Aihearkisto: Ajatuksia

Supistus

Eilen sain kivuliaan muistutuksen siitä. että pian tämä mahassa majaa pitävä pikkusisko on valmis tulemaan maailmaan ja kasvattamaan meidän perheen väkiluvun jo neljään. Vasta ihan viime viikkoina olen alkanut ajatella tulevaa vauvaa enemmän ja miettimään, miten elämä sitten oikeastaan muuttuukaan. Tähän asti maha on vain kasvanut ja raskaus on välillä unohtunut, välillä ärsyttänyt, mutta hujahtanut ohi kuitenkin hirmuista vauhtia. Nyt mennään jo 36.raskausviikolla eli jäljellä on laskennallisesti noin kuukausi. Aikaa voi siis mennä viikosta jopa seitsemään viikkoon, mutta valmistauduttava on.

Valmistautumisen puute onkin ehkä se syy, miksei tulevaa vauvaa tule ajateltua niin paljon kuin ensimmäistä. (Ehkä myös 1-vuotiaalla, esiuhmaikäisellä, esikoisella on osaa asiaan..) Mitenkäs meidän edes pitäisi valmistautua, kun kaikki tavarat on melkeinpä valmiiksi? Sänky odottaa makuuhuoneessa, vaunut on tulossa viikonloppuna, sitteri majailee varastossa ja vaatteitakin löytyy jo monta kassillista. Teeviä odottaessa tässä vaiheessa vaunut olivat valmiustilassa olohuoneessa, samoin sitteri. Vaatteet ja harsot oli pesty ja silitetty, sairaalakassi pakattu ja vauvalehdet kahlattu läpi kolmeen kertaan. Kaikki oli valmista pientä tulokasta varten. Nytkin kaikkea kyllä löytyy, mutta todennäköisesti Janne saa raivata varastoa ja etsiä kadonneita vauvatarvikkeita vielä silloinkin, kun minä olen laitoksella.

Jonkun verran on kuitenkin jouduttu miettimään uusia juttuja, koska ikäero tulee olemaan niin pieni, että Teevikin on välillä vielä ihan vauva. Suurimpia ajatuksia on herättänyt kahden noinkin pienen lapsen kanssa pärjääminen ja liikkuminen. Mikä olisi paras vaihtoehto, kun haluan mennä kauppaan? Entäs puistoon? Kuinka saan pienen pysymään tyytyväisenä ja voin silti leikkiä Teevin kanssa? Aluksi olin sitä mieltä, että emme tarvitse tuplarattaita, vaan kannan pienempää liinassa tai repussa, mihin ikinä menemmekin. Ehkä tämä ajatusmalli johtui siitä, että kaikki näkemäni tuplarattaat olivat joko hirvittävän isoja ja kömpelöitä tai sitten huteran näköisiä virityksiä. Meille tärkeitä kriteerejä olivat pieni koko, isot renkaat ja hyvä muuntautumiskyky sitä mukaan, kun pienempi kasvaa. Rattaiden on toimittava vauva+taapero vaihtoehdon kanssa yhtä hyvin kuin kahden taaperon kanssa. Teevi on kuitenkin vielä niin pieni, että tuskin jaksaisi, saati malttaisi, seistä seisomalaudalla pidempiä aikoja, eikä pienen kantaminen jokapaikassa ole mahdollista tai järkevää. Viimein löysimme ratkaisun: Phil&Teds explorer -tuplarattaat. Suomessa hinnat kohosivat lähelle tonnia, kun perusrattaisiin lisäili sisarusistuimen, sadesuojan ja ötökkäverkon. Melkein jo alkoi hirvittämään, mutta onneksi internetin ihmeellinen maailma mahdollisti tilaamisen suoraan Englannin maaperältä. Kotiovelle kuljetettuna koko satsi maksoi noin 550€. Kuvia ja käyttökokemuksia saadaan varmasti heti, kun rattaat löytävät tiensä meille asti.. :)
Phil&Teds Explorer.

