Tämä on sadas kerta, kun tähän blogiin kirjoitetaan. Minulla on ollut siis kerrottavaa jo sadan jutun verran (okei, siis mulla on ollut asiaa 98 kertaa ja Jannella 2, mutta kuitenkin)! On mukavaa, että monet jaksavat täältä seurata elämäämme, vaikka blogin päätarkoitus onkin säilöä kuvat ja muistot yhteen paikkaan. Blogi antaa myöhemmin laajan kuvan meidän elämästä vauvavuosien keskellä ja on varmasti tärkeä muisto meille kaikille.
Pian kotiimme muuttaa pikkusisko (mieleen on kyllä hiipinyt jo pelko; mitä jos se ei olekaan sisko?), joten pitäisikö blogin nimeä muuttaa? Telkku on kuitenkin suora viittaus Teeviin ja aika epäireilultahan se kuulostaisi.. Ehdotuksia?
Toisinaan meillä asuu jo aika iso pikkumies, mutta toisinaan se hukkuu johonkin ja lattialla rimpuileekin uhmakas ja kiukkuinen taapero. Tänään on ollut jälkimmäinen päivä. Jokainen e-alkuinen kaksikirjaiminen sana saa aikaan itkupotkuraivarit, joiden taltuttamiseen vaaditaankin jokunen tovi. Hermo menee myös, jos joku asia ei aivan heti onnistu. Jos palapelin pala ei sovikaan koloon välittömästi, sohva on kiipeämiseen liian korkea tai lapio ei suostu yhteistyöhön, on raivari taattu. Mistähän lie perinyt tämänkin ominaisuuden? Luulenpa, että suurin turhautumisen aihe on tällä hetkellä kuitenkin se, ettei vielä saa sanotuksi asioitaan, eikä äiti aina heti ymmärrä, mitä pienessä mielessä pyörii.
Onneksi useimpina päivinä sängystä herää jo reipas poika, joka tomerasti auttaa erilaisissa kotihommissa. Sanavarasto on kehittynyt ymmärtämisen osalta jo melkoiseksi ja tavaroiden hakeminen onkin mielihommaa. Vaipanvaihdon aikaan Teevi hakee itse uuden vaipan ja vie likaisen roskikseen. Pyykkiä ripustaessa hän ravistaa ja ojentaa pyykit yksitellen ripustettavaksi. Myös imurointi ja pölyjen pyyhkiminen kuuluu ehdottomiin lempipuuhiin. Väsymyksen yllättäessä mennään sängyn viereen ja unikin tulee jo itsekseen omassa sängyssä. Tänään syöttötuolista poistettiin turvakaari ja ruokahetki menikin heti rauhallisemmissa merkeissä. Teevi on jo aikaa sitten oppinut nousemaan pois syöttötuolista turvakaaresta huolimatta eli ihan turhaanhan se siinä oli. Nyt hän istui nätisti ja melko ylpeänä paikoillaan koko ruokailun ajan.
Eilen sain kivuliaan muistutuksen siitä. että pian tämä mahassa majaa pitävä pikkusisko on valmis tulemaan maailmaan ja kasvattamaan meidän perheen väkiluvun jo neljään. Vasta ihan viime viikkoina olen alkanut ajatella tulevaa vauvaa enemmän ja miettimään, miten elämä sitten oikeastaan muuttuukaan. Tähän asti maha on vain kasvanut ja raskaus on välillä unohtunut, välillä ärsyttänyt, mutta hujahtanut ohi kuitenkin hirmuista vauhtia. Nyt mennään jo 36.raskausviikolla eli jäljellä on laskennallisesti noin kuukausi. Aikaa voi siis mennä viikosta jopa seitsemään viikkoon, mutta valmistauduttava on.
Valmistautumisen puute onkin ehkä se syy, miksei tulevaa vauvaa tule ajateltua niin paljon kuin ensimmäistä. (Ehkä myös 1-vuotiaalla, esiuhmaikäisellä, esikoisella on osaa asiaan..) Mitenkäs meidän edes pitäisi valmistautua, kun kaikki tavarat on melkeinpä valmiiksi? Sänky odottaa makuuhuoneessa, vaunut on tulossa viikonloppuna, sitteri majailee varastossa ja vaatteitakin löytyy jo monta kassillista. Teeviä odottaessa tässä vaiheessa vaunut olivat valmiustilassa olohuoneessa, samoin sitteri. Vaatteet ja harsot oli pesty ja silitetty, sairaalakassi pakattu ja vauvalehdet kahlattu läpi kolmeen kertaan. Kaikki oli valmista pientä tulokasta varten. Nytkin kaikkea kyllä löytyy, mutta todennäköisesti Janne saa raivata varastoa ja etsiä kadonneita vauvatarvikkeita vielä silloinkin, kun minä olen laitoksella.
