Tänään kun äiti oli hevostelemassa, Teevi pääsi (jälleen kerran) hassuttelemaan isin kanssa.
Peilikuvia
Aihearkisto: Arkielämää
Louie
Tänään postilaatikossa odotteli kiva yllätys, kun Name It oli lähettänyt minulle korvaavan heijastimen sunnuntain pettymyksen jälkeen, ja vielä kaksin kappalein. Nyt saan Teevin vaunuista oikein joulukuusen, kun heijastimia on pilvinpimein. :) Mutta heijastimia ei koskaan voi olla liikaa!
Heijastinmasennus ja lääke siihen.
Tänään, lapsen oikeuksien päivänä, Name It lupasi jakaa lapsille heijastimia liikkeissään. Tietenkin minä, hieman heijastinfriikki ihminen, lähdin iloiten kohti Jumboa, koska tahdoin sellaisen ihanuuden roikkumaan Teevin vankkureihin. Jouduin uhmaamaan hillitöntä ruuhkaa, joulupukin syliin jonottavaa lapsilaumaa ja tarjouksien perässä juoksevia perheenäitejä, ja ei, en saanut heijastinta. Nyt olen hyvin pettynyt, kiukkuinen ja harmistunut. Jostain syystä koko Jumbon liikkeessä ei tiedetty koko asiasta mitään, vaikka facebook-ryhmässä asiaa hehkutettiin. Murr. Kommentoin asiaa naamakirjassa, joten katsotaan, miten asiaan reagoidaan. Periaatteestakin valitan, vaikkei asia ole maailmaakaatavaa suuruusluokkaa, kun kyseessähän tosiaan oli ilmainen mainosheijastin.
Suurta heijastinmasennusta täytyi toki jotenkin lääkitä, joten marssin Anttilan heijastinosastolle. Sieltä mukaan tarttui kolme ihanaa muumiheijastinta, joista haisuli ja mörkö pääsee nyt Teevin vaunuihin turvaamaan näkyvyyttä.
Ei muuten ole ollut sellaista iltaa tai aamua, jona olisin ajanut autolla ja olisin ollut marisematta ihmisistä, jotka eivät voi käyttää heijastinta. Miten se voi olla niin kovin hankalaa? Kyse ei voi olla enää siitäkään, että heijastimet olisivat rumia tai tylsiä muovinkappaleita, joiden narut sotkeutuvat aina taskun vetoketjuihin. Kaupat on täynnä hienoja heijastimia hello kittystä pääkalloihin ja Marimekosta Pentikiin. Kiinnitysmekasnismejakin löytyy jo jokalähtöön. On pinssiä, klipsia, hakaneulaa, avainrenksua jne.. Jokaiselle pitäisi löytyä oma ja mieluinen henkivakuutus, ja halvalla vielä. Kuitenkin on niin, että noin puolet pimeällä kohtaamistani ihmisistä on osunut auton valokeilaan viimeisen kymmenen metrin aikana ja adrenaliiniryöppy on levinnyt pitkin kehoa, kun tajuan, miten lähellä olin taas teilata jonkun teinin tai mummon.
Rakastan erään tuttavani yhden hengen kampanjaa, jolla hän yrittää saada ihmisiä käyttämään heijastinta. Hän nimittäin pysähtyy jokaisen pimeän ihmisen kohdalle, ojentaa heijastimen ja sanoo: ”Sun henkes taitaa olla tärkeämpi minulle, kuin sinulle!”. Aivan loistavaa! Osallistuisin heti, jos saisin jostain ylimääräisiä heijastimia. Nyt vielä hamstraan kaikki itselleni ja pidän huolta siitä, ettei kukaan pääse pysähtymään kohdalleni.
Arjen luxusta!
Tänään tätä äitiä on hemmoteltu sillä aikaa, kun isihenkilö on sairastanut sohvalla.
Aamulla heräsin Teevin kanssa ja möngin olohuoneeseen sytyttämään takkaa. Jo se oli ihanaa. Ehkä meilläkin vielä joskus on takka.. Takkatulen räiskähdellessä ja Teevin touhutessa lattialla katsoin kaikessa rauhassa Greyn anatomian uusimman jakson ja nautiskelin hitaasta aamusta.
Lounaan jälkeen lähdimme Teevin kanssa kummilaan ja Elisan kynsistudioon. Serkkuni Elisa harjoittelee geelikynsien tekemistä ja ilmoitin heti kaikki 10 sormeani testisormiksi. (Aloitussetin lisäksi olisi kuulemma saanut tilattua myös harjoitussormen, mutta se ei ollut innostanut! :D) En saanut työhön mitään takuuta, mutta uudet saa, kun vanhat tippuu. Mielestäni se on jo aika hyvä takuu. Sitäpaitsi ainakin minä olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Pääasia, että minä en pääse repimään kynsiäni ja Elisa sai kaipaamaansa harjoitusta. Kynsiin tuli nyt muutama lisämilli, oranssia hilettä ja mustia timantteja. Kynsitaiteilija oli iloinen, kun mun kynsiin sai laittaa jotain muutakin kuin valkoista. Omasta mielestänikin on kiva kokeilla jotain jännempää, kun ei tää nyt lopullista ole. Ens kerralla kokeilen sitten jotain muuta taas.. Jos vaikka on jotain uutta, mitä muille ei oo saanut kokeilla. Nyt vaan tuijottelen mun kynsiä ja ihmettelen, kun kirjoittaessa kuuluu naputusta, kun sormenpäät osuu näppäimiin. Niin ihanaa!