Kantamista pidän edelleen parhaana mahdollisena vaihtoehtona kotioloissa ja leikkipuistossa. Kotipihan hiekkalaatikolle ei tarvitse silloin raahata vaunuja, eikä jonkun tarvitse koko ajan vahtia, koska se vauva oikein herää. Teevikin viihtyi pienenä paremmin liinassa kuin sitterissä tai vaunuissa. Edelleenkin reppukyyti maistuu, kunhan vauhtia ja vaaralllisia tilanteita on tarpeeksi. Itse olen Teeviä kantanut raskausaikana tietysti hyvin vähän, mutta Jannen selkään ipana pääsee usein kauppareissuilla ja metsäkävelyillä. Tästä syystä onkin ”pakko” hankkia uusia kantovälineitä. Vaihtoehtojen määrä on päätä huimaava ja kuoseissakin löytyy jos vaikka mitä. Olisi ihanaa omistaa muutama kaunis trikooliina ja kantoreput molemmille ipanoille, mutta vielä on mietinnässä, millainen kombinaatio olisi käytännöllisin.

Trikooliinat eivät ole kovin kalliita ja itse tykkään kantaa sellaisessa. Kuoseja olisi syytä olla muutama, sillä liinahan on ikäänkuin minun paita, eikä kukaan halua kulkea samassa paidassa joka päivä. Lisäksi liinojakin täytyy välillä pestä. (Teevin puklaustahdissa meille ei olisi kyllä riittänyt viisikään liinaa..) Janne ei puolestaan pitänyt liinailusta juuri ollenkaan. Ehkä se johtuu siitä monimutkaisesta sidonnasta, jonka opettelu vie jonkun aikaa tai sitten kantoliina on liian tyttömäinen juttu. Jokatapauksessa Janne valitsi aina manducan.

Tällainen meiltä jo löytyy. Kuva: www.kimperi.fi

Trikooliinan käyttöikä on kuitenkin aika lyhyt. Jo 7-kiloinen vauva venyttää liinaa liikaa ja sidonta löystyy nopeasti liikkuessa. Meillä sitäpaitsi on jo yksi trikooliina, joten kahta tuskin kannattaa hankkia noin lyhyen käyttöiän takia. Siksi olenkin harkinnut toiseksi vaihtoehdoksi Tulan Mei Tai neliöliinaa. Sen sidonta on yksinkertaisempi ja nopeampi ja se soveltuu vastasyntyneestä taaperoikään asti. Lisäksi se on käännettävä, joten yhdessä liinassa on kaksi ihanaa kuosia!

Tula Mei Tai. Kuva: www.ipanainen.fi

Reppuasiaa on mietitty monelta kantilta. Kannattaako Teeviä varten enää hankkia reppua?  Millainen reppuyhdistelmä olisi paras? Me ollaan oltu todella tyytyväisiä manducaan ja se onkin ollut ahkerassa käytössä Teevin syntymästä asti. Nyt 12-kiloisen lapsen kanssa reppu alkaa tuntua hieman pieneltä ja hihnat painavat ikävästi lonkkia kannettaessa. Käymme kuitenkin paljon metsässä ja kävelemme pitkiäkin matkoja, jolloin 1-vuotiaan jalat saattavat väsyä turhan nopeasti ja reppukyyti olisi tarpeen. Niinpä kaksi reppua tuntuu järkevältä. Ensin ajatus oli ostaa uusi manduca tai vastaava vauvaa varten ja kantaa Teeviä vanhassa, kuten tähänkin asti. Sitten löysin kuitenkin tämän: Tulan taaperoreppu. Reppu soveltuu 10-20kg painavan lapsen kantamiseen ja kaikki lukemani käyttökokemukset ovat olleet positiivisia. Varsinkin manducaan verrattuna Tulaa on kehuttu paremmin istuvaksi ja pehmeämmäksi repuksi, jolla kantaminen tuntuu kevyemmältä. Josko siis hankkisikin tällaisen ja kantaisi pienempää manducassa?

Tula kantoreppu. Kuva: www.ipanainen.fi

Tulasta on olemassa myös vauvakoko, joka mahdollistaa kantamisen jo 7-kiloisesta asti. Myös sillä voi kantaa 20 kiloon asti, mutta vastaan tulee varmaankin samat ongelmat kuin manducan kanssa. Taaperokoossa paneelin koko on isompi ja iso lapsi asettuu reppuun paremmin. Hmm. Välinepaljoudessa riittää siis vielä mietittävää. Parasta olisi, jos näitä pääsisi testaamaan ensin tositoimissa ja päättäisi vasta sitten. Reppujen kallis hinta hieman hirvittää, jos käyttö jääkin vähäiseksi. Toisaalta ollaan panostettu vaunuissa ja kantovälineissä laatuun, jotta käyttö olisi mahdollisimman mukavaa, eikä ainakaan sen takia tarvitsisi jäädä kotiin. Laatutavaroiden jälleenmyyntiarvokin säilyy pitkään, kunhan välineistä pitää huolen.