Jonkun verran on kuitenkin jouduttu miettimään uusia juttuja, koska ikäero tulee olemaan niin pieni, että Teevikin on välillä vielä ihan vauva. Suurimpia ajatuksia on herättänyt kahden noinkin pienen lapsen kanssa pärjääminen ja liikkuminen. Mikä olisi paras vaihtoehto, kun haluan mennä kauppaan? Entäs puistoon? Kuinka saan pienen pysymään tyytyväisenä ja voin silti leikkiä Teevin kanssa? Aluksi olin sitä mieltä, että emme tarvitse tuplarattaita, vaan kannan pienempää liinassa tai repussa, mihin ikinä menemmekin. Ehkä tämä ajatusmalli johtui siitä, että kaikki näkemäni tuplarattaat olivat joko hirvittävän isoja ja kömpelöitä tai sitten huteran näköisiä virityksiä. Meille tärkeitä kriteerejä olivat pieni koko, isot renkaat ja hyvä muuntautumiskyky sitä mukaan, kun pienempi kasvaa. Rattaiden on toimittava vauva+taapero vaihtoehdon kanssa yhtä hyvin kuin kahden taaperon kanssa. Teevi on kuitenkin vielä niin pieni, että tuskin jaksaisi, saati malttaisi, seistä seisomalaudalla pidempiä aikoja, eikä pienen kantaminen jokapaikassa ole mahdollista tai järkevää. Viimein löysimme ratkaisun: Phil&Teds explorer -tuplarattaat. Suomessa hinnat kohosivat lähelle tonnia, kun perusrattaisiin lisäili sisarusistuimen, sadesuojan ja ötökkäverkon. Melkein jo alkoi hirvittämään, mutta onneksi internetin ihmeellinen maailma mahdollisti tilaamisen suoraan Englannin maaperältä. Kotiovelle kuljetettuna koko satsi maksoi noin 550€. Kuvia ja käyttökokemuksia saadaan varmasti heti, kun rattaat löytävät tiensä meille asti.. :)
Phil&Teds Explorer.
Kantamista pidän edelleen parhaana mahdollisena vaihtoehtona kotioloissa ja leikkipuistossa. Kotipihan hiekkalaatikolle ei tarvitse silloin raahata vaunuja, eikä jonkun tarvitse koko ajan vahtia, koska se vauva oikein herää. Teevikin viihtyi pienenä paremmin liinassa kuin sitterissä tai vaunuissa. Edelleenkin reppukyyti maistuu, kunhan vauhtia ja vaaralllisia tilanteita on tarpeeksi. Itse olen Teeviä kantanut raskausaikana tietysti hyvin vähän, mutta Jannen selkään ipana pääsee usein kauppareissuilla ja metsäkävelyillä. Tästä syystä onkin ”pakko” hankkia uusia kantovälineitä. Vaihtoehtojen määrä on päätä huimaava ja kuoseissakin löytyy jos vaikka mitä. Olisi ihanaa omistaa muutama kaunis trikooliina ja kantoreput molemmille ipanoille, mutta vielä on mietinnässä, millainen kombinaatio olisi käytännöllisin.
Trikooliinat eivät ole kovin kalliita ja itse tykkään kantaa sellaisessa. Kuoseja olisi syytä olla muutama, sillä liinahan on ikäänkuin minun paita, eikä kukaan halua kulkea samassa paidassa joka päivä. Lisäksi liinojakin täytyy välillä pestä. (Teevin puklaustahdissa meille ei olisi kyllä riittänyt viisikään liinaa..) Janne ei puolestaan pitänyt liinailusta juuri ollenkaan. Ehkä se johtuu siitä monimutkaisesta sidonnasta, jonka opettelu vie jonkun aikaa tai sitten kantoliina on liian tyttömäinen juttu. Jokatapauksessa Janne valitsi aina manducan.
Tällainen meiltä jo löytyy. Kuva: www.kimperi.fi
Trikooliinan käyttöikä on kuitenkin aika lyhyt. Jo 7-kiloinen vauva venyttää liinaa liikaa ja sidonta löystyy nopeasti liikkuessa. Meillä sitäpaitsi on jo yksi trikooliina, joten kahta tuskin kannattaa hankkia noin lyhyen käyttöiän takia. Siksi olenkin harkinnut toiseksi vaihtoehdoksi Tulan Mei Tai neliöliinaa. Sen sidonta on yksinkertaisempi ja nopeampi ja se soveltuu vastasyntyneestä taaperoikään asti. Lisäksi se on käännettävä, joten yhdessä liinassa on kaksi ihanaa kuosia!
