Tänään olen ollut erityisen hilpeällä tuulella ja syy siihen löytyy muumimukitäydennyksestä. Muumimukiagenttini Salla oli skarppina Stockmannilla heti aamuysiltä ja sai hankittua kaipaamani mukin. Mukista tuli nyt kokoelmani numero 32. Tosin vasta 30. erilainen yksilö. Niiden lisäksi meiltä löytyy vielä 3 erilaista lasten muumimukia.
Uutukainen.
Innostuksissani päätin laatia listan meiltä jo löytyvistä (ja puuttuvista) yksilöistä. Ihan vaan, koska aina joku kysyy, mikä teiltä nyt sitten oikein puuttuu. Vihreällä tähdellä merkityt löytyy hyllystä, muut ei.
Nämä uupuvat kaikki, koska en oo pari vuotiaana tajunnut niitä alkaa keräämään ja parikymppisenä mulla ei oo niihin enää varaa.Muumityttö taitaa olla kokoelmani kallein yksilö.Perusmukit alkaa olla aika hyvin kasassa. Perhemukia vielä himoitsen.Jos haluu olla mulle oikein tosi kiva, voi ostaa ton Fazer-mukin. Ei se maksa kuin pari tonnia. Kiitos.Siesta ja Rantaelämää on tositarkoituksella hakusessa. Saa vinkata, jos näkyy halvalla vaikka kirpputorilla.
Kandi on valmis, seminaari pidetty ja kone vapautettu höpöhöpöhommiin. Voin nyt teille kaikille paljastaa, etten todellakaan kirjoittanut kandiani jokaisena vapaahetkeäni (läheskään), mutta velvollisuudentunne alkoi heti kuristaa, jos meinasin kirjoitella ”turhuuksia” blogiin, kun kanditiedostoon ei ollut ilmestynyt sanaakaan.
Kirjoittaminen vaati kyllä taas viimehetken pakkoon asti vedättämistä, monta suklaalevyä ja tiukan sulkeutumisen muulta maailmalta. Kaksi päivää se vei, mutta valmista tuli. Seminaaridiat väänsinkin sitten Menni sylissä istuen, äidin olohuoneen lattialla ja esitystä harjoittelin kerran mielessäni höpisten edellisenä iltana. Onneksi itsevarmuus on äitiyden myötä kasvanut, joten pärjäsin hyvin. Huomenna täytyy mennä vielä katsomaan toisten esityksiä ja sitten on syksyn kouluhommat läjässä. Keväällä pitäisi selvitä yhdestä matematiikan kurssista, jotta voisin palata yliopistolle ilman rästihommia. Pakko ainakin yrittää selviytyä siitä.
Hiljaiselomme aikana Menni on kasvanut hurjasti, oppinut kierimään paikasta toiseen ja jopa ryömimään ympyrää napansa ympäri. Viimeisemmän kehitysaskeleen huomasin eilen! Olin aivan varmasti jättänyt Mennin nenä minuun päin ja kun seuraavan kerran vilkaisin, hän tuijotteli telkkaria kirkkain silmin. Menni myös mutustaa kaikkea p:llä alkavaa eli perunaa, pataattia (tiedän, että se kirjoitetaan b:llä), porkkanaa, päärynää ja peukaloa. Tällä hetkellä näyttää siis pahasti siltä, että Mennikin hakee turvaa tutin ja unipupujen sijaan peukalosta, äitinsä ja mumminsa tapaan. Ounou. Peukalosta vierottaminen on niin paljon hankalampaa, kun sitä ei oikein voi leikata irti..
Teevikin on tietty kasvanut. Tai lähinnä Teevin tukka. Kohta voidaan laittaa Telkku esittämään joulukuvaelman enkeliä. Janne haluis jo leikata noi kiharat, mutta mä en ole lämmennyt ajatukselle. Se on niin suloista, kun Teevi tepsuttelee herättyään tukka sekaisin ja posket punaisena olohuoneeseen. Isojen poikien sängyssä nukkuminen on alkanut sujumaan melko hyvin. Vieläkin sängystä on kiva tulla pois, mutta useimmiten muutama testikerta riittää.