Muistot talteen.

Neuvolakerrasta innostuneena päätin päivittää Teevin vauvakirjan ajantasalle. Lisää hampaita on puskenut kaksin kappalein ja pituudessakin ylitettiin jo 80cm rajapyykki. Oikeastihan tänään ei ollut Teevin neuvola, mutta tungettiin paikalle koko perhe kuuntelemaan pikkusiskon sydänääniä. Siellä se sätkytteli ja kaikki oli muutenkin oikein hyvin. Samalla Janne ehti mitata Teevin epävirallisesti yli 80-senttisten joukkoon. Iso mies.

Meillä on oikeastaan käytössä kolme vauvakirjaa, joista jokainen on hieman erilainen. Omaksi lemppariksi on muodostunut Tatu ja Patu ja meidän vauva. Se on värikäs ja selkeä kirja, jossa on tarpeeksi tilaa omille jutuille, mutta jonka täyttämisestä pääsee halutessaan vähällä ”rasti ruutuun” -menetelmän ansiosta. Lisäksi kirja sisältää hauskoja yksityiskohtia isovarpaan mitasta pyllyn jälkeen. Vaikka yritän päivittää kirjoja tasaisin väliajoin, jotain pääsee silti unohtumaan. Teevin elämästä jää onneksi jälkeen rutkasti valokuvia, kaikki blogikirjoitukset ja melko tunnollisesti täytetyt vauvakirjat. Ehkä muutama tyhjä kohta ei kaiherra muiden kuin minun mieltä..

Kansikin on iloisen keltainen.
Tiedot oli helppo täyttää ruksimalla oikea vaihtoehto.
Tilaa on myös omille tarinoille ja ajatuksille.
Mitat ja muut kehityksen merkkipaalut saa näppärästi talteen käppyröille ja taulukoihin.
Pepunjälki oli äitin lemppari. Teevi oli toimenpiteestä hieman ihmeissään.
Milloin opit kävelemään? Entä seisomaan käsilläsi? Sen kertoo tämä sivu.

Seuraavaksi aloitetaankin toisen täydellisen vauvakirjan metsästys. Oma vauvakirjani on ainakin ollut luettujen kirjojen listalla pienestä pitäen. Nyt se on omassa kirjahyllyssä ja siitä on ihana tarkistella, milloin itse on oppinut jonkun tietyn taidon tai koska omat hampaat on suuhun putkahtaneet. Kiitos äidin, myös minun kirja on tunnollisesti täytetty ja ihana muisto omasta lapsuudestani. Toivottavasti tämä on Teeville yhtä tärkeä asia isona.

Kevätaurinko

Tänään pitkästä aikaa nautin kotipäivistä todella paljon. Aamupäivä puuhailtiin Teevin kanssa kaikenlaista; keiteltiin kalakeittoa, pestiin pyykkiä, leikittiin legoilla ja järjesteltiin tavaroita. Lounaan jälkeen tuuppasin pikkumiehen etupihalle unille ja huomasin kevätauringon lämmittävän voiman.

Niinpä kaivoin puutarhatuolin varastosta, keitin teen ja nappasin kirjan käteen. Mittari näytti +17 astetta ja aurinko lämmitti ihoa mukavasti. Nopeasti vierähti tunti auringossa kirjaa lueskellen, lintujen sirkutusta ja Teevin kuorsausta kuunnellessa. Kuinka voimauttavaa kevään tulo onkaan.

Täydellinen(kö?) äiti

Tässä blogeja, lehtiartikkeleita ja keskustelupalstoja luettuani olen täysin tuohtunut nykypäivän käsityksestä täydellisestä äidistä. Blogeissaan äidit kertovat täydellisestä elämästään kotiäiteinä. Elämästä, johon ei kuulu mitään muuta kuin tämä yksi suloinen kullannuppu ja äiti, erottamaton kaksikko. Lehdissä käydään kiivasta yleisöosaston kirjoittelua siitä, kuinka julmaa on olla imettämättä lastaan tai jättää lapsi välillä hoitoon muutamaksi tunniksi, että pääsee lenkille.