Tula Mei Tai. Kuva: www.ipanainen.fi
Reppuasiaa on mietitty monelta kantilta. Kannattaako Teeviä varten enää hankkia reppua? Millainen reppuyhdistelmä olisi paras? Me ollaan oltu todella tyytyväisiä manducaan ja se onkin ollut ahkerassa käytössä Teevin syntymästä asti. Nyt 12-kiloisen lapsen kanssa reppu alkaa tuntua hieman pieneltä ja hihnat painavat ikävästi lonkkia kannettaessa. Käymme kuitenkin paljon metsässä ja kävelemme pitkiäkin matkoja, jolloin 1-vuotiaan jalat saattavat väsyä turhan nopeasti ja reppukyyti olisi tarpeen. Niinpä kaksi reppua tuntuu järkevältä. Ensin ajatus oli ostaa uusi manduca tai vastaava vauvaa varten ja kantaa Teeviä vanhassa, kuten tähänkin asti. Sitten löysin kuitenkin tämän: Tulan taaperoreppu. Reppu soveltuu 10-20kg painavan lapsen kantamiseen ja kaikki lukemani käyttökokemukset ovat olleet positiivisia. Varsinkin manducaan verrattuna Tulaa on kehuttu paremmin istuvaksi ja pehmeämmäksi repuksi, jolla kantaminen tuntuu kevyemmältä. Josko siis hankkisikin tällaisen ja kantaisi pienempää manducassa?
Tula kantoreppu. Kuva: www.ipanainen.fi
Tulasta on olemassa myös vauvakoko, joka mahdollistaa kantamisen jo 7-kiloisesta asti. Myös sillä voi kantaa 20 kiloon asti, mutta vastaan tulee varmaankin samat ongelmat kuin manducan kanssa. Taaperokoossa paneelin koko on isompi ja iso lapsi asettuu reppuun paremmin. Hmm. Välinepaljoudessa riittää siis vielä mietittävää. Parasta olisi, jos näitä pääsisi testaamaan ensin tositoimissa ja päättäisi vasta sitten. Reppujen kallis hinta hieman hirvittää, jos käyttö jääkin vähäiseksi. Toisaalta ollaan panostettu vaunuissa ja kantovälineissä laatuun, jotta käyttö olisi mahdollisimman mukavaa, eikä ainakaan sen takia tarvitsisi jäädä kotiin. Laatutavaroiden jälleenmyyntiarvokin säilyy pitkään, kunhan välineistä pitää huolen.
…ainakin kolme kertaa niin paljon kuin eilen. Lisäki jyrisi ja salamoi, mutta ulos suunnattiin silti. Juuri ulos lähtiessä sade oli tauolla, mutta noin 3 minuutin ulkoilun jälkeen vettä tulikin kuin saavista kaatamalla.
Ja lopuksi huuhdottiin hiekat pois vaatteista räystässuihkussa.
Teevi oli tainnut lukea mun tuskista pukemisen suhteen, sillä tänään hän kantoi vaatteet yksitellen eteisestä ja antoi nätisti pukea kaikki sukista sadetakkiin ja saappaisiin asti. Tai sitten tyyppi oli hiffannut, että näiden varusteiden kanssa pääsee hulluttelemaan lätäköihin. Tiedä häntä, mutta jokatapauksessa pääsimme ulos ennätysajassa.
Kaikista vermeistä huolimatta olo oli vähän kostea, kun puolentoista tunnin päästä palasimme sisälle. Niinpä oli hyvä pulahtaa kylpyyn lämmittelemään. Vaikka ukkonen ja sade onkin kivaa ja jännittävää, soisin sään silti hieman lämpenevän. Onhan nyt kuitenkin kesä.
Tänään täällä on tullut vettä taivaan täydeltä ja tunnelma on ollut hieman kärsimätön, kun ulos ”ei voi mennä”. Aamupäivä kyyhötettiinkin sisällä ja koitettiin keksiä sisähommia, kun koko juhannus oli oltu jo pihalla. Iltapäivällä se ei kuitenkaan enää tepsinyt, joten oli pakko vetää sadevaatteet niskaan ja painua pihalle. Samalla reissulla käytiin noukkimassa Janne töistä, koska hänen sadevaatteet roikkui eteisen naulassa.
Räystäästä putoava vesi on pop.
Ulos lähteminen ei olekaan ihan niin yksinkertaista, koska Teevi inhoaa pukemista. Kiemurtelu ja rimpuilu alkaa välittömästi, vaikka ulos olisi päästävä. Siksi sadevaatteiden päälle kiskominen tuntuikin ylivoimaiselta haasteelta. Hommaa vaikeuttaa vielä se, että maha on kasvanut tielle, eikä Teevi kunnolla mahdu syliin. Pihalle kuitenkin selvittiin tälläkin kertaa. Mahakin on pian historiaa, mutta sitten puettavia onkin kaksi..
Tomerasti ämpärin kanssa.Vettäkin on kiva kipata.
Takaisin tullessa me jäätiin ulkoilemaan Teevin kanssa ja Janne valmisti meille pitsaa. Meillä on jo niin iso taapero, että pitsaan pitää tehdä oma nurkka Teeville. Tällä kertaa nurkka sisälsi tomaattia, tonnikalaa ja kesäkurpitsaa. Hyvin maistui, eikä muruakaan jäänyt lautaselle.
