivat voimia yllättävän paljon. Kävely takaisin autolle taisi olla minulle tuskaisempaa kuin Jannelle, joka oli juuri kipittänyt 13 kilometriä pitkin metsiä.

Isomummilaan suuntaamme myös juhannukseksi. Siellä Teevillä on tilaa temmeltää ja puuhaa riittää meille isommillekin. Toivottavasti nyt tulisi aurinkoiset kelit, että voitaisiin nautiskella pihahommista.

Muut kesäsuunnitelmat ovatkin sitten vielä auki. Kotoilua varmaan enimmäkseen, sillä kovinkaan pitkälle ei uskalla enää heinäkuun aikana lähteä.

Metsässä.

Arkielämää, , , ,

Alkuviikon olemme kyhjötelleet sisällä ja koittaneet keksiä tekemistä, johon Teevi ei turhaudu ja jota voin tehdä mahdollisimman helposti olohuoneen lattialla istuen (tai maaten). Palapeli ja puupalikat ovat viihdyttäneet meitä päivästä toiseen, kun Teevi on sairastanut kolmen rakkulan vesirokkoa ja minä olen ollut jostain syystä täysin voimaton.  Onneksi tämä mystinen rokko päästi meidät vähällä ja rakkulat kuivuivat muutamassa päivässä. Pikkuinen sairastaja on ollut hieman tavallista väsyneempi ja kiukkuisempi, mutta muita oireita ei ole ilmennyt.

Tiistaina lähdettiin taas Jannen mukaan kuntosuunnistamaan, että päästiin vähän haistelemaan ulkoilmaa. Vielä meidän osallistuminen rajoittuukin metsään tutustumiseen ja viimeisellä rastilla odotteluun. Moni suunnistaja jo kyselikin, milloin pikkumies lähtee suunnistuspolulle. Eiköhän hän menisi jo, jos äidin kunto kestäisi 2 kilometrin tallustelun, josta noin 90% pitäisi jaksaa kantaa sekä mahaa, että Teeviä. Rasteilla näin kyllä yhden perheen, jonka arviolta 3-vuotias lapsi kipitti kartan kanssa edeltä ja isi tuli perässä pikkusisarus rinkassa heiluen. Ehkä ensi kesänä mekin sitten mennään. :)

Etsi metsäläinen.

Tänään suunnattiin koko perheen voimin ensin leikkipuistoon ja sitten läheiseen metsään geokätköä etsimään. Osa matkasta piti mennä juoksurattailla, mutta sai Teevi vähän harjoitella polkukävelyäkin ja tutustua jos jonkinnäköisiin metsän ihmeisiin. Kaikki kävyistä pikkuötököihin oli todella kiinnostavaa. Hyttysetkään eivät Teeviä häirinneet, vaikka äiti huitoikin niitä jatkuvasti pois kimpusta.

Kotimatkalta keräsin hieman metsän tuoksua kotiinkin, kun kielot kukkivat niin kauniisti.

Kaatuu!

Arkielämää, , ,

Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi.. ja kuusi palikkaa muodostavat Teevin käsissä tornin. Kauaa ei torni pystyssä pysy, koska leikin paras osa on tietysti kaataminen.

Näin tää vaan sujuu.
Väli aplodit itselle onnistuneesta suorituksesta.
Kolmas palikka on jo aseteltava keskittyneesti.
KAATUU!

Kuutta palikkaa korkeampaa tornia ei vielä saada aikaiseksi, koska palikoita on tasan kuusi. Onneksi tämä asia korjantuu lähipäivinä.. :) Sitten rakennetaankin oikea pilvenpiirtäjä. Ja kaadetaan se, tietenkin!

Raparperi

Arkielämää

Meidän pihalla ei kasva raparperi, taaskaan. Tää on varmaan joku TYS:n kirous niitä kohtaan, jotka rakastavat raparperia. Täytyy vain katsoa vierestä, kuinka muiden villiintyneille pihoille kasvaa raparperi, kuinka se kukkii ja mätänee, kun asukkaat ei käytä sitä. Tänä vuonna kyllä päätin, että käyn pyytämässä naapurilta raparperia enemmin kuin annan niiden taas nääntyä.

Pienenä meillä oli tapana hakea mummilasta lasiin sokeria ja hipsiä sitten raparperipenkkiin valitsemaan isolehtisin varsi mupellettavaksi. Varsi dipattiin sokeriin ja sitten rouskuteltiin menemään. Se maistui ihanan kirpeältä, ihan kesältä. Tänä kesänä suuntasin samaan raparperipenkkiin veitsen ja muovipussin kanssa. Pakko oli kokeilla tätä sokerikikkaakin, mutta enään se ei maistunut niin ihanalta. Niinpä kotiin pääsi hentoja ja makeita raparperin varsia odottamaan, että niistä valmistuu jotain herkkua.