Itse olen sitä mieltä, että äitiys on jokaisen oma ja henkilökohtainen asia, jonka saa suorittaa juuri sillä tavalla kuin itse näkee parhaaksi. Varmasti suurin osa ihmisistä on sitä mieltä, että juuri oma äiti on maailman paras ja kasvatusmetodit yleensä periytyvätkin äidiltä lapselle, ainakin tyttärelle. Itse pyrin suhtautumaan äitiyteen rennosti ja vaistojen varassa, välillä neuvoa pyytäen. En kuitenkaan pidä kenenkään neuvoa ainoana vaihtoehtona, vaan päätän itse, kuinka haluan toimia.

Halusin poimia muutamia närkästyttäviä asioita ja kertoa omasta suhtautumisestani niihin. Mallikuvaukset ovat kärjistettyjä esimerkkejä suoraan blogeista ja lehtien sivuilta. Näin hankalaa on nykyisin olla hyvä äiti:

1. Täysimetys
Malliyksilö: Malliäiti täysimettää lastaan aina puolivuotiaaksi asti. Hän ei näe mahdollisuutta, ettei imetys jostain syystä olisi mahdollista tai ei olisi jokaisen äidin ainut vaihtoehto. Malliyksilö nauttii imettämisestä ja läheisyydestä lapsensa kanssa. Hän herää vaikka 10 kertaa yössä ruokkimaan nälkäisen ja kiukkuisen viisikuisen lapsensa ja julistaa maailmalle imetyksen terveysvaikutuksista. Kun kiinteiden ruokien aloitus tulee ajankohtaiseksi, suree tämä äiti enemmän kuin lapsi.

Minä: Täysimetin Teeviä noin 2,5 kuukautta, jonka jälkeen hän alkoi saamaan vastiketta silloin tällöin, kun en ollut paikalla tai olimme reissussa. Noin 3 kuukauden ikäisenä Teevi aloitti kiinteiden maistelun, koska kaikki rintamaito tuli kaarena ulos. Vastike ja kiinteä ruoka pysyivät paremmin sisällä, joten siirryimme pääasiassa niihin. Lääkäri määräsi Teeville refluksia helpottavaa maitovalmistetta ja näin edes osa ruoasta on pysynyt matkassa. Jatkoin imettämistä osittain kunnes Teevi oli 5 kuukautta. Olisin toki halunnut imettää Teeviä pidempään jo rintamaidon helppouden ja edullisuuden takia, mutta oman ja lapsen jaksamisen kannalta oli järkevämpää antaa periksi. Kiinteiden aloitus toi meille kaikille täydet yöunet ja rauhallisemmat päivät, joten olen tyytyväinen ratkaisuuni.

2. Perhepeti
Malliyksilö: Malliyksilö nukuttaa lapsen omaan kainaloon tai rinnalle tehdäkseen lapsen olon turvalliseksi. Hän pitää omaa pinnasänkyä julmana eristämisenä ja on varma, että lapsi kokee kätkytkuoleman jo ensimmäisenä yönään omassa sängyssä. Malliäiti pitää lapsensa lähellään parisuhteen ja yöunien menettämisen uhallakin.

Minä: Teevi on alusta asti nukkunut omassa sängyssä meidän sängyn vieressä. Aluksi, kun yösyöttöjä oli paljon, saatoimme Teevin kanssa molemmat nukahtaa kesken imetyksen, mutta siirsin hänet omaan sänkyyn seuraavan syötön jälkeen. En osannut nukkua rauhallisesti, kun pieni vauva oli niin lähellä. Pelkäsin, että huitaisen häntä kädellä tai tönin pois, kuten vaikka kissan. Pyörimme kaikki kolme paljon unissamme, joten on rauhallisempaa, jos jokaisella on oma tilansa hyöriä.

3. Kotitekoinen luomuruoka
Malliyksilö: Kun täysimetyksestä on haikein mielin luovuttu, malliäiti aloittaa sosetehtailun, kotimaisista luomuvihanneksista tietenkin. Hän metsästää helmikuussa kotimaista luomuparsakaalia ympäri kaupunkia ja päätyy lopulta tilaamaan luomuvihanneksensa pieleltä hippitilalta toiselta puolelta Suomea. Pakastin on täynnä erilaisia sosekuutioita ja hellalla porisee jatkuvasti joku uusi makuyhdistelmä. Piltit ja Bonat ovat hänen mielestään täynnä myrkkyjä ja lisäaineita, eikä ne sovi pienen kullannupun ruoansulatukselle ollenkaan.

