…ainakin kolme kertaa niin paljon kuin eilen. Lisäki jyrisi ja salamoi, mutta ulos suunnattiin silti. Juuri ulos lähtiessä sade oli tauolla, mutta noin 3 minuutin ulkoilun jälkeen vettä tulikin kuin saavista kaatamalla.
Ja lopuksi huuhdottiin hiekat pois vaatteista räystässuihkussa.
Teevi oli tainnut lukea mun tuskista pukemisen suhteen, sillä tänään hän kantoi vaatteet yksitellen eteisestä ja antoi nätisti pukea kaikki sukista sadetakkiin ja saappaisiin asti. Tai sitten tyyppi oli hiffannut, että näiden varusteiden kanssa pääsee hulluttelemaan lätäköihin. Tiedä häntä, mutta jokatapauksessa pääsimme ulos ennätysajassa.
Kaikista vermeistä huolimatta olo oli vähän kostea, kun puolentoista tunnin päästä palasimme sisälle. Niinpä oli hyvä pulahtaa kylpyyn lämmittelemään. Vaikka ukkonen ja sade onkin kivaa ja jännittävää, soisin sään silti hieman lämpenevän. Onhan nyt kuitenkin kesä.
Tänään täällä on tullut vettä taivaan täydeltä ja tunnelma on ollut hieman kärsimätön, kun ulos ”ei voi mennä”. Aamupäivä kyyhötettiinkin sisällä ja koitettiin keksiä sisähommia, kun koko juhannus oli oltu jo pihalla. Iltapäivällä se ei kuitenkaan enää tepsinyt, joten oli pakko vetää sadevaatteet niskaan ja painua pihalle. Samalla reissulla käytiin noukkimassa Janne töistä, koska hänen sadevaatteet roikkui eteisen naulassa.
Räystäästä putoava vesi on pop.
Ulos lähteminen ei olekaan ihan niin yksinkertaista, koska Teevi inhoaa pukemista. Kiemurtelu ja rimpuilu alkaa välittömästi, vaikka ulos olisi päästävä. Siksi sadevaatteiden päälle kiskominen tuntuikin ylivoimaiselta haasteelta. Hommaa vaikeuttaa vielä se, että maha on kasvanut tielle, eikä Teevi kunnolla mahdu syliin. Pihalle kuitenkin selvittiin tälläkin kertaa. Mahakin on pian historiaa, mutta sitten puettavia onkin kaksi..
Tomerasti ämpärin kanssa.Vettäkin on kiva kipata.
Takaisin tullessa me jäätiin ulkoilemaan Teevin kanssa ja Janne valmisti meille pitsaa. Meillä on jo niin iso taapero, että pitsaan pitää tehdä oma nurkka Teeville. Tällä kertaa nurkka sisälsi tomaattia, tonnikalaa ja kesäkurpitsaa. Hyvin maistui, eikä muruakaan jäänyt lautaselle.
Kesä on alkanut meillä aika hiljaisissa merkeissä. Ulkoillaan joka päivä, mutta muuta jännää ei sitten juuri olekaan kerrottavaksi. Oma väsymykseni on aina vaan pahentunut ja sen huomaa kodin siivousasteesta ja päiväunien määrästä. En ymmärrä, miten voi 10 tunnin yöunien ja 2 tunnin päikkäreiden jälkeen väsyttää niin paljon, että voisi painua suoraan nukkumaan, kun Janne tulee töistä kotiin. No toivotaan, että tilanne helpottuu kunhan tämä pieni maha-asukas saadaan maailmaan. (Tiedetään, sittenkin pitää valvoa öisin, mutta ainakin Teevin kanssa jaksoin paremmin synnytyksen jälkeen.)
Viime viikonloppuna vietettiin aikaa isomummilassa Somerolla ja lauantai-sunnuntaiyö meni Jukolan viestissä. Tällä kertaa Teevi ei päässyt mukaan, sillä lähdimme matkaan vasta yöunien aikaan ja Teevi jäi mummin kanssa nukkumaan. Itsellekin reissu oli aika rankka, vaikka olinkin vain katsojan roolissa. Kävely ja valvominen verottivat voimia yllättävän paljon. Kävely takaisin autolle taisi olla minulle tuskaisempaa kuin Jannelle, joka oli juuri kipittänyt 13 kilometriä pitkin metsiä.
Isomummilaan suuntaamme myös juhannukseksi. Siellä Teevillä on tilaa temmeltää ja puuhaa riittää meille isommillekin. Toivottavasti nyt tulisi aurinkoiset kelit, että voitaisiin nautiskella pihahommista.
Muut kesäsuunnitelmat ovatkin sitten vielä auki. Kotoilua varmaan enimmäkseen, sillä kovinkaan pitkälle ei uskalla enää heinäkuun aikana lähteä.
Alkuviikon olemme kyhjötelleet sisällä ja koittaneet keksiä tekemistä, johon Teevi ei turhaudu ja jota voin tehdä mahdollisimman helposti olohuoneen lattialla istuen (tai maaten). Palapeli ja puupalikat ovat viihdyttäneet meitä päivästä toiseen, kun Teevi on sairastanut kolmen rakkulan vesirokkoa ja minä olen ollut jostain syystä täysin voimaton. Onneksi tämä mystinen rokko päästi meidät vähällä ja rakkulat kuivuivat muutamassa päivässä. Pikkuinen sairastaja on ollut hieman tavallista väsyneempi ja kiukkuisempi, mutta muita oireita ei ole ilmennyt.
Tiistaina lähdettiin taas Jannen mukaan kuntosuunnistamaan, että päästiin vähän haistelemaan ulkoilmaa. Vielä meidän osallistuminen rajoittuukin metsään tutustumiseen ja viimeisellä rastilla odotteluun. Moni suunnistaja jo kyselikin, milloin pikkumies lähtee suunnistuspolulle. Eiköhän hän menisi jo, jos äidin kunto kestäisi 2 kilometrin tallustelun, josta noin 90% pitäisi jaksaa kantaa sekä mahaa, että Teeviä. Rasteilla näin kyllä yhden perheen, jonka arviolta 3-vuotias lapsi kipitti kartan kanssa edeltä ja isi tuli perässä pikkusisarus rinkassa heiluen. Ehkä ensi kesänä mekin sitten mennään. :)
Etsi metsäläinen.
Tänään suunnattiin koko perheen voimin ensin leikkipuistoon ja sitten läheiseen metsään geokätköä etsimään. Osa matkasta piti mennä juoksurattailla, mutta sai Teevi vähän harjoitella polkukävelyäkin ja tutustua jos jonkinnäköisiin metsän ihmeisiin. Kaikki kävyistä pikkuötököihin oli todella kiinnostavaa. Hyttysetkään eivät Teeviä häirinneet, vaikka äiti huitoikin niitä jatkuvasti pois kimpusta.
Kotimatkalta keräsin hieman metsän tuoksua kotiinkin, kun kielot kukkivat niin kauniisti.
Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi.. ja kuusi palikkaa muodostavat Teevin käsissä tornin. Kauaa ei torni pystyssä pysy, koska leikin paras osa on tietysti kaataminen.
Näin tää vaan sujuu.Väli aplodit itselle onnistuneesta suorituksesta.Kolmas palikka on jo aseteltava keskittyneesti.KAATUU!
Kuutta palikkaa korkeampaa tornia ei vielä saada aikaiseksi, koska palikoita on tasan kuusi. Onneksi tämä asia korjantuu lähipäivinä.. :) Sitten rakennetaankin oikea pilvenpiirtäjä. Ja kaadetaan se, tietenkin!