Luntakin on satanut ja pulkkamäet testattu. Harmi, että Teevi nyt sairastui, eikä me päästä ulos nauttimaan talvisäästä. Tällä hetkellä meitä viihdyttää Martti, ipad-pelit ja kirjat. ”Maatttii”, tuo ruostunut hinausauto, on aivan ehdoton hittituote. ”Maatin” lisäksi sanavarasto on karttunut ja jokapäiväisessä käytössä on jo lukemattomia sanoja: hylly, isi, äiti, Menni, vauva, vaippa, roskiin, kaappiin, nakki, grilli, pupu, bzzz (=mehiläinen), vuhvuh (=koira), miau (=kissa, bitti), piip piip (=hiiri, tipu), mmmuuuu (=lehmä), vettä, saappaat, ankka…
Uni on ollut meillä polttava puheenaihe viimeisen viikon ajan. Ensimmäiset vastoinkäymiset nukkumatin kanssa kohdattiin viime viikon maanantaina, kun Teevi päätti jättää päikkärit välistä. Tämä on melko normaalia silloin tällöin, varsinkin kun herra on tottunut vetelemään 13-14 tunnin yöunia, mutta kun 7 päivää päiväunettomuutta oli takana, alkoi itsekukin olla hieman kärttyisä.
Teevi meni kyllä mielellään pinnasänkyyn päiväuniaikaan ja pötkötteli leikkien pehmoeläinten kanssa usein yli tunninkin. Uni ei kuitenkaan tullut silmään ja viimeistään neljän aikaan iltapäivällä meillä asui kiukkukalle, joka ei pysynyt edes pystyssä itse. Pienikin vastoinkäyminen sai aikaan hillittömät raivarit, eikä mikään ollut yhtään hyvin. Päiväunet oli saatava takaisin päiväjärjestykseen, välittömästi.
Kun nukkumisasiat olivat jo valmiiksi huonosti, päätimme purkaa pinnasängyn perjantaina ja samalla vaivalla opetella isojen poikien sänkyyn. Yöunet sujuivat jotenkuten, mutta viikonloppu mentiin vielä ilman päikkäreitä. Maanantaina koitti päivä, jolloin tämä äiti päätti jääräpäisesti saada lapsensa nukkumaan päiväunia. Valitettavasti Teevi on perinyt jääräpäisyyttä läjäpäin ja nukutusrupeama ei todellakaan ollut helppo.
Noin puolitoista tuntia kannoin Teeviä takaisin sänkyyn, hän nousi ylös, nauroi ja juoksi karkuun, kannoin takasin, ylös, nauru, karkuun, takaisin… Vajaan kahden tunnin kohdalla olin laskenut vieneeni Teevin sänkyyn jo sata kertaa, eikä usko meinannut enää riittää. Pikainen ”Voiko tässä käydä niin, että Teevi oikeasti nukahtaa tonne?” -puhelu Hennalle, yksi sukulaku ja taas kantamaan ipanaa takaisin sänkyyn. Ja niin siinä kävi, että ensin nauru muuttui itkuksi ja lopulta Teevi jäi kuin jäikin nukkumaan ihan itsekseen. Jes. Onnistumisen ilo oli melko suuri, vaikka nääntymys meinasikin viedä voiton.
Tahtotaistelun läpikäyminen kuitenkin kannatti, sillä eilen takaisin raahaamisia tarvittiin enää kuusi ja tänään kaksi! Äidin pinna oli kuitenkin millin pidempi. Tästä opin, että lapsen pinna varmaankin mitoitetaan niin, että äidin on vain hitusen pidempi, jotta lapsi ja vanhempi voivat kasvattaa toisiaan.
Kuvan lapsi ei liity tapaukseen. (Menni nukkuu ihan hyvin.)
Minä olen rakastunut mustikkaglögiin.
Menni harjoittelee kääntymistä.
Teevi on löytänyt fanituskohteen: MARTIN.
Minä yritän kirjoittaa kandia kaiken vapaa-ajan.
Janne käy päivisin töissä ja iltaisin hoitaa lapsia.
Olen päässyt muutamalle luennolle, se on kivaa!
Teevi testaa meitä asiassa kuin asiassa. Tuijotus, ilkikurinen ilme ja uudestaan sitä kiellettyä!