Minä: Valmistan suurimman osan Teevin ruoista itse. Suosin suomalaisia raaka-aineita, jos ne ovat mahdollisia, mutten ole valmis maksamaan niistä aivan mitä tahansa. Mielestäni ulkolainen parsakaali on aivan yhtä pahaa kuin suomalainenkin. Ruokien valmistamisen suurin syy on raha, eikä suinkaan lisäainekammoisuus. Lastenruoissa ei sitäpaitsi käytetä lisäaineita. Hedelmäsoseet ja iltavellit Teevi saa kaupan hyllystä, eikä reissuun raahata omatekoista ruokaa. Homma tietenkin helpottuu heti, kun Teevi saa syödä samaa ruokaa kuin muukin perhe. Tällähetkellä mennään tällaisella sekalaisella menetelmällä ja se sopii hyvin.

4. Sormiruokailu
Malliyksilö: Kaiken tämän ihanan luomuruoan silmäterä pistelee poskeensa sormiruokaillen. Pienet höyrytetyt kukkakaalin kukinnot leviävät ympäri keittiön lattiaa ja soseet sotkevat bodyn toisensa perään, mutta lapsen täytyy saada harjoitella itse.

Minä: Syötän lastani lusikalla, kun kyse on ruoasta, jonka tarkoitus on oikeasti päästä ruoansulatukseen asti. Teevi aloitti kiinteät jo niin aikaisin, että sormiruokailun herkkyyskausi ei ollut edes alkanut. Myöhemmin Teevi on aloittanut sormiruokaharjoittelun mm. maissinaksuilla ja omenasuikaleilla. Nämä sormiruokahetket ovat lähinnä ajankulutusta, eikä varsinaisesti ole väliä, kuinka paljon ruokaa pääsee mahaan asti.

5. Kantaminen
Malliyksilö: Kantaminen on malliyksilön mielestä lapselle hyväksi sekä fyysisesti että henkisesti. Vaunut sensijaan ovat lapsen eristämistä ja syy lähes kaikkeen kiukutteluun. Malliyksilö maksaa bussissa ja kärsii hartiakivuista kantaen lastaan päivästä toiseen, kunnes lapsi oppii kävelemään, jos oppii.

Minä: Kannan Teeviä, jos tilanne sitä vaatii. Kaupoilla ja metsälenkeillä kantaminen on järkevää ja helppoa, mutta päiväunille tuuppaan lapsen kyllä vaunuihin.

6. Kestoilu
Malliyksilö: Käyttää lapsellaan kestovaippoja silläkin uhalla, että joutuu kulkemaan kakkavaippa käsilaukussaan tai heräämään yöllä vaihtaakseen lakanat, kun imu ei olekaan ollut riittävä. Hän pitää kertakäyttövaippoja saastuttavina kemikaalipommeina, joilla on haittavaikutuksia niin lapseen kuin ympäristöön.

Minä: Kestoilisin, jos jaksaisin. Löydän kuitenkin päivistä tarpeeksi tekemistä ilman, että pesisin ja huoltaisin likavaippavuorta jatkuvasti. Lisäksi tiedän, että kestovaippa muuttuu epäekologisemmaksi ja kalliimmaksi heti, jos sen kuivaa kuivausrummussa (ei mulla kyllä ole kuivausrumpua, mutta kuitenkin). Me siis lisäämme polttolaitoksen työtä ja kärräämme vaipparoskiksen toisensa perään palavien astiaan.

En halua pahoittaa kenenkään mieltä tai loukata ihmisten toimintatapoja, mutta mielestäni tälläinen yleinen kuva vanhemmuudesta on mennyt vähän överiksi. Kannatan kultaista keskitietä näiden kaikkien suhteen, enkä halua olla ehdoton suuntaan tai toiseen. Jokainen valitkoon omat toimivat käytäntönsä ja tapansa. Jokainen on täydellinen äiti juuri sillä omalla tavallaan, omalle lapselleen.

Heijastinmasennus ja lääke siihen.