Lisää luxeja tähän päivään saatiin illan kynttiläkutsuilla samaisessa osoitteessa. Henna piti kotonaan kynttiläkutsut ja kaikki naiset oli kutsuttu herkuttelemaan ja ihastelemaan talven ihanimpia kynttiläuutuuksia. Tilasin vaniljan ja piparminttukerman tuoksuisia tuikkuja tulevaa talvea piristämään (,kun oli tarjouksessa.) Se määrä kyllä riittää koko talveksi, kun en tykkää kovin voimakkaasta tuoksusta ja yleensä poltan yhtä tuoksutuikkua tavallisten tuikkujen kaverina.
Huomenta!
Yleensä asiat näyttävät valoisammilta aamuisin. Niin kävi meille tänä aamuna, kun Teevi nukkui 13 tunnin yöunet ja oli herättyään kuin toinen lapsi. Äiti ja isikin saivat hyvät unet ja koko perhe mönki sängystä ylös vasta vähän vaille kymmenen.
Syysmasennusta ilmassa
Vaikka syksy kuuluu lempivuodenaikoihini, kaikkeen kylllästyy joskus. Ja tämä syksy on nyt kestänyt tarpeeksi kauan. Pidän Suomessa juuri siitä, että vuodenajat vaihtuu ja nyt tuntuu siltä, että talvi on unohtanut tulla tänä vuonna kokonaan. Tämä pimeä, kolea ja märkä aika saisi nyt vaihtua reilusti kylmään, valkoiseen ja valoisaan talveen.
Jatkuva pimeys ja se, ettei koskaan osaa päättää mitä laittaisi päälleen, saati lapsen päälle, saa minut kohta hulluksi. Toisena päivänä on +10 astetta ja seuraavana -4. Koskaan ei ole oikeaa määrää vaatetta yllä, vaikka kuinka yrittäisi miettiä. Pimeys tekee meidät kaikki myös apaattisiksi ja laiskoiksi sohvalla nyhjääjiksi.
Tänään tapahtui kaikki syystylsyydet. Ensin puin Teeville talvihaalarin ja se ui hiessä, kun päästiin kaupungille. Seuraavaksi se sai hepulin autossa, kun oli liian kuuma. Masennuin, kun totesin, että pojille on tarjolla vaan tosi rumia vaatteita ja jotain olisi pakko hankkia. (Muutaman käytetyn aarteen kuitenkin löysin.) Sitten mentiin kylään ja laiskoteltiin koko päivä. Se oli kyllä ihan kivaa laiskottelua; lörpöteltiin, hautauduttiin nojatuolin uumeniin ja juotiin teetä. Ipanatkin nukkuivat päikkärit samaan aikaan. Kerrankin.
Tämä illan laiskottelu ei ole ollut yhtään niin kivaa. Teevi on kipeän oloinen ja känisee. Ensin se istui melkein kaksi tuntia sylissä, enkä voinut edes tehdä mitään. Nyt leikki jo maistuu, mutta en jaksa tehdä mitään. Niinpä jumitan ja katson kaikki eiliset sarjat katsomosta ja syön suklaata. Syksy saisi siis tosiaankin loppua, ettei joka ilta tarttis syödä suklaata.
Tänään olen etsinyt inspiraatiota käsityöprojekteihin, jotka nekin on nyt jostain syystä jääneet tauolle. Yhdistääkseni lastenvaatemasennuksen ja käsityöinspiraatiopuutoksen, surffailin nettikaupoissa etsimässä lastenvaatekankaita. Toivottavasti ompelukoneajokorttini ei ole vanhentunut, enkä pilaa ihania kankaita poropeukaloideni kanssa, sillä niin paljon kaikkea kivaa olisi tarjolla. Onneksi Teevin tätskä on aika haka ompelemaan ja tilasin jo tukiopetusta kotiinkuljetuksella.
Toinen innostusta herättänyt idea oli kudotut joulupallot. Tarpeeksi simppeliä, mutta kuitenkin söpöä. Mä en voi alottaa mitään villapaitaa tai muuta loputonta projektia, koska parasta projekteissa on valmiiksi saaminen. Mitä pienemmät projektit, sitä useammin tulee valmista. Joulupalloista sais kivoja sisustusjuttuja ja niitä vois vaikka väkertää lahjaksikin, jos innostusta ja onnistumisia riittää.
Tänään en kuitenkaan aloita yhtään mitään, vaan jatkan tätä laiskottelupäivää sohvannurkassa. Teevikin menee kohta nukkumaan ja Janne on Raumalla vaihtamassa talvirenkaita, joten saan laiskotella ihan rauhassa.