Heti maanantaina kävin ostamassa litran jäätelöä, koska eihän raparperia saa syödä koskaan ilman maitotuotteita, (pienenäkin oli pakko juoda lasillinen maitoa, vaikka se oli ihan hirvittävän pahaa, jotta sai raparperia) ja aloin leipoa raparperipiirakkaa.

Tuollainen siitä tuli. Resepti tallentui välittömästi omaan keittokirjaan, koska piirakka oli ihan taivaallista. Onneksi olen saanut äidiltä reseptikirjan, johon on tallennettu kaikki suvun vakioreseptit, mutta tyhjiä sivuja on vielä hurjan paljon omien perinteiden muodostumiselle. Tästä tulee varmasti meidän perheen kesähitti ja vierasvara. Piirakka oli helppo valmistaa, eikä siihen tarvittu mitään sokeria ja voita kummempaa.

Pohja:
150g voita
1dl sokeria
1 kananmuna
3dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

Täyte:
300g raparperia
1rkl perunajauhoja
2tl kanelia
0,5dl sokeria

Kuorrute:
100g pehmeää voita
2dl kaurahiutaleita
1dl sokeria
1dl vehnäjauhoja

Vatkaa sokeri ja voi vaahdoksi. Lisää joukkoon muna ja kuivat aineet. Painele vuoan pohjalle (ei tarvitse voidella). Sekoita raparperin palat, perunajauho, kaneli ja sokeri. Kippaa seos pohjan päälle ja levitä tasaisesti. Nypi kuorrutteen aineet sekaisin ja ripottele raparperien päälle. Paista 200 asteisessa uunissa 25-30min.

Itse paistoin piirakkaa vähän vähemmän aikaa, koska haluan sen jäävän keskeltä raa’aksi. Varsinkin mustikkapiirakassa tämä ominaisuus on ihan ehdoton. Jos kuitenkin haluat täysin kypsän piirakan, kannattanee pitää tuo puolituntia ainakin.

Seuraavaksi kokeiluun pääsevät cakepopsit, koska ne on niin valloittavia. Ehkä mun pitäiskin pitää herkkublogia, niin saisin tehdä ja syödä herkkuja melkein joka päivä. :)

Puistojen valtias

Arkielämää, , ,

Meidän oman pihan leikkipuisto on ihan mukava ja iltapäivisin sieltä löytyy leikkiseuraakin, mutta silti me olemme lähteneet Teevin kanssa valloittamaan muita Turun leikkipuistoja. Varsinkin aamupäivisin on kiva lähteä muualle, kun oman pihan lapset ovat päiväkodissa ja pihapiirissä pörrää remonttiautoja.

Keskiviikkona suuntasimme läheiseen Ingegerdin puistoon leikkimään. Matka sujui kuin sujuikin kävellen, välillä tosin väärään suuntaan, mutta kuitenkin. Matkalla pysähdyttiin ihmettelemään päiväkodin lapsia ja ihastelemaan keltaisenaan kukkivaa voikukkamerta. Itse leikkipuisto on pieni, mutta sieltä löytyy kaikki tarpeellinen pienelle leikkijälle; keinu, liukumäki (johon pääsee itse), hiekkalaatikko ja kavereita. Puistossa oli melkoinen vilske, kun parhaimmillaan alueen valloitti vajaa parikymmentä pientä ja vähän suurempaa leikkijää. Kokemus oli kuitenkin positiivinen ja palaamme varmasti tänne myöhemmin.

Lähipuiston hittituote oli tämä keinukoira. :)

Uusista aluevaltauksista innostuneina suuntasimme torstaina Kupittaanpuistoon, suoraan vauvauinnista. Matkalta nappasimme mukaan välipalaeväät ja painelimme puiston penkille niitä mutustamaan. Ihanassa auringonpaisteessa maistui karjalanpiirakka ja omenamehu, ihan itse pillillä! Masu täynnä murkinaa oli hyvä lähteä valloittamaan puistoa. Valitsimme leikkipaikaksi pienille lapsille tarkoitetun aidatun leikkialueen, josta löytyi vaikka ja mitä.

Hellehattu pääsi käyttöön.
Samoin sandaalit.

Alkuiltapäivästä puistossa ei ollut juurikaan ruuhkaa, mutta lähempänä viittä puistossa alkoi olla jo melkoinen määrä leikkikavereita. Teevi viihtyi puistossa hyvin ja uutta nähtävää oli koko ajaksi. Pari tuntia vierähti nopeasti ja sitten isi tulikin jo hakemaan polkupyöräkyydillä kotiin. Itselläni alkoi samaisessa puistossa partiokokous, joten jäin vielä nauttimaan auringosta ja kesäfiiliksestä.

Mitäs tää keinu esittää, jos edellinen meinas olla koira?

Tännekin vielä palaamme aivan varmasti. Moni paikka jäi vielä tutkimatta ja uudet seikkailut varmasti odottavat. Parasta puistossa oli se, että alue oli aidattu ja kaikki välineet ja lelut olivat pienimmillekin sopivia. Suosittelen lämpimästi kaikille lapsiperheille.