Tänään, lapsen oikeuksien päivänä, Name It lupasi jakaa lapsille heijastimia liikkeissään. Tietenkin minä, hieman heijastinfriikki ihminen, lähdin iloiten kohti Jumboa, koska tahdoin sellaisen ihanuuden roikkumaan Teevin vankkureihin. Jouduin uhmaamaan hillitöntä ruuhkaa, joulupukin syliin jonottavaa lapsilaumaa ja tarjouksien perässä juoksevia perheenäitejä, ja ei, en saanut heijastinta. Nyt olen hyvin pettynyt, kiukkuinen ja harmistunut. Jostain syystä koko Jumbon liikkeessä ei tiedetty koko asiasta mitään, vaikka facebook-ryhmässä asiaa hehkutettiin. Murr. Kommentoin asiaa naamakirjassa, joten katsotaan, miten asiaan reagoidaan. Periaatteestakin valitan, vaikkei asia ole maailmaakaatavaa suuruusluokkaa, kun kyseessähän tosiaan oli ilmainen mainosheijastin.

Suurta heijastinmasennusta täytyi toki jotenkin lääkitä, joten marssin Anttilan heijastinosastolle. Sieltä mukaan tarttui kolme ihanaa muumiheijastinta, joista haisuli ja mörkö pääsee nyt Teevin vaunuihin turvaamaan näkyvyyttä.

Ei muuten ole ollut sellaista iltaa tai aamua, jona olisin ajanut autolla ja olisin ollut marisematta ihmisistä, jotka eivät voi käyttää heijastinta. Miten se voi olla niin kovin hankalaa? Kyse ei voi olla enää siitäkään, että heijastimet olisivat rumia tai tylsiä muovinkappaleita, joiden narut sotkeutuvat aina taskun vetoketjuihin. Kaupat on täynnä hienoja heijastimia hello kittystä pääkalloihin ja Marimekosta Pentikiin. Kiinnitysmekasnismejakin löytyy jo jokalähtöön. On pinssiä, klipsia, hakaneulaa, avainrenksua jne.. Jokaiselle pitäisi löytyä oma ja mieluinen henkivakuutus, ja halvalla vielä. Kuitenkin on niin, että noin puolet pimeällä kohtaamistani ihmisistä on osunut auton valokeilaan viimeisen kymmenen metrin aikana ja adrenaliiniryöppy on levinnyt pitkin kehoa, kun tajuan, miten lähellä olin taas teilata jonkun teinin tai mummon.

Rakastan erään tuttavani yhden hengen kampanjaa, jolla hän yrittää saada ihmisiä käyttämään heijastinta. Hän nimittäin pysähtyy jokaisen pimeän ihmisen kohdalle, ojentaa heijastimen ja sanoo: ”Sun henkes taitaa olla tärkeämpi minulle, kuin sinulle!”. Aivan loistavaa! Osallistuisin heti, jos saisin jostain ylimääräisiä heijastimia. Nyt vielä hamstraan kaikki itselleni ja pidän huolta siitä, ettei kukaan pääse pysähtymään kohdalleni.

Manduca

Kantokiertueen kunniaksi päätin itsekin kirjoittaa vähän meidän perheen kantotottumuksista ja -välineistä. Meillähän on tällä hetkellä käytössä pääasiassa manduca, mutta Teevin ollessa ihan pieni, kannoin häntä myös liinassa.

Meillä ei kanneta minkään psyykkisen tai fyysisen kehityksen takia, vaan käytännön pakosta. On toki mukavaa, että kantaessa lapsi saa olla lähellä ja kokea olonsa turvalliseksi repun suojissa, mutta useimmiten syy kantamiseen löytyy siitä, että vaunuilla ei pääse tai tarvitsen käsiäni johonkin muuhun. Liikumme koko perheen voimin paljon metsässä, johon harvoin on asiaa vaunujen kanssa, vaikka polut olisivat kuinka leveitä ja rattaat kuinka jousitetut ja suurirenkaiset tahansa. Silloin manduca on ehdoton apuväline. Yhden partiolaisen ja yhden suunnistajan perheessä metsä ja luonto ovat tärkeässä roolissa ja meistä on tärkeää kuljettaa Teeviä mukana metsässä mahdollisimman paljon. Näin metsästä tulee luonnollinen ja tuttu ympäristö jo pienestä pitäen.

Isin kyydissä Aakenustunturilla.