Eilen satoi vettä koko päivän. No onneksi pikkusade ei tätä perhettä pysäytä, vaan me suuntasimme illan pimeyteen lenkille. Heijastinliivein, lisäheijastimin ja sadekuplan alle verhoituin tuplarattain lähdimme liikenteeseen. Tunnin reippailu suuntautui mun lempparipaikalle, Halistenkoskelle.
Koskella räpsin muutaman kuvan vesisadetta uhmaten. Hipstamaticin random-asetuksilla tuloksena olikin melko hienoja ylläreitä, vaikka Janne epäilikin mustaa lopputulosta. Eikö olekin aika hieno paikka?
Aamupäivä aloitettiin ulkoilulla, jonka jälkeen isi ja muksut suuntasivat kauppaan ja äiti tarttui imuriin. Koko kodin puunaus ei vieläkään tullut päätökseen, mutta kohtalaisen siistiä saatiin aikaiseksi. Imurin takana näkyy muuten meidän uusi matto. Mattokaupoilla käytiin jo perjantaina, kun eteisen lattia on ollut paljaana jo jokusen tovin.
Sadepäivän aktiviteetteihin kuuluvat olennaisesti palapelit, niin elektroniset kuin puisetkin. Teevi on jo aika haka palapeleissä. Ipadilla valmistuu vaikeammatkin palapelit tosta noin vaan, eikä nuppipalapeliä tehdessäkään mene hermo enää huonoon kuntoon, vaan palat napsahtelevat paikoilleen alta aikayksikön. Ipadin etu on kyllä se, että halvemmalla saa lisähaasteita ja vaihtelua tähänkin touhuun. Puinen nuppipalapeli maksaa helposti 10€ ja muutaman kerran jälkeen se on jo ihan lälly.
Äidin aktiviteetteihin kuului puolestaan tylsät lukuhommat. Käsittelyssä oli läjä artikkeleita, jotka käsittelivät modiililaitteiden käyttöä potilasläheisessä diagnostiikassa, siis mitä mielenkiintoisinta päiväuniviihdettä. Artikkeleiden lukeminen sujui vielä melko kivuttomasti ja asiakin pääosin jaksoi kiinnostaa, mutta viimeisen tunnin taistelu viitteiden hallintajärjestelmän kanssa meinasi kyllä aiheuttaa liian monta harmaata hiusta ja kiukkukohtauksen. Olisiko näistä nettipalveluista mitenkään mahdollista tehdä sellaisia, että käyttäjältä ei mene mielenterveys?
Jokatapauksessa kandini on taas hieman lähempänä valmistumista. Ainakin kiinnostus ja motivaatio kasvoivat edes hitusen, kun lueskelin aiheesta. Harmi vain, ettei aiheesta ole tehty juurikaan puolueetonta tutkimusta. Yksi ainut tutkimusryhmä on kirjoittanut kaikki julkaisut ja nekin lähentelevät enemmän mainoksia kuin tieteellisiä artikkeleita..
Uusin hitti lelulaatikossa on Duplon junarata. Rata on kylläkin Sallan ja minun vanha, mutta Teeville se on uusi ja jännittävä. Nyt alkaa idea olla jo selvillä ja Teevi saa itsekin rakennettua rataa pitkät pätkät. Usein silti kuuluu vaativaa ulinaa, kun äidin tai isin pitäisi koota rataa pala palalta, jotta voidaan seurata haltioituneena kun sähköjuna puksuttaa ympyrää olohuoneen lattialla.
Perjantaisella Toysrus-visiitillä himoitsin jo hienoa erikoisjunaratapakettia, joka oli reilussa alennuksessa (norm. 125€, nyt 89€, siis melkein ilmanen). Janne ei kuitenkaan lämmennyt tälle ajatukselle ja onhan meillä tota rataa jo aika isoihinkin leikkeihin. Se olis vaan ollut niiiin hieno!
Illalla asenneltiin vielä vähän talvivaloja pimeyttä piristämään. Suomen talvi on kyllä niin pitkä ja pimeä, että kaivan jouluvalot käyttöön jo loka-marraskuussa, enkä luovu niistä ennen maaliskuuta. Sama juttu kynttilöiden kanssa. Ihanan tunnelmallista, kun hiippaili illalla pelkkien talvivalojen loisteessa.