Lisäksi reppua käytetään kaupungilla, kun Teevi ei jaksa millään olla vaunuissa. Säästösyistä vaunut on kuitenkin kaupungilla mukana, koska siten pääsee ilmaiseksi bussiin. :) Miksi ihmeessä käytäntö ei voisi olla se, että alle 7-vuotiaan kanssa pääsee ilmaseksi oli hän rattaissa tai ei?

Yleensä kantojuhdaksi pääsee isi, mutta kannan toki itsekin, jos olen yksin liikkeellä. Painolasti hidastaa Jannen kiitolaukkaa kätköilyretkillä edes vähän ja mä pysyn perässä nippanappa. Teevin ollessa pienempi, pidin enemmän kantoliinasta kuin manducasta, mutta nyt myös minä olen oppinut pitämään manducasta enemmän. Liinana meillä oli Kimperin 5 metrinen trikooliina, josta pidin jo kuosinkin takia aivan mielettömästi. Liinan sidontaan meni toki aina hetki aikaa ja opettelemista riitti aluksi. Liinan sai kuitenkin tiukemmalle ja vauvan erilaisiin asentoihin kuin manducassa, joten pienen koliikkisen vauvan sai helpommin rauhoittumaan liinaan.

Kantoliinan kuosi on ihana!

Manducassa ehdotonta plussaa on sen helppo pukeminen ja hyvät säätömahdollisuudet. Reppu sopii niin miehelle kuin minullekin, eikä säätöjen muuttamiseen mene puoltapäivää. Manducan hyvän lantiovyön takia taakka ei tunnu painavalta, vaikka mukana raahaa melkein 10 kiloista lasta. Myös pehmusteet ovat hyvät, eikä hiertymiä pääse syntymään pitkänkään kantamisen aikana. Ihan pienelle vauvalle repussa on vauvatuki, jota en kyllä koskaan osannut käyttää kunnolla. Teevi jäi aina hassuun asentoon ja vaihdoin nopeasti liinaan. Nyt isompana Teevi asettuu reppuun oikein hyvin ja nauttii olostaan korkealla. Nyt Teevi jo näkee ympärilleen repusta ja viihtyy siellä pitkiäkin aikoja. Usein pitkän kävelylenkin aikana pikkumies nukahtaa tasaiseen hytkyntään. Tällöin on kätevää, että repussa on erillinen ”huppu”, joka tukee päätä, jos lapsi ei jaksa kannatella sitä itse tai nukahtaa kesken reissun.

Tänään olen opetellut Teevin laittamista manducaan selkäpuolelle. Se ei ole niin yksinkertaista, mutta opettelu on kaiken vaivan arvoista. Selässä kantaminen jättää kädet vapaiksi muille askareille ja itkuinen lapsi on helppo pitää lähellä, vaikka ruokaa laittaessa. Yleensä kannan Teeviä etupuolella, mutta arjen askareet eivät suju kovin helposti kun rintakehästä kasvaa lapsi ja kädet lyhenevät 20 sentillä. Yritäpä siinä sitten ripustaa pyykkiä, pedata sänkyä tai kuoria perunoita. Tänään sain keitettyä Teeville sosetta ja vanhemmille jauhelihakeittoa kun Teevi tutkiskeli maailmaa repusta käsin.

Ei Teevi tietenkään koko päivää repussa roiku. Pyrin siihen, että Teevi olisi lattialla mönkimässä suurimman osan päivästä. Sitterikin on käytössä pääasiassa ruokahetkinä, kun Teevi juo maitoa pullosta. Teevi viihtyykin jo hyvin pitkiä aikoja lattialla ja harjoittelee liikkumista jatkuvasti. Myös lelut ovat saaneet aivan uuden merkityksen, kun herra ryömii lelujen perässä ja innostuu uusista tavaroista jatkuvasti. Välillä kuitenkin kokoaikainen konttaus- ja istumisharjoittelu vie voimat ja on kiva päästä rötköttelemään äitin selkään.

Kantoliinan plussat/miinukset:
+ erilaiset sidonnat
+ tiukka
+ ei hiertäviä hihnoja
+ mahdollistaa imettämisen ja lapsen nukkumisen
– sidontojen opetteleminen vie aikaa
– trikooliina löystyy, jos liikkuu paljon
– nukkuva lapsi on vaikea saada pois liinan sisältä

Manducan vastaavat:
+ tukeva
+ helppo pukea päälle
+ todella hyvät säätömahdollisuudet
+ ei niin kuuma kesällä
+ saa selkään tai eteen
– lapsella vain yksi asento